Luku 21—Varoituksen hylkäämisen seuraukset

Kun William Miller ja hänen työtoverinsa julistivat Kristuksen toisen tulemisen oppia, heidän työskentelynsä ainoana tarkoituksena oli herättää ihmisiä valmistautumaan tuomiota varten. He koettivat saada uskonnon tunnustajat vastaanottamaan seurakunnan todellisen toivon ja näkemään, että he tarvitsivat syvempää kristillistä kokemusta. Kääntymättömiä he koettivat herättää näkemään velvollisuutensa tehdä viipymättä parannus ja kääntyä Jumalan puoleen. »He eivät pyrkineet kääntämään ihmisiä mihinkään uskonnolliseen lahkoon tai puolueeseen. Sen tähden he työskentelivät kaikkien puolueiden ja lahkojen keskuudessa sekaantumatta niiden kirkolliseen järjestykseen tai kuriin.»AO7 325.1

»Koko toimintani aikana», Miller sanoi, »minulla ei ole ollut aikomusta perustaa olemassa olevista uskontokunnista eriävää ryhmää tai hyödyttää jotakin uskonsuuntaa toisen kustannuksella. Olen koettanut olla hyödyksi kaikille. Otaksuen, että kaikki kristityt iloitsisivat Kristuksen tulemisesta ja että ne, joilla on erilainen käsitys kuin minulla, eivät rakastaisi ihmisiä vähemmän sen tähden, että he hyväksyvät tämän opin, en voinut havaita erillisten kokousten pitämistä tarpeelliseksi. Tarkoitukseni oli vain kääntää sieluja Jumalan puoleen, antaa maailmalle ilmoitus tulevasta tuomiosta ja auttaa lähimmäisiäni sisäisesti valmistautumaan, niin että he voisivat rauhassa kohdata Jumalan. Useimmat niistä, jotka minun toimintani kautta kääntyivät, liittyivät jo olemassa oleviin eri seurakuntiin.»348AO7 325.2

Koska Millerin toiminta vaikutti rakentavasti seurakuntiin, siihen suhtauduttiin jonkin aikaa suopeasti. Mutta kun papit ja uskonnolliset johtajat ottivat adventtisanomaa vastustavan kannan ja halusivat estää sen kaiken levittämisen, he eivät ainoastaan vastustaneet sitä saarnatuolista, vaan kielsivät seurakuntansa jäseniä menemästä kuulemaan Kristuksen toista tulemista koskevaa julistusta tai jopa puhumasta toivostaan seurakunnan keskeisissä kokouksissa. Täten uskovaiset joutuivat hyvin koettelevaan ja pulmalliseen asemaan. He rakastivat seurakuntaansa eivätkä halunneet siitä erota, mutta nähtyään Jumalan sanan todistuksen tulleen vaiennetuksi ja profetioiden tutkimisoikeuden kielletyksi, he tunsivat uskollisuutensa Jumalaa kohtaan kieltävän alistumasta. Niiden, jotka koettivat sulkea pois Jumalan sanan todistuksen, he eivät voineet katsoa muodostavan Kristuksen seurakuntaa, joka on »totuuden pylväs ja perustus». Tämän nojalla he katsoivat olevansa oikeutettuja eroamaan aikaisemmasta seurakuntayhteydestään, ja kesällä 1844 seurakunnista erosi noin viisikymmentä tuhatta henkilöä.AO7 325.3