Luku 71—Pyhien palkinto.

Näin sangen suuren joukon enkeleitä tuovan kaupungista kirkkaita kruunuja — jokaiselle pyhälle kruunun, johon oli kirjoitettu hänen nimensä. Jeesuksen käskystä enkelit toivat kruunut hänelle, ja oikealla kädellään suloinen Jeesus pani kruunut pyhien päähän Samalla tavalla enkelit toivat harput, ja Jeesus ojensi nekin pyhille. Johtavat enkelit antoivat ensin säveleen, ja sitten kaikki äänet yhtyivät kiitokseen ja onnekkaaseen ylistykseen, ja jokainen käsi kosketteli taitavasti harpun kieliä, saaden aikaan ihanaa, sointuvaa ja täyteläistä soittoa. Sitten minä näin Jeesuksen ohjaavan lunastetun joukon kaupungin portille. Hän tarttui porttiin työntäen sen taaksepäin kiiltävillä saranoillaan ja käski kansojen, jotka olivat säilyttäneet totuuden, käydä sisälle. Kaupungissa oli kaikkea, mistä silmä saattoi nauttia. Joka paikassa he näkivät suunnatonta loistoa. Sitten Jeesus katseli lunastettuja pyhiään. Heidän kasvonsa säteilivät kirkkautta. Kiinnittäessään lempeät silmänsä heihin hän lausui täyteläisellä, sointuvalla äänellään: »Minä näen sieluni vaivan hedelmät ja olen tyydytetty. Te saatte nauttia tästä määrättömästä kirkkaudesta iankaiken. Teidän murheenne ovat loppuneet. Kuolemaa ei ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva.» Minä näin lunastettujen kumartavan ja heittävän kimmeltävät kruununsa Jeesuksen jalkain juureen, ja sitten, kun hänen hellä kätensä oli nostanut heidät ylös, he koskettelivat kultaisia harppujaan täyttäen koko taivaan ihanalla soi¬tollaan ja lauluillaan Karitsan kunniaksi.HK 319.2

Sitten minä näin Jeesuksen johtavan kansansa elämänpuulle, ja jälleen me kuulimme hänen hellällä äänellänsä, mikä kaikui heleämpänä kuin mikään soitto, mitä kuolevainen korva on kuullut, sanovan: »Tämän puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi. Syökää siitä.» Elämänpuussa oli mitä kauniimpia hedelmiä, joita pyhät saivat syödä vapaasti. Kaupungissa oli mitä ihanin valtaistuin, josta lähti elämänveden puhdas, kristallinkirkas virta. Molemmin puolin tätä virtaa oli elämänpuu, ja virran äyräillä kasvoi toisia ihania puita, kantaen hedelmiä, jotka olivat hyviä syödä.HK 320.1

Kieli on kerrassaan liian heikko kyetäkseen taivasta kuvaamaan. Näyn kohotessa eteeni hukun ihmettelyyn. Voittamattoman loiston ja verrattoman kirkkauden mukaansa tempaamana lasken kynän kädestäni ja huudahdan: »Oi, mikä rakkaus! Mikä ihmeellinen rakkaus!» Korkealentoisinkaan kieli ei kykene kuvaamaan taivaan ihanuutta eikä Vapahtajan rakkauden verratonta syvyyttä.HK 320.2

* * * * *