Luku 4—Rikkaruoho.
Toisen wertauksen hän esitti heille, sanoen: “Taiwaanwaltakunta on werrattawa mieheen, joka kylwi hywän siemenen peltoonsa. Mutta ihmisten nukkuessa hänen wihollisensa tuli ja kylwi lustetta nisun sekaan ja meni pois. Ja kun laiho kaswoi ja teki hedelmää, silloin lusteetkin tuliwat näkywiin.”KW 70.1
“Pelto on maailma”, sanoo Kristus. Mutta meidän tulee katsoa sen tarkottawan Kristuksen kirkkoa eli seurakuntaa maailmassa. Wertaus on kuwaus siitä, mikä kuuluu Jumalan waltakuntaan, joka on hänen työnsä ihmisten pelastukseksi, ja tämän työn suorittaa seurakunta. Totta kyllä, että Pyhä Henki on mennyt ulos kaikkeen maailmaan, ja että hän kaikkialla koettaa waikuttaa ihmisten sydämiin, mutta seurakunnassa meidän tulee kaswaa ja kypsyä Jumalan suurta wilja-aittaa warten.KW 70.2
“Joka kylwää hywän siemenen, on Ihmisen Poika … hywä siemen, se on waltakunnan lapset, mutta ohdakkeet owat paholaisen lapset.” Hywä siemen tarkottaa niitä, jotka owat syntyneet sanasta, totuudesta. Lusteet merkitsewät luokkaa, joka tekee hedelmän, eli toisin sanoen saa aikaan eksytystä ja wääriä oppeja. “Wihollinen, joka ne kylwi, on perkele.” Ei Jumala eikä hänen enkelinsä ole koskaan kylwäneet wiljaa, joka on synnyttänyt lusteita. Niitä kylwää aina perkele, Jumalan ja ihmisen katkera wihollinen. Joskus sattui Itämailla, että joku henkilö, kostaakseen wiholliselleen, kylwi tämän äsken kylwettyyn wehnäpeltoon jotain wahingollista rikkaruohoa, joka kaswun aikaan oli aiwan wehnän näköistä. Kun nyt lusteet kaswoiwat yhdessä wehnän kanssa, turmeliwat ne koko sadon ja tuottiwat huolta ja wahinkoa pellon omistajalle. Samoin saatana wihatessaan Kristusta lewittää huonoa kylwöä waltakunnan lasten joukkoon. Tämän kylwön hedelmät panee hän myöhemmin Jumalan oman Pojan syyksi. Tuomalla seurakuntaan sellaisia, jotka kantawat Kristuksen nimeä, mutta kieltäwät hänen luonteensa, saa saatana aikaan sen, että Jumalan nimi joutuu halweksituksi, että pelastustyö käsitetään wäärin ja sielut joutuwat waaraan.KW 70.3
Kristuksen palwelijat saawat surukseen nähdä todellisten ja wääräin tunnustajain olewan sekaisin Kristuksen seurakunnassa. He haluawat jotain toimittaa seurakunnan puhdistamiseksi. Kuten palwelijat wertauksessa, owat he walmiina nyhtämään pois lusteet. Mutta Kristus sanoo heille: “Ei, jott'ette lusteita kootessanne nyhtäisi niiden mukana nisujakin. Antakaa molempain kaswaa yhdessä elonleikkuuseen asti.”KW 71.1
Kristus on selwästi opettanut, että ne, jotka ilmeisesti eläwät synnissä, owat erotettawat seurakunnasta, mutta hän ei ole antanut meille oikeutta tuomita ihmisten sisäisiä waikutteita ja luonnetta. Hän tuntee meidät liian hywin uskaltaakseen uskoa meille tämän toimen. Jos koettaisimme hänen seurakunnastaan erottaa ne, joiden otaksumme olewan wääriä kristittyjä, me warmaan tekisimme hirwittäwiä erehdyksiä. Usein pidämme juuri niitä, jotka Kristus itse on ottanut, toiwottomasti kadotettuina. Jos meillä olisi oikeus tuomita näitä sieluja oman ahtaan käsityksemme mukaan, me ehkä sammuttaisimme heidän wiimeisen toiwonsa. Ja moni, joka pitää itseään kristittynä, huomataan kerran wielä arwottomaksi kantamaan tätä nimeä. Taiwaanwaltakuntaan tulee moni sellainenkin, jonka ihmiset owat sieltä sulkeneet pois. Ihminen näkee sen, mikä on silmäin edessä, mutta Jumala katsoo sydämeen. Lusteet ja wehnä saawat kaswaa elonleikkuuseen asti, joka tapahtuu koetusajan loputtua.KW 71.2
Wapahtajamme sanoissa on toinenkin opetus, läksy ihmeellisestä kärsiwällisyydestä ja helliwästä rakkaudesta. Samoinkuin rikkaruohon juuret owat tiukasti kiinni hywässä kylwössa, niin owat ehkä wäärät weljet läheisessä yhteydessa todellisten opetuslasten kanssa. Näiden teko-uskowaisten todellinen luonne ei tule kyllin selwästi näkywiin. Jos nämä erotettaisiin seurakunnasta, ne ehkä wetäisiwät mukanaan toisia, wilpittömiä, mutta samalla heikkoja luonteita, jotka muuten olisiwat pysyneet kestäwinä.KW 72.1
Tämän wertauksen opetusta walaisee Jumalan oma menettely ihmisten ja enkelien kanssa. Saatana on petturi. Kun hän teki syntiä taiwaassa, eiwät edes uskowaiset enkelit täydellisesti käsittäneet hänen luonnettaan. Ja siinä syy, miksi Jumala ei heti kohta kukistanut saatanaa. Jos hän olisi sen tehnyt, eiwät pyhät enkelit olisi käsittäneet siinä Jumalan oikeutta ja rakkautta. Heihin olisi ainiaaksi jäänyt epäilys Jumalan hywyydestä, ja tämä huono kylwö olisi kantanut katkeria synnin ja kurjuuden hedelmiä. Kaiken pahan alkuunpanija säästettiin, jotta se woisi täydellisesti kehittää luonnettaan. Mieluummin on Jumala läpi aikakausien tuskalla katsellut pahuuden töitä, niin, mieluummin on hän antanut tuon äärettömän lahjan Golgatalla kuin sallinut kenenkään pettyä paholaisen juonien suhteen, sillä lusteita ei woitaisi repiä pois nyhtämättä samalla jaloa kylwöä. Ja eikö meidän tule olla yhtä suwaitsewaisia lähimäisiämme kohtaan, kuin taiwaan ja maan Herra on itse pääkapinoitsijaa kohtaan?KW 72.2
Maailmalla ei ole oikeutta epäillä Kristinuskon totuutta, waikka arwottomia jäseniä on pujahtanut Jumalan seurakuntaan; eikä kristittyjen tarwitsisi siitä olla pahoillaan. Miten oli ensimäisen seurakunnan laita? Ananias ja Saffira yhtyiwät opetuslapsiin. Simon Magus oli kastettu. Demas, joka luopui Paawalista, oli lukeutunut uskowaisten joukkoon. Judas Iskariot laskettiin apostoleihin. Lunastaja ei tahtonut menettää yhtään sielua. Kertomus Juudasta on esitetty näytteeksi Kristuksen suuresta kärsiwällisyydestä kurjan ihmisluonteen kanssa, ja hän kehottaa meitä olemaan yhtä suwaitsewaisia kuin hänkin oli. Hän on näyttänyt, että wääriä weljiä tulee olemaan seurakunnassa aikojen loppuun asti.KW 72.3
Kristuksen warotuksesta huolimatta owat ihmiset koettaneet nyhtää pois lustetta. Woidakseen rangaista niitä, joita on pitänyt pahuuden tekijöinä, on seurakunta hakenut turwaa maalliselta wallalta. Ne, jotka poikkesiwat yleisestä opista, wietiin wankeuteen ja tuomittiin kidutettawiksi ja kuolemaan henkilöit- ten toimesta, jotka oliwat toimiwinaan Kristuksen oman johdon alla. Mutta saatanan henki se on, eikä Kristuksen, joka yllyttää sellaiseen. Saatana käyttää tätä menettelytapaa saadakseen maailman waltansa alle. Tällä tawoin kohtelemalla niitä, joiden katsottiin olewan kerettiläisiä, on seurakunta pannut Jumalan wäärään waloon.KW 73.1
Kristuksen wertaukset owat täynnä warotuksia, ett'ei tuomittaisi toisia, sekä kehotuksia nöyryyteen ja oman minän siwuuttamiseen. Ei kaikki, mikä peltoon kylwetään, ole hywää kylwöä. Se seikka, että ihmiset kuuluwat seurakuntaan, ei todista, että he owat kristityitä.KW 74.1
Lusteet owat aiwan wehnän näköisiä kaswun aikaan, mutta kun wilja rupeaa kypsymään leikattawaksi, ei enää olekkaan yhtäläisyyttä arwottoman lusteen ja wehnän wälillä, joka taipuu täysinäisten, kypsien tähkiensä painosta. Syntiset, jotka teeskentelewät hurskautta, sekaantuwat hetkeksi Kristuksen todellisten opetuslasten joukkoon, ja heidän tekopyhyytensä pettää monta; mutta maailman elonkorjuun aikana ei enää ole yhtäläisyyttä hywien ja pahojen wälillä. Ne, jotka owat kuuluneet seurakuntaan, mutta ei Kristukselle, tulewat silloin ilmi.KW 74.2
Lusteiden annetaan kaswaa wehnän kanssa, jotta se saisi nauttia auringosta ja sateesta; mutta elonkorjuun aikana nähdään, “mikä ero on wanhurskaan ja jumalattoman wälillä, sen wälillä, joka palwelee Jumalaa, ja sen, joka ei Häntä palwele.” Kristus ratkaisee itse, kutka owat arwokkaat kuulumaan taiwaalliseen perheeseen. Hän tuomitsee jokaisen sanojensa ja tekojensa mukaan. Pelkkä tunnustus ei merkitse mitään. Luonne se on, joka ratkaisee ihmisen lopullisen kohtalon.KW 74.3
Wapahtaja ei puhu meille sellaisesta ajasta, jolloin kaikki lusteet tulewat wehnäksi. Wehnä ja lusteet kaswawat yhdessä elonleikkuuseen asti, maailman loppuun. Silloin lusteet kootaan ja poltetaan tulessa, mutta wehnä kootaan Jumalan aittaan. “Silloin wanhurskaat loistawat Isänsä waltakunnassa niinkuin aurinko.” Silloin “Ihmisen Poika lähettää enkelinsä ja he kokoowat hänen waltakunnastaan kaikki, jotka owat pahennukseksi ja jotka tekewät wääryyttä ja heittäwät heidät tuliseen uuniin; siellä on olewa itku ja hammasten kiristys.”KW 74.4