“Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö.” AT 353.1
- Istuen ruohoisalla tasangolla keviitillan hämärässä kansa söi Kris- | tuksen hankkimaa ravintoa. Heidän sinä päivänä kuulemansa sanat B tuntuivat heistä Jumalan ääneltä. He olivat nähneet parantumisia, jollaisia vain Jumalan voima voi saada aikaan. Mutta leipien ihme koski jokaista tuossa suuressa joukossa. Kaikki osallistuivat tästä Kristuksen hyvästä työstä. Mooseksen päivinä Jumala oli ravinnut Israelin kansaa mannalla erämaassa; ja kuka muu oli sinä päivänä ruokkinut heitä kuin Hän, josta Mooses oli ennustanut? Ei ihmisvoima voisi viidestä ohraleivästä ja kahdesta pienestä kalasta saada riittävästi ravintoa viidentuhannen nälkäisen ruokkimiseksi. Ja he sanoivat toisilleen: “Tämä on totisesti se profeetta, joka oli maail- | maan tuleva.” AT 353.2
Päivän kuluessa tämä vakaumus oli yhä vahvistunut. Tuo viimeinen, suuri ihmetyö oli vakuutus siitä, että odotettu Vapauttaja on heidän keskuudessaan. Kansan toiveet kohoavat yhä korkeammalle. Tämä on Hän, joka tekee Juudean maalliseksi paratiisiksi, maaksi, joka vuotaa maitoa ja hunajaa. Hän voi tyydyttää jokaisen toiveen. Hän voi murtaa vihattujen roomalaisten ikeen. Hän voi vapauttaa AT 353.3
Juudan ja Jerusalemin. Hän voi parantaa taistelussa haavoittuneet sotilaat. Hän voi varustaa kokonaiset sotajoukot muonalla. Hän voi kukistaa kansat ja antaa Israelille kaivatun vallan. AT 354.1
Innoissaan kansa on valmis heti kruunaamaan Hänet kuninkaaksi. He näkevät, ettei Hän yritäkään herättää huomiota tai hankkia kunniaa itselleen. Tässä suhteessa Hän täysin eroaa papeista ja hallitusmiehistä, ja he pelkäävät, ettei Hän milloinkaan tule esittämään vaatimustaan päästä Daavidin valtaistuimelle. Neuvoteltuaan keskenään he päättävät ottaa Hänet väkisin ja julistaa Israelin kuninkaaksi. Opetuslapset yhtyvät kansaan selittäen, että Daavidin valtaistuin laillisesti kuuluu heidän Mestarilleen. He sanovat, että vain Kristuksen vaatimattomuus saa Hänet kieltäytymään siitä kunniasta. Korottakoon kansa nyt Vapauttajansa. Pakotettakoon ylpeät papit ja hallitusmiehet kunnioittamaan Häntä, joka tulee puettuna Jumalan voimalla. AT 354.2
He ryhtyvät innokkaasti toteuttamaan tarkoitustaan, mutta Jeesus huomaa, mitä on tekeillä, ja ymmärtää, vaikka kansa ei sitä ymmärräkään, mikä olisi sellaisen liikkeen seuraus. Nytkin jo papit ja hallitusmiehet vainoavat Hänen henkeään. He syyttävät Häntä siitä, että Hän viekottelee kansan pois heidän luotaan. Väkivalta ja kapina seuraisivat yritystä panna Hänet valtaistuimelle, ja hengellisen valtakunnan työ estyisi. Liike on tukahdutettava viipymättä. Kutsuen opetuslapsensa Jeesus käskee heidän ottaa venheen ja heti palata Kapernaumiin ja jättää Hänet laskemaan kansan luotaan. AT 354.3
Ei koskaan ollut Kristuksen antama käsky tuntunut niin mahdottomalta täyttää. Opetuslapset olivat kauan toivoneet yleistä liikettä, jonka avulla Jeesus saataisiin valtaistuimelle, eivätkä he voineet kestää ajatusta, että kaikki tämä into raukeaisi tyhjiin. Kansanjoukot, jotka olivat kokoontuneet viettämään pääsiäistä, olivat halukkaita näkemään uuden profeetan. Hänen seuraajistaan tämä oli kultainen tilaisuus asettaa heidän rakastettu Mestarinsa Israelin valtaistuimelle. Tämän houkuttelevan ajatuksen vallassa heidän oli vaikea lähteä pois ja jättää Jeesus yksin autiolle rannalle. He vastustivat tätä toimenpidettä, mutta Jeesus puhui nyt sellaisella arvovallalla, jota Hän ei ollut koskaan käyttänyt heitä kohtaan. He käsittivät, että enempi vastustus heidän puoleltaan olisi turhaa, ja äänettöminä he kääntyivät pois lähteäkseen merelle. AT 354.4
Sitten Jeesus käskee kansanjoukon hajaantua, ja Hänen esiintymisensä on niin päättäväistä, ettei kansa uskalla vastustaa. Ylistyksen ja kunnioituksen sanat kuolevat heidän huulilleen. Juuri kun he ovat i lähestymässä Häntä tarttuakseen Häneen, heidän askeleensa pysähtyvät, ja iloinen, innokas ilme heidän kasvoiltaan häviää. Tuossa joukossa on voimakastahtoisia ja päättäväisiä miehiä, mutta Jeesukrr sen kuninkaallinen ryhti ja Hänen muutamat rauhalliset käskysanansa vaientavat melun ja murskaavat heidän suunnitelmansa. He tuntevät Hänessä voiman, joka on kaikkea maallista arvovaltaa korkeampi, ja sanaakaan lausumatta he alistuvat. AT 354.5
Yksin jäätyään “Jeesus nousi vuorelle yksinäisyyteen, rukoilemaan”, k Tuntikausia Hän siellä rukoili Jumalaa. Hän ei rukoillut itsensä, vaan I ihmisten puolesta. Hän rukoili voimaa ilmaistakseen ihmisille tehtä- I vänsä jumalallisen luonteen, jottei Saatana sokaisisi heidän ymmärrysi tään ja hämmentäisi heidän arvostelukykyään. Vapahtaja tiesi, että 1 Hänen henkilökohtainen työnsä maan päällä pian päättyisi, ja että | harvat vastaanottaisivat Hänet Lunastajanaan. Sielun tuskassa ja 1 ahdistuksessa Hän rukoili opetuslastensa puolesta. He joutuisivat B koviin koetuksiin. Heidän kauan hellimänsä toiveet, jotka perustuiI vät yleiseen harhaluuloon, tulisivat mitä tuskallisimmalla ja nöyryytI tävimmällä tavalla murskatuiksi. Sen sijaan että Hänet korotettaisiin 1 Daavidin valtaistuimelle, he joutuisivat todistamaan Hänen ristiin naulitsemisensa. Tämän oli todella määrä olla Hänen tosi kruunauk sensa. Mutta he eivät tajunneet tätä, ja siitä syystä he joutuisivat I väkeviin kiusauksiin, joita heidän olisi vaikea huomata kiusauksiksi. julistaa Häntä kuninkaaksi. He nuhtelivat itseään siitä, että niin helposti olivat alistuneet Hänen käskyynsä. He päättelivät, että jos he olisivat olleet kestävämpiä, he olisivat saaneet tarkoituksensa toteutetuksi. AT 355.1
Epäusko oli valtaamaisillaan heidän mielensä ja sydämensä. Kunnianhimo oli sokaissut heidät. He tiesivät, että fariseukset vihasivat Jeesusta, ja he olisivat halunneet nähdä Hänet korotettuna, niinkuin Hänen heidän mielestään olisi pitänyt olla. Seurata opettajaa, joka saattoi suorittaa valtavia ihmetöitä, ja kuitenkin tulla herjatuksi pettureiksi, oli koetus, jota he tuskin kestivät. Tultaisiinko heitä aina pitämään väärän profeetan seuraajina? Eikö Kristus milloinkaan näyttäisi valtaansa kuninkaana? Miksi ei Hän, jolla oli sellainen valta, ilmaissut todellista luonnettaan ja tehnyt heidän tietään vähemmän tuskalliseksi? Miksi Hän ei ollut pelastanut Johannes Kastajaa väkivaltaisesta kuolemasta? Näin opetuslapset kyselivät, kunnes joutuivat suuren hengellisen pimeyden valtaan. He kysyivät, voisiko Jeesus olla pettäjä, kuten fariseukset vakuuttivat. AT 356.1
Opetuslapset olivat sinäkin päivänä saaneet nähdä Jeesuksen ihmeellisiä tekoja. Näytti siltä, kuin taivas olisi laskeutunut maan päälle. Tuon ihanan päivän muistojen olisi pitänyt täyttää heidät uskolla ja toivolla. Jos he sydämensä kyllyydestä olisivat keskustelleet näistä asioista, he eivät olisi joutuneet kiusaukseen. Mutta heidän kokemansa pettymys oli kokonaan vallannut heidän ajatuksensa. He eivät enää muistaneet Jeesuksen sanoja: “Kootkaa tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään joutuisi hukkaan.” Ne olivat olleet suurten siunausten hetkiä opetuslapsille, mutta nyt he olivat unohtaneet kaiken. He olivat myrskyisen meren keskellä. Heidän ajatuksensa olivat levottomat ja maltittomat, ja Herra lähetti jotakin muuta vaivaamaan heidän sieluaan ja valtaamaan heidän mielensä. Jumala tekee usein näin, kun ihmiset itse hankkivat itselleen taakkoja ja huolia. Vaara lähestyi jo nopeasti. AT 356.2
Raju myrskynpuuska saavutti heidät, eivätkä he olleet siihen valmistuneet. Se tuli täydellisenä yllätyksenä, sillä päivä oli ollut mitä kaunein. Myrskyn kouriin joutuessaan he pelkäsivät. He unohtivat tyytymättömyytensä, epäuskonsa ja kärsimättömyytensä. Jokainen ponnisteli estääkseen venettä uppoamasta. Oli vain lyhyt matka meritse Betsaidasta siihen paikkaan, missä he toivoivat kohtaavansa Jeesuksen, ja kauniilla säällä matka kesti vain muutamia tunteja, mutta nyt he ajautuivat yhä kauemmas siitä paikasta, jonne he pyrkivät. Neljänteen yövartioon saakka he ponnistelivat airoissa. Silloin he uupuneina luopuivat kaikesta toivosta. Myrskyävä ja musta meri oli näyttänyt heille heidän oman avuttomuutensa, ja he kaipasivat Mestarinsa läheisyyttä. AT 356.3
Jeesus ei ollut heitä unohtanut. Hän näki rannalta pelonvaltaamat miehet taistelemassa myrskyä vastaan. Hän ei hetkeksikään päästänyt opetuslapsia näkyvistään. Suurimmalla valppaudella Hänen silmänsä seurasivat myrskyn heittelemää venettä kalliine lasteineen, sillä näistä miehistä oli tuleva maailman valo. Kuten äiti valvoo lastaan hellällä rakkaudella, niin säälivä Mestari valvoi opetuslapsiaan. Kun heidän mielensä oli alistunut ja epäpyhä kunnianhimonsa sammunut ja he nöyrästi rukoilivat apua, sitä annettiin heille. AT 357.1
Sinä hetkenä, kun he luulevat olevansa hukassa, he näkevät salaman leimahduksessa salaperäisen olennon lähestyvän heitä vettä myöten. Mutta he eivät tiedä, että se on Jeesus. He pitävät vihollisenaan Häntä, joka tulee heidän avukseen. Kauhu valtaa heidät. Kädet, jotka rautaisin ottein ovat pitäneet kiinni airoista, herpoavat. Aallot viskelevät venettä sinne tänne; kaikki katsovat kuin naulattuina tätä ihmishahmoa, joka kävelee kuohuvan meren valkoharjai- sia aaltoja pitkin. AT 357.2
He luulevat sitä aaveeksi, joka ennustaa heidän tuhoaan, ja he kirkaisevat pelosta. Jeesus kulkee kuin aikoen sivuuttaa heidät, mutta he tuntevat Hänet ja huutavat pyytäen Häneltä apua. Heidän rakastettu Mestarinsa kääntyy, ja Hänen äänensä tyynnyttää heidän pelkonsa: “Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö.” AT 357.3
Niin pian kuin he olivat käsittäneet tämän ihmeellisen asian, Pietari joutui miltei suunniltaan ilosta. Ikäänkuin ei vielä olisi oikein voinut sitä uskoa hän huudahti: “Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten.” Ja Hän sanoi: “Tule.” AT 357.4
Katsoessaan Jeesukseen Pietari kävelee varmasti, mutta hänen katsahtaessaan itsetyytyväisenä taakseen veneessä oleviin tovereihinsa, hänen katseensa kääntyy pois Vapahtajasta. Tuuli raivoaa. Aallot vyöryvät korkeina, ne kohoavat hänen ja Mestarin väliin, ja hän alkaa pelätä. Jeesus katoaa hetkiseksi hänen näkyvistään, ja hänen uskonsa pettää. Hän alkaa vajota. Mutta aaltojen uhatessa kuolemalla Pietari kohottaa katseensa kuohuvista laineista ja kiinnittäen sen Jeesukseen huudahtaa: “Herra, auta minua!” Heti Jeesus tarttuu hänen ojennettuun käteensä sanoen: “Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?” AT 357.5
Kulkien rinnakkain, Pietarin käsi Mestarin kädessä he astuivat yhdessä venheeseen. Mutta Pietari oli nyt vaiti ja nöyrtynyt. Hänellä ei ollut mitään syytä kerskata tovereilleen, sillä epäuskonsa ja itsekorotuksensa tähden hän oli ollut menettämäisillään henkensä. Kun hän käänsi katseensa pois Jeesuksesta, hän menetti pohjan jalkojensa alta ja vaipui aaltoihin. AT 359.1
Miten usein olemmekaan Pietarin kaltaisia, kun huolet meitä kohtaavat! Katselemme aaltoja sen sijaan, että pitäisimme katseemme kiinnitettynä Vapahtajaan. Askeleemme luiskahtavat, ja pauhaavat vedet tulvivat sielumme yli. Jeesus ei pyytänyt Pietaria tulemaan luokseen, jotta hän hukkuisi, eikä Hän kutsu meitä seuraamaan itseään sitten jättääkseen meidät. AT 359.2
“Älä pelkää”, Hän sanoo, “sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta. Sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi, Israelin Pyhä, sinun vapahtajasi.” Jes. 43: 1-3. AT 359.3
Jeesus tunsi opetuslastensa luonteen. Hän tiesi, kuinka kovasti heidän uskoaan koeteltaisiin. Tässä merellä sattuneessa tapauksessa Hän halusi paljastaa Pietarille hänen oman heikkoutensa ja osoittaa, että hänen turvansa oli lujassa luottamuksessa Jumalan voimaan. Kiusausten myrskyissä hän kulkisi turvallisena vain, jos hän ei ollenkaan luottaisi itseensä, vaan ainoastaan Vapahtajaan. Juuri siinä, niissä Pietari luuli olevansa vahva, hän olikin heikko, ja vasta kun hän näki oman heikkoutensa, hän saattoi käsittää, että hänen täytyi kokonaan luottaa Kristukseen. Jos hän olisi oppinut sen, mitä Jeesus halusi opettaa hänelle tällä kokemuksella merellä, ei hän olisi langennut joutuessaan suureen koetukseen. AT 359.4
Jumala opettaa lapsiaan päivittäin. Jokapäiväisen elämän oloissa Hän valmistaa heitä suorittamaan osansa sillä laajemmalla näyttämöllä, johon Hänen kaitselmuksensa on heidät määrännyt. Jokapäiväisten koettelemusten tulos määrää, tulevatko he voittamaan vai häviämään elämän suurissa ratkaisuissa. AT 359.5
He, jotka eivät käsitä alituista riippuvaisuuttaan Jumalasta, lankeavat kiusaukseen. Voimme luulla seisovamme lujina emmekä koskään voivamme kompastua. Saatamme luottavasti sanoa: “Minä tiedän, kehen minä uskon, eikä mikään voi järkyttää uskoani Jumalaan ja Hänen sanaansa.” Mutta Saatana koettaa käyttää hyväkseen perittyjä ja hankittuja luonteemme heikkouksia ja sokaista silmämme omilta puutteiltamme ja tarpeiltamme. Vain tuntien oman heikkoutemme ja katsoen lakkaamatta Jeesukseen voimme vaeltaa turvassa. AT 359.6
Tuskin Jeesus oli asettunut venheeseen, kun tuuli tyyntyi “ja kohta venhe saapui sen maan rantaan, jonne he olivat matkalla”. Kauheata yötä seurasi aamunkoitto. Opetuslapset ja muutkin venheessä olijat kumartuivat kiitollisin mielin Jeesuksen jalkojen juureen sanoen: “Totisesti sinä olet Jumalan Poika.” AT 360.1