Luku 16—Kadotettu ja jälleen löydetty.
Wertaukset kadonneesta lampaasta, hukkaan joutuneesta rahasta ja tuhlaajapojasta esittäwät selwin piirtein Jumalan armahtawan rakkauden niitä kohtaan, jotka owat eksyneet hänen luotaan. Waikka he owat hyljänneet Jumalan, ei hän jätä heitä onnettomuuteensa. Hän on täynnä hywää tahtoa ja lempeätä sääliä kaikkia kohtaan, jotka owat joutuneet wiekkaan wihamiehen wiettelyksiin.KW 198.1
Wertauksessa tuhlaajapojasta esitetään Jumalan menettelytapa niitä kohtaan, jotka kerran owat tunteneet Isän rakkauden, mutta sitte sallineet wiettelijän wangita heidän tahtonsa.KW 198.2
“Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: Isä, anna minulle se osa tawaroista, mikä minulle on tulewa. Niin hän jakoi heille omaisuuden. Eikä kulunut montakaan päiwää, niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan.”KW 198.3
Nuorempi poika oli wäsynyt isänsä talossa wallitsewaan ahtauteen. Hänestä tuntui, että hänen wapauttaan siellä liiaksi rajotettiin. Hän käsitti wäärin isänsä rakkauden ja huolenpidon ja päätti seurata omia taipumuksiaan ja mielijohteitaan.KW 198.4
Nuori mies ei tunnustanut olewansa missään sitowassa suhteessa isäänsä eikä osottanut kiitollisuutta, mutta yhtä kaikki hän waati osuutensa isän omaisuudesta. Hän tahtoi heti päästä nauttimaan perinnöstä, joka joutuisi hänen käsiinsä isän kuoltua. Hän himoitsi hetken iloa eikä wälittänyt tulewaisuudesta.KW 199.1
Kun hän oli saanut isänperintönsä, hän matkusti kotoaan “pois kaukaiseen maahan”. Mutta runsaat rahat ja wapaus tehdä, mitä miellytti, saiwat hänen luulottelemaan itselleen, että hänen sydämensä halu oli nyt tyydytetty. Ei kukaan sanonut : Älä tee niin; se tuo sinulle onnettomuutta, tai tee näin, koska tämä on oikein. Huonot towerit auttoiwat häntä wajoamaan yhä sywemmälle syntiin, ja hän menetti omaisuutensa ylellisessä elämässä.KW 199.2
Raamattu kertoo ihmisistä, jotka “kehuessaan wiisaita olewansa, owat tyhmistyneet.” Sellainen oli wertauksessa mainittu nuori mieskin. Rikkauden, jonka hän oli itsekkäästi isältään waatinut, hän tuhlasi porttojen parissa. Miehuutensa aarteet hän häwitti. Elämän kalliit wuodet, älyn woima, nuoruuden waloisat näyt, henkiset pyrinnöt, kaikki tämä hukkui himojen tulessa.KW 199.3
Suuri nälänhätä tuli maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta. Silloin hän meni erään sen maan asukkaan luo, ja tämä lähetti hänet kedoille kaitsemaan sikoja. Juutalaisten mielestä oli tämä kaikkein halpa-arwoisin ja alentawin ammatti. Nuori mies, joka oli ylpeillyt wapaudestaan, huomaa nyt olewansa orja. Hän elää mitä suurimmassa orjuudessa — “ja hän köytetään oman syntinsä siteillä.” Loisto ja komeus, joka häntä houkutteli, on kadonnut, ja hän tuntee kahleittensa painon. Istuen maassa häwitetyllä, nälän ahdistamalla seudulla, siat seuranaan, on hän iloinen woidessaan tyydyttää nälkäänsä hedelmänkuorilla, jotka owat elukoiden ruokana. Ei ainoakaan niistä iloisista towereista, jotka oliwat olleet hänen seuranaan entisinä loistopäiwinä, tule nyt häntä auttamaan. Missä on hänen meluawa ilonsa? Hän luuli olewansa onnellinen waimentaessaan omantuntonsa ja tuhlatessaan tunteitaan; mutta nyt kun rahat owat loppuneet, nälkä ahdistaa, ylpeys nöyryytetty, kun hänen siweellinen wahwuutensa on kutistunut, kun hänen tahtonsa on heikontunut — nyt hän huomaa olewansa kuolewaisista kurjin.KW 200.1
Kuinka kuwaawaa tämä onkaan syntisen asemalle! Waikka häntä ympäröi Jumalan siunaawa rakkaus, toiwoo hän, wallattomuudessa ja synnillisissä iloissa eläen, ennenkaikkia eroa Jumalasta. Samoin kuin kiittämätön poika, hän waatii Jumalan hywiä lahjoja, ikäänkuin ne täydellä oikeudella kuuluisiwat hänelle. Hän ottaa ne wastaan luonnollisena oikeutenaan eikä osota minkäänlaista kiitollisuutta tai tee yhtään rakkauden palwelusta. Niinkuin Kain pakeni Jumalan kaswoja etsiäkseen uutta kotia, niinkuin tuhlaajapoika matkusti kaukaisiin maihin, etsiwät syntisetkin onneaan koettamalla unhottaa Jumalan. Elämä, joka kohdistuu omaan minään, on, minkälainen se sitten ulkonaisesti katsoen onkin, hukkaan mennyt. Se, joka koettaa elää erossa Jumalasta, tuhlaa omaisuutensa. Hän hukkaa kalliin ajan, hukkaa järjen, sydämen ja sielun woimat ja kärsii siten ikuisen menetyksen. Ihminen, joka eroo Jumalasta palwellakseen itseään, on mammonan orja. Sielu, jonka Jumala loi enkelien seuraksi, joutuu palwelemaan kaikkea alhaista ja eläimellistä. Tämä on loppu, johon me joudumme palwelemalla omaa itseämme.KW 200.2
Jos olet sellaisen elämän walinnut, tiedät myös, että tuhlaat rahasi sellaiseen, joka ei ole leipää, ja waiwasi sellaiseen, mikä ei koskaan woi tyydyttää. Tulee aika, jolloin huomaat alennustilasi. Yksinäsi wieraassa maassa tunnet onnettomuutesi ja huudat epätoiwossa: “Minä kurja ihminen, kuka minut wapauttaa tästä kuoleman ruumiista?” Yleinen totuus sisältyy näihin profeetan sanoihin: “Kirottu on se mies, joka turwaa ihmiseen ja panee lihaa käsiwarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta! Hän on olewa niinkuin alaston erämaassa eikä saa nähdä hywää tulewan; waan hän on asuwa kuiwettuneilla seuduilla korwessa, suolaisessa ja asumattomassa maassa.” Jumala “antaa aurinkonsa nousta niin pahain yli kuin hywäinkin ja antaa sataa niin wanhurskaille kuin wäärillekin”, mutta ihminen woi sulkeutua niin, ettei auringonpaiste eikä sade pääse häneen waikuttamaan. Niin woimme mekin, silläaikaa kun wanhurskauden aurinko paistaa ja armon sateet lankeawat wapaasti kaikille, erota Jumalasta ja edelleenkin “asua kuiwettuneilla seuduilla korwessa”.KW 201.1
Niitäkin, jotka tahtowat elää erillään hänestä, Jumalan rakkaus säälii, ja hän panee liikkeelle woimia, jotka woiwat wiedä kadotetun takaisin Isän luo. Tuhlaajapoika malttoi mielensä kurjuudessaan. Petollinen walta, jonka alaisena saatana oli häntä pitänyt, oli poissa. Hän huomasi, että hänen kärsimyksensä oliwat hänen oman mielettömyytensä tulos, ja hän sanoi: “Kuinka monella isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! minä nousen, ja menen isäni tykö.” Kurja kun oli, pani hän ainoan toiwonsa warmuuteen isänsä rakkaudesta. Tämä rakkaus se weti häntä kotiin. Niin myös warmuus Jumalan rakkaudesta pakottaa syntisen palaamaan Jumalan luo. “Jumalan hywyys wetää sinun parannukseen.” Kultainen ketju, jumalallisen rakkauden laupeus ja sääliwäisyys, ympäröi jokaista sielua, joka on waarassa. Herra sanoo: “Minä olen iankaikkisella rakkaudella rakastanut sinua; sentähden olen wetänyt sinua puoleeni sulasta armosta.”KW 202.1
Poika päättää tunnustaa wikansa. Hän tahtoo mennä isänsä luo, sanoen: “Minä olen tehnyt syntiä taiwasta wastaan ja sinun edessäsi.” Mutta hän lisää: “Tee minut yhden palkkalaisesi wertaiseksi”, ja näin sanoen hän osottaa, kuinka rajotettu käsitys hänellä wielä on isänsä rakkaudesta.KW 202.2
Nuori mies jättää sikalauman ja palkohedelmät lähteäkseen kotia kohti. Wawisten heikkoudesta ja nälän wäsyttämänä, hän pyrkii eteenpäin. Hänellä ei ole wiittaa, millä peittäisi rääsynsä, ja hän kiiruhtaa matkaan, pyytääkseen palwelijan paikkaa siellä, missä hänellä kerran oli lapsen oikeus.KW 202.3
Tuskinpa wain iloinen, ajattelematon nuori mies aawisti, lähtiessään isänsä talosta, mikä tuska ja kaipuu jäi isän sydämeen.KW 202.4
Tanssiessaan ja huwitellessaan hurjien kumppanien parissa, hän tuskin ajatteli warjoa, joka oli langennut hänen kotinsa yli, Ja kun hän nyt wäsynein, waiwaloisin askelin jatkaa kulkuaan kohti kotia, ei hän tiedä, että löytyy eräs, joka odottaa hänen takaisinpaluutaan. Mutta “kun hän wielä oli kaukana”, näki isä hänet. Rakkaus on tarkkanäköinen. Ei edes synnillisten wuosien alennus woi peittää poikaa hänen silmiltään. Hän armahti häntä ja juoksi häntä wastaan ja lankesi hänen kaulaansa syleillen häntä kauan sydämellisen hellästi.KW 203.1
Isä ei woi sallia, että ainoakaan ylpeä silmä saa nauraa pojan kurjuudelle ja rääsyille. Hän ottaa awaran wiitan omilta hartioiltaan ja kietoo sen pojan kuihtuneen wartalon ympärille, ja nyt poika ilmaisee katumuksensa nyyhkyttäen ja sanoen: “Isä, minä olen tehnyt syntiä taiwasta wastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse, että minua nimitetään sinun pojaksesi.” Isä wie pojan wieressään kotiin. Hän ei saa tilaisuuttakaan pyytääkseen palwelijan paikkaa. Hän on poika, jota pitää kunnioittaa par- haalla, minkä talo woi tarjota, ja jota palwelijoiden pitää nöyrästi palwella.KW 203.2
Isä sanoo palwelijoillensa: “Tuokaa tänne parhaat waatteet ja pukekaa ne hänen päälleen, ja pankaa sormus hänen sormeensa, ja kengät hänen jalkaansa; ja noutakaa syöttöwasikka ja teurastakaa ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä poikani oli kuollut ja on löytynyt.” Ja he rupesiwat iloa pitämään.KW 204.1
Lewottomassa nuoruudessaan tuhlaajapoika piti isäänsä kowana ja synkkänä miehenä. Miten erilainen olikaan nyt hänen käsityksensä isästä! Samoin pitäwät myös saatanan pettämät ihmiset Jumalaa kowana ja waatiwaisena Jumalana. He ajattelewat, että hän on aina walmis syyttämään ja tuomitsemaan sekä haluton wastaanottamaan syntisiä, niin kauan kun on jokukaan syy, minkä nojalla heiltä woi awun kieltää. He pitäwät hänen lakiaan ihmisonnen rajoituksena, painawana ikeenä ja owat iloisia päästessään siitä. Mutta se, jonka silmät Kristuksen rakkaus on awannut, tulee huomaamaan, että Jumala on täynnä armoa. Hän ei enää esiinny tyrannimaisena, järkähtämättömänä olentona, waan isänä, joka tahtoo syleillä katuwaa poikaansa. Syntinen huudahtaa psalmistan kanssa: “Niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääwäisiänsä.”KW 204.2
Tuhlaajapoika wertauksessa ei saa nuhteita, eikä hänen huonoa menettelyään arwostella. Poika tuntee, että mennyt on anteeksiannettu ja unohdettu, ikiajoiksi pois pyyhitty. Jumala sanookin syntiselle: “Minä pyyhin pois sinun rikoksesi niinkuin pilwen ja sinun syntisi niinkuin sumun.” “Minä olen antawa heidän rikoksensa anteeksi, enkä ole heidän syntiänsä enää muistawa” “Jumalaton hyljätköön tiensä ja syntinen ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin Hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänen tykönänsä on paljon anteeksi antamista.” “Niinä päiwinä ja siihen aikaan, sanoo Herra, etsitään Israelin rikosta, eikä sitä ole, ja Juudan syntiä, eikä sitä löydetä.”KW 204.3
Mikä wakuutus tämä onkaan Jumalan halusta ottaa wastaan katuvaa syntistä! Oletko sinä, lukija, valinnut oman tiesi? Oletko vaeltanut pois Jumalasta? Oletko koettanut mässätä rikoksen hedelmillä, ainoastaan nähdäksesi niiden muuttuvan tomuksi huulillasi? Ja istutko nyt, omaisuus tuhlattuna, suunnitelmasi rauenneina ja toivo kuolleena, yksin, hyljättynä. Silloin kuulet selvästi sen äänen, joka niin kauan on sydämellesi puhunut, mutta jota et ole tahtonut kuunnella: “Nouskaa ja menkää matkoihinne! sillä tämä ei ole teidän lepopaikkanne; sillä saastaisuus tuottaa kauhean turmion.” Palaja nyt I säsi huoneeseen. Hän kutsuu sinua, sanoen: “Käänny Minun puoleeni; sillä Minä lunastin sinut!” Elä kuuntele vihollisen houkutusta pysymään poissa Kristuksesta kunnes olet parantanut itsesi, jotta olet arvokas astumaan Jumalan eteen. Jos odotat siksi, et voi koskaan tulla. Kun saatana osottaa sinun saastaista pukuasi, on sinun muistettava Jeesuksen lupaus: “Joka tulee minun tyköni, sitä en heitä ulos.” V astaa viholliselle, että Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa kaikista synneistä. Tee tämä Daavidin rukous omaksesi: “Puhdista minua isopilla, että minä puhdistuisin, pese minua, että minä lunta valkeammaksi tulisin!”KW 204.4
Nouse ylös ja mene Isäsi luo. Hän tulee sinua vastaan, kun vielä olet kaukana. Jos lähestyt häntä askeleenkaan katuen, rientää hän vastaan sulkeakseen sinut äärettömän rakkauden syleilyyn. Hänen korvansa on avoinna katuvan sielun huudolle. Hän tuntee sydämen ensimäisen Jumalan ikävöimisen. Sinä et voi lausua heikointakaan rukousta, et vuodattaa salaisintakaan kyyneltä, et voi ikävöidä Jumalaa, vaikka ikäväsi olisi miten heikko, ettei Jumalan Henki vastaa siihen. Jo ennenkuin rukous on lausuttu tai sydämen ikävä ilmennyt, menee Kristus yhtyäkseen siihen armoon, joka vaikuttaa ihmissielussa.KW 205.1
Taivaallinen Isäsi tahtoo ottaa sinulta pois puvun, joka on synnin tahraama. Kauniissa, vertauksen muotoon pannussa Sakarian ennustuksessa esittää ylimäinen pappi Josua syntistä ihmistä seisoessaan siinä saastaisissa vaatteissa Herran enkelin edessä. Ja Herra lausuu nämä sanat: “Ottakaa pois saastaiset vaatteet hänen päältänsä.” Ja Hän sanoi hänelle: “Katso, minä olen ottanut sinulta pois sinun syntisi ja puetan sinut juhlavaatteisiin … Ja he panivat puhtaan hiipan hänen päähänsä ja pukivat hänen vaatteisiin.”KW 206.1
Samalla tavoin tahtoo Jumala pukea sinut “morsiuskoristuksella” ja vetää päällesi “vanhurskauden vaipan”. “Kun te tarhain välissä lepäätte, niin ovat mettisen sulat silatut hopealla ja sen siivet viheriän keltaisella kullalla.”KW 206.2
“Hän on viinihuoneeseen minut vienyt, ja lippunansa ylitseni on rakkaus.” “Jos sinä vaellat minun teilläni”, sanoo Herra, “ja jos sinä pidät minun vartioni, niin sinä saat sekä hallita minun huonettani että varjella minun kartanoitani; ja minä annan sinulle vapaan pääsön näiden keskitse, jotka tässä seisovat.”KW 206.3
“Niinkuin ylkä iloitsee morsiamesta, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta.” “Hän vaikenee rakkaudesta, Hän riemuiten sinusta iloitsee.” Taivas ja maa yhtyvät Isän riemulauluun: “Sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on löytynyt.”KW 206.4
V apahtajan vertauksessa ei tähän asti ole ollut mitään soraääntä häiritsemässä tämän iloisen kohtauksen sopusointua, mutta nyt tuo Kristus toista ainesta. Tuhlaajapojan palatessa oli vanhempi poika pellolla. Ja kun hän tuli ja lähestyi kotia, kuuli hän soiton ja hypyt. Ja hän kutsui tykönsä yhden palvelijoista ja tiedusteli, mitä se oli. Tämä sanoi hänelle: “Veljesi on tullut, ja isäsi antoi teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin. Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle.” Tämä vanhempi veli ei ollut Isän kanssa surrut ja odottanut kadonnutta. Siksi ei hän myöskään iloitse kadonneen palaamisesta.KW 207.1
I lolaulut eivät sytytä iloa hänen sydämessään. Hän kysyy palvelijalta tämän juhlallisuuden syytä, ja vastaus herättää hänessä kateutta. Hän ei tahdo mennä sisälle lausumaan veljeään tervetulleeksi. Se hyväntahtoisuus, jolla tätä kohdellaan, on hänen mielestään loukkaus häntä vastaan.KW 207.2
Kun isä tulee ulos häntä puhuttelemaan, näkyy hänen luonteensa ylpeys ja pahuus. Hän väittää, että hänen oma elämänsä isän kodissa on ollut ainaista palkatonta työtä ja tuo esille sen jyrkän vastakohdan, joka esiintyy tätä äsken palannutta poikaa kohtaan osotetussa hyvyydessä. Tällä hän tuo ilmi, että hänen oma työnsä on pikemmin ollut palvelijan kuin pojan. Kun hänen olisi pitänyt löytää kestävä ilo isänsä talossa, oli hänen mielensä ollut vain sen ajatuksen vallassa, minkä voiton hän siivolla käytöksellään saavuttaa. Hänen sanansa osottavat, että tämän syyn takia hän on pidättäytynyt synnillisistä huvituksista. Jos nyt tämä veli jakaa isän antimet, niin vanhempi veli, hänen mielestään, tulee petetyksi osuuteensa nähden. Hän ei suo veljelleen sitä hyväntahtoisuutta, joka hänen osakseen on tullut. Hän näyttää selvästi, että jos hän olisi ollut isän sijassa, ei hän olisi ottanut vastaan eksynyttä. Hän ei tunnusta häntä edes veljekseenkään, vaan nimittää kylmästi “sinun poikasi.”KW 207.3
Siitä huolimatta isä puhuttelee häntä lempeästi. “Poikani”, sanoo hän, “sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun.” Eikö sinulla kaikkina näinä vuosina, jotka veljesi on viettänyt maanpakolaisuudessa, ole ollut etuja minun läheisyydessäni?KW 207.4
Lapset saivat esteettömästi kaikkea, mikä tuotti heille onnea. Pojan ei tarvinnut pyytää lahjoja eikä palkkaa. “Kaikki, mikä on minun, omaani on sinun.” Sinun ei tarvitse muuta kuin uskoa minun rakkauteeni ja ottaa vastaan se lahja, joka vapaasti sinulle annetaan.KW 208.1
Yksi pojista oli muutamaksi ajaksi eronnut kodista, kun ei hän käsittänyt isän rakkautta. Mutta nyt oli hän palannut ja ilon virta pyyhkäsi pois kaikki häiritsevät ajatukset. “Tämä veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on löytynyt.”KW 208.2
Oppiko vanhempi veli huomaamaan oman kurjan, kiittämättömän luonteensa? Älysikö hän, että veli, vaikka olikin menetellyt väärin, oli kuitenkin hänen veljensä? Katuiko vanhempi veli kateuttaan ja kovasydämisyyttään? Kristus ei puhu siitä mitään; sillä vertaus tarkotti vain nykyaikaa, ja kuulijat saivat itse päättää, millainen loppu olisi.KW 208.3
Wanhempi poika edustaa paatuneita juutalaisia Kristuksen aikaan ja samoin kaikkien aikojen fariseuksia, jotka halweksien katsowat sellaisiin ihmisiin, joita he pitäwät publikaaneina ja syntisinä. Kun eiwät he itse ole antautuneet suuriin synteihin, owat he täynnä itsewanhurskautta. Kristus kohtelee näitä lain wääristelijöitä heidän omalla tawallaan. Samoin kuin wanhempi poika wertauksessa oliwat hekin nauttineet erityisiä etuja Jumalalta. He tahtoiwat olla poikia Jumalan huoneessa, mutta heillä oli palwelijan mieli. He eiwät työskennelleet rakkaudesta, waan palkinnon toiwosta. Jumala oli heidän silmissään waatiwa työn antaja. He näkiwät Kristuksen kutsuwan publikaaneja ja syntisiä wapaasti ottamaan wastaan hänen armolahjaansa — lahjaa, jota kirjanoppineet oliwat toiwoneet itselleen ponnistusten ja katumuksen kautta — ja he loukkaantuiwat. Tuhlaajapojan paluu, joka riemulla täytti isän sydämen, kiihotti waan heidän kateuttaan.KW 209.1
Wertauksessa isän wastaus wanhemmalle pojalle on hellänä kehoituksena fariseuksille. “Kaikki, mikä on minun omaani, on sinun” — ei palkkana, maan lahjana. Kuten tuhlaajapoika woit sinä sen saada ansaitsemattomana lahjana Isän rakkaudesta.KW 209.2
Itsewanhurskaus johtaa ihmisen esittämään Jumala wäärässä walossa sekä tekee hänet kowasydämiseksi ja moittiwaksi weljiä kohtaan. Wanhempi poika oli itsekkyydessään ja kateudessaan walmis pitämään silmällä weljensä tekoja, moittimaan hänen toimiaan ja syyttämään häntä pienimmästäkin wirheestä. Hän tahtoi paljastaa kaikki erehdykset ja selittää pahoin päin kaikki huonot teot. Siten tahtoi hän saattaa hywään waloon oman taipumattoman mielensä. Moni toimii samalla tawoin meidänkin päiwinämme. Samalla kun sielu kamppailee ensimäisiä taisteluitaan kiusausten pyörteessä, seisowat he rinnalla, jäykkinä itsepäisinä, täynnä walistusta ja syytöksiä. Wäittäkööt he olewansa Jumalan lapsia, mutta he toimiwat saatanan hengessä. Ottamalla sellaisen aseman weljiinsä nähden nämä syyttäjät asettuwat paikalle, jossa Jumala ei woi antaa heille kaswojensa waloa.KW 209.3
Moni kysyy ehtimiseen: “Millä minä tulen Herran eteen, kumarran korkeuden Jumalalle? Tulenko hänen eteensä polttouhreilla, mesikuntaisilla wasikoilla? Mielistyykö Herra tuhansiin oinaisiin, epälukuisiin öljywirtoihin?” Mutta “Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hywä on ja mitä Herra sinulta waatii, nimittäin, että waan teet oikeutta, rakastat hurskautta ja waellat nöyrästi sinun Jumalasi edessä.” Tässä on se palwelus, johon Jumala mielistyy — “kun päästää wääryydellä sidotuita, katkoo ikeen kahleita, laskee waiwatuita wapauteen ja kun te kaikkinaiset ikeet särjette … etkä itseäsi kätke omalta lihaltasi.” Kun näet itsesi syntisenä, ainoastaan taiwaallisen Isän rakkauden pelastamana, woit myös hellästi sääliä muita synnin alla kärsiwiä. Silloin et enää kohtele kärsimystä ja katumusta kateudella ja moitteella. Kun itsekkyyden jää on sulanut sydämestäsi, tulet sopusointuun Jumalan kanssa ja iloitset hänen mukanaan kadotetun pelastuksesta.KW 210.1
On oikein, että tahdot olla Jumalan lapsi; mutta jos sitä olet todella, on se “sinun weljesi”, “joka oli kuollut ja wirkosi eloon, joka oli kadonnut ja on löytynyt”. Hän on sidottu sinuun mitä lujimmilla siteillä, sillä Jumala pitää häntä poikana. Jos kiellät hänen sukulaisuutensa, osotat sillä, että olet waan palkollinen kodin piirissä, etkä lapsi Jumalan perheessä.KW 210.2
Waikka et otakaan osaa terwetuliaisiloon tuhlaajapojan palattua, on ilo sittekin olewa, ja palannut saa paikkansa Isän rinnalla ja Isän työssä. Se, joka on paljon saanut anteeksi, rakastaa paljon. Mutta sinä olet ulkona pimeässä. Sillä “joka ei rakasta, hän ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus”.1Perustuu Luk. 15: 11—32.KW 210.3