Jeesus puhuu vertauksilla

Näinä maallisen vaelluksensa viimeisinä kuukausina Jeesus puhui useat vertauksistaan. Papit ja rabbiinit vainosivat häntä yhä kasvavan katkeruuden vallassa, ja hän verhosi varoituksensa heille vertauskuviin. He eivät voineet erehtyä hänen tarkoituksestaan, eivätkä he kuitenkaan voineet löytää hänen sanoistaan mitään, mille olisivat voineet perustaa syytöksensä häntä vastaan. Vertauksessa fariseuksesta ja publikaanista oli itsekylläinen rukous »Jumala, minä kiitän sinua, etten ole niin kuin muut ihmiset» katuvan anomuksen »Ole minulle syntiselle armollinen» jyrkkänä vastakohtana (Luuk. 18: 11, 13). Näin Kristus nuhteli juutalaisten tekopyhyyttä. Ja vertauksillaan hedelmättömästä viikunapuusta ja suurista illallisista hän ennusti tuomion tulevan kohtaamaan katumatonta kansaa. Ne, jotka pilkaten olivat hylänneet kutsun Karitsan häihin, kuulivat hänen varoittavat sanansa: »Sillä minä sanon teille, ettei yksikään niistä miehistä, jotka olivat kutsutut, ole maistava minun illallistani» (Luuk. 14: 24).AO5 54.1

Kalliita olivat opetuslapsille annetut opetukset. Vertaukset hellittämättömästä leskestä ja miehestä, joka tuli pyytämään ystäviltään leipää keskiyöllä, antoivat uutta voimaa hänen sanoilleen: »Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.» Ja usein heidän heikko uskonsa vahvistui, kun he muistivat Jeesuksen sanat: »Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian» (Luuk. 18: 7, 8).AO5 54.2

Jeesus toisti kauniin vertauksensa kadonneesta lampaasta. Ja hän meni opetuksessaan vielä pitemmälle kertoessaan kadonneesta hopearahasta ja tuhlaajapojasta. Opetuslapset eivät silloin voineet vielä täysin käsittää näiden opetusten tärkeyttä, mutta kun he Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen näkivät pakanain kääntymisen ja juutalaisten katkeran vihan, he ymmärsivät paremmin tuhlaajapoikakertomuksen sisältämän opetuksen ja saattoivat iloiten yhtyä Jeesuksen sanoihin: »Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita — sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon; hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt» (Luuk. 15: 32, 24). Ja kun he lähtivät Mestarinsa nimessä ja saivat osakseen häpeää, köyhyyttä ja vainoa, he usein vahvistivat sydäntään muistelemalla hänen tällä viimeisellä matkallaan antamaansa neuvoa: »Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja; hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä koi ei turmele. Sillä missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne» (Luuk. 12: 3234).AO5 54.3