Mooses tiesi hyvin, miten turmel-tuneita ja sokeita hänen hoitoon; sa uskotut olivat; hän tiesi, mitä vaikeuksia hän joutuisi kestä- mään. Mutta hän oli oppinut, että tullakseen toimeen kansan kanssa hänen oli saatava apua Jumalalta. Hän rukoili selvempää ilmoitusta Jumalan tahdosta ja vakuutusta hänen läsnäolostaan: »Katso, sinä sanot minulle: ‘Johdata tämä kansa sinne’, mutta et ole ilmoittanut minulle, kenen sinä lähetät minun kanssani. Ja kuitenkin sinä sanoit: ‘Minä tunnen sinut nimeltäsi, ja sinä olet myös saanut armon minun silmieni edessä.’ Jos siis olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin ilmoita minulle tiesi, että tulisin tuntemaan sinut ja tietäisin saaneeni armon sinun silmiesi edessä; ja katso: tämä kansa on sinun kansasi.” AO1 308.3
Herra vastasi: »Pitäisikö minun kasvojeni käymän sinun kanssasi ja minun viemän sinut lepoon?” Tämä ei kuitenkaan tyydyttänyt Moosesta. Hänen sieluaan ahdisti, kun hän ajatteli miten kauheat seuraukset olisivat, jos Jumala jättäisi Israelin paatumaan katumattomana. Eroon joutuminen veljistään oli hänestä sietämätöntä, ja hän rukoili, että Jumala ottaisi kansansa jälleen suosioonsa ja johdattaisi läsnäolonsa merkillä heidän vaellustaan: »Elleivät sinun kasvosi käy meidän kans-samme, niin älä johdata meitä täältä pois. Sillä mistä muutoin tiedetään, että minä olen saanut armon sinun silmiesi edessä, minä ja sinun kansasi, ellei siitä, että sinä käyt meidän kanssamme, niin että me, minä ja sinun kansasi, olemme erikoiset kaikkien kansojen joukossa, jotka maan päällä ovat ? » AO1 309.1
Ja Herra sanoi: »Mitä sinä nyt pyydät, sen minä myös teen; sillä sinä olet saanut armon minun silmieni edessä, ja minä tunnen sinut nimeltäsi.» Mutta profeetta ei vieläkään lakannut anomasta. Tähän mennessä oli jokaiseen rukoukseen vastattu, mutta hän janosi suurempia todisteita Jumalan suosiosta. Nyt hän anoi sellaista, mitä kukaan ihminen ei koskaan vielä ollut pyytänyt: »Anna siis minun nähdä sinun kirkkautesi.» AO1 309.2
Jumala ei moittinut hänen pyyntöään liian uskaliaaksi vaan lausui armollisesti: »Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi.” Jumalan verhoamatonta kirkkautta ei yksikään ihminen voi katsella tässä kuolevaisuutensa tilassa ja jäädä eloon; mutta Moosekselle vakuutettiin, että hän saisi nähdä jumalallista kirkkautta niin paljon kuin kestäisi katsella. Jälleen hänet kutsuttiin vuoren huipulle. Ja sitten käsi, joka teki maailman ja joka »siirtää vuoret äkkiarvaamatta» (Job 9: 5), tarttui tähän tomuolentoon, tähän voimalliseen uskon mieheen, ja asetti hänet kallion rotkoon, missä hänen ohitseen kulki Jumalan kirkkaus ja kaikki hänen ihanuutensa. AO1 309.3
Tämä kokemus - ennen muuta lupaus Jumalan jatkuvasta läsnä-olosta - vakuutti Moosekselle, että hän tulisi menestymään tulevassa tehtävässään, ja hän piti sitä verrattomasti arvokkaampana kuin kaikkea Egyptin viisautta tai kaikkia saavutuksiaan valtiomiehenä tai sotapäällikkönä. Mikään maallinen valta tai taito tai oppineisuus ei voi vastata Jumalan pysyväistä läsnäoloa. AO1 309.4
Syntisen on pelottavaa langeta elävän Jumalan käsiin, mutta Mooses seisoi yksinään Iankaikkisen edessä eikä pelännyt, sillä hänen sielunsa oli sopusoinnussa hänen Luojansa tahdon kanssa. Psalmista sanoo: »Jos minulla olisi vääryys sydämessäni, ei Herra minua kuulisi” (Ps. 66: 18). Mutta »Herran neuvo on tunnettu niille, jotka häntä pelkäävät, ja hän ilmoittaa heille liittonsa” (Ps. 25: 14). AO1 310.1
Ja näin Jumala esittäytyi: »Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa, joka pysyy armollisena tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit, mutta ei kuitenkaan jätä rankaisematta.» AO1 310.2
»Niin Mooses kumartui nopeasti maahan ja rukoili.» Jälleen hän pyysi, että Jumala antaisi anteeksi kansansa pahuuden ja ottaisi sen perintöosakseen. Herra suostui tähän pyyntöön ja armossaan lupasi ottaa Israelin jälleen suosioonsa sekä tehdä sen nähden sellaisia ihmeitä, »joiden kaltaisia ei ole tehty yhdessäkään maassa, ei minkään kansan keskuudessa”. AO1 310.3
Mooses viipyi vuorella neljä-kymmentä päivää ja yötä, ja koko tämän ajan, kuten edellisellä ker-rallakin, häntä ylläpidettiin ih-meellisesti. Kenenkään ei sallittu nousta ylös hänen kanssaan, eikä hänen poissaollessaan kukaan saanut lähestyä vuorta. Jumalan käskystä hän oli valmistanut kaksi kivitaulua ja ottanut ne mukaansa vuoren huipulle; ja jälleen Herra »kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne kymmenen sanaa». AO1 310.4
Tuon vuorella Jumalan seurassa vietetyn pitkän ajan kestäessä Mooseksen kasvot olivat heijastaneet jumalallisen läsnäolon kirkkautta. Mooses ei tiennyt vuorelta laskeutuessaan, että hänen kasvonsa vieläkin sädehtivät kirkasta valoa. Stefanuksen kasvot säteilivät samanlaista valoa, kun hänet vietiin tuomariensa eteen, »ja kaikki, jotka neuvostossa istuivat, loivat katseensa häneen, ja hänen kasvonsa olivat heistä niinkuin enkelin kasvot» (Ap.t. 6: AO1 310.5
14) . Kun Aaron ja kansa näkivät Mooseksen, »pelkäsivät he lähestyä häntä”. Havaitessaan heidän hämmästyksensä ja pelkonsa mutta tietämättä sen syytä Mooses kehotti heitä tulemaan luokseen. Hän vakuutti heille, että Jumala oli luvannut käydä sovintoon heidän kanssaan ja ottaa heidät jälleen suosioonsa. He eivät havainneet hänen äänessään muuta kuin rakkautta ja hellyyttä, ja lopulta yksi uskalsi lähestyä häntä. Liian pelokkaana pystyäkseen puhumaan hän vain ääneti osoitti Mooseksen kasvoja ja sitten taivasta. Mooses ymmärsi hänen tarkoituksensa. Tuntien vielä syyllisyyttä ja katsoen yhä olevan - sa Jumalan epäsuosiossa he eivät kestäneet taivaallista valoa, joka muutoin, jos he olisivat olleet kuuliaisia Jumalalle, olisi täyttänyt heidät ilolla. Syyllisyyteen liittyy pelkoa. Synnistä vapaa sielu ei pyri kätkeytymään taivaan valolta. AO1 310.6
Mooseksella oli paljon ilmoitettavaa heille, ja ymmärtäen heidän pelkonsa hän verhosi kasvonsa hunnulla tämän jälkeen joka kerta, kun hän palasi leiriin oltuaan Herran puheilla. AO1 310.7
Tällä kirkkaudella Jumala halusi tähdentää Israelille lakinsa pyhää ja ylevää luonnetta sekä Kristuksen kautta ilmoitetun evankeliumin kirkkautta. Sillä ollessaan vuorella Mooses sai Jumalalta lain taulujen lisäksi kuulla myös pelastussuunnitelmasta. Hän sai nähdä, miten juutalaisen aikakauden kaikki vertauskuvat viittasivat Kristuksen uhriin, ja hänen kasvonsa säteilivät yhtä hyvin Golgatalta virtaavaa taivaallista valoa kuin Jumalan lain kirkkauttakin. Tuo jumalallinen valo kuvasi sen armotalouden kirkkautta, jonka näkyvänä välimiehenä Mooses oli ainoan oikean Välimiehen edustajana. AO1 311.1
Mooseksen kasvoilta heijastunut kirkkaus kuvaa niitä siunauksia, joita Jumalan käskyjä noudattava kansa saa Kristuksen välityksellä. Se todistaa, että mitä läheisempi on yhteytemme Jumalaan ja mitä paremmin tunnemme hänen vaatimuksensa, sitä täydemmin me muutumme jumalallisen kuvan kaltaisiksi ja sitä helpommin osallistumme jumalallisesta luonnosta. AO1 311.2
Mooses oli esikuva Kristuksesta. Samoin kuin hän Israelin väli-miehenä verhosi kasvonsa, koska kansa ei voinut katsella niiden kirkkautta, Kristuskin jumalallisena Välimiehenä verhosi jumaluutensa inhimillisyydellä, kun hän tuli tähän maailmaan. Jos hän olisi tullut taivaallisessa kirkkaudessaan, hän ei olisi päässyt lähelle synnin tilassa olevia ihmisiä. He eivät olisi kestäneet hänen läsnäolonsa kirkkautta. Siksi hän nöyrrytti itsensä ja pääsi »syntisen lihan kaltaisuudessa» (Room. 8: 3) niin lähelle langennutta ihmissukua, että saattoi kohottaa sen ylös. AO1 311.3