Luku 3—Kapinan seuraukset

Paratiisin keskellä lähellä elämän puuta oli hyvänja pahantiedon puu. Jumala määräsi tämän puun erikoisesti heidän Hänelle kuuluvan kuuliaisuutensa, uskonsa ja rakkautensa koetinkiveksi. Herra kielsi ensimmäisiä vanhempia syömästä tästä puusta ja koskemasta siihen, etteivät he kuolisi. Hän sanoi heille, että he saisivat vapaasti syödä kaikista puutarhan puista paitsi yhdestä, mutta jos he söisivät tuosta puusta, niin he varmasti kuolisivat.KuKi 16.1

Kun Jumala sijoitti Aadamin ja Eevan tuohon kauniiseen puutarhaan, niin siellä oli heidän onnekseen kaikkea, mitä he saattoivat haluta. Mutta kaikkitietäväisyydessään Jumala näki hyväksi koetella heidän uskollisuuttaan, ennen kuin he voisivat saada ikuisen turvan. He saisivat Hänen suojansa ja apunsa, ja Hän seurustelisi heidän ja he Hänen kanssaan. Kuitenkaan Hän ei poistanut pahaa heidän ulottuviltaan. Hän salli Saatanan kiusata heitä. Jos he kestäisivät koetuksen, niin he tulisivat saamaan Jumalan ja taivaan enkeleiden pysyväisen suojeluksen ja avun.KuKi 16.2

Saatana hämmästyi tätä uutta asian tilaa. Hänen onnensa oli mennyt. Hän katseli niitä enkeleitä, jotka yhdessä hänen kanssaan olivat kerran olleet niin onnellisia, mutta jotka oli karkoitettu taivaasta hänen kanssaan. Ennen heidän lankeemustaan ei yksikään tyytymättömyyden varjo ollut turmellut heidän täydellistä autuuttaan. Nyt kaikki näytti muuttuneen. Kasvot, jotka olivat heijastaneet Tekijänsä kuvaa, olivat synkkiä ja epätoivoisia. Heidän keskuudessaan oli havaittavissa riitaa, eripuraisuutta ja katkeria vastasyytöksiä. Ennen heidän kapinaansa tällainen oli ollut tuntematonta taivaassa. Saatana katseli nyt kapinansa hirvittäviä seurauksia. Hän värisi ja pelkäsi katsoa tulevaisuuteen ja miettiä tämän kaiken loppua.KuKi 16.3

Oli tullut hetki laulaa iloisia autuaallisia lauluja Jumalan ja Hänen rakkaan Poikansa kunniaksi. Saatana oli johtanut taivaallista kuoroa. Hän oli virittänyt ensimmäisen sävelen; sitten koko enkelijoukko oli yhtynyt häneen, ja ihanat sävelet olivat helkkyneet halki taivaan Jumalan ja Hänen rakkaan Poikansa kunniaksi. Mutta nyt kuului tuon suuren kapinanjohtajan korviin suloisten sävelten sijasta epäsointuisia ja vihaisia sanoja. Missä hän on? Eikö kaikki ole kauheata unta? Onko hänet suljettu pois taivaasta? Eivätkö taivaan portit tule hänelle koskaan enää avautumaan? Jumalanpalvelushetki lähestyy, jolloin loistavat ja pyhät enkelit kumartavat Isän edessä. Hän ei koskaan enää tule yhtymään taivaalliseen lauluun. Hän ei tule koskaan enää kumartamaan kunnioittavasti ja pyhällä pelolla ikuisen Jumalan edessä.KuKi 17.1

Jospa hän voisi jälleen päästä sellaiseksi, kuin hän oli ollessaan puhdas, uskollinen ja kuuliainen, niin hän mielellään taipuisi Hänen arvovaltaisiin vaatimuksiinsa. Mutta hän oli kadotettu, osaton lunastuksesta röyhkeän kapinoimisensa tähden! Eikä siinä kaikki; hän oli johtanut toisiakin kapinaan ja samaan kadotukseen kuin itsensäkin — enkeleitä, jotka eivät olleet koskaan edes ajatelleet epäillä taivaan tahtoa tai kieltäytyä tottelemasta Jumalan lakia, ennen kuin hän oli saanut sen heidän mieliinsä esittämällä heille, että heidän tulisi saada osakseen enemmän hyvää ja nauttia suuremmasta ja ihanammasta vapaudesta. Tällaisella viisastelulla hän oli pettänyt heidät. Hänellä on nyt vastuu, josta hän haluaisi mielellään vapautua.KuKi 17.2

Rauenneet toiveet olivat saaneet nämä henkiolennot levottomiksi. Sen sijaan, että he olisivat saaneet yhä enemmän hyvää osakseen, he kokivat tottelemattomuuden ja lain halveksimisen surulliset seuraukset kohdallaan. Ei koskaan enää Jeesus Kristus saisi lempeällä tavallaan ohjata näitä onnettomia olentoja. Heidän mieltään ei koskaan enää liikuttaisi se syvä, vakava rakkaus, rauha ja ilo, minkä Hänen läsnäolonsa oli aina herättänyt heissä, niin että he olisivat voineet palata iloisen kuuliaisina ja nöyrän kunnioittavina Hänen luokseen.KuKi 17.3