Pettyneinä, mutta eivät hyljättyinä

Mutta jälleen heidän osanaan oli pettymys. Odotusaika kului loppuun, mutta heidän Vapahtajansa ei ilmestynyt. Järkkymättömästi luottaen he olivat odottaneet Hänen tulemustaan ja nyt heistä tuntui samoin kuin Mariasta, joka Vapahtajan haudalle tultuaan ja löydettyään sen tyhjänä huudahti itkien: “Ovat ottaneet pois minun Herrani, enkä tiedä mihin ovat Hänet panneet.” Joh. 20: 13.KuKi 293.1

Pelonsekainen kunnioitus, pelko siitä, että sanoma saattoi olla tosi, oli joksikin aikaa hillinnyt epäuskoista maailmaa. Tämä tunne ei hävinnyt heti vielä tuon ajankohdan tultua sivuutetuksikaan; he eivät uskaltaneet riemuita pettyneiden kustannuksella, mutta kun mitään Jumalan vihan merkkejä ei näkynyt, he tointuivat pelostaan ja alkoivat uudelleen ivata ja pilkata. Suuri joukko Herran pikaiseen tulemukseen uskoviksi julistautuneita luopui uskosta. Jotkut, jotka olivat olleet hyvin luottavaisia, tunsivat ylpeyttänsä loukatun niin syvästi, että heidän teki mielensä paeta maailmasta. Joonan tavoin he moittivat Jumalaa ja valitsivat mieluummin kuoleman kuin elämän. Ne, jotka olivat perustaneet uskonsa toisten mielipiteille eivätkä Jumalan Sanalle, olivat nyt yhtä valmiit jälleen muuttamaan käsityksiään. Pilkkaajat voittivat puolelleen heikot ja arat, ja kaikki yhdessä julistivat, ettei nyt enää voinut olla mitään pelättävää eikä odotettavaa. Aika oli sivuutettu, Herra ei ollut tullut, ja maailma voi jäädä ennalleen tuhansiksi vuosiksi.KuKi 293.2

Hartaat, vilpittömät uskovaiset olivat luopuneet kaikesta Kristuksen tähden ja olivat osallistuneet Hänen läsnäolostaan enemmän kuin koskaan ennen. He uskoivat julistaneensa maailmalle viimeisen varoituksen, ja odottaen pian pääsevänsä jumalallisen Mestarinsa ja taivaan enkeleiden seuraan he olivat suureksi osaksi vetäytyneet erilleen epäuskoisesta kansasta. Sanomattomasti kaivaten he olivat rukoilleet: “Tule, Herra Jeesus, tule nopeasti.” Mutta Hän ei ollut tullut. Elämän huolten ja vaivojen raskaan taakan ottaminen jälleen kannettavaksi ja ilkkuvan maailman pil- kan ja ivan kestäminen muodosti todellakin uskon ja kärsivällisyyden hirveän koetuksen.KuKi 293.3

Kuitenkaan tämä pettymys ei ollut niin suuri kuin se, minkä opetuslapset kokiyat Kristuksen ensimmäisen tulemuksen aikaan. Kun Jeesus ratsasti riemusaatossa Jerusalemiin, Hänen seuraajansa uskoivat Hänen nousevan Daa-vidin valtaistuimelle ja vapauttavan Israelin sen sortajien käsistä. Suurin toivein ja iloisin odotuksin he kilvoittelivat keskenään kunnian osoittamisessa Kuninkaalleen. Monet levittivät viittansa matoksi Hänen polulleen tai siroittivat Hänen eteensä palmunlehviä. Innokkaasti ja riemuiten he yhtyivät iloisesti huutamaan: “Hoosianna Daavidin pojalle!”KuKi 294.1

Kun fariseukset tämän riemunpurkauksen hämmentäminä ja suututtamina toivoivat Jeesuksen nuhtelevan opetuslapsiaan, Hän vastasi: “Jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.” Luuk. 19: 40. Ennustuksen täytyi täyttyä. Opetuslapset toteuttivat Jumalan suunnitelmaa, mutta kuitenkin heidät oli tuomittu katkerasti pettymään. Vain muutamaa päivää myöhemmin he joutuivat näkemään Vapahtajan tuskaisen kuoleman ja laskemaan Hänet hautaan. Heidän odotuksensa eivät olleet täyttyneet yhdessäkään kohdin, ja heidän toiveensa kuolivat Jeesuksen mukana. Vasta kun heidän Herransa oli voittoisana noussut haudasta, he saattoivat käsittää, että kaikki oli edeltä ennustettu ja “että Kristuksen piti kärsimän ja nouseman kuolleista”. Apt. 17: 3. Samalla tavoin ennustus täyttyi ensimmäisen ja toisen enkelin sanomissa. Ne annettiin oikeaan aikaan, ja ne suorittivat tehtävän, jonka Jumala oli määrännyt niiden toteutettavaksi.KuKi 294.2

Maailma oli katsellut tapahtumia odottaen, että koko adventtiuskon rakennelma hyljättäisiin, jos Kristus ei määräajan kuluttua ilmestyisi. Mutta vaikka monet voimakkaan kiusauksen alaisina luopuivatkin uskostaan, oli joitakuita jotka pysyivät lujina. He eivät saattaneet havaita mitään virhettä profeetallisessa aikalaskelmassaan. Heidän taitavimmat vastustaj ansakaan eivät olleet saaneet heitä luopumaan kannastaan. Tosin odotetun tapahtuman suhteen oli tehty virhe, mutta tämäkään ei voinut horjuttaa heidän uskoaan Jumalan Sanaan.KuKi 294.3

Jumala ei hyljännyt kansaansa; Hänen Henkensä asui yhä niiden tykönä, jotka eivät hätiköiden kieltäneet saamaansa valoa eivätkä hyljänneet adventtiliikettä. Silmäillen halki aikakautten Paavali oli kirjoittanut rohkaisevia ja varoittavia sanoja tämän kohtalokkaan ajankohdan odottaville uskovaisille: “Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. Sillä ‘vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee Hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen’. Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.” Hepr. 10: 35—39.KuKi 294.4

Heidän ainoa turvansa oli hoivata Jumalalta jo saamaansa valoa, pitäytyä Hänen lupauksiinsa ja jatkuvasti tutkia Raamattua sekä kärsivällisesti odottaa ja valvoa saadakseen lisää valoa.KuKi 295.1