Luku 44—Suuri luopumus

Ilmoittaessaan opetuslapsilleen Jerusalemin kohtalon ja toiseen tulemiseensa liittyvät tapahtumat Jeesus ennusti heille kansansa kokemukset siitä alkaen, jolloin Hänet otettaisiin pois heidän keskuudestaan, palaamiseensa asti kunniassa ja kirkkaudessa heitä vapauttamaan. Vapahtaja katseli Öljymäeltä myrskyjä, jotka olivat kohtaamaisillansa apostolista seurakuntaa, ja tunkeutuessaan syvemmälle tulevaisuuteen Hänen silmänsä erottivat raivoisat, tuhoisat rajuilmat, jotka tulivat pieksemään Hänen seuraajiansa tulevina pimeyden ja vainon aikoina. Muutamin harvoin ja suppein, mutta pelottavan merkityksellisin sanoin Hän kertoi edeltäpäin siitä kohtalosta, joka tämän maailman hallitsijain toimesta tulisi Jumalan seurakunnan osaksi. Kristuksen seuraajien tulisi kulkea sama nöyryytyksen, pilkan ja kärsimysten polku, jota heidän Mestarinsakin oli kulkenut. Vihamielisyys, joka puhkesi maailman Lunastajaa vastaan, oli kohtaava kaikkia, jotka uskoisivat Hänen nimeensä.KuKi 251.1

Varhaisseurakunnan historia osoittautui Vapahtajan sanojen täyttymykseksi. Maan ja helvetin voimat liittyivät vastustamaan Kristusta Hänen seuraajissaan. Pakanamaailma oivalsi, että jos evankeliumi voittaisi, kristityt hävittäisivät pakanalliset temppelit ja alttarit, ja sen tähden se pani liikkeelle kaikki voimansa tuhotakseen kristinuskon. Vainotulet syttyivät. Kristityiltä riistettiin heidän omaisuutensa ja heitä raastettiin kodeistaan. He kestivät “monet kärsimysten kilvoitukset” (Hepr. 10: 32) ja saivat “kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta” (11: 36). Useat sinetöivät todistuksensa verellään. Ylhäisiä ja orjia, rikkaita ja köyhiä, oppineita ja oppimattomia surmattiin samalla tavalla armotta.KuKi 251.2

Mutta turhaan raukesivat Saatanan ponnistukset hävit- tää Kristuksen seurakunta väkivalloin. Tuo suuri taistelu, jossa Jeesuksen opetuslapset antoivat henkensä, ei päättynyt näiden uskollisten lipunkantajien kaatuessa vartiopaikalleen. He voittivat hävitessään. Jumalan työntekijät saivat surmansa, mutta Hänen työnsä meni järkkymättä eteenpäin. Evankeliumi leveni jatkuvasti, ja sen kannattajien lukumäärä lisääntyi. Se tunkeutui luoksepääsemättömiin seutuihin, saavuttipa Rooman kotkatkin. Kristityt sanoivat, pannen heitä vainoavat pakanalliset hallitsijat tilille: Te voitte “tappaa meidät, kiduttaa meitä, tuomita meidät ... Teidän vääryytenne on todistus meidän syyttömyydestämme ... Eikä julmuutenne kuitenkaan hyödytä teitä”. Se oli vain entistä voimakkaampi kehoitus tuomaan toisia heidän riveihinsä. “Mitä useampia te meistä surmaatte, sitä suuremmaksi lukumme kasvaa. Kristittyjen veri on siemen.”KuKi 251.3

Tuhansia vangittiin ja surmattiin, mutta toiset kiirehtivät täyttämään heidän paikkansa. Ja jotka kärsivät uskonsa tähden marttyyrikuoleman, ne tallennettiin Kristukselle, ja Hän piti heitä voittajina. He olivat kilvoitelleet hyvän kilvoituksen ja tulevat Kristuksen tullessa saamaan kunnian kruunun. Heidän kestämänsä kärsimykset johtivat kristittyjä lähemmäksi toisiaan ja Lunastajaansa. Heidän elämänsä esimerkki ja kuolemansa todistus olivat totuuden lujia todistajia, ja mitä kaikkein vähiten osattiin odottaa, Saatanan alamaiset alkoivat luopua hänen palveluksestaan ja liittyä Kristuksen lipun alle.KuKi 252.1