LUKU 129—USKONNON SUOMA ILO

Vanhurskaiden tuleva koti ja heidän iankaikkinen palkkansa ovat korkeita ja yleviä aiheita nuorten ajateltaviksi. Ajattele ihmeellistä pelastussuunnitelmaa, Kunnian Kuninkaan tekemää suurta uhria, jotta sinut hänen verensä ansiosta korotettaisiin, ja olemalla kuuliainen pääsisit lopulta hallitsemaan Kristuksen valtaistuimelle. Tämän jalostavan aineen tulisi vallata parhaat ajatuksemme. Mikä etuoikeus — päästä sovintoon Jumalan kanssa!...SN 379.1

Nuoret ystäväni, minä näin, että tämänkaltainen askartelu ja ajanviete tekisi teidät onnellisiksi. Mutta levottomuutenne syy on se, ettette etsi oikeata onnen lähdettä. Te koetatte aina löytää Kristuksesta sitä iloa, joka löydetään van Kristuksessa. Hän ei petä toiveitamme. Rukous, — oi, kuinka tämä kallis etuoikeus onkaan laiminlyöty! Jumalan sanan lukeminen valmistaa tietä rukoukselle. Eräs suurimpia syitä, miksi teillä on niin vähän halua lähestyä Jumalaa rukouksessa, on se, että te olette tehneet itsenne kelvottomiksi tähän pyhään toimitukseen lukemalla kiinnostavia kertomuksia, jotka kiihoittavat mielikuvitusta ja herättävät alhaisia haluja. Jumalan sana tulee vastenmieliseksi, ja rukoushetki unohtuu. Rukous on kristityn voima. Yksinkään ollessaan hän ei ole yksin, sillä hän tuntee hänen läsnäolonsa, joka on sanonut: “Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä.”SN 379.2

Nuoret tarvitsevat juuri sitä, mitä heillä ei ole, nimittäin uskontoa. Mikään ei voi korvata sitä. Pelkkä tunnustus ei merkitse mitään. Nimemme saattavat olla seurakunnan kirjoissa, mutta eivät elämän kirjassa. Minä näin, ettei edes yksi kahdestakymmenestä nuoresta tiedä kokemuksesta, mitä uskonto on. He palvelevat itseään ja kuitenkin tunnustavat olevansa Kristuksen palvelijoita, mutta ellei lumous, jonka, vallassa he ovat, haihdu, he tulevat pian käsittämään, että heidän osansa on rikkojain kohtalo. Mitä tulee itsensäkieltämiseen ja uhrautumiseen totuuden tähden, he ovat löytäneet helpomman tien. Mitä tulee hartaisiin rukouksiin kyynelin ja tuskanhuudoin Jumalan puoleen, että hän antaisi pelastavan armonsa ja voimaa vastustaa saatanan kiusuksia, he pitävät tarpeettomana olla niin vakavia ja innokkaita; he tulevat hyvin toimeen ilman sitäkin. Kristus, kunnian Kuningas, meni usein yksin vuorille ja autioihin paikkoihin esittääkseen Isälleen sydämensä huokaukset, mutta syntinen ihminen, jolla ei ole yhtään voimaa, luulee voivansa elää rukoilematta yhtä paljon. — “Testimonies for the Church”, I, ss. 503—505.SN 379.3