Jeesus vangitaan

Vapahtajaa ympäröivä valo oli äkkiä herättänyt nukkuvat opetuslapset. He näkivät enkelin kumartuvan maassa makaavan Mestarin yli. He näkivät hänen painavan Vapahtajan pään rinnalleen ja osoittavan kohden taivasta. He kuulivat hänen äänensä suloisen musiikin tavoin puhuvan lohdun ja toivon sanoja. Opetuslasten mieleen tuli heidän kirkastusvuorella näkemänsä näky. He muistivat myös kirkkauden, joka temppelissä oli ympäröinyt Kristusta, ja pilvestä kuuluvan Jumalan äänen. Nyt tuo sama kirkkaus ilmestyi jälleen, eikä heidän enää tarvinnut pelätä Mestarinsa puolesta. Hän oli Jumalan huomassa, ja mahtava enkeli oli lähetetty varjelemaan häntä. Opetuslapset vaipuvat jälleen väsymyksen valtaamina samaan kummalliseen horrostilaan, joka voittaa heidät. Ja niin Jeesus jälleen tapaa heidät nukkumasta.AO5 242.3

Hän katsoi heihin murheellisena ja lausuu: »Te nukutte vielä ja lepäätte. Katso, hetki on lähellä, ja Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin.»AO5 244.1

Puhuessaan nämä sanat hän kuuli häntä etsivän roskajoukon askelet ja sanoi: »Nouskaa, lähtekäämme; katso, se on lähellä, joka minut kavaltaa.»AO5 244.2

Äskeisestä tuskasta ei näkynyt jälkeäkään, kun Jeesus astui kohtaamaan pettäjäänsä. Hän seisoi opetuslastensa edessä ja sanoi: »Ketä te etsitte?» Tulijat vastasivat: »Jeesusta, Nasaretilaista.» Jeesus vastasi: »Minä se olen.» Näiden sanojen aikana enkeli, joka juuri oli palvellut Jeesusta, asettui hänen ja roskajoukon väliin. Jumalallinen valo kirkasti Vapahtajan kasvot, ja kyyhkysennäköinen olento varjosi hänet. Murhanhimoinen joukko ei voinut kestää hetkeäkään tätä taivaallista kirkkautta. He hoippuivat taaksepäin. Papit, vanhimmat, sotilaat, vieläpä Juudaskin kaatuivat kuin kuolleina maahan.AO5 244.3

Enkeli poistui, ja valo katosi. Jeesuksella olisi ollut tilaisuus paeta, mutta hän jäi rauhallisesti paikalleen. Hän seisoi kuin kirkastettuna tuon paatuneen joukon keskellä, joka nyt makasi avuttomana maassa hänen jaloissaan. Opetuslapset katselivat näkyä ihmetyksen ja pelon vallassa.AO5 244.4

Mutta näky muuttui pian. Joukko nousi jaloilleen. Roomalaiset sotilaat, papit ja Juudas kerääntyivät Jeesuksen ympärille. He häpesivät äskeistä heikkouttaan ja pelkäsivät, että hän vielä pakenisi. Jälleen Lunastaja kysyi: »Ketä etsitte?» He olivat saaneet todistuksen siitä, että heidän edessään seisoi Jumalan Poika, mutta he eivät halunneet uskoa sitä. Kysymykseen: »Ketä te etsitte?» he vastasivat jälleen: »Jeesusta, Nasaretilaista.» Silloin Vapahtaja sanoi: »Minähän sanoin teille, että minä se olen. Jos te siis minua etsitte, niin antakaa näiden mennä.» Näin sanoessaan hän osoitti opetuslapsiaan. Hän tiesi, miten heikko heidän uskonsa oli, ja hän koetti varjella heitä kiusauksilta ja koettelemuksilta. Hän oli valmis uhraamaan itsensä heidän tähtensä.AO5 244.5

Juudas, pettäjä, ei unohtanut, mitä osaa hänen piti esittää. Kun joukko saapui puutarhaan, hän näytti tietä ylimmäisen papin seuraamana. Jeesuksen kiinniottajille hän oli antanut merkin sanoen: »Se, jolle minä suuta annan, hän se on; ottakaa hänet kiinni» (Matt. 26: 48). Nyt hän on ikään kuin hänellä ei olisi mitään tekemistä heidän kanssaan. Hän tulee lähelle Jeesusta ja tarttuu tuttavallisesti häntä kädestä. »Terve, rabbi!» hän sanoo ja suutelee häntä yhä uudelleen ja näyttää itkevän ikään kuin myötätunnosta häntä kohtaan tänä vaaran hetkenä.AO5 244.6

Jeesus sanoi hänelle: »Ystäväni, mitä varten sinä tänne tulit?» Hänen äänensä värisi surusta hänen lisätessään: »Juudas, suunantamisellako sinä Ihmisen Pojan kavallat?» Tämä vetoomus olisi voinut herättää pettäjän omantunnon ja liikuttaa hänen kylmää sydäntään, mutta kunniantunto, uskollisuus ja hellyys olivat jättäneet hänet. Hän seisoi siinä julkeana ja uhmaten, osoittamatta vähintäkään halua katumukseen. Hän oli antautunut saatanan haltuun eikä hänellä siksi ollut voimaa vastustaa häntä. Jeesus ei kieltäytynyt petturin suudelmasta.AO5 245.1

Joukko tuli rohkeammaksi nähdessään Juudaksen koskettavan häntä, joka juuri äsken oli kirkastettu heidän silmiensä edessä. He kävivät nyt käsiksi Jeesukseen ja ryhtyivät sitomaan noita helliä käsiä, jotka aina olivat tehneet vain hyvää.AO5 245.2

Opetuslapset olivat luulleet, ettei heidän Mestarinsa antaisi vangita itseään. Sillä sama voima, joka oli saanut kiinniottajat kaatumaan maahan ikään kuin kuolleina, voisi pitää heidät avuttomina, kunnes Jeesus seuralaisineen olisi paennut. He olivat pettyneitä ja harmissaan nähdessään tuotavan köysiä hänen sitomisekseen, jota he rakastivat. Vihoissaan Pietari tempaisi nopeasti miekkansa ja koetti puolustaa Mestariaan, mutta sai sivalletuksi vain korvan ylimmäisen papin palvelijalta. Kun Jeesus näki, mitä tapahtui, hän irrotti kätensä, joita roomalaiset sotilaat lujasti pitelivät, ja sanoen: »Sallikaa vielä tämäkin», hän kosketti haavoittunutta korvaa, joka heti parani. Sitten hän sanoi Pietarille: »Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat. Vai luuletko, etten voi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä?» - yhden legioonan jokaista opetuslasta kohti. Oi, ajattelivat opetuslapset, miksi hän ei sitten pelasta itseään ja meitä? Vastaukseksi heidän lausumattomaan ajatukseensa hän jatkoi: »Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, jotka sanovat, että näin pitää tapahtuman?» »Enkö joisi maljaa, jonka Isäni on minulle antanut?»AO5 245.3

Juutalaisten johtajien virallinen arvokkuus ei ollut estänyt heitä liittymästä Jeesuksen takaaajajiin. Hänen vangitsemisensa oli liian tärkeä asia jätettäväksi käskynalaisten toimitettavaksi, siksi viekkaat papit ja vanhimmat olivat yhdessä temppelipalvelijoiden ja roskaväen kanssa seuranneet Juudasta Getsemaneen. Millaiseen seuraan nuo arvohenkilöt liittyivätkään - roskajoukkoon, joka janosi seikkailua ja oli varustautunut kaikenlaisilla aseilla ikään kuin villieläintä metsästääkseen.AO5 245.4

Jeesus kääntyi pappeihin ja vanhimpiin ja kiinnitti heihin tutkivan katseensa. Hänen lausumiaan sanoja he eivät koskaan elämässään unohtaisi. Ne olivat Kaikkivaltiaan teräviä nuolia. Arvokkaasti hän lausui: »Niinkuin ryöväriä vastaan te olette lähteneet minua miekoilla ja seipäillä vangitsemaan.» Joka päivä olen istunut temppelissä opettamassa. Teillä oli silloin hyvä tilaisuus ottaa minut kiinni, mutta ette sitä tehneet. Yö soveltuu paremmin teidän työhönne. »Mutta tämä on teidän hetkenne ja pimeyden valta.»AO5 245.5

Opetuslapset olivat kauhuissaan nähdessään Jeesuksen sallivan vangita ja sitoa itsensä. He olivat loukkaantuneet siitä, että hän salli tämän nöyryytyksen itselleen ja heille. He eivät voineet ymmärtää hänen käytöstään, ja he paheksuivat hänen antautumistaan joukon käsiin. Vihan ja pelon vallassa Pietari ehdotti, että he pelastaisivat itsensä. Hänen neuvoaan seuraten »he kaikki jättivät hänet ja pakenivat». Mutta Kristus oli ennustanut tämän pakenemisen. »Katso», hän oli sanonut, »tulee hetki ja on jo tullut, jona teidät hajotetaan kukin tahollensa ja te jätätte minut yksin; en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani» (Joh. 16: 32).AO5 247.1