Me voimme vain heikosti käsittää Jumalan rakkaan Pojan sanomatonta tuskaa Getsemanessa, kun Hän huomasi joutuneensa eroon Isästään sen johdosta että oli ottanut kantaakseen ihmiskunnan synnin. Hän tuli synniksi langenneen ihmissuvun edestä. Kun Hän tajusi Isänsä rakkauden väistyneen Hänestä, se pusersi Hänen tuskaisesta sielustaan nämä surulliset sanat: »Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti.» »Jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja.» Sitten Hän alistuen täydellisesti Isänsä tahtoon lisäsi: »Ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä.» Matt. 26:38, 39. TA 210.2
Jumalan oma Poika uupui uupumistaan ja oli kuolemaisillaan. Isä lähetti sanansaattajan tyköään vahvistamaan taivaan Kärsijää ja kannustamaan Häntä kulkemaan veren tahraamaa polkuaan. Jos kuolevaiset voisivat saada näkemyksen enkelijoukon hämmästyksestä ja surusta näiden katsellessa äänettömässä murheessaan, miten Isä pidätti ainokaiselta rakastetulta Pojaltaan valon, rakkauden ja kirkkauden säteensä, he ymmär-täisivät paremmin, miten inhottavaa synti on Hänestä. Tuomarin miekka oli nyt nouseva Hänen rakasta Poikaansa vastaan. Suudelmalla Hänet petettiin vihollistensa käsiin ja vietiin kiireesti maalliseen tuomiosaliin syntisten kuolevaisten pilkattavaksi ja kuolemaan tuomittavaksi. Siinä Jumalan kunniakas Poika oli »haavoitettu meidän rikkomustemme tähden ». Hän kesti pilkkaa, häväistystä ja häpeällistä kohtelua, kunnes Hän oli »niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo». Jes. 53:5; 52:14. TA 210.3