Seitsemänkymmentä lähettilästä

Lähetettyään ne kaksitoista hän »valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä» (Luuk. 10: 1). Nämä opetuslapset olivat jonkin aikaa olleet hänen kanssaan harjaantuakseen työhönsä. Kun ne kaksitoista lähetettiin ensimmäiseen erikoiseen tehtäväänsä, muut opetuslapset seurasivat Jeesusta hänen matkallaan Galilean halki. Näin heillä oli etuoikeus seurustella läheisesti hänen kanssaan ja saada häneltä henkilökohtaista opetusta. Nyt oli siis tämän suuremmankin joukon lähdettävä suorittamaan erikoista tehtävää.AO5 48.1

Näille seitsemällekymmenelle annettiin samanlaiset ohjeet kuin oli annettu niille kahdelletoista, mutta heitä ei kielletty, kuten noita kahtatoista, menemästä mihinkään pakanain tai samarialaisten kaupunkiin. Vaikka samarialaiset olivat juuri karkottaneet Jeesuksen luotaan, hänen rakkautensa heihin oli muuttumaton. Kun nuo seitsemänkymmentä lähtivät hänen nimessään, he menivät ensimmäiseksi Samarian kaupunkiin.AO5 48.2

Vapahtajan oma käynti Samariassa ja myöhemmin kertomus laupiaasta samarialaisesta ja tuon pitaalisen samarialaisen kiitollisuus ja ilo, kun hän ainoana kymmenestä palasi kiittämään Jeesusta, olivat merkityksellisiä opetuslapsille. Niiden antamat opetukset painuivat syvälle heidän sydämeensä. Antaessaan heille tehtävän juuri ennen taivaaseenastumistaan Jeesus mainitsi Samarian Jerusalemin ja Juudean ohella paikkana, jossa heidän ensimmäiseksi tuli julistaa evankeliumia. Tähän tehtävään hän oli heitä opetuksillaan valmistanut. Kun he sitten Mestarinsa nimessä menivät Samariaan, he huomasivat kansan olevan valmista ottamaan heidät vastaan. Samarialaiset olivat kuulleet Jeesuksen kiittävistä sanoista ja hänen laupeudentöistään heidän kansaansa kuuluvia kohtaan. He huomasivat, että huolimatta heidän töykeästä kohtelustaan hän tunsi vain rakkautta heitä kohtaan, ja heidän sydämensä heltyi. Hänen taivaaseenastumisensa jälkeen he lausuivat hänen sanansaattajansa tervetulleiksi, ja opetuslapset korjasivat kalliin sadon niiden keskuudesta, jotka kerran olivat olleet heidän katkerimpia vihollisiaan. »Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilän sydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti.» »Ja hänen nimeensä pakanat panevat toivonsa» (Jes. 42:3; Matt. 12:21).AO5 48.3

Lähettäessään ne seitsemänkymmentä Jeesus pyysi heitä, kuten oli pyytänyt niitä kahtatoistakin, etteivät he tunkeutuisi minnekään, minne eivät olleet tervetulleita. Hän sanoi: »Mutta kun tulette kaupunkiin, jossa teitä ei oteta vastaan, niin menkää sen kaduille ja sanokaa: ̕Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me pudistamme teille takaisin; mutta se tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle.̕» Heidän ei tullut tehdä tätä vihoissaan tai louk kaantuneina, vaan osoittaakseen, kuinka hirveätä on hylätä Herran sanoma tai hänen sanansaattajansa. Herran palvelijain hylkääminen on Kristuksen itsensä hylkäämistä.AO5 48.4

Jeesus lisäsi: »Minä sanon teille: Sodoman on oleva sinä päivänä helpompi kuin sen kaupungin.» Sitten hänen ajatuksensa siirtyivät niihin Galilean kaupunkeihin, joille hän oli omistanut suuren osan toiminnastaan. Syvästi surullisena hän huudahti: »Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka teissä ovat tapahtuneet, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa istuen tehneet parannuksen. Mutta Tyyron ja Siidonin on oleva tuomiolla helpompi kuin teidän. Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas.»AO5 49.1

Noille vilkkaille kaupungeille Galilean meren rannalla oli vapaasti tarjottu taivaan runsaimmat siunaukset. Päivästä päivään Elämän Ruhtinas oli kulkenut ulos ja sisälle heidän keskuudessaan. Jumalan kunnia, jota profeetat ja kuninkaat olivat halunneet nähdä, oli loistanut niille kansanjoukoille, jotka seurasivat Jeesuksen askelissa. Ja kuitenkin he olivat kieltäneet taivaan lahjan.AO5 49.2

Kerskaten suuresta viisaudestaan rabbiinit olivat varoittaneet kansaa ottamasta vastaan tämän uuden opettajan esittämiä uusia oppeja, sillä hänen käsityksensä ja tapansa sotivat isien opetuksia vastaan. Kansa uskoi, mitä papit ja fariseukset opettivat, sen sijaan että he olisivat itse yrittäneet ymmärtää Jumalan sanaa. He kunnioittivat pappeja ja hallitusmiehiä sen sijaan että olisivat antaneet kunnian Jumalalle, ja he hylkäsivät totuuden saadakseen pitää omat perinnäistapansa. Kristuksen opetukset olivat tehneet moniin syvän vaikutuksen ja melkein saaneet heidät uskomaan, mutta he eivät toimineet vakaumuksensa mukaan eivätkä lukeutuneet Kristuksen kannattajiin. Saatana alkoi kiusata heitä, kunnes valo näytti heistä pimeydeltä. Näin monet hylkäsivät totuuden, joka olisi voinut pelastaa heidän sielunsa.AO5 49.3

Totinen Todistaja sanoo: »Katso, minä seison ovella ja kolkutan» (Ilm. 3: 20). Jokainen Jumalan sanan sisältämä tai hänen sanansaattajansa julistama varoitus, nuhde ja kehotus on kolkutus sydämen ovella. Se on Jeesuksen ääni, kun hän pyytää päästä sisään. Joka kerta kun kolkutuksesta ei välitetä, vähenee myös halu oven avaamiseen. Jos tänään laiminlyömme Pyhän Hengen kutsun, se ei kaiu yhtä voimakkaana huomenna. Sydän tulee vähemmän herkäksi ja vaarallisen välinpitämättömäksi elämän lyhyydestä ja sitä seuraavasta ikuisuudesta. Meidän tuomitsemisemme suurena tuomiopäivänä ei johdu siitä, että olemme olleet väärässä, vaan siitä, että olemme laiminlyöneet taivaan lähettämät tilaisuudet oppia tuntemaan totuus.AO5 50.1

Apostolien tavoin olivat nämä seitsemänkymmentäkin saaneet yliluonnollisia kykyjä tehtävänsä sinetiksi. Kun he olivat päättäneet työnsä, he palasivat iloiten ja kertoivat: »Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden.» Jeesus vastasi: »Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.»AO5 50.2