Luku 53—Uskonpuhdistus.
Huolimatta kaikista pyhien vainoista, kaikkialla nousi Jumalan totuuden eläviä todistajia. Herran enkelit suorittivat heille uskottua tehtävää. Pimeimmillä seuduilla he etsivät ja valitsivat pimeydestä miehiä, joilla oli rehellinen sydän. Nämä olivat kaikki syvällä erehdyksessä, ja kuitenkin Jumala kutsui heidät, kuten Sauluksen, valituiksi aseikseen kantamaan hänen totuuttaan ja koroittamaan äänensä hänen omakseen tunnustautuvan kansan syntejä vastaan. Jumalan en¬kelit vaikuttivat Martti Lutherin, Melancthonin ynnä muiden eri paikoilla asuvien henkilöiden sydämiin, niin että nämä alkoivat janota Jumalan sanan elävää todistusta. Vihollinen oli rynnännyt tulvivan virran lailla mutta se oli ajettava pakoon. Luther oli valittu pelkäämättä kohtaamaan myrskyä, vastustamaan langenneen kirkon raivoa ja vahvistamaan niitä harvoja, jotka pysyivät uskollisina pyhälle tunnustukselleen. Hän aina pelkäsi pahoittavansa Jumalan mieltä. Omilla töillään hän koetti saavuttaa hänen suosionsa, mutta ei löytänyt tyydytystä, ennenkuin valon välke taivaalta karkoitti pimeyden hänen sielustaan ja johti hänet luottamaan Kristuksen veren ansioon eikä omiin töihinsä. Silloin hän taisi itse lähestyä Jumalaa, ei pappien tai rippi-isien välityksellä, vaan yksistään Jeesuksen Kristuksen kautta.HK 247.1
Oi, miten kallisarvoisena Luther piti tätä uutta ja ihanaa valoa, mikä oli koittanut hänen pimentyneelle ymmärrykselleen hälventäen hänen taikauskonsa! Hän piti sitä suurinta maallista aarretta kalliimpana. Jumalan sana oli uutta. Kaikki oli muuttunut. Kirja, jota hän oli kauhistunut, koska hän ei nähnyt siinä mitään kauneutta, oli hänelle nyt elämää, iankaikkista elämää. Se oli hänen ilonsa, hänen lohdutuksensa ja hänen siunattu opettajansa. Ei mikään saanut häntä jättämään sen tutkimista sikseen. Hän oli pelännyt kuolemaa, mutta lukiessaan Jumalan sanaa kaikki hänen pelkonsa katosi, ja hän ihmetteli Jumalan luonnetta ja rakasti häntä. Hän tutki raamattua omaksi hyödykseen raviten sieluaan sen tyhjentymättömillä rikkauksilla; sitten hän tutki sitä seurakuntaa hyödyttääkseen. Hän inhosi niiden syntejä, joilta hän oli odottanut pelastusta saavansa, ja kun hän näki monen muun kietoutuneen samaan pimeyteen, mikä oli häntäkin verhonnut, etsi hän aina hartaasti tilaisuutta suunnatakseen heidän katseensa Jumalan Karitsaan, joka yksin ottaa pois maailman synnit.HK 247.2
Koroitaessaan äänensä paavikirkon erehdyksiä ja syntejä vastaan hän pyrki tosi innolla särkemään ne pimeyden kahleet, mitkä kietoivat tuhansia saattaen heidät etsimään pelastusta omilla töillään. Niin mie-lellään hän olisi tahtonut kyetä paljastamaan heille Jumalan armon’ todellisia rikkauksia ja Jeesuksen Kristuksen kautta saadun pelastuksen suuruutta ja ylevyyttä. Pyhän Hengen voimalla hän koroitti äänensä kirkon johtajien syntejä vastaan. Ja vaikka hän kohtasi pappien myrskyisää vastustusta, ei hänen rohkeutensa lannistunut, sillä hän nojautui lujasti Jumalan väkevään käsivarteen ja turvautui luottavaisena häneen voittoa saadakseen. Mitä kiivaampaan taisteluun hän ryhtyi, sitä kuumemmaksi syttyi pappien raivo häntä vastaan. He eivät halunneet uskonpuhdistusta. He jäivät mieluimmin mukavuuksiinsa, irstaisten halujen- sa valtaan ja jumalattomuutensa, ja kirkonkin he tahtoivat pitää pimeydessä.HK 248.1
Minä näin, että Luther oli tulinen, innokas, arkailematon ja rohkea nuhdellessaan syntiä ja tehdessään totuutta tunnetuksi. Hän ei välittänyt ilkeistä ihmisistä eikä perkeleistä, sillä hän tiesi että hänen kanssaan oli Herra, joka oli heitä kaikkia väkevämpi. Lutherilla oli intoa ja rohkeutta, ja joskus hän oli vaarassa mennä äärimmäisyyksiin. Mutta Jumala herätti Melancthonin joka oli luonteeltaan aivan Lutherin vastakohta, avuksi Lutherille uskonpuhdistustyön voittoon viemiseksi. Melancthon oli arka, pelokas ja varovainen, ja hän omasi suuren kärsivällisyyden. Jumala rakasti häntä paljon. Hän tunsi hyvin kirjoitukset, ja hänellä oli erinomainen arvostelukyky ja ymmärrys. Hän rakasti Jumalan asiaa yhtä paljon kuin Lutherkin. Jumala yhdisti näiden miesten sydämet; he olivat erottamattomat ystävät. Luther oli hyvänä apuna Melancthonille tämän osoittaesssa arkuutta ja hitautta, ja Melancthon vuorostaan oli suurena apuna Lutherille, silloinkuin tämä oli vaarassa toimia ja edetä liian nopeasti. Melancthonin kaukonäköinen varovaisuus torjui usein häiriön, mikä olisi kohdannut uskonpuhdistustyötä, jos se olisi jäänyt yksinomaan Lutherin haltuun; ja toisaalta työ ei olisi monastikaan edistynyt, jos se olisi jäänyt vain Melancthonin huostaan. Minulle osoitettiin, että Jumala viisaudessaan valitsi nämä kaksi miestä uskonpuhdistustyötä suorittamaan.HK 249.1
Senjälkeen minut kuljetettiin apostolien päiviin, ja minä näin, että Jumala valitsi tovereiksi tulisen ja kiivaan Pietarin ja lempeän ja kärsivällisen Johanneksen. Joskus Pietari joutui kuohuksiin, ja usein kuin sellaista sattui, vaikutti rakastettu opetuslapsi häneen hillitsevästi. Tämä ei kuitenkaan uudistanut häntä. Mutta senjälkeen kuin hän oli kieltänyt Herransa, ka- tunut ja kääntynyt, tarvitsi hän kiihkonsa ja intonsa hillikkeeksi vain Johanneksen lempeän varoituksen. Kristuksen asia olisi useinkin kärsinyt, jos se olisi jäänyt yksin Johanneksen haltuun. Se kaipasi Pietarin innokkuutta. Hänen pelottomuutensa ja tarmokkuutensa pelasti heidät monasti vaikeuksista ja vaiensi heidän vihollisensa. Johannes oli miellyttävä, puoleensa vetävä. Hän voitti monta Kristukselle kärsiväisen suvaitsevaisuutensa ja hartaan jumalanpelkonsa kautta.HK 249.2
Jumala herätti miehiä paljastamaan paavikirkon syntejä ja jatkamaan uskonpuhdistustyötä. Saatana koetti hukuttaa nämä elävät totistajat, mutta Herra suojeli heitä. Jotkut saivat Jumalan nimen kirkastamiseksi vahvistaa todistuksensa verellään. Mutta oli toisia voimakkaita miehiä, semmoisia kuin Luther ja Melancthon, jotka saattoivat parhaiten kirkastaa Jumalaa senkautta, että elivät ja paljastivat pappien, paavien ja kuningasten synnit. Nämä vapisivat kuullessaan Lutherin ja hänen työtoveriensa ääntä. Näiden valittujen miesten vaikutuksesta valonsäteet alkoivat hajoittaa pimeyttä, ja monet ottivat iloiten valon vastaan vaeltaen siinä. Kun yksi todistaja tapettiin, nousi kaksi tai useampia täyttämään hänen paikkansa.HK 250.1
Mutta saatana ei ollut tyytyväinen. Hänellä oli valta vain ruumiin yli. Hän ei saanut uskovia luopumaan uskostaan ja toivostaan. Kuollessaankin he riemuitsivat kuolemattomuuden ihanasta toivosta, mikä toteu¬tuu vanhurskasten ylösnousemuksessa. Heillä oli enemmän kuin pelkästään kuolevaista voimaa. He eivät hetkeksikään uskaltaneet nukahtaa, vaan olivat aina pukeutuneina kristityn sota-asuun ollakseen valmiina taisteluun, ei yksistään hengellisiä vihollisia vastaan, vaan saatanaa vastaan, joka esiintyi ihmisten muodossa, jotka lakkaamatta huusivat: »Luopukaa uskostanne tai kuolkaa!» Nämä harvat kristityt olivat väkeviä Jumalassa, joka piti heitä suurempiarvoisina kuin puolta maailmaa, mikä kantaa Kristuksen nimeä, mutta on kuitenkin pelkuri hänen työssään. Kun seurakuntaa vainottiin, liittyivät sen jäsenet lähemmin yhteen ra-kastaen toinen toistaan. He olivat väkeviä Jumalassa. Syntisten ei sallittu yhtyä seurakuntaan. Vain ne, jotka tahtoivat hylätä kaikki Kristuksen tähden, saattoivat olla hänen opetuslapsiaan. Nämä mieltyivät köyhyyteen, nöyryyteen ja Kristuksen kaltaisuuteen.HK 250.2
* * * * *