“Se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään” — Matt 7: 14

Kristuksen aikana Palestiinan asukkaat elivät muurien ympäröimissä kaupungeissa, jotka sijaitsivat useimmiten kukkuloiden rinteillä. Jyrkät, kiviset tiet veivät porteille, jotka suljettiin auringon laskiessa, ja kotiin taivaltavan matkamiehen oli usein kiiruhdettava ylös hankalaa rinnettä ehtiäkseen portille ennen pimeän tuloa. Hidastelija joutui jäämään ulkopuolelle.Vu 147.1

Tuo kapea, ylöspäin vievä tie, jonka päässä odotti kodin lepo, tarjosi Jeesukselle osuvan vertauksen kristityn tiestä. Polku, jonka olen asettanut eteenne, on kaita, hän sanoi. Portista on vaikea päästä sisälle, sillä kultainen sääntö sulkee ulkopuolelle kaiken ylpeyden ja itsekkyyden. On olemassa leveämpikin tie, mutta se vie tuhoon. Jos haluatte kulkea hengellisen elämän polkua, teidän on noustava jatkuvasti korkeammalle, sillä tie vie ylöspäin. Teidän on kuljettava vähälukuisessa joukossa, sillä enemmistö valitsee alapäin vievän polun.Vu 147.2

Kuolemaan vievälle tielle mahtuu kulkemaan koko ihmiskunta. Siellä on tilaa maailmallisuudelle, itsekkyydelle, ylpeydelle, epärehellisyydelle ja siveelliselle rappiolle. Jokainen voi pitää kiinni omista mielipiteistään ja opeistaan, seurata omia taipumuksiaan ja tehdä mitä tahansa hänen itserakkautensa vaatii. Ei ole tarpeen etsiä polkua joka vie tuhoon, sillä portti on avara ja tie leveä, ja jalat kääntyvät itsestään kuoleman tielle.Vu 147.3

Mutta tie elämään on kapea ja portti ahdas. Jos pidät kiinni yhdestäkin synnistä, huomaat että tie on sinulle liian kapea. Sinun on luovuttava omista teistäsi, omasta tahdostasi, pahoista tavoistasi ja tottumuksistäsi, jos aiot kulkea Herran tietä. Jos haluat palvella Kristusta, et voi hyväksyä maailman mielipiteitä etkä mukautua sen tasoon. Taivaan tie on liian kapea, jotta sillä voitaisiin komeilla arvonimillä tai rikkauksilla, liian kapea itsekeskeiselle kunnianhimolle, liian jyrkkä ja vaivalloinen mukavuutta rakastaville. Aherrus, kärsivällisyys, itsekieltäymys, halveksunta, köyhyys ja syntisten vastarinta olivat Kristuksen osana, ja ne kuuluvat meillekin, jos aiomme päästä Jumalan paratiisiin.Vu 147.4

Tästä ei kuitenkaan tule päätellä, että ylöspäin johtavaa tietä on vaikea ja alaspäin vievää helppoa kulkea. Kuolemaan vievällä tiellä ihminen kohtaa jatkuvasti tuskaa ja kärsimyksiä, surua ja pettymyksiä, häntä varoitetaan jatkamasta matkaa. Jumalan rakkaus on tehnyt itsetuhon vaikeaksi välinpitämättömille ja uppiniskaisille. On totta, että saatanan polku näyttää kiehtovalta, mutta se on petosta. Pahan tiellä ihminen tuntee katkeraa katumusta ja jäytävää huolta. Saatamme luulla, että on miellyttävää seurata ylpeyden ja maailmallisen kunnianhimon viitoittamaa tietä, mutta sen päässä odottavat tuska ja suru. Itsekkäät suunnitelmat saattavat houkutella mairittelevilla lupauksilla ja nautinnon toiveilla, mutta tulemme huomaamaan, että itsekeskeiset toiveet myrkyttävät onnemme ja katkeroittavat elämämme. Alaspäin vievän tien portti saattaa olla kukkasin koristeltu, mutta polulla on okaita. Tien alussa hehkuva toivon valo himmenee ja muuttuu epätoivon synkkyydeksi, ja kulkijaa ympäröivät loputtoman yön varjot.Vu 148.1

“Uskottomien tie on koleikkoa” (Sanani. 13: 15), mutta viisauden “tiet ovat suloiset tiet, sen polut rauhaisat kaikki tyynni” (3: 7). Jokainen Kristuksel- le kuuliainen teko, jokainen hänen vuokseen tehty epäitsekäs työ, jokainen kestetty koetus ja jokainen voitettu kiusaus on askel kohti lopullista kunniakasta voittoa. Jos otamme Kristuksen oppaaksi, hän johtaa meitä turvallisesti. Suurimmankaan syntisen ei tarvitse eksyä. Jokainen epävarma etsijä voi vaeltaa puhtaassa ja pyhässä valossa. Vaikka polku on kapea - niin pyhä, ettei syntiä voida sillä suvaita, kuitenkin kaikille on varmistettu pääsy sille, eikä yhdenkään epäilevän, pelokkaan sielun tarvitse sanoa: “Jumala ei välitä minusta.”Vu 148.2

Tie saattaa olla epätasainen ja nousu jyrkkä, salakuoppia voi olla oikealla ja vasemmalla. Matkamme saattaa olla rasittava: joudumme ponnistelemaan eteenpäin vaikka olemme uupuneita ja kaipaamme lepoa, taistelemaan vaikka olemme heikkoja. Kun olemme masentuneita, meidän on silti toivottava. Kristus on kuitenkin oppaamme, ja saavumme varmasti lopulta kaivattuun turvapaikkaan. Kristus itse on kulkenut tuon vaikean tien ennen meitä, hän on tasoittanut polun meille.Vu 149.1

Ja pitkin matkaa ikuiseen elämään johtavan jyrkän tien varrella on ilon lähteitä uupuneiden virkistykseksi. Viisauden teitä vaeltavat ovat kärsimyksissäkin iloisia, sillä hän, jota heidän sielunsa rakastaa, kulkee näkymättömänä heidän vierellään. Jokaisella ylöspäin vievällä askelella he tuntevat selvemmin hänen kätensä kosketuksen, jokaisella askelella he näkevät loistavampia välähdyksiä tuonpuoleisesta kirkkaudesta, ja heidän ylistyslaulunsa kohoaa yhä riemukkaampina valtaistuimen eteen yhtyäkseen siellä enkelien lauluun. “Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka” (Sanani. 4: 18).Vu 149.2