Luku 13—Kahdenlaisia rukoilijoita.
“Muutamille, jotka luottiwat itseensä pitäen itseään wanhurskaina”, lausui Kristus wertauksen fariseuksesta ja publikaanista. Fariseus meni temppeliin rukoilemaan, ei sentakia, että hän piti itseään syntisenä, anteeksiantamusta tarwitsewana, waan siitä syystä, että hän katsoi olewansa wanhurskas ja toiwoi herättäwänsä huomiota. Hän piti jumalanpalwelustaan ansiokkaana tekona, joka saattaisi hänet Jumalan suosioon ja samalla antaisi kansalle korkeat ajatukset hänen hurskaudestaan. Hän toiwoi siten saawansa sekä Jumalan että ihmisten suosion. Hänen jumalanpalweluksensa johtui itsekkyydestä.KW 150.1
Hän on täynnä itsetyytywäisyyttä. Sen ilmaisee hänen katseensa, käyntinsä ja rukouksensa. Hän wetäytyy pois toisista aiwankuin tahtoisi hän sanoa: “Siirry puolelles, älä minuun satu, sillä minä olen pyhä sinulle” ja asettuu sitte rukoilemaan “itsekseen”. Hän on täydellisesti tyytywäinen itseensä ja uskoo, että Jumalan ja ihmisten tulee katsella häntä samalla mieltymyksellä.KW 150.2
“Jumala, minä kiitän sinua”, sanoo hän, “etten ole niinkuin muut ihmiset, ne, jotka owat roswoja, wääryydentekijöitä, awionrikkojia, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.” Hän ei mittaa luonnettaan pyhän JumaIan luonteen mukaan, waan muiden ihmisten. Hänen mielensä on kääntynyt pois Jumalasta i hmisiin. Siinä on hänen itsetyytywäisyytensä salaisuus.KW 150.3
Hän luettelee hywät työnsä: “Minä paastoan kahdesti wiikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.” Fariseuksen uskonto ei koske sielua. Hän ei etsi jumalallista luonnetta, rakkauden ja armeliaisuuden täyttämää sydäntä, waan on tyytywäinen uskontoon, joka koskee waan ulkonaista elämää. Hänen wanhurskautensa on hänen omansa — omien töittensä hedelmä, arwosteltu inhimillisen mittapuun mukaan.KW 151.1
Jokainen, joka luulee olewansa wanhurskas, halweksii muita. Samoinkuin fariseus wertasi itseään muihin ihmisiin, niin tuomitsi hän myös muita oman itsensä mukaan. Wanhurskauttaan arwostelee hän heidän mukaan; kuta huonompia he owat, sitä wanhurskaampi tuntuu hän itse olewan. Hänen itsewanhurskautensa johtaa syytökseen, kun hän tuomitsee muita ihmisiä Jumalan lain rikkojina. Siten tuo hän ilmi saatanan koko olemuksen, hänen, joka on weljien syyttäjä. Sellaisella mielellä hänen on mahdoton astua yhteyteen Jumalan kanssa. Hän menee kotiin saamatta jumalallista siunausta.KW 151.2
Publikaani oli mennyt temppeliin toisten rukoilijain kanssa, mutta pian hän erosi heistä, koska piti itseään arwottomana ottamaan osaa heidän hartauteensa. Seisoen kauempana ei hän tahtonut edes silmiään nostaa taiwasta kohti, waan löi rintaansa katkerasti katuen ja itseään haIweksien. Hän tunsi rikkoneensa Jumalaa wastaan, että hän oli synnillä saastutettu. Hän ei woinut odottaa sääliä niiltä, jotka oliwat hänen ympärillään, sillä he katseliwat häntä halweksien. Hän tiesi, ettei hänellä ollut ainoatakaan ansiota Jumalalle esitettäwänä ja äärettömän epätoiwon wallassa hän huudahti: “Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” Hän ei werrannut itseään muihin. Syyllisyyden tunteen waltaamana oli hän yksin Jumalansa läheisyydessä. Hänen ainoa halunsa oli saada anteeksiantamusta ja rauhaa; hänen ainoa puheensa oli Jumalan armeliaisuus. Ja hän sai siunauksen. “Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa wanhurskautettuna edellä toisesta.”KW 151.3
Fariseus ja publikaani edustawat niitä kahta suurta luokkaa, joihin owat jaetut kaikki ne, jotka tulewat Jumalaa rukoilemaan. Heidän ensimäiset edustajansa owat ne ensimäiset kaksi lasta, jotka maailmaan syntyiwät. Kain piti itseään wanhurskaana ja siitä syystä hän kantoi waan kiitosuhrin Jumalalle. Hän ei tunnustanut syntiään, eikä myöntänyt olewansa Jumalan armon tarpeessa. Mutta Abel uhrasi sen weren, joka wiittasi Jumalan karitsaan. Hän tuli syntisenä, tunnustaen olewansa kadotettu ja hänen ainoa toiwonsa oli Jumalan suuri rakkaus. Jumala katsoi suosiollisesti hänen uhriinsa, mutta Kainiin ja hänen uhriinsa ei Herra suosiollisesti katsonut. Puutteellisuuden, köyhyyden ja synnin tunto owat ensimäiset ehdot tullakseen Jumalan suosioon. “Autuaita owat hengessään köyhät, sillä heidän on taiwaan waltakunta.”KW 152.1
Apostoli Pietarin historiassa on oppia niille molemmille luokille, joita fariseus ja publikaani edustawat. Opetuslapsena olonsa alkuaikoina piti Pietari itseään wahwana. Hän oli, kuten fariseuskin, mielestään erilainen muita ihmisiä. Kun Kristus illalla ennenkuin hänet petettiin etukäteen warotti opetuslapsiaan sanoen: “Kaikki te loukkaannutte minuun tänä yönä”, wastasi Pietari luottawaisesti: “waikka kaikki loukkaantuisiwat, en kumminkaan minä” Pietari ei tuntenut omaa heikkouttaan. Hänen itseluottamuksensa petti hänet. Hän luuli woimansa wastustaa kiusausta, mutta muutamien tuntien kuluttua tuli koetus ja kiroten sekä wannoen hän kielsi herransa.KW 152.2
Kukon laulaessa Pietari muisti Kristuksen sanat; silloin kääntyi hän ympäri, hämillään ja järkytettynä omasta menettelystään, ja katsoi Mestariinsa. Samalla hetkellä katsoi Kristus pietariin surullisesti, täynnä sääliä ja rakkautta.KW 152.3
Silloin Pietari käsitti oman heikkoutensa, ja hän meni ulos ja itki katkerasti. Kristuksen katse mursi hänen sydämensä. Pietari oli tullut elämänsä käännekohtaan ja katkerasti hän katui syntiänsä. Murtuneessa tilassaan ja katumuksessaan oli hän kuin publikaani, ja sen takia hän myöskin sai armon. Kristuksen katse lupasi hänelle anteeksiannon.KW 152.4
Nyt oli Pietarin itseluottamus lopussa. Ei hän koskaan enää toistanut wanhoja suurisuisia wakuutuksiaan.KW 154.1
Y lösnousemisensa jälkeen Kristus koetteli Pietaria kolme kertaa. “Simon, Joonaan poika, rakastatko minua enemmän kuin nämä?” Nyt ei Pietari asettunut weljiensä yläpuolelle. Hän wetosi häneen, joka woi lukea hänen sydämensä ajatukset. “Herra, sanoi hän, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että pidän sinua rakkaana.” Sen jälkeen sai hän tehtäwänsä. Herra antoi hänelle toimen, joka oli paljon laajempi ja wastuunalaisempi kuin entinen. Kristus pyysi hänen hoitamaan hänen lampaitaan ja karitsojaan. Kun Pietarille uskottiin niiden sielujen hoito, joiden edestä Wapahtaja oli antanut henkensä, oli se paras todistus siitä, että Kristus luotti hänen kääntymykseensä. Tuo kerran niin lewoton, suurisuinen ja itserakas oppilas oli kukistettu ja murtunut. Tämän jälkeen halusi hän siunata Herraansa itsekieltäymyksissä ja uhrauksessa. Hän oli isällinen Kristuksen kärsimyksessä, ja kun Kristus istuu kirkkautensa istuimella, on Pietari osallinen hänen kirkkaudessaan.KW 154.2
Synti, joka oli syynä Pietarin lankeemukseen ja joka sulki fariseuksen pois Jumalan yhteydestä, näyttää olewan tuomioksi tuhansille meidänkin päiwinämme. Mikään ei ole Jumalalle niin epämieluisaa eikä ihmissielulle niin wahingollista kuin ylpeys ja itsekylläisyys. Nämä owat toiwottomimmat ja waikeimmin parannettawat kaikista synneistä.KW 154.3
Pietarin lankeemus ei tapahtunut silmänräpäyksessä, waan asteettain. Itseluottamus johti hänet siihen ajatukseen, että hän oli pelastettu ja aste asteelta hän poikkesi Jumalasta, kunnes meni niin pitkälle, että hän saattoi kieltää Mestarinsa. Emme woi koskaan täydellisesti luottaa omaan minään, emmekä myöskään woi tällä puolen taiwasta tuntea olewamme warmoja kiusauksilta. Ne, jotka ottawat wastaan Wapahtajan, eiwät saisi koskaan sanoa tai tuntea olewansa wapahdettuja, waikka heidän kääntymyksensä olisi kuinka wilpitön tahansa. Se on harhaanwiepää. Jokaisen tulee oppia ylläpitämään toiwoa ja uskoa, mutta waikka antaudumme Kristukselle ja tiedämme, että hän ottaa meidät wastaan, emme sittenkään ole kiusauksien ulkopuolella. Jumalan sana sanoo: “Monta puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan” “Kun hänet on koeteltu, on hän saawa elämän kruunun.”KW 154.4
Ne, jotka omaksuwat Kristuksen ja jotka ensi innostuksessaan sanowat olewansa pelastettuja, owat waarassa perustaa toiwonsa itseensä. He unohtawat oman heikkoutensa ja alituisen jumalallisen woiman tarpeensa. Siten joutuwat he alttiiksi saatanan juonille, ja kun kiusaus tulee niin moni lankee sywälle syntiin, kuten Pietari. Me olemme saaneet tämän warotuksen: “Joka luulee seisowansa, katsokoon, ettei lankea.” Meidän ainoa toiwomme on alituisessa oman minän epäilyssä ja Kristuksessa riippumisessa.KW 155.1
Pietarille oli wälttämätöntä oppia tuntemaan omia luonteenheikkouksiaan ja Kristuksen armoa ja woiman tarwettaan. Herra ei woinut säästää häntä koettelemuksilta, mutta hän olisi woinut säästää hänet tappiolta. Jos Pietari olisi ottanut Kristuksen warotuksesta waarin, olisi hän walwonut ja rukoillut, Hän olisi kulkenut pelwossa ja wapistuksessa, ettei hänen olisi tarwinnut horjua. Ja hän olisi woinut saada jumalallista apua, ettei saatana olisi häntä woittanut.KW 155.2
Pietari lankesi itsekylläisyyden takia, katumuksen ja nöyryytyksen kautta hän rikoksensa sowitti. Hänen kokemuksiensa kertomuksesta pitää jokaisen katuwan syntisen saada kehotusta. Waikka Pietari oli tehnyt raskaan rikoksen ei häntä kuitenkaan hyljätty. Kristuksen sanat oliwat kirjotetut hänen sydämeensä: “Minä olen rukoillut sinun edestäsi, ettei uskosi raukeaisi tyhjään.” Katkerissa omantunnon tuskissa wahwisti häntä tämä rukous ja muisto Kristuksen hellästä, armahtawasta silmäyksestä. Kristus ajatteli Pietaria ylösnousemisensa jälkeen ja antoi enkelin kautta waimoille tämän sanoman: “Menkää sanomaan hänen opetuslapsilleen ja Pietarille, että hän käy teidän edellänne Galileaan; siellä saatte nähdä hänet”. Anteeksiantawa Wapahtaja hywäksyi Pietarin katumuksen.KW 155.3
Sama armahtaminen, mikä tuli Pietarin osaksi, riittää jokaiselle kiusaukseen langenneelle sielulle. Saatanan lempijuomia on ihmisten syntiin johtaminen; sitte jättää hän heidät awuttomiksi ja epätoiwoon, niin etteiwät he uskalla etsiä anteeksiantoa. Mutta miksi pelkäisimme, kun Jumala on sanonut: “Ottakoot pakonsa minun turwiini, tehkööt rauhan Minun kanssani, rauhan tehkööt he Minun kanssani.” Kaikkiin wälttämättömiin toimiin on ryhdytty meidän puutteellisuuttamme ajatellen, ja monta kehotusta annettu johtamaan meitä Kristuksen luo.KW 156.1
Kristus uhrasi itsensä lunastaakseen takasin Jumalan perintöosan ja antaakseen ihmiselle uuden tilaisuuden kehittää luonnettaan. “Jonka tähden hän myös woi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalaa lähestywät, koskapa hän aina elää rukoillakseen heidän edestään.” Synnittömän elämänsä, kuuliaisuutensa ja kuolemansa kautta Golgatalla astui Kristus langenneen sukukunnan wälittäjäksi. Ja nyt wälittää hän meidän puolestamme, mutta ei enää rukoilewana autuuden ruhtinaana, waan wallottajana, woittoa julistaen. Hänen uhrinsa on täydellinen ja meidän wälittäjänämme jatkaa hän työtänsä, pitäen Jumalan edessä suitsutusastiaa, joka sisältää hänen omat tahrattomat työnsä sekä ne rukoukset, tunnustukset ja kiitokset, jotka nousewat hänen kansansa sydämistä. Täynnä hänen wanhurskautensa tuoksua nousewat nämä suloisina saman Jumalan puoleen. Tämä uhri on täydellisesti kelpaawa, ja anteeksianto peittää kaikki rikokset.KW 156.2
Kristus on antanut itsensä pantiksi meidän edustajaksemme ja turwaksemme, eikä hän ketään unhota. Hän, joka ei woinut nähdä ihmisolennoita tuomittuina ikuiseen kadotukseen, waan joka antoi itsensä kuolemaan heidän pelastuksekseen, katsoo säälien ja armahtaen jokaista sielua, joka on oppinut huomaamaan, ettei hän woi pelastaa itseään. Hän ei woi nähdä langennutta, hädässä rukoilewaa sielua nostamatta häntä. Hän, joka sowituskuolemallaan hankkii ihmiselle äärettömän waraston siweellistä woimaa, ei koskaan jätä käyttämättä tätä woimaa hänen edukseen. Me woimme laskea syntimme ja surumme hänen jalkainsa juureen, sillä hän rakastaa meitä. Hänen katseensa ja sanansa kutsuwat meitä tulemaan hänen luokseen, ja hän muodostaa meidät oman tehtäwänsä mukaisiksi.KW 157.1
Koko saatanan sotawoimassa ei ole kyllin suurta woimaa woittamaan sielua, joka lapsellisessa luottamuksessa antautuu Kristukselle. Hän “antaa wäsyneelle wäkeä ja woimattomalle woimaa kylliksi”.KW 157.2
“Jos tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja wanhurskas, niin että antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta wääryydestä.” Herra sanoo: “Ainoastaan tunne rikoksesi, että luowuit Herrasta, sinun Jumalastasi.” “Minä pirskoitan teidän päällenne puhdasta wettä ja te puhdistutte kaikesta saastaisuudestanne ja kaikista epäjumalistanne puhdistan minä teidät.”KW 158.1
“Mutta meidän täytyy tuntea itsemme ja sitä tunnetta tulee seurata sydämen nöyryyden, ennenkuin woimme saada anteeksiannon ja rauhan. Fariseus ei tullut synnintuntoon ja siitä syystä ei Pyhä Henki woinut waikuttaa häneen. Hänen sielunsa oli ympäröity itsewanhurskauden panssarilla, johon Jumalan nuolet, enkelikäsien teroittamina ja suuntaamina, eiwät woineet sattua. Kristus woi pelastaa ainoastaan sen, joka itse tuntee olewansa syntinen. Hän tuli julistamaan ewankeliumia köyhille, saarnaamaan wangeille wapautusta ja sokeille näön saamista, laskemaan sorretut wapauteen.” Mntta “terweet ei tarwitse parantajaa, waan sairaat.” Meidän tulee tuntea todellinen asemamme woidaksemme tuntea Kristuksen awun tarwetta. Meidän tulee ymmärtää waaramme, ennenkuin riennämme pakopaikkaamme. Meidän tulee tuntea haawaimme tuska, ennenkuin haluamme tulla terweiksi.KW 158.2
Herra sanoo: “Sinähän sanot: Olen rikas, olen rikastunut, enkä mitään tarwitse, etkä tiedä, että sinä olet wiheliäisin ja kurjin ja köyhä ja sokea ja alaston. Sentähden minä neuwon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja walkeat waatteet, että niihin pukeutuisit ja alastomuutesi häpeä ei näkyisi, ja silmäwoidetta woidellaksesi silmäsi, jotta näkisit.” Kulta, tulessa puhdistettu, on usko, joka waikuttaa rakkauden kautta. Tämä yksin woi wiedä sielun sopusointuun Juma- lan kanssa. Me woimme olla ahkeria ja saada paljon aikaan, mutta jollei meillä ole rakkautta, sitä rakkautta, joka asui Kristuksen sydämessä, ei meitä koskaan lasketa taiwaalliseen perheeseen.KW 158.3
Ei kukaan ihminen woi itsestään tuntea wirheitään. “Kaikkea muuta kawalampi on sydän ja turmeltunut kappale! Kuka sitä woi tutkia? Kieli woi puhua sielun köyhyydestä, jota sydän ei tunne. Keskustellessa Jumalan kanssa sielun köyhyydestä, woi sydän olla täynnä kuwitelmia omasta nöyryydestään ja suuresta wanhurskaudestaan. Ainoastaan Kristusta katselemalla woi ihminen todellisesti oppia tuntemaan oman itsensä. Tietämättömyys hänestä se on, joka tekee ihmiset niin suuriksi omassa wanhurskaudessaan. Katsellessaan Kristuksen puhtautta ja suuruutta näemme oman heikkoutemme ja köyhyytemme ja puutteemme sellaisina kuin ne todellisuudessa owat. Silloin näemme itsemme kadotettuina ja toiwottomina, puettuina oman wanhurskauden pukuun kuten muutkin syntiset. Silloin me käsitämme, että jos kerran tahdomme tulla wapahdetuiksi, ei se tapahdu oman hywyytemme, waan Jumalan äärettömän rakkauden kautta.KW 159.1
Publikaanin rukous tuli kuulluksi, koska siinä ilmeni luottamus, joka kohosi Kaikkiwaltiaan puoleen. Publikaani piti omaa minää halweksittawana. Ja sellaiselta sen pitää näyttää kaikista, jotka Jumalaa etsiwät. Uskon kautta — uskon, josta jää pois kaikki itseluottamus — woi hädänalainen rukoilija tarttua äärettömään woimaan.KW 159.2
Ei mitkään ulkonaiset seikat woi ottaa yksinkertaisen uskon paikkaa ja waikuttaa täydellistä oman minän jättämistä. Mutta kukaan ihminen ei itse woi siitä wapautua. Hän woi ainoastaan suostua siihen, että Kristus suorittaa tämän työn. Hänen täytyy sanoa: Herra, ota sinä sydämeni. Minä en woi antaa sitä sinulle. Se on sinun omaisuuttasi. Puhdista se, sillä minä en sitä itse woi. Pelasta minut, heikosta uskottomasta minästäni huolimatta. Muodosta ja uudista minut, nosta minut puhtaaseen ja pyhään ilmapiiriin, jossa rakkautesi rikas wirta woi wuotaa sielun läpi.KW 159.3
Meidän ei ole ajateltawa oman minän jättämistä ainoastaan kristillisen elämän alussa. Joka askeleella taiwasta kohti on se kukistettawa. Kaikki hywät työmme tulewat woimasta, joka on meidän ulkopuolellamme. Siksi on tarpeellista, että sydämemme lakkaamatta kurottuu Jumalan puoleen, että sydämestämme tunnustamme syntimme ja nöyrrymme hänen edessään. Ainoastaan alituiseen luopumalla omasta minästä sekä Kristukseen luottaen woimme me turwallisina waeltaa.”KW 160.1
Kuta lähemmä Jeesusta me tulemme ja kuta selwemmin huomaamme hänen luonteensa puhtauden, sitä paremmin näemme synnin suuren yliwallan ja sitä wähemmän me koetamme korottaa itseämme. Ne, jotka Jumala pitää pyhinä, owat wiimeisiä komeilemaan jumalallisuudellaan. Apostoli Pietarista tuli uskollinen Kristuksen palwelija, jolle annettiin paljon jumalallista waloa ja woimaa ja joka otti tehokasta osaa Kristuksen seurakunnan rakentamiseen; mutta hän ei koskaan unohtanut, mikä katkera kokemus hänen oli läpikäytäwä alennustilassaan. Hänen syntinsä oli annettu anteeksi, mutta hän tunsi hywin, että Kristuksen armo yksin se oli woinut parantaa hänen luonteessaan sen heikkouden, joka oli ollut syynä hänen lankeemukseensa. Itsessään hän ei löytänyt mitään kiitettäwää.KW 160.2
Ei kukaan apostoleista eikä profeetoista wäittänyt olemansa synnitön. Ihmiset, jotka oliwat eläneet Jumalan läheisessä yhteydessä, jotka ennemmin olisiwat uhranneet elämänsä kuin tehneet huonoja tekoja, ihmiset, joille Jumala on antanut jumalallista waloa ja woimaa, owat tunnustaneet oman luonteen syntisyyden. He eiwät ole luottaneet omaan lihaansa, eiwät ole waatineet omaa wanhurskautta, waan owat panneet koko luottamuksensa Kristuksen wanhurskauteen. Samallainen on olewa kaikkien niiden suhde, jotka uskowat Kristukseen.KW 160.3
Joka askeleella eteenpäin kristillisessä kokemuksessa tulee katumuksemme olla sywemmän. Nille, joille Herra on antanut anteeksi ja jotka hän on tunnustanut kansakseen, sanoo hän: “Ja silloin te muistatte pahat tienne ja ne työnne, jotka eiwät ole hywiä, ja saatte iljetyksen itsehenne.” Ja taas sanoo hän: “Ja Minä perustan liittoni sinun kanssasi ja sinä olet tietäwä Minun olewan Herran; että muistaisit ja häpeisit, etkä rohkenisi suutasi awata häpeän tähden, kun Minä annan sinulle anteeksi kaikki, mitä sinä tehnyt olet, sanoo Herra, Herra.” Silloin eiwät huulemme aukea omaksi kiitokseksemme, sillä me tiedämme, että ylistyksemme on yksin Kristuksessa. Silloin me teemme apostolin tunnustuksen omaksemme: “Minä tiedän, ettei minussa, se on lihassani, asu mitään hywää.” “Mutta kaukana olkoon minusta, että kerskaisin muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle ja minä maailmalle.”KW 160.4
Tämän kokemuksen kanssa on yhtäpitäwä seuraawa käsky: “Toimikaa pelwolla ja wawistuksella niin, että pelastutte; sillä Jumala on se, joka waikuttaa teissä sekä tahtomisen että tekemisen, mielisuosionsa mukaan.” Jumala ei käske sinun pelkäämään sitä, että hän lopettaisi lupaustensa täyttämisen, että hänen kärsiwällisyytensä wäsyisi tai armonsa loppuisi. Pelkää pikemmin sitä, että tahtoisi ei ole sopusoinnussa Kristuksen tahdon kanssa, tai että perityt ja suosimasi luonteenpiirteet wallitsewat elämäsi. “Jumala on se, joka waikuttaa teissä sekä tahtomisen että tekemisen, mielisuosionsa mukaan.” Pelkää pikemmin, että itsekkyys astuu sielusi ja suuren Mestarin wäliin. Pelkää, että oma tahto tekee tyhjäksi ne korkeat aikeet, joita Jumala tahtoo sinun kauttasi suorittaa. Kawahda luottamasta omaan woimaasi, wetämästä kättäsi pois Kristuksen kädestä koettaaksesi waeltaa elämän taiwalta ilman häntä.KW 161.1
Meidän tulee wälttää kaikkea, mikä woi yllyttää meissä ylpeyttä ja itsetyytywäisyyttä ja siksi on meidän warottawa itse imartelemasta tai kuuntelemasta imartelua ja kiitosta. Imartelu on saatanan työtä. Hän woi yhtä helposti pettää imartelemalla kuin syyttämällä ja tuomitsemalla; sillä imartelunkin kautta koettaa hän työskennellä sielun turmioksi. Ne, jotka ylistäwät ihmisiä, owat saatanan työaseita. Siitä syystä on Kristuksen palwelijain torjuttawa jokainen ylistäwä sana. Jätä oma minä pois mielestäsi. Kristus yksin on ylennettäwä. Antakaa jokaisen silmän kohota ja kaiken kiitoksen sydämistämme nousta Hänen puoleensa “joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme werellään.” Se, elämä, jota Herran pelko ohjaa, ei ole surullinen eikä pimeä. Kristuksen puute se on, joka tekee kaswot synkiksi ja elämän huokausten toiwioretkeksi. Ne, jotka owat täynnä itserakkautta, eiwät tunne tarwetta eläwään, persoonalliseen yhteyteen Kristuksen kanssa. Se sydän, joka ei ole särkynyt Kalliota wastaan, on ylpeä kuwitellusta täydellisyydestään. Ihmiset tarwitsewat wakawaa uskontoa. He kulkewat mielellään tiellä, joka on kyllin leweä jättämään tilaa heidän omille aatteilleen. Heidän itserakkautensa, rakkautensa suosioon ja kiitokseen jättää pois Wapahtajan sydämestä, ja ilman häntä on sydämessä pimeys ja suru. Mutta kun Kristus asuu sielussa, tulee tämä ilon lähteeksi. Kaikille, jotka ottawat wastaan Kristuksen, tulee Jumalan sana iloksi ja riemuksi.KW 161.2
“Sillä näin sanoo se korkea ja ylistetty, joka asuu ijankaikkisesti ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla särjetty ja nöyrä henki on, että Minä wirwoittaisin nöyrän hengen ja saattaisin särjetyn sydämen elämään.”KW 162.1
Ollessaan wuorenrotkoon kätkettynä sai Mooses katsella Jumalan kirkkautta, ja juuri silloin kun me piiloudumme haljenneeseen kallioon, laskee Kristus läwistetyn kätensä meidän päällemme ja me saamme kuulla, mitä Herralla on sanottawana palwelijoilleen. Meille, samoinkuin Moosekselle näyttää Herra olewansa laupias ja armollinen ja pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa, joka pitää laupiuden tuhanteen saakka, ja antaa anteeksi wääryyden, ylitsekäymisen ja synnin.KW 162.2
Lunastustyöllä on seurauksia, joista ihmisen on waikea saada oikeaa käsitystä. “Mitä silmä ei ole nähnyt, eikä korwa kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, ja minkä Jumala on walmistanut niille, jotka häntä rakastawat.” Kun syntinen, Kristuksen woiman wetämänä, lähestyy nostettua ristiä ja heittäytyy sen eteen, on hän uudestaan luoto. Hän saa uuden sydämen. Hän luodaan uudestaan Kristuksessa Jeesuksessa. Pyhyyden waatimus on täytetty. Jumala itse “wanhurskauttaa sen, joka on Jeesuksen uskosta.” “Ja jotka hän on wanhurskauttanut, ne hän myös on kirkastanut.” Synnin häpeä ja alennus on suuri, mutta wielä suurempi on kunnia ja sowitus Jumalan lunastawan rakkauden kautta. Nille inhimillisille olennoille, jotka pyrkiwät jumalallisen esikuwan kaltaisiksi, annetaan runsaasti taiwaallisia aarteita, woiman täydellisyys, joka asettaa heidät korkeammalle itse enkeleitäkin, jotka eiwät koskaan ole langenneet.KW 163.1
“Näin sanoo Herra, Israelin Lunastaja, hänen Pyhänsä, tuolle, jota sielu inhoo, kansa kammoo … ruhtinaat kumartawat Herran tähden, joka uskollinen on, ja Israelin Pyhän tähden, että hän on sinut walinnut.”KW 163.2
“Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, hän alennetaan ja joka itsensä alentaa, hän ylennetään.”1Perustuu Luuk. 15: 9—14.KW 163.3