Ei kuningasta vaan keisari

Jälleen Pilatus koetti päästää Vapahtajan vapaaksi. »Mutta juutalaiset huusivat sanoen: ‘Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä.’» Näin nämä ulkokullatut kiivailivat keisarin vallan puolesta. Ja kuitenkin juutalaiset olivat kaik kein katkerimpia Rooman vallan vastustajia. Milloin heille oli hyväksi, he olivat mitä ankarimpia omissa kansallisissa ja uskonnollisissa vaatimuksissaan, mutta halutessaan saavuttaa jonkin julman tarkoitusperän he ylistivät keisarin valtaa. Saadakseen Kristuksen raivatuksi pois he olivat valmiit vannomaan uskollisuutta vieraalle vallalle, jota he vihasivat.AO5 291.2

»Jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi», he jatkoivat, »asettuu keisaria vastaan.» Tämä koski Pilatuksen arkaan kohtaan. Hän oli Rooman hallituksen silmissä epäilyksenalainen, ja hän tiesi tällaisen tiedonannon koituvan hänen turmiokseen. Hän tiesi, että jos juutalaisia vastustettaisiin, heidän raivonsa kääntyisi häntä vastaan. He eivät jättäisi mitään tekemättä saadakseen kostetuksi. Hänellä oli edessään esimerkki siitä, miten itsepintaisesti he tavoitelivat tappaakseen sitä, jota he silmittömästi vihasivat.AO5 292.1

Pilatus istuutui sitten tuomarinistuimelle ja esitti Jeesuksen jälleen kansalle sanoen: »Katso, teidän kuninkaanne!» Taas kuului hurja huuto: »Vie pois, vie pois, ristiinnaulitse hänet!» Silloin Pilatus kysyi äänellä, joka kuului sekä lähelle että kauas: »Onko minun ristiinnaulittava teidän kuninkaanne?» Mutta jumalattomilta, herjaavilta huulilta kuului vastaus: »Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari!»AO5 292.2

Näin valitessaan pakanallisen hallitsijan Juudan kansa luopui teokratiasta. He olivat hylänneet Jumalan kuninkaanaan. Tästä lähtien heillä ei enää ollut vapauttajaa. Heillä ei ollut kuningasta vaan keisari. Tähän papit ja opettajat olivat saattaneet kansan. Tästä asiasta kauheine seurauksineen he olivat vastuussa. Kansan synti ja kansan tuho aiheutuivat sen uskonnollisista johtajista.AO5 292.3

»Kun Pilatus näki, ettei mikään auttanut, vaan että meteli yhä yltyi, otti hän vettä ja pesi kätensä kansan nähden ja sanoi: ̕Viaton olen minä tämän miehen vereen. Katsokaa itse eteenne.’» Pelon ja itsesyytösten vallassa Pilatus katsoi Vapahtajaan. Koko laajassa ihmismeressä hänen kasvonsa olivat ainoat rauhalliset. Hänen päänsä ympärillä näkyi himmeä valokehä. Pilatus sanoi sydämessään: Hän on Jumala. Hän kääntyi kansaan ja lausui: Minä olen syytön hänen vereensä. Ottakaa te ja ristiinnaulitkaa hänet. Mutta huomatkaa, te papit ja hallitusmiehet, että minä julistan hänet vanhurskaaksi mieheksi. Tuomitkoon se, jota hän väittää Isäkseen, teidät eikä minua tämän päivän teosta. Sitten hän sanoi Jeesukselle: Anna anteeksi, mitä tein, mutta en voi pelastaa sinua. Ja ruoskitettuaan jälleen Jeesusta hän antoi hänet ristiinnaulittavaksi.AO5 292.4

Pilatus halusi vapauttaa Jeesuksen. Mutta hän näki, ettei hän voisi tehdä sitä ja samalla säilyttää omaa asemaansa ja kunniaansa. Siksi hän mieluummin uhrasi viattoman elämän kuin maallisen valtansa. Kuinka monet uhraavatkaan samalla tavalla periaatteensa välttääkseen tappion ja kärsimykset! Omatunto ja velvollisuus viittaavat yhtäälle, omat edut toisaalle. Virta vetää voimakkaasti väärään suuntaan, ja nielee syyllisyyden synkkiin kuiluihin sen, joka ryhtyy sovitteluihin pahan kanssa.AO5 292.5

Pilatus taipui kansanjoukon vaatimuksiin. Hän luovutti Jeesuksen ristiinnaulittavaksi mieluummin kuin vaaransi oman asemansa. Mutta hänen varovaisuudestaan huolimatta hänelle tapahtui jälkeenpäin juuri se, mitä hän pelkäsi. Häneltä riistettiin hänen etuoikeutensa ja hänet syöstiin korkeasta asemastaan, ja katumuksen ja loukatun ylpeyden haavoittamana hän pian ristiinnaulitsemisen jälkeen itse päätti päivänsä. Näin niiden osaksi, jotka ryhtyvät sovitteluihin synnin kanssa, tulee vain suru ja turmio. »Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie» (Sanani. 14:12).AO5 293.1