Tuomas ei ollut läsnä tällä kerralla. Hän ei tahtonut nöyrästi omaksua toisten opetuslasten kertomusta, vaan vakuutti päättävästi ja itsevarmasti, ettei hän uskoisi, ellei saisi panna sormiaan naulain jälkiin ja kättänsä kylkeen, jonka julma keihäs oli lävistänyt. Tässä hän osoitti luottamuksen puutetta veljiänsä kohtaan. Jos kaikki vaatisivat samaa todistusta, ei nyt kukaan vastaanottaisi Jeesusta eikä uskoisi Hänen ylösnousemukseensa. Mutta Jumalan tahto oli, että ne jotka eivät voineet itse nähdä ja kuulla ylösnoussutta Vapahtajaa, vastaanottaisivat opetuslasten kertomuksen. KuKi 184.1
Jumala ei mielistynyt Tuomaan epäuskoon. Kun Jeesus jälleen tapasi opetuslapsensa, oli Tuomaskin heidän joukossaan, ja kun näki Jeesuksen, hän uskoi. Mutta hän oli selittänyt, ettei hän tyytyisi saamatta näkemisensä lisäksi myös koskettaa, ja Jeesus antoi hänelle hänen haluamansa todistuksen. Tuomas huudahti: “Minun Herrani ja minun Jumalani!” Mutta Jeesus nuhteli häntä hänen epäuskostaan sanoen: “Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!” Joh. 20: 28, 29. KuKi 184.2