“Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?” AT 393.1
Kristuksen työ maan päällä läheni loppuaan. Hän näki elävästi edessään tapaukset, joita kohden Hän oli kulkemassa. Jo ennen ihmiseksi tuloaan Hän näki loppuun asti sen tien, jota Hänen oli kuljettava, pelastaakseen sen, mikä oli kadonnut. Jokainen tuska, joka Hänen sydäntään raastaisi, jokainen herjaus, joka Hänen päälleen viskattaisiin, jokainen koettelemus, joka Hänen kestettäväkseen pantaisiin, oli avoinna Hänen katseelleen, ennenkuin Hän riisui kuninkaallisen kruununsa ja viittansa ja astui alas valtaistuimeltaan verhotakseen jumaluutensa ihmisyyteen. Koko tie seimestä Golgatalle oli Hänen silmiensä edessä. Hän tiesi, mitkä tuskat Häntä kohtaisivat. Kaiken sen Hän tiesi, ja kuitenkin Hän sanoi: “Katso, minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä. Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja Sinun lakisi on minun sydämessäni.” Ps. 40: 8, 9. AT 393.2
Hän näki tehtävänsä tuloksen aina silmiensä edessä. Hänen työn ja uhrautuvaisuuden täyttämää elämäänsä kirkasti toivo siitä, ettei Hänen vaivansa olisi turhaa. Antamalla henkensä ihmisten puolesta Hän saisi maailman jälleen uskolliseksi Jumalalle. Vaikka Hänen ensin täytyi saada verikasteensa, vaikka koko maailman synnit tulisivat painamaan Hänen viatonta sieluaan, vaikka sanoinkuvaamattoman tuskan varjot peittäisivät Hänet, niin Hän kuitenkin Hänelle tarjona olevan ilon tähden kärsi ristin, häpeästä välittämättä. AT 393.3
Hänen valituilta työtovereiltaan olivat Häntä odottavat tapaukset vielä salatut, mutta aika oli lähellä, jolloin heidän täytyisi katsella Hänen tuskiaan. Heidän täytyisi nähdä Hänet, jota he olivat rakastaneet ja johon he olivat luottaneet, jätettynä vihollistensa käsiin ja ripustettuna Golgatan ristille. Pian Hänen täytyisi jättää heidät maailmaan ilman näkyvän läsnäolonsa lohdutusta. Hän tiesi heidän S joutuvan katkeran vihan ja epäuskon aikaansaaman vainon kohteiksi, ja Hän halusi valmistaa heitä näitä koettelemuksia vastaanottamaan. AT 394.1
Jeesus oli opetuslapsineen nyt tullut erääseen Filippuksen Kesarean; kaupunkiin. He olivat Galilean rajojen ulkopuolella, seudulla, missä] vallitsi epäjumalanpalvelus. Täällä opetuslapset olivat erossa juutalaisuuden hallitsevasta vaikutuksesta ja joutuivat läheisempään kosketukseen epäjumalanpalveluksen kanssa. Heidän ympärillään esiintyi taikauskoa eri muodoissa, taikauskoa, joka vallitsi maailman kaikissa osissa. Jeesus toivoi, että näiden asiain näkeminen saisi heidät tuntemaan vastuunsa pakanoista. Oleskellessaan tällä seudulla Hän koetti vetäytyä syrjään opettamasta kansaa ja omistautua enemmän opetuslapsilleen. AT 394.2
Hän aikoi kertoa heille Häntä odottavista kärsimyksistä. Mutta ensin Hän meni pois yksin ja rukoili, että heidän sydämensä valmistuisivat vastaanottamaan Hänen sanojaan. Liittyessään taas heidän joukkoonsa Hän ei heti ilmaissut sitä, mitä Hän halusi heille kertoa. Ennen tätä hän antoi heille tilaisuuden tunnustaa uskonsa Häneen, jotta he vahvistuisivat tulevia koettelemuksia varten. Hän kysyi: “Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?” AT 394.3
Surukseen opetuslasten oli pakko tunnustaa, ettei Israel ollut tuntenut Messiastaan. Jotkut olivat kuitenkin, nähdessään Hänen ihmetyönsä, sanoneet Hänen olevan Daavidin pojan. Kansanjoukot, joita Hän oli ruokkinut Betsaidassa, olivat halunneet Hänet Israelin kuninkaaksi. Monet olivat valmiit pitämään Häntä profeettana, mutta he eivät uskoneet Häneen Messiaana. AT 394.4
Jeesus teki nyt toisen kysymyksen, kohdistaen sen itse opetuslapsille: “Kenenkä te sanotte minun olevan?” Pietari vastasi: “Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” AT 394.5
Pietari oli alusta asti uskonut Jeesuksen olevan Messiaan. Monet muut, jotka olivat tulleet synnintuntoon Johannes Kastajan saarnojen vaikutuksesta ja vastaanottaneet Kristuksen, alkoivat epäillä Johanneksen lähetystehtävää, kun hänet vangittiin ja mestattiin. Nyt he epäilivät, oliko Jeesus se Messias, jota he niin kauan olivat odottaneet. Monet opetuslapsista, jotka olivat hartaasti toivoneet Jeesuksen ottavan paikkansa Daavidin valtaistuimella, jättivät Hänet huomatessaan, ettei Hänellä ollut mitään sellaista aikomusta. Mutta Pietari ja hänen toverinsa pysyivät uskollisina. Niiden horjuva kanta, jotka tänään ylistivät ja huomenna tuomitsivat, ei järkyttänyt Vapahtajan todellisten seuraajain uskoa. Pietari lausui: “Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Hän ei odottanut Herralleen kuninkaallisia kunnianosoituksia, vaan vastaanotti Hänet Hänen alhaisuudessaan. AT 395.1
Pietari oli lausunut julki näiden kahdentoista uskon. Kuitenkin opetuslapset olivat vielä kaukana siitä, että he olisivat ymmärtäneet Jeesuksen tehtävän. Pappien ja hallitusmiesten vastustus ja vääristelyt, jotka eivät tosin saaneet heitä luopumaan Kristuksesta, aiheuttivat heille paljon hämminkiä. He eivät nähneet edessään selvää tietä. Heidän aikaisemman kasvatuksensa vaikutus, rabbiinien opetukset ja perinnäissääntöjen voima yhä sekoittivat heidän käsitystään totuudesta. Aika ajoin heille loisti kirkas valo Jeesuksesta, ja kuitenkin he usein ikäänkuin hapuilivat pimeässä. Mutta sinä päivänä, ennenkuin he joutuivat kohtaamaan uskonsa suuren koetuksen, Pyhä Henki lepäsi voimakkaana heidän yllään. Hetkeksi heidän katseensa kääntyi “näkymättömiin”. 2 Kor. 4: 18. Inhimillisyyden verhon alta he näkivät Jumalan Pojan kirkkauden. AT 395.2
Jeesus vastasi Pietarille sanoen: “Autuas olet sinä Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” AT 395.3
Pietarin tunnustama totuus on uskovan ihmisen uskon perustus. Jeesus itse sanoi sen olevan iankaikkisen elämän. Mutta tämän tiedon omistaminen ei saanut olla syynä itsekorotukseen. Pietarille ei tämä ollut paljastunut hänen oman viisautensa tai hyvyytensä avulla. Ihminen ei itse voi koskaan hankkia tietoa jumaluudesta. “Se on korkea kuin taivas — mitä voit tehdä; syvempi kuin tuonela — mitä voit ymmärtää?” Job 11: 8. Vain lapseuden henki voi paljastaa meille Jumalan syviä asioita, joita “silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut”. “Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.” 1 Kor. 2: 9, 10, “Herran neuvo on tunnettu niille, jotka Häntä pelkäävät”, ja se, että Pietari erotti Kristuksen kirkkauden, oli todistus siitä, että hän oli “Jumalan opettama”. Ps. 25: 14; Joh. 6: 47. Niin, todellakin, “autuas olet sinä Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut”. AT 395.4
Jeesus jatkoi: “Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.” Sana Pietari merkitsee kiveä, vierivää kiveä. Pietari ei ollut | kallio, jolle seurakunta perustettiin. Helvetin portit voittivat hänet, kun hän kiroten ja vannoen kielsi Herransa. Seurakunta rakennettiin perustukselle, jota helvetin portit eivät voineet voittaa. AT 396.1
Vuosisatoja ennen Vapahtajan syntymää Mooses oli viitannut Israelin pelastuksen kallioon. Psalmien tekijä oli laulanut “pelastukseni kalliosta”. Jesaja oli kirjoittanut: “Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä lasken Siioniin perustuskiven, koetellun kiven, kalliin! kulmakiven, lujasti perustetun.” 5 Moos. 32: 4; Ps. 62: 8; Jes. 28: 16. Pietari itse kirjoittaessaan innoituksen valtaamana, soveltaa tämän ennustuksen Jeesukseen. Hän sanoo: “Jos olette maistaneet, että Herra on hyvä. Ja tulkaa Hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis, ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi.” 1 Piet. 2: 3-5. AT 396.2
“Muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” 1 Kor. 3: 11. “Tälle kalliolle”, sanoi Jeesus, “minä rakennan seurakuntani”. Jumalan ja kaikkien taivaan olentojen ja helvetin näkymättömän sotajoukon edessä Kristus perusti seurakuntansa elävälle kalliolle. Tuo kallio on Hän itse — Hänen oma ruumiinsa, joka meidän tähtemme on murrettu ja särjetty. Tälle perus- tukselle rakennettua seurakuntaa helvetin portit eivät tule voittamaan. AT 396.3
Miten heikolta seurakunta näyttikään, kun Jeesus lausui nämä sanat. Oli vain kourallinen uskovaisia, joihin kaikki pahojen henkien ja pahojen ihmisten viha kohdistuisi, mutta Kristuksen seuraajien ei kuitenkaan tarvitsisi pelätä. Rakennettuina voimansa kalliolle heitä ei voitaisi kukistaa. AT 396.4
Kuudentuhannen vuoden ajan usko on rakentanut Kristukselle. Kuusituhatta vuotta Saatanan vihan aallot ja myrskyt ovat lyöneet pelastuksemme Kalliota vastaan, mutta se seisoo järkkymättömänä. AT 397.1
Pietarin lausuma totuus on seurakunnan uskon perustus, ja Jeesus kunnioitti häntä koko uskovain joukon edustajana. Hän lausui: “Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.” AT 397.2
“Taivasten valtakunnan avaimet” ovat Kristuksen sanat. Kaikki Pyhän Raamatun sanat ovat Hänen sanojaan, ja ne sisältyvät tähän. Näillä sanoilla on valta avata ja sulkea taivas. Ne selittävät, millä ehdoilla ihmiset otetaan vastaan tai hylätään. Näin niiden työ, jotka saarnaavat Jumalan sanaa, on joko elämän tuoksu elämäksi tai kuo- I leman lemu kuolemaksi. Heidän tehtävänsä tulokset vaikuttavat j: ikuisuuteen asti. AT 397.3
Vapahtaja ei uskonut evankeliumityötä yksin Pietarille. ToisL taessaan myöhemmin Pietarille lausumansa sanat Hän sovellutti ne f välittömästi seurakuntaan. Ja pääasiassa sama lausuttiin myös kahi delletoista apostolille uskovain joukon edustajina. Jos Jeesus olisi antanut erikoisen vallan yhdelle opetuslapsista syrjäyttäen toiset, AT 397.4
I emme tapaisi heitä niin usein kiistelemässä siitä, kuka oli suurin. He [olisivat taipuneet Mestarinsa tahtoon ja kunnioittaneet sitä, jonka Hän oli valinnut. AT 397.5
Sensijaan että Jeesus olisi valinnut yhden toisten johtajaksi Hän s sanoi opetuslapsilleen: “Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi”, “älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.” Matt. 23: 8, 10. AT 397.6
“Kristus on jokaisen miehen pää.” Jumala, joka on asettanut kaikki K Hänen jalkainsa alle, on “antanut Hänet kaiken pääksi seurakunnalle, 1; joka on Hänen ruumiinsa, Hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa K täyttää”. 1 Kor. 11: 3; Ef. 1: 22, 23. Seurakunta on rakennettu Kris- 1 tukselle, joka on sen perustus, sen on toteltava Kristusta johtajanaan. I Sen ei tule luottaa ihmiseen eikä olla ihmisen hallittavana. Monet K väittävät, että luottamustehtävä seurakunnassa antaa heille oikeu- 1 den määrätä, mitä toisten ihmisten tulee uskoa ja mitä heidän tulee I tehdä. Jumala ei hyväksy tällaista vaatimusta. Vapahtaja lausui: “Te olette kaikki veljiä.” Kaikki ovat alttiita kiusauksille ja taipu- V vaisia erehtymään. Emme voi antautua yhdenkään rajallisen olenI non johdettaviksi. Uskon kallio on Kristuksen elävä läsnäolo seurakunnassa. AT 397.7
Siihen voi heikoinkin luottaa, ja ne, jotka luulevat olevansa vahvimpia, tulevat osoittautumaan heikoimmiksi elleivät he ota Kristusta voimakseen. “Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin, ja tekee lihan käsivarreksensa.” Herra “on kallio”, “autuaat ovat kaikki, jotka Häneen turvaavat”. Jer. 17: 5; 5 Moos. 32: 4; Ps. 2: 12.! AT 398.1
Pietarin tunnustuksen jälkeen Jeesus kielsi opetuslapsiaan kenellekään kertomasta, että Hän oli Kristus. Tämä kielto annettiin kirjanoppineiden ja fariseusten järkähtämättömän vastarinnan vuoksi. Sitäpaitsi kansalla, vieläpä opetuslapsillakin, oli niin väärä käsitys Messiaasta, ettei Hänen julkinen Messiaaksi julistamisensa antaisi heille oikeata käsitystä H inen luonteestaan tai Hänen työstään. Mutta päivä päivältä Hän ilmaisi itseään heille Vapahtajana, ja täten Hän halusi antaa heille oikean käsityksen itsestään Messiaana. AT 398.2
Opetuslapset yhä odottivat Kristuksen hallitsevan ajallisena ruhtinaana. Vaikka Hän oli niin kauan salannut aikomuksensa, eivät he uskoneet Hänen aina pysyvän köyhänä ja huomaamattomana; aika oli lähellä, jolloin Hän perustaisi valtakuntansa. AT 398.3
Opetuslasten mieleenkään ei ollut koskaan tullut, että pappien ja rabbiinien viha ei koskaan loppuisi, että Hänen oma kansansa kieltäisi Hänet, tuomitsisi Hänet pettäjänä ja ristiinnaulitsisi pahantekijänä. Mutta pimeyden voimien hetki lähestyi, ja Jeesuksen täytyi paljastaa opetuslapsilleen edessä oleva taistelu. Hän oli murheellinen ajatellessaan tulevaa koettelemusta. AT 398.4
Tähän asti Hän oli pidättäytynyt kertomasta heille mitään kärsimyksistään ja kuolemastaan. Keskustellessaan Nikodeemuksen kanssa Hän oli sanonut: “Niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka Häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.” Joh. 3: 14, 15.. Mutta opetuslapset eivät kuulleet sitä, ja vaikka he olisivat kuulleetkin, he eivät olisi ymmärtäneet. Mutta nyt he ovat olleet Jeesuksen kanssa, kuunnelleet Hänen sanojaan, katselleet Hänen tekojaan, kunnes, huolimatta Hänen vaatimattomasta ympäristöstään ja pappien ja kansan vastustuksesta he voivat yhtyä Pietarin todistukseen. “Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Nyt on tullut hetki poistaa tulevaisuutta peittävä verho. “Siitä lähtien Jeesus alkoi ilmoittaa opetuslapsilleen, että Hänen piti menemän Jerusalemiin ja kärsimän paljon vanhimmilta ja ylipapeilta ja kirjanoppineilta ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös.” AT 398.5
Opetuslapset kuuntelivat mykkinä surusta ja hämmästyksestä. Kristus oli hyväksynyt Pietarin tunnustuksen, että Hän oli Jumalan Poika, ja nyt Hänen sanansa, jotka viittasivat kärsimyksiin ja kuolemaan, tuntuivat käsittämättömiltä. Pietari ei voinut pysyä vaiti. Hän tarttui Mestariinsa, ikäänkuin temmatakseen Hänet pois Häntä uhkaavasta tuomiosta, huudahtaen: “Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko.” AT 399.1
Pietari rakasti Herraansa, mutta Jeesus ei kiittänyt Häntä siitä, että Hän näin ilmaisi haluavansa varjella Häntä kärsimyksiltä. Pietarin sanat eivät olleet sellaisia, että ne olisivat voineet auttaa ja lohduttaa Jeesusta Häntä odottavassa suuressa koetuksessa. Ne eivät olleet sopusoinnussa Jumalan armotarkoituksen kanssa kadonnutta maailmaa kohtaan eivätkä sen opetuksen kanssa itsensäuhraamisesta, jota Jeesus tuli opettamaan omalla esimerkillään. Pietari ei halunnut nähdä ristiä Kristuksen työssä. Hänen sanojensa vaikutus oli aivan päinvastainen kuin se, jonka Kristus halusi tehdä seuraajiensa mieleen, ja Vapahtajan täytyi lausua eräs ankarimmista nuhteista, mitä Hänen huuliltaan milloinkaan on kuulunut: “Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten.” AT 399.2
Saatana koetti masentaa Jeesusta ja saada Hänet luopumaan tehtävästään, ja Pietari sokeassa rakkaudessaan oli tässä kiusaajan puhe- torvena. Pahuuden ruhtinas oli tämän ajatuksen alkuunpanija. Hänen yllytyksestään Pietari teki äkillisen vetoomuksensa. Erämaassa Saatana oli tarjonnut Kristukselle maailmanvaltaa sillä ehdolla, että Hän jättäisi nöyryytyksen ja uhrin tien. Nyt hän esitti saman kiusauksen Kristuksen opetuslapselle. Hän koetti kiinnittää Pietarin katseen maalliseen kunniaan, jotta hän ei näkisi ristiä, johon Jeesus halusi kääntää hänen katseensa. Ja Pietarin välityksellä Saatana koetti jälleen taivuttaa Jeesusta kiusaukseen. Mutta Vapahtaja ei siitä välittänyt, Hän ajatteli opetuslastaan. Saatana oli asettunut Pietarin ja hänen Mestarinsa väliin, jotta tämän opetuslapsen sydäntä ei liikuttaisi Kristuksen nöyrtyminen hänen tähtensä. Kristus ei lausunut sanojaan Pietarille, vaan sille, joka koetti erottaa häntä Hänen Lunastajastaan. “Mene pois minun edestäni, saatana.” Älä enää asetu minun ja erehtyvän palvelijani väliin. Anna minun olla Pietarin kanssa kasvoista kasvoihin, jotta voisin ilmaista hänelle rakkauteni salaisuuden. Se, että Kristuksen tie maan päällä oli tuskien ja nöyryytyksen tie, oli Pietarille katkera läksy, jonka hän vain vaivoin oppi. Hän pelkäsi osallistua Herransa kanssa kärsimyksiin. Mutta ahjon kuumuudessa hän oli näkevä sen siunauksen. Kauan jälkeenpäin, kun hänen ryhdikäs vartensa oli taipunut vuosien ja työn taakan alla, hän kirjoitti: “Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös Hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.” 1 Piet. 4: 12, 13. AT 399.3
Jeesus selitti nyt opetuslapsilleen, että Hänen itsensäkieltävä elämänsä oli esimerkki siitä, millaista heidänkin elämänsä tulisi olla. Kutsuen ympärilleen opetuslastensa kanssa kansan, joka oli viipynyt lähistöllä, Hän lausui: “Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Risti muistutti Rooman vallasta. Se oli julmin ja alhaisin surman väline. Suurimpia rikollisia vaadittiin kantamaan ristinsä teloituspaikalle, ja usein, kun se aiottiin laskea heidän olalleen, he vastustivat epätoivoisen raivokkaasti, kunnes heidät voitettiin ja tuo kidutusväline sidottiin heihin kiinni. Mutta Jeesus kehoitti opetuslapsiaan ottamaan ristinsä ja kantamaan sitä Hänen jäljessään. Vaikka opetuslapset vain hämärästi käsittivät Hänen sanansa, ne viittasivat siihen, että heidän oli alistuttava katkerimpaan nöyryytykseen — nöyrtymään aina kuolemaan saakka Kristuksen tähden. Täydellisempää itsensä antamista eivät Kristuksen sanat olisi voineet kuvata. Mutta Hän oli alistunut tähän kaikkeen heidän tähtensä. Jeesus ei pitänyt taivasta toivottuna paikkana meidän ollessamme kadotettuja. Hän vaihtoi taivaan salit häväistyksen ja herjausten täyttämään elämään ja häpeälliseen kuolemaan. Hän, joka omisti taivaan verrattomat aarteet, tuli köyhäksi, jotta me Hänen köyhyydestään rikastuisimme. Meidän on seurattava Hänen kulkemaansa polkua. AT 400.1
Rakkaus sieluihin, joiden puolesta Kristus kuoli, merkitsee oman minän ristiinnaulitsemista. Jokaisen Jumalan lapsen tulisi tästälähin pitää itseään renkaana ketjussa, joka on taivaasta laskettu pelastamaan maailmaa, yhtenä Kristuksen kanssa Hänen armosuunnitelmassaan, lähtien Hänen kanssaan etsimään ja pelastamaan kadotettuja. Kristityn tulee aina käsittää, että hän on pyhittänyt itsensä Jumalalle sekä että hänen on luonteellaan ilmaistava Kristusta maailmalle. Kristuksen elämässä ilmenneen uhrautuvaisuuden, myötätunnon ja rakkauden tulee ilmetä myös Jumalan työntekijän elämässä. AT 400.2
“Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.” Itsekkyys on kuolemaa. Ei ainoakaan ruumiin elin voisi elää, jos se rajoittuisi palvelemaan vain itseään. Ellei sydän lähettäisi elämääantavaa verta jäseniin ja päähän, se menettäisi nopeasti voimansa. Kuten veri meissä, niin Kristuksen rakkaus hajaantuu Hänen salaperäisen ruumiinsa jokaiseen osaan. Me olemme toistemme jäseniä, ja sielu, joka kieltäytyy jakamasta toisille, menehtyy. Ja “mitä se hyödyttää ihmistä”, sanoi Jeesus “vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, riiutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?” AT 401.1
Silloisen köyhyytensä ja nöyryytyksensä yli Hän viittasi opetuslapsilleen tulemiseensa kirkkaudessa, ei maallisen valtaistuimen loistossa, vaan Jumalan ja taivaan enkelien kirkkaudessa. Ja silloin, Hän sanoi, “Hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan”. Sitten Hän rohkaistakseen heitä antoi heille lupauksen: “Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan.” Mutta opetuslapset eivät käsittäneet Hänen sanojaan. Tuo kuninkuus näytti niin kaukaiselta. Heidän silmänsä olivat kiintyneet lähinnä olevaan, maalliseen elämään köyhyydessä, alhaisuudessa ja kärsimyksissä. Täytyisikö heidän loistavien toiveittensa Mestarin kuninkuudesta murskaantua? Eivätkö he saisikaan nähdä Herraansa koro tettuna Daavidin istuimelle? Saattoiko olla mahdollista, että Kristus tulisi elämään alhaisena, kodittomana, muukalaisena, halveksittuna, i että Hänet kiellettäisiin ja viimein surmattaisiin? Murhe painoi heidän mieltään, sillä he rakastivat Mestariaan. Myöskin epäilys ahdisti i heitä, sillä näytti käsittämättömältä, että Jumalan Poika joutuisi niin julman nöyryytyksen alaiseksi. Jos Hänen oli kuoltava, kuinka Hän saattoi perustaa valtakuntansa niin lujaksi, että helvetin portit eivät voittaisi sitä? Tämä oli opetuslapsille todella arvoitus. AT 401.2
He olivat parhaillaan matkalla Galilean meren rannikoita pitkin sitä kaupunkia kohden, missä kaikki heidän toiveensa murskattaisiin. He eivät uskaltaneet varoittaa Kristusta, mutta he puhelivat keskenään hiljaisella, surullisella äänellä, mitä tulevaisuus toisi mukanaan. Keskellä epäilyksiäänkin he pitivät kiinni ajatuksesa, että jokin odottamaton seikka kääntäisi kohtalon, joka näytti odottavan heidän Herraansa. Näin he kuuden pitkän, synkän päivän ajan olivat surun ja epäilyksen, toivon ja pelon vallassa. AT 401.3