“Opettaja, me tahdomme nähdä sinulta merkin.” AT 386.1
“Ja Hän lähti jälleen Tyyron alueelta ja kulkien Siidonin kautta tuli Galilean järven ääreen Dekapolin alueen keskitse.” Mark. 7: 31. AT 386.2
Dekapolin alueella Jeesus oli aikaisemmin parantanut gadaralaiset riivatut. Kansa oli siellä pelästyneenä sikojen kohtalosta pakottanut Jeesuksen lähtemään luotaan. Mutta he olivat kuunnelleet Hänen sinne jättämiään sanansaattajia, ja heissä oli herännyt halu nähdä Häntä. Kun Hän jälleen tuli tuolle seudulle, kansaa kokoontui Hänen ympärilleen, ja Hänen tykönsä tuotiin kuuro, joka oli melkein mykkä. Jeesus ei tapansa mukaan parantanut Häntä pelkällä sanallaan. Hän otti hänet erilleen kansasta, pisti sormensa hänen korviinsa ja kosketti hänen kieltään. Sitten katsahtaen ylös taivaaseen Hän huokasi ajatellessaan korvia, jotka eivät tahtoneet avautua totuudelle ja kieliä, jotka kieltäytyivät tunnustamasta Lunastajaa. Sana “aukene” palautti miehen puhekyvyn, eikä hän välittänyt kiellosta olla puhumatta kenellekään, vaan levitti laajalle tietoa paranemisestaan. AT 386.3
Jeesus meni ylös vuorelle, ja kansaa kokoontui Hänen ympärilleen tuoden sairaita ja rampoja ja laskien ne Hänen jalkojensa juureen. Hän paransi heidät kaikki, ja nämä ihmiset, vaikka he olivat pakanoita, ylistivät Israelin Jumalaa. Kolme päivää he tunkeilivat Vapahtajan ympärillä, nukkuivat yönsä taivasalla ja päivisin kiiruhtivat Kristuksen luo kuullakseen Hänen sanojaan ja nähdäkseen Hänen töitään. Kolmen päivän kuluttua heiltä loppui ruoka. Jeesus ei tahtonut lähettää heitä luotaan nälkäisinä, ja Hän pyysi opetuslapsiaan antamaan heille ruokaa. Jälleen opetuslasten epäusko paljastui. Betsaidassa he olivat nähneet, miten heidän pienet ruokavaransa Kristuksen siunaamina olivat riittäneet koko kansan ruokkimiseen, eivätkä he nyt kuitenkaan tuoneet sitä mitä heillä oli, luottaen siihen, että Hänen voimastaan se riittäisi koko joukolle. Sitäpaitsi ne, joita hän Betsaidassa ruokki, olivat juutalaisia, nämä taas pakanoita. Juutalaisten ennakkoluulot olivat vielä lujasti juurtuneina opetuslasten sydämeen, ja he vastasivat Jeesukselle: “Mistä täällä eramaassa kukaan voi saada leipää näiden ravitsemiseksi?” Mutta kuuliaisina Hänen sanalleen he toivat Hänelle mitä heillä oli — seitsemän leipää ja kaksi kalaa. Kansanjoukko tuli ravituksi, ja tähteitä jäi seitsemän suurta korillista. Neljätuhatta miestä, paitsi naisia ja lapsia, tuli täten ruokituksi, ja Jeesus lähetti heidät luotaan iloisina ja kiitollisina. AT 386.4
Sitten Jeesus opetuslapsineen astui venheeseen ja meni yli järven Magdalaan, joka sijaitsee Gennesaretin tasangon eteläpäässä. Tyyron ja Siidonin alueella Hänen sieluaan oli virvoittanut syrofoiniikialaisen naisen luottamus ja usko. Dekapolin pakanallinen väestö oli ottanut Hänet iloiten vastaan. Nyt kun Hän taas saapui Galileaan, missä Hänen voimansa oli huomattavimmalla tavalla ilmennyt, missä Hän oli tehnyt useimmat armotyönsä ja eniten opettanut, kohtasi Hän halveksivaa epäuskoa. AT 387.1
Fariseusten lähetystöön olivat liittyneet rikkaitten ja ylhäisten saddukeusten edustajat, joiden puolueeseen kuuluivat kansan papit, epäilijät ja ylimystö. Nämä kaksi lahkoa olivat olleet katkeria vihamiehiä. Saddukeukset tavoittelivat hallitusvallan suosiota voidakseen ylläpitää oman asemansa ja arvovaltansa. Toiseltapuolen fariseukset lietsoivat yleistä vihaa roomalaisia vastaan odottaen aikaa, jolloin he voisivat heittää pois niskastaan valloittajan ikeen. Mutta nyt fariseukset ja saddukeukset liittyivät yhteen Kristusta vastaan. Samanmieliset etsivät toistensa seuraa, ja paha, missä se sitten esiinIvykin, liittyy pahaan tuhotakseen hyvän. AT 387.2
Nyt fariseukset ja saddukeukset tulivat Kristuksen luo pyytäen merkkiä taivaasta. Kun Israel Joosuan päivinä meni taistelemaan kanaanilaisia vastaan Beet-Hooronissa, aurinko oli johtajan käskystä seisonut paikoillaan, kunnes voitto oli saavutettu, ja monista samankaltaisista ihmeistä kertoi heidän historiansa. Jotakin tämäntapaista merkkiä vaadittiin Jeesukselta. Mutta juutalaiset eivät tällaisia merkkejä tarvinneet. Eivät mitkään pelkästään ulkonaiset todistukset voineet heitä hyödyttää. He eivät tarvinneet älyllistä valistusta vaan hengellistä uudistusta. AT 388.1
“Oi te ulkokullatut”, Jeesus sanoi, “taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa”. Kristuksen omat, Pyhän Hengen voimalla lausutut sanat, jotka vakauttivat heitä synnistä, olivat se merkki, jonka Jumala oli antanut heidän pelastuksekseen. Ja suoraan taivaasta oli annettu merkkejä todistamaan Kristuksen tehtävästä. Enkelien laulu paimenille, tähti, joka johdatti Idän viisaita, ja kyyhkynen ja ääni taivaasta Hänen kasteessaan todistivat Hänestä. AT 388.2
“Niin Hän huokasi hengessään ja sanoi: ‘Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä?’” “Sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki.” Kuten Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin Kristuskin oli oleva saman ajan “maan povessa”. Ja kuten Joonaan saarna oli merkkinä niniveläisille, samoin Kristuksen saarna oli merkkinä Hänen sukupolvelleen. Mutta miten päinvastaisilla tavoilla sana otettiinkaan vastaan! Tuon suuren, pakanallisen kaupungin asukkaat vapisivat kuullessaan Jumalan lähettämän varoituksen. Kuninkaat ja ylimykset nöyrtyivät, ylhäiset ja alhaiset huusivat yhdessä taivaan Jumalaa, ja Hän armahti heitä. Kristus oli sanonut: “Niiniven miehet nousevat tuomiolla yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joonas.” Matt. 12: 40, 41. AT 388.3
Jokainen Kristuksen suorittama ihme oli merkki Hänen jumaluudestaan. Hän teki juuri sitä työtä, jota Messiaan oli ennustettu suorittavan, mutta fariseuksia nämä armotyöt selvästi loukkasivat. Juutalaiset johtomiehet suhtautuivat sydämettömästi ja välinpitämättömästi inhimillisiin kärsimyksiin. Monessa tapauksessa juuri heidän itsekkyytensä ja sortonsa olivat aiheuttaneet sen ahdistuksen, jota Kristus lievitti. Näin Hänen ihmetyönsä olivat heille loukkaukseksi. AT 388.4
Se, mikä sai juutalaiset kieltämään Vapahtajan työn, oli suurin todistus Hänen jumalallisesta luonteestaan. Hänen ihmeittensä suurin merkitys näkyy siinä, että ne koituivat ihmiskunnalle siunaukseksi. Voimakkain todistus siitä, että Hän tuli Jumalan luota, oli se, että Hänen elämänsä ilmaisi Jumalan luonteen. Hän teki Jumalan tekoja ja puhui Jumalan sanoja. Sellainen elämä on suurin kaikista ihmeistä. AT 388.5
Kun totuuden sanomaa julistetaan meidän aikanamme, huutavat monet juutalaisten tavoin: Näyttäkää meille merkki! Tehkää meille ihmetyö! Jeesus ei tehnyt ihmeitä fariseusten pyynnöstä. Hän ei erämaassakaan suorittanut ihmettä vastaukseksi Saatanan vihjailuihin. Hän ei anna meille voimaa puolustaaksemme itseämme tai tyydyttääksemme epäuskoisten ja ylpeitten vaatimuksia. Mutta evankeliumi ei ole vailla merkkiä jumalallisesta alkuperästään. Eikö se ole ihme, että voimme päästä vapaiksi Saatanan orjuudesta? Viha Saatanaa kohtaan ei ole luonnollista ihmissydämelle, vaan sen aikaansaa Jumalan armo. Kun ihminen, jota taipumaton oma tahto on ohjannut, pääsee siitä vapaaksi ja jättäytyy kokosydämisesti taivaallisten voimien valtaan, tapahtuu ihme; samoinkuin silloin, kun ihminen, joka on ollut voimakkaan eksytyksen vallassa, tulee ymmärtämään siveellisen totuuden. Joka kerta kun sielu kääntyy ja oppii rakastamaan Jumalaa ja pitämään Hänen käskynsä, täyttyy Jumalan lupaus: “Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne.” Hes. 36: 26. Ihmissydämen muuttuminen ja luonteen uudistuminen on ihme, joka ilmaisee elävän Vapahtajan toimivan pelastaakseen sieluja. Jatkuva elämä Kristuksessa on suuri ihme. Merkki, jonka pitäisi Jumalan sanaa saarnattaessa ilmetä nyt ja aina, on Pyhän Hengen läsnäolo, joka tekee sanasta uudestisynnyttävän voiman niille, jotka kuulevat. Tämä on Jumalan todistus maailmalle Hänen Poikansa jumalallisesta tehtävästä. AT 389.1
Ne, jotka halusivat merkkiä Jeesukselta, olivat niin paaduttaneet sydämensä epäuskolla, etteivät he nähneet Hänen luonteessaan Jumalan kaltaisuutta. He eivät halunneet nähdä, että Hänen tehtävänsä oli kirjoitusten täyttymystä. Vertauksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta Jeesus sanoi fariseuksille: “Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.” Luuk. 16: 31. Ei mikään taivaassa tai maassa annettu merkki voisi heitä hyödyttää. AT 389.2
Jeesus “huokasi hengessään” ja lähti noiden viisastelijoiden luota palaten opetuslapsineen venheeseen. Alakuloisen äänettömyyden vallitessa he jälleen kulkivat yli järven. He eivät kuitenkaan palanneet siihen paikkaan, josta olivat lähteneet, vaan suuntasivat kulkunsa Betsaidaan, jonka lähellä viisituhatta oli ruokittu. Heidän sinne saavuttuaan Jeesus sanoi: “Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta”. Juutalaiset olivat tottuneet Mooseksen ajoista alkaen hävittämään kodeistaan kaiken hapatuksen pääsiäisen aikaan, ja näin heitä oli opetettu pitämään sitä synnin vertauskuvana. Kuitenkaan opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesusta. Koska lähtö Magdalasta oli tapahtunut niin äkkiä, he olivat unohtaneet ottaa mukaansa leipää, niin että heillä oli ainoastaan yksi. He käsittivät Kristuksen viittaavan tähän, ja varoittavan heitä ostamasta fariseusten tai saddukeusten leipää. Koska heiltä puuttui uskoa ja hengellistä näkemystä, he olivat usein samalla tavalla käsittäneet Hänen sanojaan väärin. Nyt Jeesus nuhteli heitä siitä, että he olivat luulleet Hänen, joka oli ruokkinut tuhansia muutamalla kalalla ja ohraleivällä, tuolla vakavalla varoituksellaan viitanneen vain ajalliseen ravintoon. Oli olemassa vaara, että fariseusten ja saddukeusten viekkaat väitteet herättäisivät Hänen opetuslapsissaan epäuskoa ja saisivat heidät pitämään Kristuksen tekoja vähäarvoisina. AT 389.3
Opetuslapset olivat taipuvaisia ajattelemaan, että heidän Mestarinsa olisi pitänyt suostua pyyntöön ja antaa merkki taivaasta. He uskoivat, että Hän täysin kykenisi tekemään sen ja että sellainen merkki vaientaisi Hänen vihollisensa. Mutta he eivät nähneet näiden viisastelijoiden tekopyhyyttä. AT 390.1
Useita kuukausia myöhemmin, kun “kansaa oli kokoontunut tuhatmäärin, niin että he polkivat toisiaan”, Jeesus toisti saman opetuksen. Hän rupesi puhumaan opetuslapsillensa: “Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta.” Luuk. 12: 1. AT 390.2
Taikinaan pantu hapatus vaikuttaa huomaamatta, muuttaen koko aineen kaltaisekseen. Samoin jos sydämessä suvaitaan ulkokultaisuutta, se tunkee läpi luonteen ja elämän. Sattuva esimerkki fariseusten ulkokultaisuudesta oli “korban”, uhrilahjan antaminen. Jeesus oli jo nuhdellut heitä ja tuominnut tämän tavan, jonka mukaan lapsi voi laiminlyödä velvollisuutensa vanhempiaan kohtaan sillä verukkeella, että hän antoi runsaan uhrilahjan temppelin hyväksi. Kirjanoppineet ja fariseukset kätkivät opetuksiinsa petollisia periaatteita. He salasivat oppiensa todellisen tarkoituksen ja kaunistelivat jokaisen asian saadakseen sen viekkaasti vähitellen juurrutetuksi kuulijainsa mieleen. Kun nämä väärät periaatteet oli omaksuttu, ne vaikuttivat kuten hapatus taikinassa, tunkien läpi luonteen ja muuttaen sen. Tämä petollinen opetus teki ihmisille niin vaikeaksi Kristuksen sanojen vastaanottamisen. AT 390.3
Sama vaikutus tekee nykyaikanakin työtään niiden välityksellä, jotka koettavat selittää Jumalan lakia sellaisella tavalla, joka soveltuu heidän tapoihinsa. Nämä ihmiset eivät avoimesti hyökkää lain kimppuun, vaan laskevat liikkeelle epäilyttäviä oppeja, jotka jäytävät lain periaatteita. He selittävät sitä niin, että se menettää voimansa. AT 391.1
Fariseusten ulkokultaisuus oli heidän itsekkyytensä seuraus. Heidän elämänsä tarkoitus oli heidän itsensä korottaminen. Tämä sai heidät vääristelemään kirjoituksia ja sokaisi heidät näkemästä Kristuksen tehtävän tarkoitusta. Kristuksen omat opetuslapsetkin olivat vaarassa helliä tätä petollista pahetta. Ne, jotka pitivät itseään Kristuksen opetuslapsina, mutta jotka eivät olleet jättäneet kaikkea tullakseen Hänen opetuslapsikseen, olivat hyvin suuressa määrin fariseusten vaikutusvallan alaisia. Usein he horjuivat uskon ja epäuskon välillä, eivätkä he nähneet Kristukseen kätkettyjä tiedon aarteita. Eivätkä opetuslapsetkaan, vaikka he ulkonaisesti olivatkin jättäneet kaikki Jeesuksen tähden, olleet sydämessään lakanneet tavoittelemasta suuria itselleen. Tämä henki sai aikaan taistelun siitä, kuka heistä olisi suurin. Se tuli heidän ja Kristuksen väliin saaden heidät tuntemaan vain vähän myötätuntoa Hänen itsensäuhraamistaan kohtaan ja niin hitaasti käsittämään lunastuksen salaisuutta. Kuten hapatus jätettynä suorittamaan työtään aiheuttaa turmelusta ja pilaantumista, niin itsekäs mielikin, jos sitä jatkuvasti hellitään, turmelee ja tuhoaa sielun. AT 391.2
Miten laajalti levinnyt onkaan tämä petollinen synti Herramme seuraajien keskuudessa nykyaikana kuten muinoinkin! Miten usein salainen itsekorotushalu turmeleekaan Kristukselle tekemämme palvelukset ja seurustelumme toistemme kanssa! Miten valmiit olemmekaan kiittämään itseämme ja odottamaan ylistystä ihmisiltä! Itserakkaus, halu kulkea helpompaa tietä kuin minkä Jumala on määrännyt, johtaa ihmisoppien ja käsitysten asettamiseen Jumalan käskyjen edelle. Kristus lausuu omille opetuslapsilleen varoittavat sanansa: “Varokaa ja kavahtakaa fariseusten hapatusta.” AT 391.3
Kristuksen uskonto on itse rehellisyyttä. Into Jumalan kunnian puolesta on Pyhän Hengen aikaansaama vaikutin, jonka vain Hengen tehokas toiminta voi juurruttaa mieleen. Ainoastaan Jumalan voima voi karkoittaa itsekkyyden ja ulkokultaisuuden. Tämä muutos on merkki Hänen työstään. Kun omaksumamme usko hävittää itsekkyyden ja kerskailun, kun se saa meidät etsimään. Jumalan kunniaa eikä omaamme, silloin tiedämme sen olevan oikeata. “Isä. Kirkasta nimesi!” (Joh. 12: 28) oli Kristuksen elämän perussävel, ja jos seuraamme Häntä, se on oleva meidänkin elämämme perussävel. Hän kehoittaa meitä “vaeltamaan, niinkuin Hän vaelsi”, ja “siitä me tiedämme Hänet tuntevamme, että pidämme Hänen käskynsä” (1 Joh. 2: 6, 3). AT 391.4