6. Luku—Kaksi roviota

“Se tuhka, joka silloin meni mereen, oli kuin siemen, jota kylvetään kaikkiin maihin.”ST 101.1

Evankeliumi oli tuotu Böömiin jo yhdeksännellä vuosisadalla. Raamattu oli käännetty ja yleinen jumalanpalvelus pidettiin kansan omalla kielellä. Mutta paavin vallan lisääntyessä syrjäytettiin Jumalan sana. Gregorius VII, joka oli ottanut tehtäväkseen kuninkaiden nöyryyttämisen, ei ollut vähemmän innokas orjuuttamaan kansaa. Niinpä julkaistiin bulla, joka kielsi pitämästä julkista jumalanpalvelusta Böömin kielellä. Paavi vakuutti “Kaikkivaltiaan pitävän siitä, että hänen palveluksensa pidetään vieraalla kielellä”, ja väitti “syntyneen paljon pahaa ja harhauskoa, kun tätä ohjetta ei ole noudatettu.” ^{34Wylie, mt. 3. kirja, 1. luku.}Näin Rooma määräsi, että Jumalan sanan valo oli sammutettava ja kansa jätettävä pimeyteen. Mutta taivas oli varannut toisia voimia seurakunnan varjelemiseksi. Monet valdolaiset ja albigenssit, jotka vainojen tähden pakenivat Ranskasta ja Italiasta, tulivat Böömiin. Vaikka he eivät uskaltaneet opettaa julkisesti, he työskentelivät innokkaasti salassa. Näin oikea usko säilyi vuosisadasta toiseen.ST 101.2

Ennen Husin aikaa oli Böömissä miehiä, jotka julkisesti paheksuivat kirkossa vallitsevaa turmelusta ja kansan paheellista elämää. Heidän toimintansa herätti kiinnostusta laajoissa piireissä. Papisto alkoi pelätä, ja evankeliumiin uskovia ruvettiin vainoamaan. Kun heidän oli pakko ruveta pitämään jumalanpalveluksiaan metsissä ja vuorilla, ajoivat sotilaat heitä takaa ja surmasivat heistä useita. Jonkin ajan kuluttua annettiin määräys, jonka mukaan kaikki, jotka luopuisivat roomalaisesta jumalan palveluksesta, poltettaisiin. Mutta kuollessaan kristityt katsoivat eteenpäin siihen aikaan, jolloin heidän asiansa oli voittava. Eräs niistä, jotka “opettivat, että pelastus saadaan vain uskomalla ristiinnaulittuun Vapahtajaan”, sanoi kuollessaan: “Totuuden viholliset ovat nyt voitolla raivo- tessaan meitä vastaan, mutta niin ei ole aina oleva. Rahvaan keskuudesta on nouseva mies, jolla ei ole miekkaa eikä arvovaltaa, ja häntä he eivät pysty voittamaan”.^35Ibid.Lutherin aika oli vielä kaukana; mutta jo silloin oli ilmaantumassa mies, jonka todistus Roomaa vastaan oli saava kansat liikkeelle.ST 101.3

Jan Hus oli halpaa sukua ja jäi nuorena orvoksi isän kuoleman johdosta. Hänen hurskas äitinsä, joka piti kasvatusta ja Herran pelkoa arvokkaimpana omaisuutena, koetti turvata pojalleen tällaisen perinnön. Hus opiskeli maakuntakoulussa ja meni sitten Prahan yliopistoon, johon varattomana pääsi vapaaoppilaaksi. Hänen kanssaan matkusti Prahaan hänen äitinsä. Kun äiti oli köyhä leski, ei hän voinut antaa pojalleen maallista rikkautta, mutta heidän lähestyessään tuota suurta kaupunkia hän polvistui tämän isättömän nuorukaisen viereen ja rukoili hänelle taivaallisen Isän siunausta. Tuskin äiti aavisti, miten hänen rukoukseensa vastattaisiin.ST 102.1

Yliopistossa Hus pian herätti huomiota väsymättömällä uutteruudellaan ja nopealla edistymisellään, samalla kun hän moitteettoman elämänsä ja hienon, miellyttävän käytöksensä johdosta sai osakseen yleistä arvonantoa. Hän kannatti vilpittömästi Rooman kirkkoa ja etsi vakavasti niitä siuauksia, joita se väitti antavansa. Erään riemujuhlan aikana hän meni ripille, maksoi mitättömistä varoistaan viimeiset kolikot ja otti osaa kulkueisiin saadakseen luvatun synninpäästön. Yliopisto-opintojen päätyttyä hänet vihittiin papiksi ja nousten nopeasti arvossa hänet kiinnitettiin kuninkaan hoviin. Hänestä tuli myös professori ja myöhemmin rehtori siihen yliopistoon, jossa oli opiskellut. Muutamien vuosien kuluessa tämä vaatimaton vapaaoppilas oli tullut maansa ylpeydeksi, ja hänen nimensä oli tullut kuuluisaksi kaikkialla Euroopassa.ST 102.2