Kun Jumalan Poika polvistui rukoukseen Getsemanen puutarhassa, Hänen sielunsa tuska pusersi Hänen huokosistaan suurten veripisaroitten kaltaista hikeä. Juuri siinä suuren pimeyden kauhu piiritti Hänet. Maailman syntitaakka oli Hänen harteillaan. Ihmisen sijasta Hän kärsi Isänsä lain rikkojana. Se oli kiusausten tapahtumapaikka. Jumalan taivaallinen valo väistyi Hänestä, ja Hän joutui pimeyden voimien käsiin. Sieluntuskassaan Hän makasi pitkällään kylmällä maalla. Hän sai kokea Isänsä epäsuosion. Hän oli syyllisen ihmisen huulilta ottanut kärsimyksen maljan ja päätti itse juoda sen antaakseen ihmiselle sen tilalle siunauksen maljan. Viha, joka olisi langennut ihmisen päälle, lankesi silloin Kristuksen päälle. Juuri siinä paikassa tuo salaperäinen malja vapisi Hänen kädessään. TA 207.1
Jeesus oli usein opetuslastensa kanssa vetäytynyt Getsemaneen mietiskelemään ja rukoilemaan. He kaikki tunsivat hyvin tuon yksinäisen turvapaikan. Juudaskin tiesi, minne hänen tuli ohjata murhajoukkonsa kavaltaakseen Jeesuksen sen käsiin. Milloinkaan aikaisemmin Vapahtaja ei ollut käynyt siinä paikassa sydän niin täynnä surua. Jumalan Poika ei kavahtanut ruumiillista tuskaa, eikä se pakottanut Hänen huuliltaan opetuslasten läsnäollessa noita valittavia sanoja: »Sieluni on kovin murheellinen kuolemaan asti, olkaa tässä ja valvokaa minun kanssani.» Matt. 26:38. TA 207.2
Hän meni vähän edemmäksi jättäen opetuslapsensa kuulomatkan päähän, lankesi kasvoilleen ja rukoili. Sieluntuskassa Hän anoi: »Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä.» Jae 39. Kadonneen maailman synnit olivat Hänen päällään musertaen Hänet. Tunto Isänsä vihasta synnin seurauk sena lävisti Hänen sydämensä sellaisella tuskalla ja pusersi Hänen otsastaan suuria veripisaroita, jotka vierivät Hänen poskipäitään maahan kostuttaen sitä. TA 207.3