Kun Mooses ja Joosua laskeutuivat vuorelta, edellisellä oli kädessään »kaksi laintaulua”. Heidän korviinsa kantautui kiihtyneen kansanjoukon hälinää ja huutoja. Kansa oli ilmeisesti riehaantunut metelöimään. Joosuan mieleen juolahti ensi alkuun vihollisen hyökkäys, hän kun oli sotilas. »Sotahuuto kuuluu leiristä», hän sanoi. Mutta Mooses oli paremmin selvillä metelin luonteesta. Ei tuo ollut taistelun vaan kemujen häli-nää. »Se ei ole voittajien huutoa, eikä se ole voitettujen huutoa; minä kuulen laulua.” AO1 302.1
Lähestyessään leiriä he näkivät, miten kansa huusi ja karkeloi epäjumalansa ympärillä. Se oli pakanallista riehaa ja muistutti Egyptin epäjumalien palvontajuhlia. Miten se poikkesikaan Jumalan arvokkaan juhlallisesta ja kunnioittavasta palvonnasta! Mooses oli suunniltaan. Hän oli juuri laskeutunut Jumalan kunnian ja kirkkauden parista, ja vaikka häntä oli varoitettu siitä mitä alhaalla tapahtui, hän ei osannut arvata Israelin langenneen moisiin kauheuksiin. Hän aivan kiehui vihasta. Osoittaakseen, miten hän inhosi heidän rikostaan, hän paiskasi maahan ne kaksi kivitaulua, ja ne rikkoontuivat kaiken kansan nähden aivan kuin merkiksi siitä, että samoin kuin he olivat rikkoneet Jumalan kanssa tekemänsä liiton, Jumalakin oli rikkonut heidän kanssaan tekemänsä liiton. AO1 302.2
Leiriin asti päästyään Mooses tunkeutui remuavan väkijoukon läpi epäjumalan luo, tarttui siihen ja heitti sen tuleen. Myöhemmin hän murensi sen hienoksi jauhoksi ja hajotti sen vuorelta juoksevaan virtaan. Sitten hän käski kansan juoda siitä. Näin hän todisti heidän palvomansa jumalan täysin arvottomaksi. AO1 302.3
Sitten hän kutsui luokseen syyllisen veljensä ja kysyi häneltä ankarasti: »Mitä tämä kansa on tehnyt sinulle, kun olet saattanut heidät näin suureen syntiin?» Aaron esitti puolustuksekseen kansan vaatimukset ja selitti, että hänet olisi surmattu, ellei hän olisi suostunut niihin. »Älköön herrani viha syttykö», hän sanoi, »sinä tiedät itse, että tämä kansa on paha. He sanoivat minulle: ‘Tee meille jumala, joka käy meidän edellämme; sillä emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, tälle miehelle, joka johdatti meidät Egyptin maasta. Niin minä sanoin heille: ‘Jolla on kultaa, irroittakoon sen yltänsä’; ja he antoivat sen minulle. Ja minä heitin sen tuleen, ja siitä tuli tämä vasikka.» Hän koetti saada Mooseksen uskomaan, että ihme oli tapahtunut - että kun kulta oli heitetty tuleen, se oli yliluonnollisen voiman vaikutuksesta muuttunut vasikaksi. Mutta hänen vilpistelevä selittelynsä oli turhaa. Pääsyyllisenä hän sai ansionsa mukaisen kohtelun. AO1 302.4
Aaronin synti oli sitäkin inhot-tavampi sen vuoksi, että hän oli saanut tavallista kansaa paljon suuremman siunauksen ja kunnian. »Aaronia, Herran pyhää” (Ps. 106: 16), oli vaikea uskoa epä-jumalan tekijäksi ja sen palvontamenojen julistajaksi. Hän se kui-tenkin oli, sama mies, jonka Jumala oli antanut hidaspuheisen Mooseksen avustajaksi ja josta hän oli sanonut: »Minä tiedän, että hän osaa puhua” (2 Moos. 4: 14). Ja sitten tämä mies ei pystynyt estämään epäjumalanpalvelukseen langenneiden taivasta uhmaavia aikeita. Hän jonka välityksellä Jumala oli langettanut tuomionsa egyptiläisille ja heidän jumalilleen, oli nyt vaiti kuunnellut valetun epäjumalankuvan edessä annettua julistusta: »Tämä on sinun jumalasi, Israel, se, joka on johdattanut sinut Egyptin maasta.” Hän oli ollut Mooseksen kanssa vuorella ja kat-sellessaan Herran kunnian kirkkautta saanut todeta, ettei mikään ihmisen tekele pystynyt kuvaamaan sitä - ja hän sitten vaihtoi tuon kunnian härän kuvaan. Hän jolle Jumala oli uskonut kansan hallinnon Mooseksen poissa ollessa, syyllistyi sen kapinoinnin hyväksymiseen. »Aaroniin Herra vihastui niin suuresti, että hän aikoi tuhota hänet” (5 Moos. 9: 20). Mutta Mooses puhui hänen puolestaan niin hartaasti, että Herra säästi hänen henkensä, ja kaduttuaan nöyrästi suurta syntiään Aaron pääsi jälleen Jumalan suosioon. AO1 303.1
Jos Aaronilla olisi ollut rohkeutta puolustaa oikeaa asiaa seurauksista välittämättä, hän olisi voinut ehkäistä tuon luopumuksen. Jos hän olisi itse pysynyt uskollisena Jumalalle, jos hän olisi tähdentänyt kansalle Siinain vaaroja ja muistuttanut siitä juh- lallisesta liitosta, jonka se oli tehnyt Jumalan kanssa lupaamalla noudattaa hänen lakiaan, ei tuota pahaa olisi tapahtunut. Mutta kun hän suostui kansan toivomuksiin ja ryhtyi vakuuttavan tyynesti toteuttamaan heidän suunnitelmiaan, se rohkaisi heitä etenemään synnin tiellä pitemmälle kuin he alun perin olivat aikoneetkaan. AO1 303.2
Kun Mooses leiriin palattuaan ankarasti nuhteli kapinallisia ja ilmaisi vastenmielisyytensä rikko-malla pyhät laintaulut, kansa vertasi tätä hänen veljensä miellyttävään puhetapaan ja hillittyyn käytökseen ja asettui Aaronin puolelle. Vaikka tämä koettikin itseään puolustaakseen vierittää kansan niskoille syyn siitä, että oli heikkona taipunut heidän vaatimuksiinsa, he ihastelivat hänen lempeyttään ja kärsivällisyyttään. Mutta Jumala näkee asiat toisin kuin ihminen. Aaronin myöntyväinen mieli ja miellyttämisen halu olivat sokaisseet hänet, niin ettei hän käsittänyt sen rikoksen suuruutta, johon hän oli suostunut. Yhdistämällä oman vaiku-tuksensa Israelissa ilmenneeseen syntiin hän aiheutti tuhansien kuoleman. Miten vastakohtaista tämä olikaan Mooseksen menette-lylle, kun tämä noudattamalla us-kollisesti Jumalan tahtoa osoitti arvostavansa Israelin hyvinvointia enemmän kuin omaa menestystään tai kunniaansa tai henkeäänkin. AO1 304.1
Kaikista rankaisemistaan synneistä Jumala pitää raskaimpina niitä, jotka rohkaisevat toisia tekemään pahaa. Jumala haluaisi palvelijainsa osoittavan kuuliaisuutensa nuhtelemalla uskollisesti rikkomuksista, vaikka se olisi miten tuskallista. Ne joille hän on uskonut jumalallisen tehtävän, eivät saa olla heikkoja, myöntyväisiä tuuliviirejä. He eivät saa pyrkiä korottamaan itseään eivätkä kaihtaa vastenmielisiä tehtäviä, vaan heidän on tehtävä Jumalan työtä järkkymättömän uskollisesti. AO1 304.2
Vaikka Jumala oli Mooseksen rukoukseen suostuen säästänyt Israelin tuholta, oli heidän luopu-muksensa selvästi rangaistava. Ellei sitä laittomuutta ja uppiniskaisuutta, johon Aaron oli päästänyt heidät lankeamaan, olisi nopeasti lannistettu, se olisi puhjennut julki jumalattomuudeksi ja syössyt kansan väistämättömään perikatoon. Pahuus oli poistettava pelottavalla ankaruudella. Mooses asettui leirin portille ja huusi kansalle: »Joka on Herran oma, se tulkoon minun luokseni.” Luopumukseen liitty-mättömien tuli asettua Mooseksen oikealle puolelle ja niiden taas vasemmalle, jotka olivat syyllisiä mutta katuvia. Käskyä noudatettiin. Huomattiin, ettei Leevin heimo ollut lainkaan osallistunut epäjumalan palvelukseen. Muista heimoista oli paljon niitä, jotka kyllä olivat tehneet syntiä mutta nyt ilmaisivat katuvansa. Mutta suuri joukko, lähinnä sekakansaa, jonka aloitteesta vasikka valettiin, pysyi itsepintaisesti kapinallisena. Herran, Israelin Jumalan, nimessä Mooses kehotti oikealla puolellaan olevia, jotka eivät olleet sekaantuneet epäjumalanpal-velukseen, sitomaan miekkansa vyölleen ja tappamaan kaikki, jot- ka eivät luopuneet kapinallisesta asenteestaan. »Ja sinä päivänä kaatui kansaa noin kolmetuhatta miestä.” Asemaan, sukulaisuuteen tai ystävyyteen katsomatta kaikki jumalattomuuteen yllyttäjät surmattiin, mutta kaikki katuvat ja nöyrtyvät säästettiin. AO1 304.3
Tämän kauhean tuhoamistuomion täytäntöönpanijat toimivat Jumalan valtuuttamina ja toteuttivat taivaan Kuninkaan tuomion. Ihmisten on oltava varovaisia langettaessaan inhimillisessä sokeu-dessaan tuomioitaan lähimmäisil-leen. Mutta kun Jumala langettaa tuomionsa jumalattomuudelle ja käskee heidän toteuttaa sen, häntä on toteltava. Ne jotka täyttivät tämän tuskallisen tehtävän, il-maisivat siten inhoavansa kapinaa ja epäjumalanpalvelusta ja pyhittäytyivät entistä ehyemmin palvelemaan oikeaa Jumalaa. Herra arvosti heidän uskollisuuttaan asettamalla Leevin heimon erikoisasemaan. AO1 305.1
Israelilaiset olivat syyllistyneet maanpetokseen, vieläpä sellaista Kuningasta vastaan, joka oli suonut heille runsaasti kaikkea hyvää ja jonka arvovaltaa he olivat vapaaehtoisesti sitoutuneet totte-lemaan. Jotta taivaallinen hallitus voisi pysyä vallassa, maanpetturien oli saatava oikeutettu ran-gaistuksensa. Mutta tässäkin Jumala osoitti armoaan. Samalla kun hän säilytti lakinsa voimassa, hän soi valinnan vapauden ja katumuksen tilaisuuden kaikille. Vain ne tuhottiin, jotka itsepintaisesti jatkoivat kapinoimistaan. AO1 305.2
Tämä synti oli välttämättä ran-gaistava osoitukseksi ympärillä asuville kansoille siitä, ettei Jumala suvainnut epäjumalanpalve-lusta. Antamalla syyllisten kärsiä ansaitsemansa rangaistuksen Mooses joutui Jumalan välikappaleena merkitsemään muistiin vakavan ja julkisen vastalauseen heidän rikostaan vastaan. Kun israelilaiset tämän jälkeen tulisivat tuomitsemaan naapuriheimojensa epäjumalanpalveluksen, heidän vihollisensa esittäisivät vastasyytökseksi sen, että kansa joka piti Kaikkivaltiasta Jumalanaan oli tehnyt vasikan ja palvonut sitä Hoorebilla. Vaikka Israelin olikin pakko tunnustaa tuo häpeä todeksi, se saattoi silloin kuitenkin kertoa rikkomuksen tekijöiden kauheasta kohtalosta ja siten todistaa, ettei heidän syntiään aikanaan hyväksytty eikä puolusteltu. AO1 305.3
Rakkaus vaati tätä syntiä ran-gaistavaksi yhtä hyvin kuin oi-keuskin. Jumala on kansansa suo-jelija yhtä hyvin kuin sen valtiaskin. Hän tuhoaa parantumattomat kapinalliset, jotta he eivät johtaisi toisia perikatoon. Säästäessään Kainin hengen Jumala oli näyttänyt koko maailmankaikkeudelle, mikä olisi tuloksena, jos synti saisi jäädä rankaisematta. Hänen elämänsä ja opetuksensa vaikuttivat jälkipolviin niin turmelevasti, että lopulta koko maailma oli tuhottava vedenpai-sumuksella. Sitä edeltävien suku-polvien vaiheista ilmenee, ettei pitkä ikä ole siunaukseksi syntiselle; ei Jumalan suuri pitkämielisyyskään hillinnyt heidän jumalattomuuttaan. Mitä kauemmin ihmiset elivät, sitä enemmän he turmeltuivat. AO1 305.4
Asia oli samoin Siinailla tapah- tuneessa luopumuksessa. Ellei rikkomusta olisi nopeasti rangaistu, olisi taas saatu nähdä samanlaisia seurauksia. Maa olisi turmeltunut samalla tavoin kuin Nooan päivinäkin. Jos nämä syntiset olisi säästetty, seurauksena olisi ollut enemmän pahuutta kuin Kainin hengen säästämisestä johtui. Oli Jumalan armoa antaa tuhansien joutua kärsimään, sillä muutoin olisi ollut pakko langettaa tuomiot miljoonille. Pelastaakseen monet hänen täytyi rangaista muutamia. Lisäksi kansa oli rikkomalla Jumalan kanssa tekemänsä liiton menettänyt jumalallisen varjeluksensa ja oli näin suojatonna vihollistensa armoilla. Ellei pahaa olisi heti poistettu, he olisivat pian jääneet lukuisten ja voimakkaiden vihollistensa saaliiksi. Israelin parhaaksi ja opetukseksi kaikille tuleville sukupolville oli tarpeen, että tämä rikos rangaistiin heti. Eikä syntisille itselleenkään ollut yhtään vähemmän armollista, että heitä estettiin menemästä pitemmälle pahuudessaan. Jos heidän henkensä olisi säästetty, olisi sama mieli, joka oli saattanut heidät kapinoimaan Jumalaa vastaan, kehittynyt keskinäiseksi vihaksi ja taisteluksi, ja lopulta he olisivat tuhonneet toisensa. Rakkaudessaan maailmaa kohtaan, Israelia ja jopa näitä synnin tekijöitä kohtaan Jumala rankaisi tämän rikoksen niin nopeasti ja hirvittävän ankarasti. AO1 305.5
Kun kansa sai nähdä syyllisyy-tensä koko laajuuden, koko leiri joutui kauhun valtaan. Pelättiin jokaisen rikkojan tulevan tuhotuksi. Heidän hätänsä herätti sääliä Mooseksessa, ja hän lupasi vielä kerran rukoilla Jumalaa heidän puolestaan. AO1 306.1
»Te olette tehneet suuren synnin”, hän sanoi. »Minä nousen nyt Herran tykö - jos ehkä voisin sovittaa teidän rikoksenne.” Hän lähti, ja tunnustuksessaan Jumalalle hän sanoi: »Voi, tämä kansa on tehnyt suuren synnin! He ovat tehneet itselleen jumalan kullasta. Jospa nyt antaisit heidän rikoksensa anteeksi! Mutta jos et, niin pyyhi minut pois kirjastasi, johon kirjoitat.» Herra vastasi: »Joka on tehnyt syntiä minua vastaan, sen minä pyyhin pois kirjastani. Mene nyt ja johdata kan-sa siihen paikkaan, josta minä olen sinulle puhunut; katso, minun enkelini käy sinun edelläsi. Mutta kostoni päivänä minä kostan heille heidän rikoksensa.» AO1 306.2
Mooseksen rukous johtaa aja-tuksemme taivaallisiin kirjoihin, joihin kaikkien ihmisten nimet on kirjoitettu ja heidän tekonsa, hyvät niin kuin pahatkin, tarkoin merkitty muistiin. Elämän kirjassa ovat kaikkien niiden nimet, jotka jolloinkin ovat ryhtyneet palvelemaan Jumalaa. Jos joku näistä loittonee hänestä ja pysyttelee itsepintaisesti synnissä kunnes lopulta paatuu hänen Pyhän Henkensä vaikutukselle tunnottomaksi, hänen nimensä pyyhi-tään tuomiolla elämän kirjasta, ja hän itse joutuu tuhon omaksi. Mooses käsitti, miten kauhistava olisi syntisen kohtalo. Mutta jos Herra hylkäisi Israelin kansan, hän halusi nimensä pyyhittävän pois heidän nimensä yhteydessä. Hän ei jaksaisi nähdä rangaistustuomioiden kohtaavan niitä, jotka Herra niin armollisesti oli vapauttanut. Mooseksen rukous Israelin puolesta kuvaa Kristuksen välitystoimintaa syntisten ihmisten hyväksi. Mutta Herra ei sallinut Mooseksen ottaa kannettavakseen, kuten Jeesus otti, rikkojan syyllisyyttä. »Joka on tehnyt syntiä minua vastaan”, hän sanoi, »sen minä pyyhin pois kirjastani.” AO1 306.3
Syvän surun vallassa kansa oli haudannut kuolleensa. Kolme tuhatta oli kaatunut miekkaan; pian sen jälkeen ruttotauti oli puhjennut leirissä, ja nyt saatiin kuulla, ettei Herra enää läsnäolollaan seuraisi heitä matkalla. Hän oli julistanut: »Minä en itse vaella sinun kanssasi, koska olet niskurikansa, etten minä sinua tiellä hukuttaisi.” Ja sitten hän käski: »Riisu nyt koristuksesi yltäsi, niin minä ajattelen, mitä sinulle tekisin.» Nyt oltiin murheellisia kaikkialla leirissä. Katuvina ja nöyrtyneinä »israelilaiset riisuivat koristuksensa ja olivat Hoorebin vuoren luota lähtien ilman niitä”. AO1 308.1
Jumalan ohjeen mukaisesti siir-rettiin maja, jota oli käytetty väli-aikaisena jumalanpalveluspaikkana, »jonkun matkan päähän leiristä”. Tämäkin osoitti Jumalan vetäytyneen pois heidän keskeltään. Hän ilmestyisi kyllä Moo-sekselle mutta ei tuollaiselle kansalle. Omantuntonsa soimaamana kansa tunsi syvästi Herran nuhtelun, joka sen mielestä saattoi enteillä suurempaakin onnettomuutta. Eikö Herra vain mahtanut erottaa Moosesta leiristä voidakseen tyystin hävittää heidät? Mutta heitä ei jätetty toivottomiksi. Maja pystytettiin tosin leirin ulkopuolelle, mutta Mooses »kutsui sen ilmestysmajaksi”. Kaikkia, jotka todella katuivat ja halusivat palata Herran tykö, kehotettiin käymään majalle tunnustamaan syntinsä ja etsimään Herran armoa. Kun he olivat palanneet telttoihinsa, Mooses meni majaan. Kiinnostuneena mutta tuskaisin mielin kansa tarkkaili nähdäkseen jonkin merkin siitä, että Herra hyväksyi hänen rukouksensa heidän puolestaan. Jos Jumala suostuisi tapaamaan hänet, he saattaisivat toivoa, ettei heitä tyystin tuhottaisi. Kun pilvenpatsas laskeutui ja pysytteli majan ovella, kansa itki ilosta, ja he nousivat ja »kumartuivat itsekukin majansa ovella». AO1 308.2