Jeesus itkee Jerusalemia

Kun kulkue saapui mäen rinteeseen ja aikoi laskeutua alas kaupunkiin, Jeesus pysähtyi ja koko joukko hänen kanssaan. Heidän edessään oli Jerusalem kaikessa loistossaan. Se kylpi laskevan auringon valossa. Temppeli kiinnitti kaikkien huomiota. Suurenmoisen mahtavana se kohosi kai ken muun yläpuolelle näyttäen viittaavan taivasta kohden ikään kuin ohjaten kansaa ainoan elävän Jumalan luo. Temppeli oli kauan ollut Juudan kansan ylpeys ja kunnia. Ylpeilivätpä roomalaisetkin sen komeudesta. Roomalaisten virkaan asettama kuningas oli ryhtynyt yhdessä juutalaisten kanssa sitä jälleenrakentamaan ja kaunistamaan, ja Rooman keisari oli rikastuttanut sitä lahjoillaan. Sen mahtavuus, rikkaus ja loisto olivat tehneet sen yhdeksi maailman ihmeistä.AO5 125.2

Laskevan auringon värjätessä ja kullatessa taivaan sen loiste heijastui temppelin seinien puhtaan valkeasta marmorista ja kimalteli sen kullatuissa pilareissa. Mäen harjalta, missä Jeesus seuraajineen seisoi, se näytti valtavalta lumirakennelmalta, joka oli koristettu kultaisilla torneilla. Temppelin sisäänkäytävää kiersi kullasta ja hopeasta tehty viiniköynnös, jonka vihreät lehdet ja valtavat rypäletertut olivat etevimpien taiteilijain valmistamat. Tämä kuvasi Israelia kukoistavana viiniköynnöksenä. Kulta, hopea ja elävä vihreä olivat yhdistetyt harvinaisen aistikkaasti ja erinomaisen taidokkaasti. Niiden kiertyessä kauniisti valkoisina hohtavien pilarien ympäri ja tarttuessa välkkyvillä kärhillään niiden kultakoristeisiin niihin lankesi laskevan auringon loiste, joka sai ne hehkumaan aivan kuin taivaallis Jeesus katselee edessään olevaa näkyä, ja valtaisa kansanjoukkokin hiljenee tuon ihanan näyn lumoamana. Kaikki kääntävät katseensa Vapahtajaan. He odottavat näkevänsä hänen kasvoillaan saman ihastuksen, jota he itse tuntevat. Mutta sen sijaan he näkevätkin niillä surun leiman. He ovat hämmästyneitä ja pettyneitä nähdessään hänen silmäinsä täyttyvän kyynelistä ja hänen ruumiinsa huojuvan edestakaisin kuten puu myrskyn kourissa, samalla kun tuskanhuuto puhkeaa hänen vapisevilta huuliltaan aivan kuin murtuneen sydämen syvyyksistä lähteneenä. Millainen näky tämä olikaan enkeleille: heidän rakas Ruhtinaansa tuskan kyynelissä! Millainen näky tämä olikaan sille iloiselle joukolle, joka riemuhuudoin ja palmunoksia heiluttaen saattoi häntä komeata pääkaupunkia kohden, jossa he niin hartaasti toivoivat hänen ryhtyvän hallitsemaan. Jeesus oli itkenyt Lasaruksen haudalla, mutta se johtui jumalallisesta surusta hänen tuntiessaan myötätuntoa ihmistuskaa kohtaan. Mutta tämä äkillinen murhe oli kuin valittava sävel mahtavassa riemulaulussa. Keskellä iloa ja riemua, jolloin kaikki osoittivat hänelle kunnioitusta, Israelin Kuningas oli kyynelissä, ei hiljaa ilonkyynelissä, vaan voihkien vastustamattoman tuskan kyynelissä. Masennuksen tunne valtasi äkkiä kansanjoukon. Huudot vaikenivat. Moni itki myötätunnosta nähdessään tuon surun, jota ei ymmärtänyt.AO5 126.1

Jeesus ei itkenyt niiden kärsimysten tähden, jotka häntä itseään odottivat. Edessään hän näki Getsemanen, jossa hänet pian peittäisivät synkeän pimeyden kauhut. Hän näki myös Lammasportin, jonka kautta jo vuosisatoja oli kuljetettu uhrieläimiä. Pian tämä portti avautuisi hänellekin, Jumalan Karitsalle, jonka uhraamiseen maailman syntien tähden kaikki nämä uhrit olivat viitanneet. Lähellä oli myös Golgata, jossa hän kohta joutuisi kärsimään kuoleman tuskat. Mutta Vapahtajan sieluntuska, itku ja valitus eivät johtuneet siitä, että hän näki edessään nämä paikat, jotka muistuttivat hänen julmasta kuolemastaan. Hänen surunsa ei ollut itsekästä. Ajatus hänen omasta kuolemastaan ei pelottanut hänen jaloa, uhrautuvaa sieluaan. Jerusalemin näkeminen se lävisti Jeesuksen sydämen - Jerusalemin, joka oli kieltänyt Jumalan Pojan ja pilkannut hänen rakkauttaan; joka kieltäytyi tunnustamasta hänen valtavia ihmetöitään ja aikoi riistää hänen henkensä. Hän näki sen syyllisyyden sen kieltäessä Lunastajansa sekä mitä siitä olisi voinut tulla, jos se olisi vastaanottanut hänet, joka yksin saattoi sen haavat parantaa. Hän oli tullut sitä pelastamaan, kuinka hän voisi sen jättää?AO5 127.1

Israel oli ollut valittu kansa. Jumala oli tehnyt heidän temppelinsä asunnokseen, joka kohosi kauniina, »kaiken maan ilona» (Ps. 48: 3). Se tiesi yli tuhannen vuoden ajalta kertoa Kristuksen varjelevasta huolenpidosta ja sellaisesta hellästä rakkaudesta, jollaisella Isä kantaa ainokaistaan. Siinä temppelissä profeetat olivat lausuneet vakavia varoituksiaan. Siellä olivat heiluneet palavat suitsutusastiat suitsutuksen kohotessa palvojien rukousten kanssa Jumalan puoleen. Siellä oli vuotanut uhrieläinten veri, joka kuvasi Kristuksen verta. Siellä oli Kaikkivaltiaan kunnia ilmestynyt armoistuimen yläpuolella. Siellä olivat papit hoitaneet virkaansa, ja vertauskuvalliset menot ja toimitukset olivat jatkuneet kautta aikojen. Mutta kaiken tämän täytyisi loppua.AO5 127.2