13.—Alankomaat ja Skandinavia
Alankomaissa paavin tyrannia herätti varhain vastus-tusta. Seitsemänsataa vuotta ennen Lutheria kaksi piispaa, jotka erään lähetystön jäseninä Roomassa käydessään olivat oppineet tuntemaan “pyhän istuimen” todellisen luonteen, esittivät paavia vastaan rohkeita syytöksiä: “Sinä asetut Jumalan temppeliin. Et ole lampaille paimen vaan susi. - Sinun tulisi olla palvelijoiden palvelija, kuten sinä itseäsi nimität, mutta pyritkin herrojen herraksi. - Sinä teet Jumalan käskyt halveksituiksi. “ ST 156.1
Vuosisadasta toiseen nousi henkilöitä, jotka toisti-vat tämän vastalauseen. Valdolaisten Raamatun he käänsivät hollannin kielelle ja totesivat, “että se oli erittäin hyödyllinen: ei piloja, ei satuja, ei joutavuuksia, ei valheita, vaan ainoastaan totuuden sanoja”. Näin kirjoittivat ikivanhan uskon ystävät kahdennellatoista vuosisadalla. ST 156.2
Sitten alkoivat paavilliset vainot, mutta uskovien määrä kasvoi jatkuvasti. He julistivat, että Raamattu on ainoa erehtymätön auktoriteetti uskonasioissa ja että “ihmisiä ei tule pakottaa uskomaan, vaan heidät on voitettava saaman avulla”. ST 156.3
Lutherin opetukset tavoittivat Alankomaissa vil-pittömiä ja uskollisia miehiä, jotka ryhtyivät saarnaa-maan evankeliumia. Menno Simons, joka oli kasvatet-tu roomalaiskatolilaiseksi ja vihitty papiksi, ei tuntenut lainkaan Raamattua eikä harhaopin pelosta suostunut edes lukemaan sitä. Hän yritti vaientaa omantunnon äänen kevytmielisellä elämällä, mutta turhaan. Jonkin ajan kuluttua hän ryhtyi tutkimaan Uutta testamenttia, joka yhdessä Lutherin kirjoitusten kanssa sai hänet ottamaan vastaan puhdistetun uskon.ST 156.4
Pian tämän jälkeen Menno näki miten eräs mies tapettiin, koska hän oli antanut kastaa itsensä uudel-leen. Tämä sai hänet tutkimaan, mitä Raamattu sanoi lapsikasteesta. Hän havaitsi, että kasteen ehtona oli katumus ja usko.ST 157.1
Menno erosi paavinkirkosta ja omistautui löytä-miensä totuuksien opettamiseen. Sekä Saksassa että Alankomaissa esiintyi kiihkoilijoita, jotka rikkoivat järjestystä, käyttäytyivät sopimattomasti ja valmisteli-vat kapinaa. Menno vastusti ankarasti intoilijoiden vääriä oppeja ja juonia. Kahdenkymmenenviiden vuoden ajan hän kierteli Alankomaissa ja PohjoisSaksassa. Hän ulotti vaikutuksensa laajalle ja havain-nollisti opetuksiaan omalla elämällään. Hän oli rehel-linen mies, nöyrä ja vaatimaton, vilpitön ja innokas. Suuri joukko kääntyi hänen työnsä tuloksena.ST 157.2
Saksassa Kaarle V oli kieltänyt uskonpuhdistuksen, mutta ruhtinaat vastustivat hänen tyranniuttaan. Alankomaissa hänen valtansa oli suurempi. Vainojulistukset seurasivat nopeasti toisiaan. Raamatun luke-minen, kuuleminen tai saarnaaminen, Jumalan rukoi-leminen yksinäisyydessä, kieltäytyminen kuvainpalvonnasta ja virsien laulaminen olivat kuolemalla ran-gaistavia rikoksia. Tuhannet kuolivat Kaarlen ja Filip II:n hallituskaudella.ST 157.3
Kerran tuotiin inkvisiittorien eteen kokonainen perhe, jota syytettiin messun laiminlyömisestä ja ju-malanpalveluksen pitämisestä kotona. Nuorin poika vastasi: “Me polvistumme ja rukoilemme, että Jumala valaisisi mielemme ja antaisi anteeksi syntimme. Ru-koilemme hallitsijamme puolesta, että hänen halli-tuksensa olisi menestyksekäs ja elämänsä onnellinen. Rukoilemme viranomaisten puolesta, että Jumala varjelisi heidät. ” Isä ja yksi pojista tuomittiin polttoro-violle. ST 157.4
Miesten lisäksi naiset ja tytöt osoittivat peräänan-tamatonta rohkeutta. “Vaimoilla oli tapana seisoa polttorovion vieressä ja kuiskailla tulessa kärsivälle puolisolleen lohduttavia sanoja tai laulaa rohkaisevia virsiä.” “Kun nuoria tyttöjä haudattiin elävältä, he kävivät pitkälleen kuin olisivat menneet huoneeseensa levolle. Mestauslavalle ja tuleen he astuivat parhaissa vaatteissaan ikään kuin olisivat menossa häihinsä.” ST 158.1
Vaino lisäsi totuuden todistajien lukumäärää. Vuo-desta toiseen hallitsija jatkoi julmuuksiaan, mutta turhaan. Lopulta Vilhelm Oranialainen antoi Hollan-nille vapauden palvella Jumalaa.ST 158.2