Opetuslasten pettymys Jeesuksen kuollessa

Ihmisten rajoitettu mieli ei tosin kykene tunkeutumaan kaikkitietävän Jumalan salaisuuksiin tai täysin ymmärtämään hänen suunnitelmiensa toteutumistapaa, mutta kuitenkin heidän omat erehdyksensä ja laiminlyöntinsä ovat usein syynä siihen, että he niin hämärästi käsittävät taivaan sanomia. Sangen usein ihmisten mieli, vieläpä Jumalan palvelijainkin, on niin ihmiskäsitysten, perimätietojen ja väärien oppien sumentama, että se kykenee vain osaksi käsittämään niitä suuria asioita, joita hän on sanassaan ilmoittanut. Näin oli Kristuksen opetuslastenkin laita, vaikka Vapahtaja oli persoonallisesti heidän keskellään. He olivat sen kansanomaisen käsityksen vallassa, että Messias tulisi maallisena ruhtinaana korottamaan Israelin maailmaa hallitsevaksi kansaksi, eivätkä he voineet ymmärtää, mitä hän tarkoitti puhuessaan tulevasta kärsimisestään ja kuolemastaan.AO7 299.3

Kristus itse oli lähettänyt heidät julistamaan sanomaa: »Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi» (Mark. 1: 15). Tämä sanoma perustui Danielin kirjan yhdeksännessä luvussa olevaan ennustukseen. Enkeli selitti ennustuksessa mainittujen 69 viikon ulottuvan »voideltuun, ruhtinaaseen, asti». Niinpä opetuslapset suurin toivein ja iloisin aavistuksin odottivat Messiaan valtakunnan perustamista Jerusalemiin, josta käsin hän hallitsisi koko maailmaa.AO7 299.4

Opetuslapset julistivat sitä sanomaa, jonka Kristus oli heille uskonut, vaikka he itse ymmärsivät väärin sen merkityksen. Heidän sanomansa perustui Dan. 9: 25:een, mutta he eivät huomanneet, että saman luvun seuraavan jakeen mukaan Messias oli tuleva tuhotuksi. Lapsuudesta saakka heidän toiveensa olivat kohdistuneet loistavaan maalliseen valtakuntaan, ja tämä sokaisi heidät niin, että he eivät ymmärtäneet ennustuksen yksityiskohtia eivätkä Kristuksen sanoja.AO7 300.1

He täyttivät velvollisuutensa esittäessään Juudan kansalle armon kutsun, mutta juuri silloin, kun he odottivat Herransa nousevan Daavidin valtaistuimelle, he näkivät, kuinka hänet vangittiin pahantekijänä, ruoskittiin, tehtiin naurunalaiseksi, tuomittiin ja ripustettiin Golgatan ristille. Mikä epätoivo ja tuska ahdistikaan näitä opetuslapsia sinä aikana, jolloin heidän Herransa lepäsi haudassa!AO7 300.2

Kristus oli tullut ennustettuna aikana ja ennustetulla tavalla. Raamatun todistus hänestä oli toteutunut hänen julkisessa toiminnassaan jokaista yksityiskohtaa myöten. Hän oli saarnannut pelastussanomaa »niinkuin se, jolla valta on». Kuulijat tunsivat sydämessään, että hänen sanomansa oli taivaasta. Jumala todisti sanansa ja Henkensä kautta Poikansa jumalallisesta valtuudesta.AO7 300.3

Opetuslapset olivat yhä lujasti kiintyneet rakastettuun Mestariinsa. Ja kuitenkin heidän mielensä oli epävarmuuden ja epäilyn vallassa. Ahdistuksessaan he eivät silloin muistaneet Kristuksen sanoja edessä olevasta kärsimisestään ja kuolemastaan. Olisivatko he voineet joutua kokemaan sellaista surua ja pettymystä, jos Nasaretin Jeesus olisi ollut oikea Messias? Tämä kysymys vaivasi heitä Vapahtajan maatessa haudassaan kuolemansa ja ylösnousemuksensa välisen sapatin toivottomat tunnit.AO7 300.4

Vaikka murheen synkkä yö oli näiden Jeesuksen seuraajien yllä, heitä ei kuitenkaan hylätty. Profeetta sanoo: »Jos istun pimeydessä, on Herra minun valkeuteni. Hän tuo minut valkeuteen, minä saan nähdä hänen vanhurskautensa.» »Jos minä sanoisin: Peittäköön minut pimeys — niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä; yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.» Jumala on sanonut: »Oikeamielisille koittaa pimeydessä valkeus.» »Minä johdatan sokeat tietä, jota eivät tunne; polkuja, joita he eivät tunne, minä kuljetan heidät. Minä muutan pimeyden heidän edellään valkeudeksi ja koleikot tasangoiksi. Nämä minä teen enkä niitä tekemättä jätä» (Miika. 7: 8, 9; Ps139:11,12; 112: 4; Jes. 42:16).AO7 300.5

Se sanoma, jota opetuslapset olivat julistaneet Herran nimessä, oli joka suhteessa oikea, ja ne tapahtumat, joihin se viittasi, esiintyivät niin ikään. He olivat julistaneet: »Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle.» Kun »aika» oli täyttynyt Danielin 9. luvussa mainitut 69 viikkoa, jotka ulottuivat Messiaaseen, »voideltuun» Kristus oli saanut Hengen voitelun sitten kun Johannes oli kastanut hänet Jordanissa. Ja »Jumalan valtakunta», jonka he olivat julistaneen olevan lähellä, vahvistettiin Kristuksen kuoleman kautta. Tämä valtakunta ei ollut, niin kuin heitä oli opetettu uskomaan, maallinen valtakunta. Se ei ollut myöskään se tuleva katoamaton valtakunta, joka perustetaan, kun »valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle»; se iankaikkinen valtakunta, jossa »kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset» (Dan. 7: 27). Raamatussa käytetään sanontaa »Jumalan valtakunta» merkitsemään sekä armon että kirkkauden valtakuntaa. Armon valtakunnasta puhuu Paavali Hebrealaiskirjeessään. Viitattuaan Kristukseen, armolliseen välimieheemme, joka säälii meidän heikkouksiamme, apostoli jatkaa: »Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon» (Hebr. 4: 16). Armon istuin (engl. käänn.: valtaistuin) edustaa armon valtakuntaa; sillä missä on valtaistuin, siellä on myös valtakunta. Monissa vertauksissaan Kristus käyttää sanontaa »taivasten valtakunta» osoittamaan Jumalan armon työtä ihmisten sydämessä.AO7 300.6

Samoin kirkkauden valtaistuin edustaa kirkkauden valtakuntaa. Tähän valtakuntaan viittasivat Vapahtajan sanat: »Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat» (Matt. 25: 31, 32). Tämä valtakunta kuuluu tulevaisuuteen. Sitä ei perusteta ennen Kristuksen toista tulemista.AO7 301.1

Armon valtakunta perustettiin heti ihmisen lankeemuksen jälkeen syntisen suvun lunastamista varten laaditun suunnitelman mukaan. Se oli silloin olemassa Jumalan suunnitelmassa ja hänen lupauksensa kautta; ja uskon kautta ihmiset voivat tulla sen alamaisiksi. Mutta vasta Kristuksen kuolemassa se lopullisesti vahvistettiin. Vielä ryhdyttyään lähetystyöhönsä ihmisten uppiniskaisuuteen ja kiittämättömyyteen väsynyt Vapahtaja olisi voinut perääntyä Golgatalle vievältä tieltään. Getsemanessa kärsimysten malja vapisi hänen kädessään. Vielä silloinkin hän olisi voinut pyyhkiä verisen hien otsaltaan ja jättää syyllisen suvun hukkumaan synteihinsä. Jos hän olisi tämän tehnyt, langennut ihminen ei olisi voinut pelastua. Mutta kun Vapahtaja antoi henkensä ja viimeisillä hengenvedoillaan huusi: »Se on täytetty», silloin pelastussuunnitelman toteutuminen oli varma. Silloin syntiin langenneille esivanhemmillemme Eedenissä annettu pelastuksen lupaus vahvistettiin. Armon valtakunta, joka sitä ennen oli ollut olemassa Jumalan lupauksen kautta, vahvistettiin lopullisesti.AO7 301.2

Täten Kristuksen kuolema, jonka opetuslapset luulivat lopullisesti tuhonneen heidän toivonsa, teki sen ikuisesti varmaksi. Samalla kun se tuotti heille katkeran pettymyksen, se oli paras todistus siitä, että heidän uskonsa oli ollut oikea. Tapahtuma, joka oli täyttänyt heidät surulla ja epätoivolla, avasi toivon oven jokaiselle Aadamin lapselle, ja siihen keskittyi kaikkien aikojen kaikkien Jumalalle uskollisten tuleva elämä ja ikuinen onni.AO7 301.3

Opetuslasten pettymyskin edisti Jumalan äärettömän armon tarkoitusperien täyttymistä. Vaikka Hän, joka puhui tavalla, jolla ihminen ei ollut koskaan puhunut, oli voittanut heidän sydämensä jumalallisella armollaan ja opetuksensa voimalla, oli heidän Jeesukseen kohdistuvan rakkautensa puhtaan kullan seassa maailmallisen ylpeyden ja itsekkään kunnianhimon alaarvoista seosta. Vieläpä pääsiäisjuhlalle varatussa salissa sinä juhlallisena hetkenä, jolloin heidän Mestarinsa astui Getsemanen varjoon, heidän välillään syntyi »kiista siitä, kuka heistä oli katsottava suurimmaksi» (Luuk. 22: 24). He kuvittelivat mielessään valtaistuinta, kruunua ja kunniaa hetkenä, jolloin heidän edessään oli Getsemanen puutarhan, oikeussalin ja Golgatan ristin häpeä ja tuska. Heidän ylpeytensä ja maallinen kunnianhimonsa oli saanut heidät hellittämättömästi pitämään kiinni aikansa väärästä opista ja jättämään huomioon ottamatta Vapahtajan sanat, jotka osoittivat hänen valtakuntansa todellisen luonteen ja viittasivat hänen kärsimykseensä ja kuolemaansa. Heidän erehdyksensä vei hyvin vaikeaan mutta välttämättömään koetukseen, jonka Jumala salli heidän ojennuksekseen. Vaikka opetuslapset olivat ymmärtäneet väärin sanomansa merkityksen ja pettyneet toiveissaan, he olivat kuitenkin julistaneet sitä sanomaa, jonka Jumala oli heille antanut, ja Herra tahtoi palkita heidän uskonsa ja kunnioittaa heidän kuuliaisuuttaan. Heille oli määrä uskoa ylösnousseen Vapahtajan ihanan evankeliumin julistaminen kaikille kansoille. Tähän työhön valmistumista varten heille sallittiin heistä niin katkeralta tuntuva kokemus.AO7 302.1