»Oletko sinä Kristus?»

Viimein Kaifas kohotti oikean kätensä taivasta kohti ja lausui juhlallisen valan kaavan mukaisesti: »Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika.»AO5 254.2

Tähän vetoomukseen Kristus ei voinut olla vastaamatta. Oli aika vaieta ja aika puhua. Hän ei ollut puhunut ennen kuin häneltä suoraan kysyttiin. Hän tiesi, että tämä vastaus varmistaisi hänen kuolemansa. Mutta vetoomuksen teki kansan korkeimmaksi tunnustama arvohenkilö Korkeimman nimessä. Kristus ei tahtonut olla osoittamatta laille kuuluvaa kunnioitusta. Sitäpaitsi hänen oma suhteensa Isään asetettiin epäilyksenalaiseksi. Hänen täytyi selvästi ilmaista luonteensa ja tehtävänsä. Jeesus oli lausunut opetuslapsilleen: »Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa» (Matt. 10: 32). Nyt hän uudisti tämän opetuksen omalla esimerkillään.AO5 254.3

Jokainen oli kääntänyt korvansa kuulemaan ja kiinnittänyt silmänsä häneen hänen vastatessaan: »Sinäpä sen sanoit.» Taivaallinen valo näytti kirkastavan hänen kalpeita kasvojaan hänen lisätessään: »Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.»AO5 255.1

Hetkisen Kristuksen jumaluus loisti hänen inhimillisyytensä läpi. Ylimmäinen pappi vapisi Vapahtajan läpitunkevan katseen edessä. Tuo katse tuntui lukevan hänen salaisimmatkin ajatuksensa ja syöpyvän hänen sydämeensä. Hän ei milloinkaan elämässään voinut unohtaa tuota vainotun Jumalan Pojan tutkivaa katsetta.AO5 255.2

»Tästedes», Jeesus sanoi, »te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.»AO5 255.3

Näillä sanoilla Kristus kuvasi aivan päinvastaisen näyn, kuin silloin oli heidän silmiensä edessä. Hän, elämän ja kirkkauden Herra, oli istuva Jumalan oikealla puolella. Hän oli oleva koko maailman tuomari, eikä hänen tuomioistaan voitaisi valittaa. Silloin kaikki salaisuudet asetettaisiin Jumalan kasvojen valkeuteen, ja jokainen ihminen tuomittaisiin tekojensa mukaan.AO5 255.4

Kristuksen sanat hätkähdyttävät ylimmäistä pappia. Ajatus, että tapahtuisi kuolleitten ylösnousemus, jolloin kaikki joutuisivat Jumalan tuomioistuimen eteen saadakseen kukin tekojensa mukaan, tuotti Kaifaalle kauhua. Hän ei tahtonut uskoa tulevansa kerran tulevaisuudessa tuomituksi tekojensa mukaan. Hänen silmiensä editse vilahti kuvia viimeisestä tuomiosta. Hän näki välähdyksenä kauhean näyn, kun haudat luovuttivat kuolleensa, joihin liittyvien salaisuuksien hän oli toivonut pysyvän iankaikkisesti piilossa. Tuokion ajan hän tunsi ikään kuin seisovansa ikuisen Tuomarin edessä, jonka kaikkinäkevät silmät tutkivat hänen sieluaan tuoden päivänvaloon salaisuuksia, joiden luultiin iäksi jäävän unhoon kuolleitten mukana.AO5 255.5

Sitten tämä näky hävisi papin silmistä.AO5 255.6

Kristuksen sanat koskivat saddukealaisen Kaifaan arkaan kohtaan. Hän oli kieltänyt opin ylösnousemuksesta, tuomiosta ja tulevasta elämästä. Nyt hänet valtasi saatanallinen raivo. Saisiko tämä hänen edessään oleva vanki hyökätä hänen kalleimpien oppiensa kimppuun? Repäisten viittansa, jotta kansa näkisi hänen luulotellun kauhistuksensa, hän vaati, että vanki enemmittä tutkimisitta tuomittaisiin jumalanpilkasta. »Mitä me enää todistajia tarvit semme?» hän sanoi. »Katso, nyt kuulitte hänen pilkkaamisensa. Miten teistä on?» Ja he kaikki tuomitsivat hänet.AO5 255.7

Vakuuttuminen yhtyneenä vihaan sai Kaifaan menettelemään, kuten hän teki. Häntä raivostutti se, että hän uskoi Kristuksen sanat, ja sen sijaan että hän olisi repinyt rikki sydämensä tultuaan tuntemaan totuuden ja tunnustanut Jeesuksen Messiaaksi, hän repi rikki pappisviittansa päättäen jatkaa vastustusta. Tämä teko oli hyvin merkityksellinen. Vähän Kaifas kuitenkin käsitti sen merkitystä. Tällä teollaan, jonka ylimmäinen pappi teki vaikuttaakseen tuomareihin ja varmistaakseen Jeesuksen tuomitsemisen, hän oli tuominnut itsensä. Jumalan lain mukaan hän oli nyt kelvoton papiksi. Hän oli julistanut itselleen kuolemantuomion.AO5 256.1

Ylimmäinen pappi ei saanut repiä vaatteitaan. Leeviläisen lain mukaan tämä oli kuoleman uhalla kielletty. Pappi ei missään tilanteessa eikä missään olosuhteissa saanut repäistä viittaansa. Juutalaisten keskuudessa oli tapana repäistä vaatteensa ystävän kuollessa, mutta papit eivät saaneet noudattaa tätä tapaa. Kristus oli Mooseksen välityksellä erityisesti kieltänyt tämän (3 Moos. 10: 6). Kaiken, mitä papit käyttivät, piti olla ehyttä ja virheetöntä. Tuo kaunis virkapuku kuvasi suuren esikuvan, Jeesuksen Kristuksen, luonnetta. Vain täydellisyys sekä puvussa että käytöksessä, sanoissa ja hengessä kelpasi Jumalalle. Hän on pyhä, ja maallisen palveluksen täytyy kuvata hänen kirkkauttaan ja täydellisyyttään. Vain täydellisyys saattoi antaa oikean kuvan taivaallisen palveluksen pyhyydestä. Rajoitettu ihminen voi repiä rikki sydämensä osoittamalla katuvaista ja nöyrää mieltä. Sen Jumala hyväksyisi. Mutta papin viittaa ei saanut repäistä, sillä tämä turmelisi taivaallisten asiain esittämisen. Ylimmäistä pappia, joka revityin viitoin uskalsi hoitaa pyhää virkaansa ja ottaa osaa pyhäkköpalvelukseen, pidettiin Jumalasta luopuneena. Repimällä vaatteensa hän lakkasi olemasta esikuva. Jumala ei enää hyväksyisi häntä hoitamaan virkaansa. Tällainen menettelytapa, jota Kaifas noudatti, osoitti inhimillistä heikkoutta ja epätäydellisyyttä.AO5 256.2

Repiessään vaatteensa Kaifas teki Jumalan lain mitättömäksi noudattaakseen ihmisten perinnäissääntöjä. Ihmisten tekemä laki sääti, että jumalanpilkkaa kuullessaan pappi saattoi repiä vaatteensa kauhuissaan tuosta synnistä ja olla syytön. Näin Jumalan laki tehtiin tyhjäksi ihmissäännöillä.AO5 256.3

Kansa seurasi mitä tarkimmin ylimmäisen papin jokaista liikettä, ja Kaifas luuli teollaan suuresti tehostaneensa hurskauttaan. Mutta juuri tällä teollaan, joka oli tarkoitettu syytökseksi Kristusta vastaan, hän herjasi sitä, josta Jumala oli sanonut: »Minun nimeni on hänessä» (2 Moos. 23: 21). Hän itse pilkkasi Jumalaa. Ollessaan itse Jumalan tuomion alaisena hän tuomitsi Kristuksen jumalanpilkasta.AO5 256.4

Kun Kaifas repäisi vaatteensa, hänen tekonsa kuvasi sitä asennetta, jonka Juudan kansa tästedes ottaisi Jumalaan. Tuo kansa, joka kerran oli ollut Jumalan valittu kansa, oli nyt eroamassa Jumalasta ja tulossa Jumalan hylkäämäksi kansaksi. Kun Kristus ristillä huudahti: »Se on täytetty» (Joh. 19: 30) ja temppelin esirippu repesi kahtia, pyhä taivaallinen tarkkailija julisti, että Juudan kansa oli hylännyt hänet, joka oli kaikkien heidän esikuviensa täyttymys ja varjokuvia vastaava todellisuus. Israel oli eronnut Jumalasta.AO5 258.1

Hyvin saattoikin Kaifas silloin repiä virkapukunsa, mikä merkitsi sitä, että hän väitti olevansa suuren Ylimmäisen papin edustaja, sillä virkapuku ei enää merkinnyt mitään, ei hänelle eikä kansalle. Syystä saattoi ylimmäinen pappi repäistä viittansa kauhistuessaan omaa itseään ja koko kansaansa.AO5 258.2

Sanhedrin oli julistanut Jeesuksen ansainneen kuoleman, mutta oli juutalaisten lakien vastaista tutkia vankia yöllä. Laillista tuomiota ei voitu julistaa ennen kuin päivänvalossa ja koko neuvoston läsnäollessa. Tästä huolimatta Jeesusta kohdeltiin nyt tuomittuna rikollisena ja hänet luovutettiin alhaisimman ja huonoimman ihmisaineksen pahoinpideltäväksi. Ylimmäisen papin palatsi ympäröi avointa pihaa, jonne sotilaat ja kansanjoukot olivat kokoontuneet. Tämän pihan läpi Jeesus vietiin vartiotupaan, ja joka puolella häntä pilkattiin sen johdosta, että hän oli väittänyt olevansa Jumalan Poika. Hänen lausumiaan sanoja »istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä» toistettiin pilkallisesti. Hänen ollessaan vartiotuvassa odottamassa laillista tutkintoa kukaan ei suojellut häntä. Ymmärtämätön roskajoukko oli nähnyt, miten julmasti häntä oli kohdeltu neuvoston edessä, ja tämän johdosta hekin rohkenivat tuoda julki kaikki luonteensa saatanalliset puolet. Juuri Kristuksen ylevyys ja jumalallinen käytös ärsyttivät heitä raivoon asti. Hänen lempeytensä, viattomuutensa ja ylevä kärsivällisyytensä täyttivät heidät saatanallisella raivolla. Armo ja oikeudenmukaisuus poljettiin lokaan. Koskaan ei rikollista ollut kohdeltu niin epäinhimillisesti kuin nyt kohdeltiin Jumalan Poikaa.AO5 258.3