Jeesus sanoi: »Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani» (Joh. 7: 16, 17). Jeesus ei käsitellyt näiden viisastelijoiden kysymystä vastaamalla viisasteluun, vaan tuomalla julki sielun pelastukselle tärkeän totuuden. Totuuden käsittäminen ja arvostaminen, hän sanoi, ei riipu niin paljon mielestä kuin sydämestä. Totuus on vastaanotettava sieluun; se vaatii tahdon alistumista. Jos totuus voitaisiin taivuttaa vain järjen alaisuuteen, ylpeys ei ensinkään estäisi omaksumasta sitä. Mutta se on vastaanotettava sydämessä tapahtuneena armon työnä, ja sen saamisen ehtona on luopuminen jokaisesta synnistä, jonka Jumalan Henki ilmaisee. Vaikka ihmisellä olisi kuinka suuret mahdollisuudet tahansa oppia tuntemaan totuus, siitä ei olisi hänelle mitään hyötyä, ellei sydän olisi avoin vastaanottamaan sitä ja ellei hän pyrkisi tunnontarkasti luopumaan jokaisesta tavasta ja tottumuksesta, joka on vastoin totuuden periaatteita. Niille, jotka siten antautuvat Jumalalle ja rehellisesti haluavat tietää ja tehdä hänen tahtonsa, totuus ilmaistaan Jumalan voimana heidän pelastuksekseen. Nämä pystyvät erottamaan toisistaan sellaisen, joka puhuu Jumalan puolesta, siitä, joka puhuu vain omasta aloitteestaan. Fariseukset eivät olleet asettaneet tahtoaan Jumalan tahdon puolel- le. He eivät etsineet totuuden tuntemusta vaan jotakin syytä, jonka varjolla heidän onnistuisi vältellä sitä. Kristus osoitti, että tästä syystä he eivät ymmärtäneet hänen opetustaan.AO5 18.3

Sitten hän esitti merkin, jonka avulla oikea opettaja voidaan erottaa petturista: »Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä» (Joh. 7: 18). Joka etsii omaa kunniaansa, puhuu vain itsestään. Itsekäs henki ilmaisee aina alkuperänsä. Mutta Kristus etsi Jumalan kunniaa. Hän puhui Jumalan sanoja. Tämä oli todistus hänen vallastaan totuuden opettajana.AO5 19.1

Jeesus antoi rabbiineille todistuksen jumaluudestaan osoittamalla, että hän näki heidän sydämeensä. Betesdan lammikolla tapahtuneen parantamisen jälkeen he olivat suunnitelleet hänen kuolemaansa. Näin he itse rikkoivat lakia, jota he väittivät puolustavansa. Jeesus sanoi: »Eikö Mooses antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?»AO5 19.2

Valon välähdyksen tavoin nämä sanat paljastivat rabbiineille, mihin turmion kuiluun he olivat syöksymässä. Hetken he olivat kauhun lamauttamia. He huomasivat taistelevansa ääretöntä voimaa vastaan. Mutta he eivät välittäneet varoituksesta. Säilyttääkseen vaikutuksensa kansaan heidän täytyi salata murha-aikeensa. Sivuuttaen Jeesuksen kysymyksen he huudahtivat: »Sinussa on riivaaja; kuka sinua tavoittelee tappaaksensa?» He väittivät, että Jeesuksen ihmeelliset teot olivat pahan hengen aiheuttamia.AO5 19.3

Jeesus ei välittänyt mitään tästä vihjauksesta. Hän jatkoi puhettaan ja osoitti, että hänen parannustekonsa Betesdan lammikolla oli sopusoinnussa sapatin lain kanssa ja että sen todisti oikeaksi se tulkinta, jonka juutalaiset itse esittivät laista. Hän sanoi: »Mooses antoi teille ympärileikkauksen — ja sapattinakin te ympärileikkaatte ihmisen.» Lain mukaan jokainen poikalapsi oli ympärileikattava kahdeksanpäiväisenä. Jos tuo päivä sattuisi sapatiksi, olisi toimitus suoritettava silloin. Miten paljon enemmän onkaan sopusoinnussa lain hengen kanssa tehdä koko ihminen terveeksi sapattina? Ja hän varoitti heitä: »Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio.» Hallitusmiehet olivat vaiti, ja monet kansasta huudahtivat: »Eikö tämä ole se, jota he tavoittelevat tappaaksensa? Ja katso, hän puhuu vapaasti, eivätkä he sano hänelle mitään. Olisivatko hallitusmiehet tosiaan saaneet tietoonsa, että tämä on Kristus?»AO5 19.4

Luku 2—Ansojen keskellä

Epäilyksiä ja kieroilua