Vertaus nisunjyvästä

Jeesus kuvaili tulevaisuuttaan esittäen sen luonnosta otetuin vertauskuvin, jotta opetuslapset ymmärtäisivät. Vasta kuolemallaan hän sinetöisi varsinaisen tehtävänsä. Hän sanoi: »Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin, mutta jos se kuo lee, niin se tuottaa paljon hedelmää.» Kun nisunjyvä putoaa maahan ja kuolee, se nousee oraalle ja tuottaa hedelmää. Samoin Kristuksen kuolemakin tuottaisi hedelmää Jumalan valtakuntaan. Kasvikunnassa vallitsevan lain mukaan hänen kuolemansa seurauksena olisi elämä.AO5 177.2

Niillä, jotka viljelevät maata, on tämä kuvaus aina silmiensä edessä. Vuodesta toiseen ihminen säilyttää viljavarastonsa viskaamalla sen parhaan osan maahan. Jonkin aikaa sen on oltava kätkettynä maan alle Jumalan huolenpidon alaisena. Ensin ilmestyy lehti, sitten korsi ja viimein tähkä korteen. Mutta tämä kehitys ei voi tapahtua, ellei jyviä ensin peitetä, kätketä ja näennäisesti menetetä.AO5 178.1

Maahan kätketty jyvä tuottaa hedelmää, ja tämä vuorostaan kylvetään maahan. Näin sato moninkertaistuu. Samoin Kristuksen kuolema Golgatan ristillä tuottaa hedelmää iankaikkiseen elämään. Tämän uhrin ajatteleminen on oleva niiden ilona, jotka sen hedelmänä saavat elää kautta iankaikkisuuksien.AO5 178.2

Nisunjyvä, joka säilyttää oman elämänsä, ei tuota mitään hedelmää. Se jää yksin. Kristus olisi voinut, jos hän olisi halunnut, säästää itsensä kuolemalta. Mutta jos hän olisi niin tehnyt, hän olisi jäänyt yksin. Hän ei voisi tuoda poikia ja tyttäriä Jumalalle. Vain uhraamalla henkensä hän saattoi antaa ihmiskunnalle elämän. Vain vaipumalla kuolleena maan poveen hänestä saattoi tulla tuon valtavan sadon siemen, tuon suuren joukon, joka kaikista kansoista, kansanheimoista, sukukunnista ja kielistä on lunastettu Jumalalle.AO5 178.3

Tähän totuuteen Kristus liittää opetuksen itsensä uhraamisesta, joka jokaisen pitäisi oppia: »Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.» Kaikkien, jotka haluavat tuottaa hedelmää Kristuksen työtovereina, on ensin pudottava maahan ja kuoltava. Heidän on annettava elämänsä maailman hädän vakoon. Itserakkauden ja oman edun tavoittelun on hävittävä. Ja itsensä uhraamisen laki on itsesäilytyksen laki. Maamies säilyttää viljansa viskaamalla sen pois. Niin on ihmiselämänkin laita. Antaminen merkitsee elämää. Elämä, joka tahdotaan säilyttää, on vapaaehtoisesti annettava Jumalan ja ihmisten palvelukseen. Ne, jotka Kristuksen tähden uhraavat elämänsä tässä maailmassa, säilyttävät sen iankaikkiseen elämään.AO5 178.4

Itsekkäästi käytetty elämä on kuin jyvä, joka syödään. Se katoaa mutta ei lisäänny. Ihminen saattaa koota itselleen kaiken, mitä voi; hän saattaa elää, ajatella ja toimia vain itseään varten, mutta hänen elämänsä kuluu, eikä hänellä ole mitään. Itsensä palvelemisen laki on itsensä tuhoamisen laki.AO5 178.5

»Jos joku minua palvelee», sanoi Jeesus, »seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä.» Kaikki, jotka yhdessä Jeesuksen kanssa ovat kantaneet ristiä, tulevat hänen kanssaan osallisiksi hänen kirkkaudestaan. Kristuksen ilo hänen nöyryytyksensä ja tuskansa keskellä oli se, että hänen opetuslapsensa kirkastettaisiin hänen kanssaan. He ovat hänen uhrinsa hedelmä. Hänen oman luonteensa ja henkensä ilmeneminen heissä on hänen palkkansa ja tulee olemaan hänen ilonsa kautta iankaikkisuuksien. Tästä ilosta he tulevat osallisiksi hänen kanssaan, kun heidän työnsä ja uhrinsa hedelmät näkyvät toisten sydämessä ja elämässä. He ovat Kristuksen työtovereita, ja Isä kunnioittaa heitä, kuten hän kunnioittaa omaa Poikaansa.AO5 178.6

Kreikkalaisten lähettämä sanoma, joka edeltäpäin kuvasi pakanain kokoamista, toi Jeesuksen mieleen hänen koko tehtävänsä. Koko lunastustyö kulki hänen silmiensä editse siitä alkaen, jolloin lunastussuunitelma taivaassa laadittiin, hänen lähellä olevaan kuolemaansa saakka. Salaperäinen pilvi näytti verhoavan Jumalan Pojan. Lähellä olevat tunsivat sen synkkyyden. Hän istui ajatuksiinsa vaipuneena. Viimein hänen murheellinen äänensä katkaisi hiljaisuuden: »Nyt minun sieluni on järkytetty; ja mitä pitäisi minun sanoman? Isä, pelasta minut tästä hetkestä.» Ajatuksissaan hän jo joi tuon katkeran maljan. Hänen ihmisluontonsa kauhistui tuota tuskan hetkeä, jolloin näyttäisi siltä, kuin Jumalakin olisi hänet hylännyt ja kaikki pitäisivät häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana. Hän kavahti ajatusta joutua julkisen huomion kohteeksi, tulla kohdelluksi pahimpana rikollisena ja kuolla häpeällinen ja kunniaton kuoleAO5 179.1

ma. Aavistus tulevasta taistelusta pimeyden voimien kanssa, tunne ihmiskunnan rikkomuksen hirvittävästä taakasta ja Isän viha syntiä kohtaan saivat Jeesuksen sielun nääntymään ja tekivät hänen kasvonsa kuolonkalpeiksi.AO5 179.2