Vapauden peruskirja

Siinä suurenmoisessa vanhassa asiakirjassa — itsenäisyyden julistuksessa — jossa maan isät esittivät oikeutensa, he selittivät: “Me pidämme itsestään selvänä totuutena, että kaikki ihmiset on luotu samanarvoisiksi; että heidän Luojansa on antanut heille määrättyjä luovuttamattomia oikeuksia, joiden joukossa ovat elämä, vapaus ja onneen pyrkiminen.” Perustuslaki vakuuttaa omantunnon loukkaamattomuuden seuraavin selvin sanoin: “Mitään uskonnollista asiaa ei saa koskaan asettaa kelpoisuusehdoksi julkiseen virkaan Yhdysvalloissa.” “Älköön kongressi säätäkö mitään lakia, jolla koetetaan tukea uskontoa tai estää sen vapaata harjoittamista.”ST 285.4

“Perustuslain laatijat tunnustivat sen ikuisen periaatteen, että ihmisen suhde Jumalaansa on inhimillisen lainsäädännön yläpuolella ja hänen omantuntonsa oikeudet luovuttamattomat. Tämä totuus ei tarvitse mitään todistelua; me tunnemme sen omassa rinnassamme. Tämä tietoisuus on ihmisten lakeja uhmaten ylläpitänyt marttyyreja kidutuksissa ja liekeissä. He tunsivat, että heidän velvollisuutensa Jumalaa kohtaan oli ihmisten säätämien lakien yläpuolella, eivätkä ihmiset voineet vallita heidän omiatuntojaan. Se on synnynnäinen peruskäsite, jota mikään ei voi perin juurin hävittää.”^{291Congressional documents (USA), serial No 200, document No 271.}ST 285.5

Kun Euroopan maihin levisi tieto maasta, missä jokainen saa nauttia oman työnsä hedelmää ja seurata omantuntonsa ääntä, tuhansia tulvaili uuden maailman rannoille. Siirtoloiden määrä lisääntyi nopeasti. “Massachusetts julkaisi erityisen lain, jossa se tarjoutui ottamaan vastaan kaikista kansoista tulleet kristityt, jotka pakenivat Atlantin valtameren yli sodan, nälänhädän tai vainon tähden, ja lupasi heille yhteiskunnan apua. Siten pakolaiset ja sorretut tehtiin lain avulla valtion vieraiksi.”^{292Martyn, mt. s. 417.}Kaksikymmentä vuotta sen jälkeen kun ensimmäinen maihinnousu oli tapahtunut Plymouthissa, oli yhtä monta tuhatta toivioretke- läistä asettunut Uuteen Englantiin.ST 286.1

Pyrkiessään päämääräänsä “he olivat tyytyväisiä, kun kovalla työllä ansaitsivat niukan elatuksensa. He eivät pyytäneet maasta enempää kuin kohtuullisen palkan työlleen. Mitkään kultaa tavoittelevat haaveet eivät houkutelleet heitä petollisella sädekehällään... He tyytyivät yhteis- kuntalaitoksensa hitaaseen mutta varmaan edistykseen. He kestivät kärsivällisesti erämaan hankaluudet kastellen vapauden puuta kyynelillään ja otsansa hiellä, kunnes se juurtui syvälle maahan.”ST 286.2

Raamattua pidettiin uskon perustuksena, viisauden lähteenä ja vapauden asiakirjana. Sen periaatteita teroitettiin ahkerasti kodissa, koulussa ja kirkossa, ja sen hedelmät näkyivät hyvinvoinnissa, tiedossa, puhtaudessa ja raittiudessa. Saattoi asua useita vuosia puritaanien siirtokunnissa “näkemättä juomaria, kuulematta kirosanoja tai tapaamatta kerjäläistä”.^{293Bancroft, mt. 19. luku, 25. pyk.}Raamatun periaatteet osoittautuivat kansallisen suuruuden varmimmaksi turvaksi. Vähäpätöiset, hajalla olevat siirtolat kasvoivat voimakkaiden valtioiden liitoksi, ja maailma pani ihmetellen merkille, mikä rauha ja menestys oli “kirkolla ilman paavia ja valtiolla ilman kuningasta”.ST 286.3

Mutta Amerikan rannoille siirtyi yhä enemmän sellaisia, joiden vaikuttimet olivat aivan toiset kuin ensimmäisten toivioretkeläisten. Tämän johdosta alkuperäisen uskon ja puhtauden laajaperäinen ja syvä vaikutus pieneni pienenemistään, sitä mukaa kuin yksinomaan maallista etua tavoittelevien lukumäärä kasvoi.ST 286.4

Se ensimmäisten siirtolaisten käytäntöön ottama järjestelmä, jonka mukaan vain seurakunnan jäsenet saivat äänestää ja olla siviilihallinnon viroissa, johti mitä turmiollisimpiin seurauksiin. Tämä menettelytapa oli valittu valtion puhtauden säilyttämiseksi, mutta sen seurauksena oli kirkon turmeltuminen. Kun uskonnon tunnustaminen tehtiin äänestys- oikeuden ja virkaanpääsemisen ehdoksi, monet, joiden vaikuttimina olivat yksinomaan maalliset edut, liittyivät ilman sydämen muutosta seurakuntaan. Siten seurakunnat muodostuivat huomattavassa määrässä kääntymättömistä henkilöistä; ja pappienkin joukossa oli sellaisia, jotka eivät ainoastaan suosineet vääriä oppeja, vaan olivat myös tietämättömiä Pyhän Hengen uudistavasta voimasta. Täten ilmenivät jälleen ne pahat seuraukset, joita niin usein on nähty kirkon historiassa Konstantinuksen päivistä nykyaikaan saakka, kun on yritetty rakentaa seurakuntaa valtion avulla ja pyydetty maallisen vallan tukea Kristuksen evankeliumille, vaikka Kristus itse sanoi: “Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta.” Joh. 18: 36. Kirkon yhdistäminen valtioon, vaikkapa pienimmässäkin määrässä, voi kenties näyttää tuovan maailman lähemmäksi kirkkoa, mutta todellisuudessa se vie kirkon lähemmäksi maailmaa.ST 287.1