“Minä annoin teille esikuvan, että te myös niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.” AT 621.1
Erään asunnon yläsalissa Jerusalemissa istui Kristus opetuslapsineen pöydässä. He olivat kokoontuneet viettämään pääsiäistä. Vapahtaja halusi viettää tämän juhlan yksin noiden kahdentoista kanssa. Hän tiesi hetkensä tulleen; Hän oli itse todellinen pääsiäislammas, ja sinä päivänä, jolloin pääsiäislammasta syötiin, Hänet uhrattaisiin. Kohta Hän joutuisi tyhjentämään vihan maljan ja saisi lopullisen kärsimys- kasteensa. Mutta vielä oli Hänellä jäljellä muutamia rauhallisia hetkiä, ja ne Hän käyttäisi rakkaitten opetuslastensa hyväksi. AT 621.2
Kristuksen koko elämä oli ollut epäitsekästä palvelusta. “Ei palveltavaksi, vaan palvelemaan”, Matt. 20: 28, oli Hänen jokainen tekonsa julistanut. Mutta opetuslapset eivät vielä olleet oppineet tätä läksyä. Tällä viimeisellä pääsiäisillallisella Jeesus toisti tämän opetuksen niin havainnollisesti, että se painui ainiaaksi heidän mieleensä ja sydämeensä. AT 621.3
Jeesuksen ja Hänen opetuslastensa väliset keskustelut olivat tavallisesti hiljaisen ilon hetkiä, joita he kaikki pitivät suuressa arvossa. Pääsiäisillalliset olivat olleet erikoisen mielenkiintoisia tapauksia, mutta tässä tilaisuudessa Jeesus oli huolissaan. Hänen sydämensä oli raskas, ja Hänen kasvoillaan lepäsi varjo. Kun Hän tapasi opetuslapsensa yläsalissa, he huomasivat, että jokin painoi raskaasti Hänen mieltään, 1 ja vaikka he eivät tienneet sen syytä, he ottivat osaa Hänen suruunsa. : Kun he olivat kokoontuneet pöydän ääreen, Hän lausui surun mur- I tamalla äänellä: “‘Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin; sillä minä sanon teille, etten minä sitä enää syö, ennenkuin sen täyttymys tapah- i tuu Jumalan valtakunnassa.’ Ja Hän otti maljan, kiitti ja sanoi: ‘Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee.’” Kristus tiesi, että Hänen hetkensä oli tullut lähteä pois maailmasta ja mennä Isänsä luo. Ja niinkuin Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat maailmassa, Hän rakasti heitä loppuun asti. Hän oli nyt ristin varjossa, ja tuska raastoi Hänen sydäntään. Hän tiesi, että Hä- net jätettäisiin yksin sillä hetkellä, jolloin Hänet petettäisiin. Hän tiesi tulevansa surmatuksi häpeällisimmällä tavalla, millä rikollisia surmattiin. Hän tiesi, miten kiittämättömiä ja julmia olivat ne, joita Hän oli tullut pelastamaan. Hän tiesi, kuinka suuri uhri Hänen täytyisi antaa ja kuinka monen kohdalla se olisi turha. Tietäen kaiken, mikä Häntä odotti, Hän olisi luonnollisesti voinut kokonaan olla nöy- ryytystänsä ja kärsimystänsä koskevien ajatusten vallassa. Mutta Hän katsoi kahtatoista opetuslastaan, jotka olivat olleet Hänen kanssaan, Hänen omiaan, ja jotka jäisivät yksin taistelemaan tänne maailmaan senjälkeen kun Hänen häpeänsä, surunsa ja tuskallinen pahoinpitelynsä olisivat ohi. Hänen ajatuksensa siitä, mitä Hänen itsensä täytyisi kärsiä, liittyivät aina Hänen opetuslapsiinsa. Hän ei ajatellut itseään. Huoli heistä oli etualalla Hänen mielessään. AT 621.4
Ollessaan nyt viimeistä iltaa opetuslastensa kanssa Jeesuksella oli heille paljon puhuttavaa. Jos he olisivat olleet valmiit vastaanottamaan sen, mitä Hän halusi heille kertoa, he olisivat säästyneet sydäntäsärkevästä tuskasta, pettymyksistä ja epäuskosta. Mutta Jeesus näki, etteivät he voisi kestää sitä, mitä Hänellä oli sanottavana. Kun Hän katsoi heitä kasvoihin, pysähtyivät varoituksen ja lohdun sanat Hänen huulilleen. Hetket kuluivat hiljaisuuden vallitessa. Jeesus näytti odottavan. Opetuslapset olivat levottomia. Jeesuksen surun herättämä myötätunto ja hellyys näyttivät haihtuneen. Hänen murheelliset sanansa, jotka viittasivat Hänen omiin kärsimyksiinsä, olivat tehneet vähäisen vaikutuksen. He loivat toisiinsa kateellisia ja riidanhaluisia silmäyksiä. AT 622.1
“Heidän välillään syntyi myös kiista siitä, kuka heistä oli katsottava suurimmaksi.” Tämä kiista, jota käytiin Kristuksen läsnäollessa, suretti ja haavoitti Häntä. Opetuslapset pitivät yhä kiinni lempiajatuksestaan, että Kristus osoittaisi voimansa ja asettuisi Daavidin valtaistuimelle. Ja kukin toivoi sydämessään korkeinta paikkaa Hänen valtakunnassaan. He olivat arvioineet itsensä ja toisensa, ja sensijaan että he olisivat pitäneet veljiään arvokkaampina, he olivat asettaneet itsensä ensimmäisiksi. Jaakobin ja Johanneksen pyyntö saada istua Kristuksen valtaistuimen oikealla ja vasemmalla puolella oli herättänyt toisissa suuttumusta. Se, että nämä kaksi veljestä julkesivat pyytää korkeinta paikkaa, kuohutti toisia niin, että heidän välinsä olivat vähällä rikkoontua. He tunsivat, että heitä oli arvosteltu väärin eikä heidän uskollisuudelleen ja kyvyilleen annettu tarpeeksi arvoa. Juudas esiintyi kiihkeimmin Jaakobia ja Johannesta vastaan. AT 623.1
Kun opetuslapset saapuivat yläsaliin, heidän mielessään liikkui katkeria ajatuksia. Juudas tunkeutui lähimmäksi Kristusta Hänen vasemmalle puolelleen, ja Johannes oli oikealla puolella. Jos oli olemassa korkein paikka, Juudas oli päättänyt saada sen, ja tuona paikkana pidettiin sitä, joka oli lähinnä Kristusta. Ja Juudas oli petturi. AT 623.2
Eräs toinenkin syy oli ilmestynyt. Juhlassa oli palvelijan tapana pestä vieraiden jalat, ja tässäkin tilaisuudessa oli valmistelut tehty sitä varten. Vesiruukku, vati ja pyyhe olivat valmiina jalkojen pesua varten, mutta saapuvilla ei ollut yhtään palvelijaa, ja sen suorittaminen kuului opetuslapsille. Mutta loukatun ylpeyden valtaan antautuneena jokainen opetuslapsi päätti olla esittämättä palvelijan osaa. Kaikki näyttivät järkähtämättömän levollisilta, ikäänkuin ei kukaan olisi tiennyt, että jotakin oli tehtävä. Vaikenemisellaan he kieltäytyivät nöyryyttämästä itseään. AT 623.3
Miten Kristus voisi saattaa nämä ihmisparat siihen asemaan, ettei Saatana saisi heistä ratkaisevaa voittoa? Miten Hän voisi osoittaa, ettei pelkkä opetuslapsen nimi tehnyt heistä opetuslapsia tai oikeuttanut heitä samaan paikkaa hänen valtakunnassaan? Miten Hän voisi osoittaa, että rakastava palvelus, tosi nöyryys on todellista suuruutta? Miten Hän voisi sytyttää rakkauden heidän sydämessään ja saada heidät käsittämään, mitä Hän halusi kertoa heille? AT 623.4
Opetuslapset eivät liikahtaneetkaan ryhtyäkseen palvelemaan toisiaan. Jeesus odotti hetkisen nähdäkseen, mitä he tekisivät. Sitten Hän, jumalallinen opettaja, nousi pöydästä. Riisuttuaan päällysvaippansa, joka olisi estänyt Hänen liikkeitään, Hän otti pyyheliinan ja vyötti itsensä. Hämmästyneinä tarkkasivat opetuslapset Hänen toimiaan ja odottivat äänettöminä, mitä seuraisi. “Sitten Hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt.” Tämä teko 1 avasi opetuslasten silmät. Katkera häpeä ja nöyryytys täyttivät heidän sydämensä. He ymmärsivät sanattoman nuhteen ja näkivät it-; sensä kokonaan uudessa valossa. AT 623.5
Näin Kristus ilmaisi rakkautensa opetuslapsiaan kohtaan. Heidän itsekkyytensä täytti Hänet surulla, mutta Hän ei ryhtynyt väittelemään heidän kanssaan heidän vaikeuksistaan. Sen sijaan Hän antoi heille esimerkin, jota he eivät koskaan unohtaisi. Hänen rakkauttaan heitä kohtaan ei ollut helppo järkyttää tai tukahduttaa. Hän tiesi Isän antaneen kaiken Hänen käsiinsä sekä tulleensa Jumalan luota ja menevänsä Jumalan luo. Hän oli täysin tietoinen jumaluudestaan, mutta Hän oli riisunut päältään kuningaskruununsa ja ruhtinasvaippansa ja ottanut palvelijan muodon. Eräs Hänen viimeisiä tekojaan Hänen eläessään täällä maailmassa oli vyöttää itsensä palvelijaksi ja suorittaa palvelijan työtä. AT 624.1
Ennen pääsiäistä Juudas oli toisen kerran tavannut papit ja kirjanoppineet ja vahvistanut sopimuksen Jeesuksen jättämisestä heidän käsiinsä. Kuitenkin hän tämän jälkeen tuli vielä opetuslasten joukkoon, ikäänkuin hänellä ei olisi aavistustakaan mistään petoksesta, ja puuhasi innokkaana juhlavalmisteluissa. Opetuslapset eivät tien-; neet mitään Juudaksen tarkoituksesta. Vain Jeesus näki hänen salaisuutensa. Hän ei kuitenkaan paljastanut häntä. Jeesus janosi hänen sieluaan. Hän tunsi hänen puolestaan samanlaista taakkaa kuin Jerusalemin puolesta silloin, kun Hän itki tuota tuomittua kaupunkia. Hänen sydämestään kohosi huuto: “Kuinka voin sinut jättää?” Juudas tunsi tuon rakkauden pakottavan voiman. Kun Vapahtajan kädet pesivät hänen pölyisiä jalkojaan ja kuivasivat ne pyyhkeellä, Juudas tunsi sydämessään voimakasta kehoitusta silloin ja siinä paikassa tunnustaa syntinsä. Mutta hän ei tahtonut nöyrtyä. Hän paadutti sydämensä katumukselta, ja entiset vaikuttimet, jotka hetkiseksi olivat väistyneet Syrjään, saivat taas ylivallan. Nyt Juudas suorastaan loukkaantui Jeesuksen tekoon, kun Hän pesi opetuslastensa jalat. Hän ajatteli, että Jeesus ei voinut olla Israelin kuningas, kun Hän saattoi näin alentaa itsensä. Kaikki toivo maallisesta kunniasta ajallisessa valtakunnassa sammui. Juudas oli vakuuttunut siitä, ettei Kristuksen seuraaminen hyödyttäisi mitään. Nähtyään Hänen halventavan itsensä, kuten hän luuli, hänen päätöksensä kieltää Hänet ja tunnustaa pettyneensä yhä vahvistui. Paha henki sai vallan hänessä, ja hän päätti täyttää sen työn, jonka hän oli suostunut te- I kemään, nimittäin pettämään Herransa. AT 624.2
Valitessaan paikkansa pöydässä Juudas oli koettanut asettua en- i simmäiseksi, ja Kristus palvelijana palveli häntä ensimmäiseksi. Johannes, jota kohtaan Juudas oli tuntenut suurta katkeruutta, jäi viimeiseksi. Mutta Johannes ei pitänyt tätä nuhteena tai ylenkatseena. Kun opetuslapset katselivat tätä Kristuksen tekoa, he tulivat hyvin liikuttuneiksi. Kun Pietarin vuoro tuli, hän huudahti hämmästyneenä: “Herra, Sinäkö peset minun jalkani?” Kristuksen alentuminen mursi hänen sydämensä. Hän häpesi ajatellessaan, ettei kukaan opetuslapsista suorittanut tätä toimitusta. Kristus vastasi: “Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät.” Pietari ei voinut kestää sitä, että hänen Herransa, jonka hän uskoi olevan Jumalan Pojan, esitti palvelijan osaa. Koko hänen sielunsa nousi tällaista nöyryytystä vastaan. Hän ei käsittänyt, että juuri tätä varten Kristus oli tullut maailmaan. Hän huudahtikin hyvin painokkaasti: “Et ikinä Sinä saa pestä minun jalkojani.” AT 625.1
Kristus vastasi vakavasti Pietarille: “Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani.” Palvelus, jota Pietari kieltäytyi vastaanottamasta, oli tärkeämmän puhdistuksen vertauskuva. Kristus oli tullut puhdistamaan sydämen synnin saastasta. Kieltäytyessään sallimasta Kristuksen pestä jalkansa Pietari kieltäytyi siitä tärkeämmästä puhdistuksesta, joka sisältyi tähän merkityksettömämpään. Itse asiassa hän kielsi Herransa. Ei ole nöyryyttävää Mestarille sallia Hänen työskennellä puhdistukseksemme. Tosi nöyryyttä on kiitollisin sydämin vastaanottaa kaikki hyväksemme tehdyt toi- I menpiteet ja vilpittömästi palvella Kristusta. AT 625.2
Kuullessaan sanat “ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta! minun kanssani”, Pietari luopui ylpeydestään ja omasta tahdostaan. Hän ei voinut kestää ajatusta joutua eroon Kristuksesta, sillä se olisi merkinnyt hänelle kuolemaa. “Pietari sanoi Hänelle: ‘Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää.’ Jeesus sanoi hänelle: ‘Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas.’” AT 625.3
Nämä sanat tarkoittavat enemmän kuin ruumiillista puhtautta. Kristus puhuu vieläkin siitä tärkeämmästä puhdistuksesta, jota tuo vähempiarvoinen kuvaa. Kylvystä tullut oli puhdas, mutta sandaaleihin verhotut jalat tulivat pian pölyisiksi, ja tarvitsivat uudelleen pesua. Niin Pietari ja hänen veljensä olivat pestyt siinä suuressa lähteessä, joka on avattu syntiä ja saastaisuutta vastaan. Kristus tunnusti heidät omikseen. Mutta kiusaus oli johtanut heidät pahaan, ja niin he yhä tarvitsivat Hänen puhdistavaa armoaan. Kun Jeesus vyötti itsensä pyyheliinalla pestäkseen pölyn heidän jaloistaan, Hän halusi juuri sillä teollaan pestä kylmäkiskoisuuden, kateuden ja ylpeyden heidän sydämestään. Tämä oli paljon tärkeämpää kuin heidän pölyisten jalkojensa peseminen. Siinä hengessä, joka heissä silloin oli, ei yksikään olisi ollut valmis nauttimaan ehtoollista Kristuksen kanssa. Vasta kun he olisivat nöyrtyneet ja oppineet rakastamaan toisiaan, he olisivat valmiit ottamaan osaa pääsiäisateriaan tai siihen muistoateriaan, jonka Kristus aikoi asettaa. Heidän sydämensä täytyi puhdistua. Ylpeys ja itsekkyys aiheuttavat riitaa ja vihamielisyyttä, mutta kaiken tämän Jeesus pesi pois pestessään heidän jalkansa. Heidän tunteissaan tapahtui muutos. Katsoessaan heihin Jeesus saattoi sanoa: “Te olette puhtaat.” Nyt heidän välillään vallitsi sydämen yhteys, keskinäinen rakkaus. Heistä oli tullut nöyriä ja oppivaisia. Juudasta lukuunottamatta kukin oli valmis luovuttamaan toiselle korkeimman paikan. Nyt he saattoivat nöyrin ja kiitollisin sydämin ottaa Kristuksen sanat vastaan. AT 626.1
Kuten Pietari ja hänen veljensä on meidätkin pesty Kristuksen verellä. Kuitenkin sydämemme puhtaus on usein tahraantunut joutuessamme kosketuksiin pahan kanssa. Meidän on tultava Kristuksen luo saamaan Häneltä puhdistavaa armoa. Pietaria kauhistutti ajatus tuoda likaiset jalkansa Herransa ja Mestarinsa käsien kosketeltaviksi, mutta miten usein me tuommekaan syntiset, saastaiset sydämemme kosketuksiin Kristuksen sydämen kanssa. Kuinka kauhealta Hänestä mahtaakaan tuntua meidän pahantuulisuutemme, turhamaisuutemme ja ylpeytemme! Kuitenkin meidän on tuotava kaikki heikkoutemme ja saastaisuutemme Hänelle. Hän yksin voi pestä meidät puhtaiksi. Me emme ole valmiit yhteyteen Hänen kanssaan, ellei Hänen voimansa ole saanut meitä puhdistaa. AT 626.2
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: “Te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.” Hän oli pessyt Juudaksen jalat, mutta tämä ei ollut antanut sydäntään Hänelle. Sitä ei ollut puhdistettu. Juudas ei ollut jättäytynyt Kristukselle. AT 626.3
Kun Jeesus oli pessyt opetuslastensa jalat, ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, Hän sanoi heille: “Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt? Te puhuttelette minua Opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että te myös niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt. Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi”. AT 627.1
Kristus tahtoi opetuslastensa ymmärtävän, että vaikka Hän oli pessyt heidän jalkansa, se ei vähääkään alentanut Hänen arvoaan. “Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.” Se, että Hän oli niin paljon heitä korkeampi, teki tämän palveluksen niin miellyttäväksi ja huomattavaksi. Kukaan ei ollut niin korkea kuin Kristus, ja kuitenkin Hän alentui suorittamaan tämän halvimman tehtävän. Jotta ei ihmissydämessä luonnostaan asuva itsekkyys, jota oman minän palveleminen vielä vahvistaa, johtaisi Hänen kansaansa harhaan, antoi Kristus itse esikuvan nöyryydestä. Hän ei jättänyt tätä suurta asiaa ihmisen huostaan. Hän piti sitä niin tärkeänä, että Hän itse, Jumalan vertainen, toimi opetuslastensa palvelijana. Heidän kiistellessään parhaista paikoista Hän, jonka edessä jokaisen polven on notkistuttava, jonka palvelemista kirkkauden enkelit pitävät suurena kunniana, kumartui pesemään niiden jalkoja, jotka kutsuivat Häntä Herraksi. Hän pesi pettäjänsäkin jalat. AT 627.2
Elämällään ja opetuksillaan Kristus on antanut täydellisen esikuvan siitä epäitsekkäästä palveluksesta, joka on lähtöisin Jumalasta. Jumala ei elä itselleen. Luomalla maailman ja ylläpitämällä kaikkia luotujaan Hän jatkuvasti palvelee toisia. “Hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.” Matt. 5: 45. Tämän palvelemisen ihanteen Jumala on antanut Pojalleen. Jeesus asetettiin koko ihmiskunnan eteen, jotta Hän esimerkillään opettaisi, mitä palveleminen merkitsee. Hänen koko elämänsä oli palvelemisen lain alaista. Hän palveli ja auttoi kaikkia. Näin Hän elämässään toteutti Jumalan lain ja näytti esimerkillään, kuinka meidän on sitä noudatettava. AT 627.3
Jeesus oli yhä uudelleen koettanut juurruttaa tätä periaatetta opetuslapsiinsa. Kun .Jaakob ja Johannes olivat pyytäneet ensimmäisiä sijoja, Hän oli vastannut heille: “Joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne.” Matt. 20: 26. Minun valtakunnassani ei ole tilaa kysymyksille ensimmäisistä sijoista ja valta-asemasta. Ainoa suuruus on nöyryyden suuruus. Kunnia- asema voidaan saavuttaa vain omistautumalla toisia palvelemaan. AT 627.4
Pestyään opetuslastensa jalat Hän sanoi heille: “Minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.” Näillä sanoillaan Kristus ei tarkoittanut vain vieraanvaraisuuden harrastamista. Ne sisälsivät enemmän kuin matkalla tarttuneen pölyn pesemisen pois vieraiden jaloista. Kristus sääsi tässä uskonnollisen palveluksen. Hänen tekonsa kautta tästä nöyryyden toimituksest tuli pyhä asetus. Opetuslasten tuli sitä noudattaa, voidakseen aina pitää mielessään Hänen opetuksensa nöyryydestä ja palveluksesta. AT 628.1
Tämä asetus on Kristuksen säätämä valmistus ehtoollispalvelust varten. Niin kauan kuin sydämessä hellitään ylpeyttä, epäsopua j vallanhimoa, se ei voi päästä yhteyteen Kristuksen kanssa. Me emme ole silloin valmiit osallistumaan Hänen ruumiistaan ja verestään. Siks Jeesus määräsi, että Hänen nöyrtymisensä muistoa on ensin vietettävä. AT 628.2
Saapuessaan tähän toimitukseen Jumalan lasten tulisi muista elämän ja kirkkauden Herran sanat: “Ymmärrättekö, mitä minä ole teille tehnyt? Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikei te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt. Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi Jos te tämän tiedätte, olette autuaat, jos te se sen teerdquo; Ihmisellä on taipumus arvioida itsensä veljiään korkeammalle, toimia itsensä hyväksi ja tavoitella korkeinta paikkaa, ja tämä johtaa usein pahoihin ajatuksiin ja katkeraan mieleen. Herran ehtoollista edeltävän asetuksen tulee poistaa nämä väärinkäsitykset, saada ihminen luopumaan itsekkyydestään ja vetää hänet alas itse korotuksensa korokkeelta sydämen nöyryyteen, joka johtaa hänet palvelemaan veljeään. AT 628.3
Pyhä taivaallinen tarkkailija on saapuvilla tässä tilaisuudessa saa den aikaan sydänten tutkimista, synnintuntoa ja syntien anteeksi antamuksen ihanan varmuuden. Kristus on siellä armonsa täyteydessä kääntääkseen niiden ajatusten suunnan, jotka ovat kulkeneet itsekkäitä uria. Pyhä Henki herkistää niiden mielen, jotka seuraavat Herransa esimerkkiä. Kun muistelemme Vapahtajan nöyrtymistä meidän tähtemme, liittyy ajatus ajatukseen, muisto toisensa jälkeen herää eloon Jumalan suuresta hyvyydestä ja maallisten ystävien avusta ja rakkaudesta. Mieleen palaa siunauksia, jotka jo olivat unohtuneet, tai joita on tullut käytetyksi väärin, ja tekemättä jääneitä rakkaudentekoja. Paljastuu katkeruuden juuria, jotka ovat tukahduttaneet rakkauden ihanan yrtin. Muistiin palautuu luonteen virheitä, laiminlyötyjä velvollisuuksia, kiittämättömyyttä Jumalaa kohtaan ja kylmyyttä lähimmäisiä kohtaan. Synti näkyy siinä valossa, missä Jumala sitä katselee. Ajatuksemme eivät ole itsetyytyväisyyden, vaan vakavan itsetutkistelun ja nöyryyden ajatuksia. Saamme voimaa jokaisen esteen murtamiseen, joka. On saanut aikaan välien kylmenemistä. Pahat ajatukset ja puheet pannaan pois. Syntejä tunnustetaan ja annetaan anteeksi. Jumalan armo valtaa mielen, ja Kristuksen rakkaus liittää sydämet siunattuun yhteyteen. AT 628.4
Kun näin opitaan tämän valmistavan palveluksen läksy, syttyy halu saada syvempää hengellistä elämää. Tämän toivomuksen taivaallinen Todistaja täyttää. Sielu ylennetään. Voimme ottaa osaa ehtoolliseen tietäen syntimme anteeksiannetuiksi. Kristuksen vanhurskauden aurinko paistaa sydämen kammioihin ja sielun temppeliin. Me katsomme “Jumalan Karitsaa,‘joka pois ottaa maailman synnin’”. Joh. 1: 29. AT 630.1
Niille, jotka omaksuvat tämän palvelusmielen, se ei koskaan tule pelkäksi muotomenoksi. Sen alituisena opetuksena on: “Palvelkaa toisianne rakkaudessa.” Gal. 5: 13. Pestessään opetuslastensa jalat Jeesus antoi todistuksen siitä, että Hän oli valmis suorittamaan alhai- sintakin palvelustyötä, joka tekisi heistä taivaan aarteiden ikuisten rikkauksien perillisiä yhdessä Hänen kanssaan. Kun Hänen opetuslapsensa suorittavat saman muotomenon, he sitoutuvat samalla tavalla palvelemaan veljiään. Kun tätä asetusta oikealla tavalla noudatetaan, se liittää Jumalan lapset pyhään keskinäiseen yhteyteen auttamaan toisiaan ja olemaan toisilleen siunaukseksi. He tekevät sopimuksen uhrata elämänsä epäitsekkääseen palvelustyöhön. Eivätkä he tee tätä toistensa hyväksi. Heidän työkenttänsä on yhtä laaja kuin heidän Mestarinsakin. Maailma on täynnä sellaisia, jotka tarvitsevat apuamme. Joka puolella on köyhiä, avuttomia ja tielämättömiä. Ne, jotka ovat olleet Kristuksen seurassa yläsalissa, lähtevät sieltä palvelustyöhön Hänen tavallaan. AT 630.2
Jeesus, kaikkien palvelema, tuli kaikkien palvelijaksi. Ja koska Hän palveli kaikkia, tulevat kaikki jälleen palvelemaan ja kunnioittamaan Häntä. Ja niiden, jotka tahtovat osallistua Hänen jumalallisista ominaisuuksistaan ja yhdessä Hänen kanssaan iloita lunastetuista sieluista, täytyy seurata Hänen esimerkkiään epäitsekkäässä palveluksessa. AT 631.1
Kaikki tämä sisältyi Jeesuksen sanoihin “Minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.” Tämä oli Hänen säätämänsä palveluksen tarkoitus. Ja Hän sanoo: “Jos te tämän tiedätte”, jos tiedätte Hänen opetuksensa tarkoituksen, “olette autuaat, jos te sen teette”. AT 631.2