Myötätunto

Suurta viisautta tarvitaan, kun ollaan tekemisissä mielen aiheuttamien sairauksien kanssa. Kipeä, sairas sydän ja masentunut mieli tarvitsee hellää hoitoa. Usein jokin kotielämään liittyvä ongelma on kuin syöpä, joka jäytää sielua ja heikentää elinvoimia. Joskus taas synnistä johtuvat tunnonvaivat heikentävät terveyttä ja saattavat mielen epätasapainoon. Tähän ryhmään kuuluvia sairaita voidaan parhaiten auttaa osoittamalla heille lempeää myötätuntoa. Ensin lääkärin tulisi voittaa heidän luottamuksensa ja sitten ohjata heidät suuren Parantajan luo. Jos heidän uskonsa voidaan suunnata suureen Lääkäriin ja jos he pystyvät luottamaan siihen, että hän on ottanut hoitaakseen heidän asiansa, se rauhoittaa heidän mielensä ja parantaa usein ruumiinkin.SLS 197.3

Myötätunto ja tahdikkuus vaikuttavat usein tehokkaammin sairaaseen kuin taitavinkaan hoito, joka annetaan tunteettomasti ja välinpitämättömästi. Lääkäri aiheuttaa potilaalle huomattavaa vahinkoa, jos hän tulee sairasvuoteen viereen haluttoman ja hajamielisen näköisenä, katsoo sairasta välinpitämättömästi ja sanoin tai teoin antaa sellaisen vaikutelman, ettei tapaus vaadi suurta huomiota, ja sitten jättää potilaan mietteisiinsä. Hänen välinpitämättömyytensä synnyttämä epäilys ja masennus kumoavat usein hänen mahdollisesti määräämänsä hoidon hyvät vaikutukset.SLS 198.1

Jos lääkärit pystyisivät asettumaan kärsimyksissä nöyryytetyn ja tahdoltaan heikentyneen, myötätuntoisia ja rohkaisevia sanoja kaipaavan ihmisen asemaan, he osaisivat paremmin ymmärtää hänen tunteitaan. Kun Kristuksen sairaita kohtaan osoittama rakkaus ja myötätunto yhdistyvät lääkärin tietoon, hänen pelkkä läsnäolonsa tulee osoittautumaan siunaukseksi.SLS 198.2

Potilasta kohtaan osoitettu vilpittömyys synnyttää hänessä luottamusta ja siten edistää tärkeällä tavalla hänen toipumistaan. Eräiden lääkärien mielestä on viisasta salata potilaalta hänen kärsimänsä sairauden laatu ja syy. Monet pelkäävät, että potilas hermostuu tai masentuu kuullessaan totuuden, ja siksi he pitävät yllä väärää paranemisen toivoa ja jopa antavat potilaan kuolla varoittamatta häntä vaarasta. Kaikki tämä on epäviisasta. Aina ei ehkä ole turvallista eikä parasta selostaa potilaalle häntä uhkaavan vaaran koko laajuutta. Se saattaisi pelästyttää hänet ja hidastaa paranemista tai jopa estää sen. Koko totuutta ei aina voi kertoa myöskään niille, joiden vaivat ovat pääasiassa mielikuvituksen tuotetta. Monet heistä ovat arvostelukyvyttömiä ja tottumattomia hillitsemään itseään. Heillä on omalaatuisia päähänpistoja, ja he kuvittelevat kaikenlaista olematonta itsestään ja muista. Heille nämä asiat ovat tosia, ja heitä hoitavien tulee osoittaa jatkuvaa ystävällisyyttä ja uupumatonta kärsivällisyyttä ja hienotunteisuutta. Jos näille potilaille kerrottaisiin heitä koskevat tosiasiat, jotkut heistä loukkaantuisivat, toiset taas masentuisivat. Kristus sanoi opetuslapsilleen: “Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.” Joh. 16: 12. Mutta vaikka totuutta ei ehkä ole syytä kertoa joka tilanteessa, pettäminen ei koskaan ole tarpeellista eikä oikeutettua. Lääkärin tai sairaanhoitajan ei tule milloinkaan alentua valehtelemaan. Se, joka näin tekee, ei voi työskennellä yhdessä Jumalan kanssa. Menettäessään potilaidensa luottamuksen hän samalla menettää yhden parhaista inhimilllisistä apukeinoista heidän parantamisekseen.SLS 198.3