“Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden” — Matt. 5: 7

Ihmisen sydän on luonnostaan kylmä, pimeä ja vailla rakkautta. Kun joku osoittaa armahtavaa ja anteeksiantavaa henkeä, hän ei tee sitä itsestään vaan Jumalan Hengen vaikutuksesta. “Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä” (1 Joh. 4: 19).Vu 30.3

Jumala itse on kaiken armon lähde. Hänen nimensä on “laupias ja armahtavainen” (2 Moos. 34: 6). Hän ei kohtele meitä ansiomme mukaan. Hän ei kysy olemmeko hänen rakkautensa arvoisia, hän vuodattaa meidän yllemme runsaan rakkautensa jotta meistä tulisi arvollisia. Hän ei ole kostonhaluinen. Hän ei halua rangaista vaan pelastaa. Hänen sallimuksessaan ilmenevä ankaruuskin tähtää ainoastaan eksyneiden pelastamiseen. Hänellä on pohjaton halu lievittää ihmiskunnan kärsimyksiä ja voidella balsamilla heidän haavansa. Tosin Jumala “ei jätä rankaisematta” (2 Moos. 34: 7), mutta hän haluaisi ottaa pois ihmisen syyllisyyden.Vu 30.4

Laupiaat ovat “osallisia jumalallisesta luonnosta”. Jumalan lempeä rakkaus saa ilmauksensa heissä. Kaikki, joiden sydän on sopusoinnussa jumalallisen rakkauden kanssa, haluavat kutsua ihmisiä parannukseen. He eivät halua tuomita. Sielussa asuva Kristus muodostaa lähteen, joka ei milloinkaan kuivu. Missä hän asuu, siellä vallitsee hyväntahtoisuus.Vu 31.1

Kristitty ei vastaa erehtyvien, kiusattujen ja kurjien syntisten vetoomuksiin kysymällä ovatko he arvollisia. Päinvastoin hän miettii miten hän parhaiten voi auttaa heitä. Kaikkein kurjimmassakin ja turmeltuneimmassakin ihmisessä hän näkee yksilön, jonka puolesta Kristus kuoli ja jonka puolesta Jumala haluaa lastensa työskentelevän.Vu 31.2

Laupiaita ovat ne, jotka osoittavat myötätuntoa köyhiä, kärsiviä ja sorrettuja kohtaan. Job toteaa: “Minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut. Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan. Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulle viittana ja päähineenä. Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka. Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin” (Job 29: 12-16).Vu 31.3

Monen elämä on tuskallista taistelua. He tuntevat puutteensa, ovat kurjia ja epäuskoisia. He ajattelevat, ettei heillä ole mitään mistä olla kiitollisia. Ystävällinen sana, myötätuntoinen katse tai kiitos merkitsee monelle yksinäiselle yhtä paljon kuin lasi vettä janoon nääntyvälle. Myötätuntoinen sana tai ystävällinen teko keventää uupuneilla hartioilla olevaa raskasta kuormaa. Jokainen epäitsekäs sana tai ystävällinen teko on heijastusta Kristuksen rakkaudesta kadonnutta ihmiskuntaa kohtaan.Vu 31.4

Laupiaat “saavat laupeuden”. “Hyväätekeväinen sielu tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itse kostuu” (Sananl. 11: 25). Säälivä ihminen saa kokea suloista rauhaa ja siunattua tyydytystä eläessään epäitsekkäästi muiden hyväksi. Sielussa asuva ja elämässä ilmenevä Pyhä Henki pehmittää kovia sydämiä ja herättää myötätuntoa ja hellyyttä. Sinä niität mitä olet kylvänyt. “Autuas se, joka vaivaista holhoo! - - Herra varjelee häntä ja pitää hänet hengissä, ja maassa ylistetään hänen onneansa, etkä sinä anna häntä alttiiksi hänen vihollistensa raivolle. Herra tukee häntä tautivuoteessa; hänen sairasvuoteensa sinä peräti muutat” (Ps. 41: 2-4).Vu 32.1

Jos olet luovuttanut elämäsi Jumalalle ja työskentelet hänen lastensa hyväksi, olet yhteydessä häneen, jolla on maailmankaikkeuden kaikki keinot käytettävinään. Muuttumattomien lupausten kultainen ketju liittää elämäsi Jumalan elämään. Jumala ei hylkää sinua kärsimyksen ja puutteen hetkellä. “Mutta minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil. 4: 19). Ja viimeisen hädän hetkellä laupiaat saavat turvapaikan säälivän Vapahtajan armosta ja heidät otetaan vastaan ikuisiin asuntoihin.Vu 32.2