Lujina pysyneet

Maailma oli tarkannut asiain kulkua ja odottanut, että oppi Kristuksen toisesta tulemisesta hylättäisiin kokonaan, jos Kristus ei saapuisi ilmoitettuna aikana. Mutta vaikka useat vaikean koetuksen aikana luopuivat uskostaan, oli muutamia, jotka pysyivät lujina. Adventtiliikkeen hedelmät, nöyryyden ja itsetutkistelun henki, maailman kieltäminen ja elämän uudistuminen, osoittivat sen olleen Jumalasta. Ei uskallettu kieltää, että Pyhän Hengen voima oli ollut läsnä Jeesuksen toisen tulemisen julistuksessa, eikä profeetallisten ajanjaksojen laskemisessa voitu löytää mitään virhettä. Adventistien taitavimmat vastustajat eivät olleet onnistuneet osoittamaan vääräksi heidän tapaansa tulkita ennustuksia. Nämä uskolliset eivät ilman Raamatun todistusta voineet suostua hylkäämään niitä käsityksiä, joihin oli tultu vakavasti ja rukoillen tutkimalla Raamattua, kun Jumalan Henki valaisi tutkijain mieltä ja elähdytti heidän sydäntään. Nämä käsitykset olivat kestäneet uskonnon opettajien ja tämän maailman viisaiden tarkimman arvostelun ja katkerimman vastustuksen ja pysyneet lujina, vaikka oppineisuuden ja kaunopuheisuuden sekä ylhäisten ja alhaisten pilkan ja ivan yhdistyneet voimat olivat hyökänneet niitä vastaan.AO7 349.3

Oli kyllä totta, että he olivat erehtyneet odotettuun tapahtumaan nähden, mutta tämäkään ei voinut horjuttaa heidän uskoaan Jumalan sanaan. Kun Joona julisti Niniven kaduilla, että kaupunki hävitettäisiin neljänkymmenen päivän kuluttua, Herra hyväksyi niniveläisten nöyrtymisen ja pi- densi heidän koetusaikaansa. Kuitenkin Joonan sanoma oli Jumalan lähettämä, ja Niniveä koeteltiin hänen tahtonsa mukaan. Adventistit uskoivat, että Jumala oli samalla tavalla lähettänyt heidät varoittamaan tuomiosta. »Se on», he selittivät, »koetellut kaikkien kuulijain sydäntä ja herättänyt rakkautta Herran ilmestymiseen. Se on myös voinut synnyttää hänen tulemustaan kohtaan enemmän tai vähemmän näkyvää vihaa, jonka Jumala kuitenkin joka tapauksessa tuntee. Se on vetänyt rajan, niin että ne, jotka tutkivat sydäntään, voivat tietää, kummalla puolella he olisivat olleet, jos Herra olisi silloin tullut olisivatko he huudahtaneet: ‘Katso, tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme meitä pelastamaan’, vai olisivatko he sanoneet vuorille ja kallioille: ‘Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta.’ Me uskomme, että Jumala on siten tutkinut lapsiaan, on koetellut heidän uskoaan ja nähnyt, väistyisivätkö he koetuksen hetkenä siitä asemasta, mihin hän näkisi sopivaksi heidät asettaa, vai hylkäisivätkö he tämän maailman ja turvautuisivat ehdottomalla luottamuksella Jumalan sanaan.»365AO7 349.4

Niiden tunteet, jotka yhä uskoivat Jumalan johtaneen heitä heidän menneissä kokemuksissaan, ilmenevät seuraavista William Millerin sanoista: »Jos minun olisi elettävä elämäni uudelleen ja minulla olisi sama todistusaineisto kuin silloinkin, minun täytyisi, ollakseni rehellinen Jumalan ja ihmisten edessä, menetellä samalla tavalla kuin olen menetellyt. Toivon puhdistaneeni vaatteeni sielujen verestä. Tunnen, että siinä määrin kuin on ollut minun vallassani, olen vapautunut kaikesta syyllisyydestä heidän tuomitsemiseensa.» »Vaikka olen kahdesti pettynyt», tämä Jumalan mies kirjoitti, »en kuitenkaan ole masentunut tai lannistunut. - - Panen toivoni Kristuksen tulemukseen yhtä varmasti kuin milloin hyvänsä aikaisemmin. Olen tehnyt vain sen, minkä useiden vuosien vakavan harkinnan jälkeen tunsin vakavaksi velvollisuudekseni. Jos olen erehtynyt, se on tapahtunut rakkauden hengessä, sillä olen rakastanut lähimmäisiäni ja halunnut täyttää velvollisuuteni Jumalaa kohtaan. Sen tiedän, etten olen saarnannut mitään sellaista, mihin itse en olisi uskonut. Jumala on ollut kanssani. Hänen voimansa on näkynyt työtä suoritettaessa, ja paljon hyvää on saatu aikaan. Monet tuhannet on, sen mukaan kuin ihminen voi nähdä, aikaa koskevan saarnan kautta johdettu tutkimaan Raamattua ja siten ovat tulleet sovitetuiksi Jumalan kanssa uskon ja Kristuksen verellä pirskoittamisen kautta.»366 »En ole koskaan ja hänen sanaansa. Pilkkaava enkä ole lannistunut maailman paheksumisesta. Nytkään en osta heidän suosiotaan enkä ylitä velvollisuuttani uhmatakseni heidän vihaansa. Minä en ole koskaan koettava säilyttää elämääni heidän kauttaan enkä ole kieltäytyvä, niin toivon, sitä uhraamasta, jos Jumala hyvässä kaitselmuksessaan niin järjestää.»367AO7 350.1

Jumala ei hylännyt kansaansa. Hänen Henkensä oli yhä niiden yllä, jotka eivät äkkipikaisesti hylänneet vastaanottamaansa valoa ja adventtiliikettä. Hebrealaiskirjeessä on annettu niille Herraa odottaville, joita koetellaan tällaisessa ahdinkotilassa, seuraavat rohkaisevat ja varoittavat sanat: »Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on. Sillä vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen. Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi» (Hebr. 10: 35-39).AO7 350.2

Tämä kehotus on annettu viimeisten päivien seurakunnalle. Se näkyy selvästi Herran tulemuksen läheisyyteen viittaavista sanoista: »Vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele.» Lisäksi tässä on selvästi ilmaistu, että tapahtuisi näennäinen viivytys ja että Herra näyttäisi viipyvän. Tässä annettu opetus soveltuu erikoisen hyvin adventistien kokemukseen tuona aikana. He olivat vaareissa kärsiä uskon haaksirikon. He olivat tehneet Jumalan tahdon seuratessaan hänen Henkensä ja sanansa johdatusta, mutta he eivät voineet ymmärtää osakseen tulleessa kokemuksessa hänen tarkoitustaan eivätkä nähneet tietä selvänä edessään, ja heille tuli kiusaus ruveta epäilemään, oliko Jumala todellakin heitä johdattanut. Tähän aikaan sopivat sanat: »Vanhurskas on elävä uskosta.» Kun »keskiyön huudon» kirkas valo oli loistanut heidän tielleen ja he olivat nähneet profetiat avattuina nopeasti täyttyvien ajan merkkien todistaessa Kristuksen tulemisen läheisyydestä, he olivat vaeltaneet aivan kuin näkemisessä. Mutta nyt, pettyneiden toiveiden masentamina, he voivat kestää vain uskon kautta Jumalaan ja hänen sanaansa. Pilkkaava maailma sanoi: »Te olette pettyneet. Hylätkää uskonne ja sanokaa adventtiliikkeen olleen saatanasta.» Mutta Jumalan sana julisti: »Jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen.» Jos he nyt olisivat hylänneet uskonsa ja kieltäneet sanomaa seuranneen Pyhän Hengen voiman, se olisi ollut pois vetäytymistä perikatoa kohti. Heitä rohkaisivat kestäväisyyteen Paavalin sanat: »Älkää siis heittäkö pois uskallustanne», »te tarvitsette kestäväisyyttä», »sillä ‘vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele’». Ainoa turvallinen menettelytapa oli vaalia valoa, jonka he jo olivat Jumalalta saaneet, pitää lujasti kiinni hänen lupauksistaan, jatkaa Raamatun tutkimista ja odottaa ja tarkata kärsivällisesti lisävalon saamista.AO7 351.1