Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents

Suuren Lääkärin seuraajana

 - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    “Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan”

    Erään sadanpäämiehen palvelija makasi halvaantuneena sairasvuoteella. Roomalaisten keskuudessa palvelijat olivat orjia, joita ostettiin ja myytiin toreilla ja kohdeltiin usein väkivaltaisesti ja julmasti. Tämä sadanpäämies oli kuitenkin hyvin kiintynyt palvelijaansa ja toivoi hartaasti hänen paranevan. Hän uskoi Jeesuksen voivan parantaa palvelijan. Hän ei ollut nähnyt Vapahtajaa, mutta hänen kuulemansa kertomukset olivat vahvistaneet hänen uskoaan. Juutalaisten kaavamaisuudesta huolimatta hän oli vakuuttunut, että heidän uskontonsa oli parempi kuin hänen omansa. Jo nyt hän oli murtanut kansallisen ennakkoluulon ja vihamielisyyden muurin, joka erotti valloittajat voitetusta kansasta. Hän oli suhtautunut kunnioittavasti Jumalan palvelemiseen ja osoittanut ystävällisyyttä juutalaisia, Herran palvelijoita, kohtaan. Hän oli kuullut Kristuksen opetuksista ja havainnut, että ne tyydyttivät sielun tarpeet. Hän hyväksyi täysin Vapahtajan sanat. Mutta hän piti itseään arvottomana lähestymään Jeesusta, ja siksi hän kääntyi juutalaisten vanhimpien puoleen, jotta nämä esittäisivät pyynnön hänen palvelijansa parantamisesta.SLS 41.3

    Vanhimmat esittivät tapauksen Jeesukselle ja korostivat: “Hän ansaitsee, että teet hänelle tämän; sillä hän rakastaa meidän kansaamme, ja hän on rakentanut meille synagoogan.” Luuk. 7: 4, 5.SLS 41.4

    Mutta ollessaan matkalla sadanpäämiehen kotiin Jeesus saa häneltä itseltään viestin: “Herra, älä vaivaa itseäsi, sillä en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle.” Jae 6.SLS 42.1

    Vapahtaja jatkaa kuitenkin matkaansa, ja sadanpäämies tulee itse täydentämään viestiään: ” — sentähden en katsonutkaan itseäni arvolliseksi tulemaan sinun luoksesi; vaan sano sana, niin minun palvelijani paranee. Sillä minä itsekin olen toisen vallan alaiseksi asetettu, ja minulla on sotamiehiä käskettävinäni, ja minä sanon tälle: ‘Mene’, ja hän menee, ja toiselle: ‘Tule’, ja hän tulee, ja palvelijalleni: ‘Tee tämä’, ja hän tekee.” Luuk. 7: 7; Matt. 8: 8, 9.SLS 42.2

    “Minä edustan Rooman valtaa, ja sotilaani tunnustavat arvovaltani. Samalla tavalla sinä edustat äärettömän Jumalan valtaa, ja koko luomakunta tottelee sinun sanaasi. Sinä voit käskeä tätä tautia poistumaan, ja sen on toteltava sinua. Lausu vain sana, niin palvelijani paranee.”SLS 42.3

    Kristus sanoi: “Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon.” Matt. 8: 13.SLS 42.4

    Juutalaisten vanhimmat olivat kehuneet sadanpäämiestä Kristukselle, koska hän oli suhtautunut suopeasti “meidän kansaamme”. “Hän on ansainnut sen”, he sanoivat, ” sillä hän on rakentanut meille synagoogan.” Mutta sadanpäämies itse sanoi: “En minä ole sen arvoinen.” Silti hän ei pelännyt pyytää apua Jeesukselta. Hän ei luottanut omaan hyvyyteensä vaan Vapahtajan armoon. Hän ei vedonnut muuhun kuin suureen tarpeeseensa.SLS 42.5

    Samalla tavalla voi jokainen ihminen tulla Kristuksen luo. “Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan.” Tiit. 3: 4, 5. Tuntuuko sinusta, että koska olet syntinen, et voi toivoa saavasi siunausta Jumalalta? Muista, että Kristus tuli maailmaan pelastamaan syntisiä. Meillä ei ole mitään, mikä suosittelisi meitä Jumalalle; nyt ja aina voimme vain vedota täysin avuttomaan tilaamme, joka tekee hänen lunastavan voimansa välttämättömäksi. Omahyväisyydestämme luopuen voimme katsoa Golgatan ristille ja sanoa:SLS 42.6

    “Ei ansioita ole käsissäni mun,
    sinun ristiisi yksin turvaudun.”
    SLS 43.1

    “Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Mark. 9:23. Juuri usko yhdistää meidät taivaaseen ja antaa meille voiman vastustaa pimeyden valtoja. Kristuksessa Jumala on antanut keinot jokaisen huonon taipumuksen voittamiseksi ja jokaisen kiusauksen vastustamiseksi, oli se miten voimakas tahansa. Monista kuitenkin tuntuu, ettei heillä ole uskoa, ja siksi he pysyvät poissa Kristuksen luota. Näiden sielujen tulisi avuttomassa arvottomuudessaan jättäytyä säälivän Vapahtajansa armon varaan. Älä katso itseesi vaan Kristukseen. Hän, joka paransi sairaita ja ajoi ulos demoneja vaeltaessaan ihmisten parissa, on yhä sama mahtava Lunastaja. Tartu siis hänen lupauksiinsa kuin elämän puun lehtiin: “Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” Joh. 6:37. Kun tulet hänen luokseen, usko että hän hyväksyy sinut, koska hän on luvannut. Kun näin teet, et milloinkaan voi hukkua — et milloinkaan.SLS 43.2

    “Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.” Room. 5: 8.SLS 43.3

    Ja “jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?” Room. 8: 31, 32.SLS 43.4

    “Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Jakeet 38, 39.SLS 43.5

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents