Uskon ja rukouksen voima antoi menestyksen

Jumalan uskolliset palvelijat eivät tehneet työtä yksin. Kun »hallitukset, vallat ja pahuuden henkiolennot taivaan avaruuksissa» olivat liittoutuneet heitä vastaan, Herra ei hylännyt kansaansa. Jos heidän silmänsä olisivat auenneet, he olisivat nähneet yhtä selviä todistuksia Jumalan sotajoukon läsnäolosta ja avusta, kuin erään profeetan suotiin muinoin nähdä. Kun Elisan palvelija kiinnitti herransa huomion ympärillä oleviin vihollisjoukkoihin, jotka tekivät pakoonpääsyn mahdottomaksi, profeetta rukoili: »Herra, avaa hänen silmänsä, että hän näkisi» (2 Kun. 6: 17). Ja katso: vuori oli täynnä tulisia hevosia ja tulisia vaunuja; taivaan sotajoukko oli asettunut suojelemaan Jumalan miestä. Samalla tavalla taivaan enkelit suojelivat uskonpuhdistustyön suorittajia.AO7 179.4

Lutherin päättäväisimmin puolustamia periaatteita oli, ettei maallisen vallan pitäisi millään ta- valla tukea uskonpuhdistusta eikä sen puolustamiseksi pitäisi vedota aseisiin. Hän iloitsi siitä, että valtakunnan ruhtinaat tunnustivat evankeliumia; mutta kun he aikoivat solmia puolustusliiton evankeliumin suojelemiseksi, hän selitti, että »Jumalan tulee saada yksinään puolustaa evankeliumin oppia. — Mitä vähemmän ihmiset sekaantuvat tähän asiaan, sitä tehokkaampi on Jumalan väliintulo. Kaikki ehdotetut poliittiset varokeinot olivat hänen mielestään merkkinä arvottomasta pelosta ja synnillisestä epäluottamuksesta.»192AO7 179.5

Kun mahtavat viholliset liittoutuivat kukistamaan puhdistettua oppia ja tuhansia miekkoja näytti olevan paljastumassa sitä vastaan, Luther kirjoitti: »Saatana raivoaa, jumalattomat piispat laativat yhdessä salaisia suunnitelmiaan, ja meitä uhataan sodalla. Kehota kansaa urhoollisesti taistelemaan Herran valtaistuimen edessä uskon ja rukouksen asein, niin että Jumalan Henki hillitsisi vihollisiamme ja pakottaisi heidät rauhoittumaan. Suurin tarpeemme ja tärkein tehtävämme on rukous. Anna kansalle tiedoksi, että se on nyt alttiina miekalle ja saatanan raivolle, ja kansa rukoilkoon.»193AO7 180.1

Kun Luther jälleen myöhemmin viittasi uskonpuhdistuksen puolelle asettuneiden ruhtinaiden suunnittelemaan liittoon, hän selitti, että ainoa ase, jota tässä taistelussa voitiin käyttää, oli »Hengen miekka». Hän kirjoitti Saksin vaaliruhtinaalle: »Me emme omantuntomme tähden voi hyväksyä ehdotettua liittoa. Tahtoisimme kymmenen kertaa ennemmin kuolla kuin nähdä evankeliumimme aiheuttavan verenvuodatusta. Meidän tulee käyttäytyä teuraslampaiden tavoin. Kristuksen risti on kannettava. Älköön Teidän Ylhäisyytenne pelätkö. Me saamme rukouksillamme aikaan enemmän kuin vihollisemme kerskailuillaan. Älkää vain tahratko käsiänne veljienne verellä. Jos keisari vaatii meitä luovutettaviksi tuomioistuintensa käsiin, olemme valmiit menemään. Te ette voi puolustaa meidän uskoamme; jokaisen on uskottava omalla vastuullaan.»AO7 180.2

Se voima, joka suuressa uskonpuhdistuksessa ravisteli maailmaa, tuli salaisesta rukouspaikasta. Siellä Herran palvelijat pyhällä rauhallisuudella asettivat jalkansa hänen lupaustensa kalliolle. Augsburgin kamppailun aikana Luther »ei antanut yhdenkään päivän mennä pyhittämättä vähintään kolmea tuntia rukoukseen, ja ne hän valitsi niiden tuntien joukosta, jotka parhaiten soveltuivat tutkimiseen». Hänen kuultiin yksinäisessä kammiossaan vuodattavan sielunsa Jumalan eteen sanoin, jotka olivat »täynnä syvää kunnioitusta, pelkoa ja toivoa, niin kuin ihminen puhuu ystävälleen». »Minä tiedän, että sinä olet meidän Isämme ja Jumalamme», hän sanoi, »ja olet hajottava lastesi vainoojat, sillä sinä olet itse vaarassa meidän kanssamme. Koko tämä asia on sinun, ja vain sinun vaatimuksestasi me olemme siihen ryhtyneet. Siksi puolusta meitä, oi Isä!»194AO7 181.1

Melanchthonille, jota pelko ja ahdistus painoivat, hän kirjoitti: »Armo ja rauha Kristuksessa. Minä sanon: Kristuksessa, enkä sano: maailmassa. Amen. Minä vihaan rajattomasti niitä äärimmäisyyksiin meneviä huolia, jotka sinua kalvavat. Jos asia on väärä, luopukaamme siitä, jos se taas on oikea, miksi pitäisimme epäluotettavina hänen lupauksiaan, hänen, joka käskee meitä nukkumaan ilman pelkoa. — Kristus ei petä oikeuden ja totuuden asiaa. Hän elää. Hän hallitsee. Mitä meidän silloin tarvitsee pelätä?»195AO7 181.2

Jumala kuuli palvelijainsa huudot. Hän antoi ruhtinaille ja sananjulistajille armoa ja rohkeutta puolustaa totuutta tässä maailmassa hallitsevia pimeyden voimia vastaan. Herra sanoo: »Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva» (1 Piet. 2: 6). Uskonpuhdistajat olivat rakentaneet Kristusperustukselle, eivätkä tuonelan portit voineet heitä voittaa.AO7 181.3