LUKU 12—KIUSAUS EI OIKEUTA PUOLUSTAMAAN SYNTIÄ

Meillä ei ole yhtäkään luonteenpiirrettä, sielun kykyä tai sydämen taipumusta, jonka ei täytyisi olla hetkittäin Jumalan Hengen valvonnan alaisena. Ei ole yhtään siunausta, minkä Jumala antaa ihmiselle, eikä yhtään koetusta, minkä hän sallii kohdata häntä, jota saatana ei voisi ja tahtoisi saada valtaansa kiusatakseen, vaivatakseen ja hävittääkseen sielua, jos vain annamme hänelle vähintäkään etusijaa. Sentähden olkoonpa ihmisen hengellinen valo miten suuri tahansa, tai nauttikoonpa hän miten paljon tahansa jumalallista mielisuosiota ja siunausta, hänen tulisi aina vaeltaa nöyrästi Herran edessä, uskossa anoen, että Jumala johtaisi jokaista ajatusta ja valvoisi jokaista vaikutinta.SN 54.1

Kaikilla, jotka tunnustautuvat jumalisiksi, on mitä pyhin velvollisuus vartioida mieltään ja harjoittaa itsehallintaa suurimmankin kiusan kohdatessa. Moosekselle sälytetyt taakat olivat sangen raskaat; harvoja tullaan koskaan koettelemaan niin ankarasti kuin häntä koeteltiin, mutta tämän seikan ei silti annettu olla puolustuksena hänen synnilleen. Jumala on varannut runsaan avun kansalleen, ja jos se vain turvaa hänen voimaansa, se ei koskaan joudu olosuhteiden heiteltäväksi. Voimakkainkaan kiusaus ei kelpaa puolustamaan syntiä. Miten suuren puristuksen alaiseksi sielu joutuneekin, rikkomus on meidän oma tekomme. Ei maan eikä helvetin vallassa ole pakottaa ketään tekemään pahaa. Saatana hyökkää heikkojen kohtiemme kimppuun, mutta meidän ei tarvitse tulla voitetuiksi. Olkoon rynnäkkö miten ankara ja odottamaton tahansa, Jumala on varannut meille avun, ja hänen voimassaan me voimme voittaa. — ‘’Patriarchs and Prophets”, s. 421.SN 54.2