Vaaran ajat

Nuo ajat olivat Kristuksen seurakunnalle vaarallisia aikoja. Uskollisia lipunkantajia oli todellakin vain harvoja. Kuitenkaan ei totuus jäänyt todistajitta, vaikka toisin ajoin näyttikin siltä, kuin erehdys ja taikausko pääsisivät kokonaan voitolle ja todellinen uskonto karkoitettaisiin tyystin maan päältä. Evankeliumi katosi näkyvistä, mutta uskonnolliset menot moninkertaistuivat, ja ihmiset olivat ylen ankarien kiristysten raskauttamia.KuKi 261.1

Heitä ei opetettu ainoastaan pitämään paavia välittäjänään, vaan luottamaan myös omiin tekoihinsa sovittaakseen syntinsä. Pitkät pyhiinvaellusmatkat, katumusharjoitukset, pyhäinjäännösten palvominen, kirkkojen, pyhäinkuvien ja alttareiden pystyttäminen, suurten rahasummien maksaminen kirkolle ja monet muut samanlaiset teot määrättiin sovittamaan eli lepyttämään Jumalan vihan eli varmistamaan Hänen suosionsa, ikäänkuin Jumala olisi ihmisten kaltainen, joka vihastuisi turhasta ja olisi lepytettävissä lahjoilla ja katumusharjoituksilla!KuKi 261.2

Seuraavat vuosisadat todistivat jatkuvasti kasvavasta erehdyksestä Rooman liikkeelle laskemissa opeissa. Jo ennen paavinvallan perustamista olivat pakanallisten filosofien opit saaneet seurakunnassa osakseen huomiota, ja niillä oli ollut seurakuntaan oma vaikutuksensa. Monet, jotka tunnustautuivat kääntyneiksi, olivat kuitenkin yhä uskollisia pakanallisen filosofiansa opinkappaleille, eivätkä ainoastaan itse jatkaneet niiden tutkimista, vaan esittivät sitä toisillekin keinona levittää vaikutustaan pakanain keskuudessa. Näin monia arveluttavia erehdyksiä tuotiin kristinuskoon. Huomattavimpia näistä oli usko ihmisen luontaiseen kuolemattomuuteen ja tietoiseen tilaan tuonelassa. Tämä oppi muodosti perustuksen, jolle Rooma pystytti pyhimysten avuksihuutamisen ja neitsyt Marian palvonnan. Tästä sai alkunsa myös väärä oppi lopullisesti paatuneiden iankaikkisesta kidutuksesta, joka jo varhain liitettiin paavilliseen uskoon.KuKi 261.3

Näin oli tie valmis vielä erään paavillisen keksinnön käytäntöönottamiseksi, mitä Rooma kutsui kiirastuleksi ja käytti pelottamaan herkkäuskoista ja taikauskoista kansaa. Tämä harhaoppi väittää, että on olemassa kidutuspaikka, jossa niiden sielujen, jotka eivät ole ansainneet iankaikkista kadotusta, on kärsittävä rangaistus synneistään, ja mistä he vihdoin, vapauduttuaan kaikesta epäpuhtaudesta, pääsevät taivaaseen.KuKi 262.1

Mutta tarvittiin vieläkin eräs keksintö, jotta Rooman olisi mahdollista hyötyä kannattajiensa pelosta ja vioista. Tämän paikan täytti aneoppi. Kaikille niille, jotka tahtoivat liittyä paavin sotiin hänen ajallisen valtansa laajentamiseksi, rankaisemaan hänen vihollisiaan tai hävittämään sukupuuttoon ne, jotka uskalsivat kieltää hänen hengellisen ylivaltansa, niille luvattiin täydellinen synninpäästö, sekä menneitten, nykyisten että tulevien syntien, ja vapautus kaikista tuskista ja ansaituista rangaistuksista. Kansalle opetettiin myös, että maksamalla rahaa kirkolle he voisivat itse vapautua synnistä ja lunastaa vapaiksi kuolleitten ystäviensäkin sielut, jotka ovat kiduttavissa liekeissä. Näin menetellen Rooma täytti arkkunsa ja ylläpiti loistoaan ja ylellisyyttään ja uskoa luulottelemaansa Hänen viransijaisuuteensa, jolla ei ollut paikkaa mihin päänsä kallistaa.KuKi 262.2

Epäjumalinen messu-uhri oli työntänyt Raamatun säätämän Herran ehtoollisen syrjään. Paavin papit uskottelivat tunnottomasti ilveillen muuttavansa tavallisen leivän ja viinin Kristuksen todelliseksi ruumiiksi ja vereksi. Jumalaa herjaavasti he avoimesti uskottelivat kansalle omaavansa voiman “luoda Luojansa”. Kaikkia kristittyjä vaadittiin kuoleman uhalla julkisesti tunnustamaan uskonsa tähän hirveään, taivasta häpäisevään harhaoppiin. Ne, jotka kieltäytyivät sitä tekemästä, annettiin liekkien ruoaksi.KuKi 262.3

Paavinvallan keskipäivä oli maailman siveellinen keskiyö. Pyhä Raamattu oli miltei tuntematon, ei ainoastaan kansalle, vaan myös papeille. Niinkuin muinoin fariseukset, paavillisetkin johtajat vihasivat valoa, mikä voisi paljastaa heidän syntinsä. Raivattuaan tieltään Jumalan lain, vanhurskauden mittapuun, he käyttivät valtaansa rajoituksetta ja harjoittivat paheita esteettömästi. Petos, ahneus ja irstailu olivat vallitsevina. Ihmiset eivät kavahtaneet mitään julmuutta, jonka avulla he saattoivat saada rikkautta tai vaikutusvaltaa. Paavien ja prelaattien palatsit olivat mitä inhottavimman irstailun näyttämöitä. Jotkut hallitsevista paaveista syyllistyivät niin mieltä kuohuttaviin julmuuksiin, että maalliset hallitsijat koettivat syöstä viralta näitä kirkon mahtimiehiä liian turmeltuneina hirviöinä valtaistuimella siedettäviksi. Vuosisatojen aikana eivät oppi, taiteet eikä sivistys edistyneet lainkaan. Kristinuskoa vaivasi sekä siveellinen että henkinen kykenemättömyys.KuKi 262.4