ENSIMMÄINEN AVIOLIITTO, 2. syyskuuta

»Ja Herra Jumala sanoi: ‘Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.’»1 Moos. 2: 18.PP 276.1

Ihminen oli tarkoitettu seuralliseksi eikä elämään yksin. Ilman seuratoveruutta eivät Eedenin kauniit näkymät ja mieluisat askareetkaan’ olisi tuottaneet täyttä onnea. Enkelien seurakaan ei olisi tyydyttänyt hänen myötätunnon ja toveruuden kaipaustaan. Ei ollut ketään saman luontoista, joka olisi oppinut rakastamaan ja olemaan rakastettu.PP 276.2

Jumala itse antoi Aadamille toverin. Hän teki miehelle avun, joka oli hänelle sopiva joka häntä vastaavana soveltui hänen kumppanikseen ja joka saattoi hänen kanssaan tuntea samaa rakkautta ja myötätuntoa. Eeva luotiin kylkiluusta, jonka Jumala otti Aadamin kyljestä. Se merkitsi sitä, ettei vaimon sopinut hallita miestään päänä muttei myöskään joutua sorretuksi vähempiarvoisena, vaan olla hänen rinnallaan tasavertaisena, miehensä rakastamana ja suojelemana. Osana miehestä, luuna hänen luustaan ja lihana hänen lihastaan hän oli miehen toinen minä. Se osoittaa, miten läheisen yhteyden ja kiinteän rakkauden tuli vallita heidän välillään. “Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä” (Ef. 5: 29).PP 276.3

Jumala vihki ensimmäisen avioparin. Tämä asetus on siis kaikkeuden Luojan säätämä. “Avioliitto pidettäköön kunniassa” (Hebr. 13: 4) yhtenä Jumalan ensimmäisistä lahjoista ihmiselle. Se on toinen niistä kahdesta säädöksestä, jotka Aadam syntiinlankeemuksen jälkeen otti mukaansa paratiisin porttien ulkopuolelle. Avioliitto on siunaukseksi, kun siinä tunnustetaan ja noudatetaan jumalallisia periaatteita. Se valvoo ihmissuvun puhtautta ja onnellisuutta, täyttää ihmisen seuralliset tarpeet ja jalostaa hänen fyysistä, älyllistä ja siveellistä olemustaan. ^{5PP 25, 26}PP 276.4

Perhesiteet ovat läheisimmät, hellimmät ja pyhimmät siteet maailmassa. Ne on tarkoitettu ihmiskunnan siunaukseksi. Ja siunaukseksi ne muodostuvatkin kaikkialla siellä, missä avio-liitto solmitaan järkevästi, jumalanpelossa ja tietoisina sen tuomista velvollisuuksista. ^{6KSL 330}PP 276.5