Valon viejiä pimeydessä oleville

Valdolaisille Raamattu ei ollut vain kertomus Jumalan menettelytavoista ihmisten suhteen menneisyydessä ja tiedotus nykyises- tä vastuusta ja velvollisuuksista vaan myös ilmoitus tulevan ajan vaaroista ja ihanuudesta. He uskoivat, että kaiken loppu ei ollut kaukana; ja kun he rukouksin ja kyynelin tutkivat Raamattua, he tulivat yhä syvemmin vakuuttuneiksi sen kallisarvoisista lausunnoista ja velvollisuudestaan tehdä muille tunnetuksi sen pelastavat totuudet. He näkivät pelastussuunnitelman selvästi ilmaistuna Pyhän Raamatun sivuilla, ja he löysivät lohdutusta, toivoa ja rauhaa uskossa Jeesukseen. Kun valo valaisi heidän ymmärryksensä ja ilahdutti heidän sydämensä, he halusivat levittää sen säteitä niille, jotka olivat paavillisten erehdysten pimeydessä.AO7 57.3

He näkivät, että paavin ja pappien ohjaamat suuret kansanjoukot turhaan koettivat saada armoa kiduttamalla ruumistaan sielunsa synnin tähden. Kun ihmisiä oli opetettu luottamaan siihen, että he pelastuvat hyvien tekojensa ansiosta, he aina katsoivat itseensä ja jatkuvasti ajatellessaan syntistä tilaansa näkivät olevansa Jumalan vihan alaisia. He kiduttivat sieluaan ja ruumistaan saamatta kuitenkaan apua. Näin Rooman kirkon opit kahlehtivat tunnollisia sieluja. Tuhannet jättivät ystävänsä ja sukulaisensa ja viettivät elämänsä luostarin kammioissa. Monilla paastoilla ja julmilla ruoskimisilla, yövalvomisilla, makaamalla väsymyshetkinä kolkkojen asuntojen kylmillä, kosteilla kivillä, pitkillä pyhiinvaellusmatkoilla, nöyryyttävillä katumusharjoituksilla ja kauheilla kidutuksilla tuhannet koettivat turhaan saavuttaa omantunnon rauhaa. Synnintunnon vaivaamina ja Jumalan kostavan vihan pelon ahdistamina monet jatkoivat kärsimistään, kunnes loppuun kulutettu elinvoima murtui ja he vaipuivat hautaan näkemättä ainoatakaan valon tai toivon sädettä.AO7 58.1

Valdolaiset halusivat murtaa näille nääntyville sieluille elämän leipää, avata heille Jumalan lupauksissa olevat rauhan sanomat ja auttaa heitä näkemään Kristus ainoana pelastuksen toivonaan. Oppia, jonka mukaan Jumalan lain rikkominen voidaan sovittaa hyvillä töillä, he pitivät vääränä. Ihmisansioihin luottaminen estää näkemästä Kristuksen ääretöntä rakkautta. Kristus kuoli uhrina ihmisten puolesta, koska langennut suku ei voi tehdä mitään sellaista, mikä suosittelisi sitä Jumalalle. Ristiinnaulitun ja ylösnousseen Vapahtajan ansiot ovat kristillisen uskon perustus. Sielun riippuvuus Kristuksesta on yhtä todellinen ja sen yhteyden häneen täytyy olla yhtä läheinen kuin jäsenen yhteys ruumiiseen ja oksan yhteys viinipuuhun.AO7 58.2

Paavien ja pappien opetukset olivat johtaneet ihmisiä pitämään Jumalan ja myös Kristuksen luonnetta ankarana, synkkänä ja tylynä. Vapahtajan esitettiin olevan niin vailla myötätuntoa langenneessa tilassa olevaa ihmistä kohtaan, että tämän täytyi turvautua pappien ja pyhimysten välitykseen. Ne, joiden mielen Jumalan sana oli valaissut, halusivat kohdistaa näiden sielujen huomion Jeesukseen, heidän säälivään, rakastavaan Vapahtajaansa, joka seisoo ojennetuin käsin ja pyytää kaikkia tulemaan syntikuormi- neen, huolineen ja vaivoineen hänen luokseen. He halusivat poistaa ne esteet, jotka saatana oli asettanut, etteivät ihmiset näkisi lupauksia ja etteivät he tulisi suoraan Jumalan luo tunnustamaan syntejään eivätkä saisi anteeksiantoa ja rauhaa.AO7 58.3

Valdolaisten lähetyssaarnaajat julistivat innokkaasti evankeliumin kallisarvoisia totuuksia etsiville sieluille. He esittivät varovasti hyvin huolellisesti kopioituja Pyhän Raamatun osia. Heidän suurin ilonsa oli antaa toivoa tunnollisille, synnin vaivaamille sieluille, jotka voivat nähdä vain koston Jumalan odottamassa oikeuden toimittamista. Vapisevin huulin ja kyynelsilmin, usein polvillaan, he esittivät veljilleen ne kalliit lupaukset, jotka ilmaisevat syntisen ainoan toivon. Siten totuuden valo tunkeutui moneen pimentyneeseen mieleen ja työnsi pois synkkyyden pilviä, kunnes Vanhurskauden aurinko valaisi sydämen parantavilla säteillään. Usein kävi niin, että jokin Raamatun osa luettiin uudelleen ja yhä uudelleen, kun kuulijat halusivat sen toistamista, ikään kuin olisivat pyrkineet varmuuteen siitä, että olivat kuulleet oikein. Erityisesti toivottiin seuraavien kohtien toistamista: »Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä» (1 Joh. 1: 7). »Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä» (Joh. 3:14,15).AO7 59.1

Monet vapautuivat Rooman vaatimuksista. He näkivät, kuinka turhaa on ihmisten tai enkelien välitystyö syntisen hyväksi. Kun totinen valo pääsi valaisemaan heidän mieltään, he huudahtivat iloiten: »Kristus on minun pappini; hänen verensä on minun uhrini; hänen alttarinsa on minun rippituolini.» He heittäytyivät kokonaan Jeesuksen ansioiden varaan toistaen sanoja: »Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen» (Hebr. 11: 6). »Sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman» (Ap.t. 4: 12).AO7 59.2

Vakuutus Vapahtajan rakkaudesta näytti liian suurelta joidenkuiden näiden köyhien, myrskyn heittelemien sielujen käsityskyvylle. Niin suuri oli sen tuoma vapautus; sellainen valovirta vuoti heidän ylitseen, että he näyttivät siirtyneen taivaaseen. Heidän kätensä oli pantu luottavasti Kristuksen käteen; heidän jalkansa olivat asetetut ikiaikojen kalliolle. Kaikki kuoleman pelko oli kadonnut. He saattoivat nyt kaivata vankilaa ja polttoroviota, jos he siten voisivat kunnioittaa Lunastajansa nimeä.AO7 59.3

Syrjäisissä paikoissa esitettiin ja luettiin täten Jumalan sanaa, joskus yhdelle ainoalle ihmiselle, joskus pienelle joukolle, joka kaipasi valoa ja totuutta. Usein vietettiin tällä tavalla koko yö. Kuulijain ihmettely ja ihailu oli niin suuri, että armon sanansaattajan täytyi usein keskeyttää lukemisensa, kunnes ymmärrys saattoi tarttua pelastuksen sanomaan. Usein ilmaistiin ajatus tällaisilla sanoilla: »Tahtooko Jumala todellakin vastaanottaa minun uhrini? Haluaako hän olla minulle suosiol- linen? Haluaako hän antaa minulle anteeksi?» Vastaukseksi luettiin: »Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon» (Matt. 11:28).AO7 59.4

Usko tarttui lupaukseen, ja kuultiin iloinen vastaus: »Ei enää tarvitse tehdä pitkiä toivioretkiä, ei enää vaivalloisia matkoja pyhiin paikkoihin. Minä voin tulla Jeesuksen luo sellaisena kuin olen, syntisenä ja saastaisena. Hän ei hylkää katuvan rukousta. ‘Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.’ Minun, niin minunkin, syntini voidaan antaa anteeksi!»AO7 60.1

Pyhän ilon virta täytti sydämen, ja Jeesuksen nimeä kunnioitettiin ylistäen ja kiittäen. Nuo onnelliset sielut palasivat kotiinsa levittämään valoa, kertomaan toisille parhaan kykynsä mukaan uudesta kokemuksestaan, siitä että olivat löytäneet oikean, elävän tien. Raamatun sanoissa, jotka puhuivat suoraan totuutta kaipaavien ihmisten sydämelle, oli ihmeellinen, valtava voima. Se oli Jumalan ääni ja se oli vakuuttava niille, jotka kuulivat.AO7 60.2

Totuuden sanansaattaja meni pois; mutta hänen vaatimattomuutensa, vilpittömyytensä, vakavuutensa ja syvä hartautensa jäivät monien keskustelujen aiheiksi. Useissa tapauksissa eivät kuulijat olleet kysyneet häneltä, mistä hän tuli ja mihin hän meni. He olivat aluksi olleet siinä määrin hämmästyksen ja sitten kiitollisuuden ja ilon valtaamia, etteivät olleet ajatelleetkaan kysyä häneltä. Kun he olivat pyytäneet häntä kotiinsa, hän oli vastannut, että hänen täytyi etsiä laumasta eksyneitä lampaita. Lieneekö hän taivaan enkeli, he kysyivät.AO7 60.3