Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Luku 4—Synnintunnustus

    “Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon” (Sanani. 28: 13).TK 33.1

    Jumalan armon saamisen ehdot ovat yksinkertaiset, oikeat ja kohtuulliset. Herra ei vaadi meitä tekemään vaikeita töitä saadaksemme syntimme anteeksi. Meidän ei tarvitse tehdä pitkiä, väsyttäviä pyhiinvaellusretkiä eikä suorittaa tuskallisia katumusharjoituksia suositellaksemme itseämme taivaan Jumalalle tai sovittaaksemme rikoksiamme, vaan joka tunnustaa ja hylkää syntinsä, se saa armon.TK 33.2

    Apostoli sanoo: “Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte” (Jaak. 5: 16). Tunnustakaa syntinne Jumalalle, joka yksin voi antaa ne anteeksi, ja erehdyksenne toinen toisillenne. Jos olet loukannut ystävääsi tai naapuriasi, täytyy sinun tunnustaa väärä tekosi, ja hänen velvollisuutensa on antaa sinulle mielellään anteeksi. Sitten sinun tulee pyytää anteeksi myöskin Jumalalta, sillä veli, jota olet loukannut, on Jumalan omaisuutta, ja rikkoessasi häntä vastaan olet tehnyt syntiä hänen Luojaansa ja Lunastajaansa vastaan. Sinun asiasi esitetään ainoalle oikealle Välittäjälle, suurelle Ylimmäiselle Papille, joka “on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä” (Hebr. 4: 15), ja joka voi “sääliä meidän heikkouksiamme” ja puhdistaa meidät kaikista synnin tahroista.TK 33.3

    Ne, jotka eivät ole nöyryyttäneet sydäntään Jumalan edessä tunnustaen syntinsä, eivät ole vielä täyttäneet ensimmäistä Jumalalle kelpaamisen ehtoa. Jollemme ole kokeneet parannusta, jota ei tarvitse katua, jollemme ole todella nöyrin ja murtunein sydämin, pahuuttamme inhoten tunnustaneet syntejämme, niin emme ole koskaan todella pyytäneet anteeksi syntejämme; ja jollemme ole koskaan etsineet Jumalan rauhaa, emme ole sitä koskaan löytäneetkään. Ainoa syy, miksi emme ole saaneet vanhoja syntejämme anteeksi, on se, ettemme halua nöyryyttää sydäntämme emmekä alistua totuuden sanan ehtoihin. Siitä on annettu tarkat ohjeet. Synnintunnustuksen, olkoonpa se sitten julkinen tai yksinäinen, tulee olla sydämestä lähtenyt ja vapaaehtoinen. Syntistä ei tule pakottaa siihen. Sitä ei tule tehdä kevytmielisesti eikä välinpitämättömästi, eikä siihen saa pakottaa sellaisia, jotka eivät tunne synnin kauhistavaa luonnetta. Ainoastaan sellainen tunnustus, joka lähtee sydämen sisimmästä, saapuu laupeudesta rikkaan Jumalan luo. Psalmista sanoo: “Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli” (Ps. 34: 19).TK 33.4

    Todellinen synnintunnustus on tarkkaluontoinen ja tunnustaa kaikki eri synnit. Ne voivat olla sellaisia, että ne tulee tuoda ainoastaan Jumalan eteen; ne voivat myös olla vääryyksiä, jotka tulee tunnustaa yksityisille henkilöille, jotka ovat joutuneet kärsimään vahinkoa niiden tähden, tai ne voivat olla julkisia, ja täytyy silloin myös tunnustaa julkisesti. Mutta tunnustuksen täytyy aina olla selvä ja asiallinen; tunnusta juuri ne synnit, joihin olet syyllinen.TK 34.1

    Samuelin aikana Israelin lapset luopuivat Jumalasta. He saivat kärsiä syntinsä seuraukset, sillä he olivat menettäneet uskonsa Jumalaan, hänen voimaansa ja viisauteensa hallita kansakuntia, menettäneet luottamuksensa hänen kykyynsä puolustaa ja hoitaa asiaansa. He kääntyivät pois maailmankaikkeuden suuresta Hallitsijasta ja halusivat saada samanlaisen hallitusmuodon kuin ympärillä asuvillakansoillakin oli. Ennen kuin he saivat rauhan, he tunnus tivatkin: “Me olemme tehneet kaikkien muiden syntiemme lisäksi vielä senkin pahan, että anoimme itsellemme kuningasta” (1 Sam. 12: 19). Heidän täytyi tunnustaa juuri se synti, jonka he huomasivat tehneensä. Heidän kiittämättömyytensä painoi heidän sielujansa ja erotti heidät Jumalasta.TK 34.2

    Synnintunnustus ei ole otollinen Jumalalle ilman vilpitöntä katumusta ja parannusta. Elämässä täytyy tapahtua ratkaiseva muutos; kaikki, mikä on Jumalaa vastaan, täytyy panna pois. Se on todellisen synninsurun seuraus. Meille on selvästi sanottu, mitä meidän puolestamme tulee tehdä: “Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa” (Jes. 1: 16, 17). Jos jumalaton antaa takaisin “pantin, korvaa riistämänsä ja vaeltaa elämän käskyjen mukaan, niin ettei vääryyttä tee — niin totisesti hän saa elää; ei hänen ole kuoltava” (Hes. 33: 15). Parannuksesta puhuessaan Paavali sanoo: “Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan, mitä puolustautumista, mitä paheksumista, mitä pelkoa, ikävöimistä, kiivautta, mitä kurittamista! Olette kaikin puolin osoittaneet olevanne puhtaat tässä asiassa” (2 Kor. 7: 11).TK 35.1

    Kun synti on tukahduttanut siveelliset käsitykset, ei rikoksellinen näe luonteensa puutteita eikä tunne tekemänsä synnin hirmuisuutta; ja jollei hän tunnusta Pyhän Hengen syytöksiä, hän ei näe syntejänsä. Hänen tunnustuksensa eivät ole vilpittömiä eivätkä vakavia. Kun hän tunnustaa rikoksensa, hän liittää siihen jonkinlaisen syyn menettelynsä puolustukseksi selitellen, että jollei hän olisi joutunut määrättyihin olosuhteisiin, hän ei olisi tehnyt sitä tai tätä syntiä, josta häntä nuhdellaan.TK 35.2

    Kun Aadam ja Eeva olivat syöneet kiellettyä hedelmää, valtasi heidät häpeän ja kauhun tunne. Ensiksi heidän ainoa ajatuksensa oli, miten he puolustaisivat syntiään ja pelastuisivat uhatusta kuolemantuomiosta. Kun Herra kysyi heiltä heidän syntiään, Aadam vastasi syyttäen osaksi Jumalaa, osaksi puolisoaan: “Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin.” Vaimo taas syytti käärmettä sanoen: “Käärme petti minut, ja minä söin” (1 Moos. 3: 12, 13). Minkätähden loit käärmeen ? Minkätähden sallit sen tulla Eedeniin ? Hän puolusteli syntiään näillä kysymyksillä tehden siten Jumalan vastuunalaiseksi heidän lankeemuksestaan. Itsevanhurskauden henki oli alkuisin valheen isästä, ja sitä ovat kaikki Aadamin pojat ja tyttäret osoittaneet. Tämänkaltaiset tunnustukset eivät ole Jumalan Hengen vaikuttamia eivätkä Jumalalle otollisia. Todellinen katumus saattaa ihmisen kantamaan itse syyllisyytensä ja tunnustamaan sen peittelemättä ja vilpistelemättä. Publikaani-raukan tavoin, joka ei uskaltanut edes kohottaa silmiään taivasta kohti, hän huudahtaa: “Jumala, ole minulle syntiselle armollinen”; ja ne, jotka tunnustavat syntinsä, tulevat vanhurskaiksi, sillä Jeesus esittää verensä katuvan sielun puolustukseksi.TK 36.1

    Jumalan sanassa kerrotut esimerkit todellisesta katumuksesta ja nöyrtymyksestä ilmaisevat oikeaa synnintunnustuksen henkeä, joka ei puolusta syntiä eikä yritä vanhurskauttaa itseään. Paavali ei koettanut puolustaa itseään; hän kuvaa syntiään mitä synkimmin värein yrittämättä lieventää syyllisyyttään. Hän sanoo: “Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta. Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä ulkomaan kaupunkeihin saakka” (Apt. 26: 10, 11).TK 36.2

    Todellinen katumuksen masentama, nöyrä ja särjetty sydän antaa arvoa Jumalan rakkaudelle ja Golgatan uhrille, ja samoin kuin poika tunnustaa rikoksensa rakastavalle isälleen, samoin todellinen katuja tuo kaikki syntinsä Jumalan eteen. Ja on kirjoitettu: “Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1 Joh. 1:9).TK 37.1

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents