“Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta” — Luuk 13: 24

Myöhäinen matkamies, joka kiirehti ehtiäkseen kaupungin portille ennen auringonlaskua, ei voinut pysähtyä katsomaan nähtävyyksiä tien varrella. Koko hänen huomionsa oli kiinnittynyt siihen, että hän ehtisi portista sisälle. Samaa lujaa määrätietoisuutta vaaditaan kristityn elämässä, sanoi Jeesus. Minä olen näyttänyt teille luonteeseen kätkeytyvän kirkkauden, joka on valtakuntani todellinen kirkkaus. Se ei lupaa teille maallista valtaa, mutta silti teidän kannattaa tavoitella sitä kaikin voimin. Minä en kutsu teitä taistelemaan maallisen ylivallan saavuttamiseksi, mutta älkää silti luulko, ettei teillä olisi taisteluja taisteltavana ja voittoja saavutettavana. Minä kehotan teitä ponnistelemaan ja kamppailemaan päästäksenne minun hengelliseen valtakuntaani.Vu 150.1

Kristityn elämä on taistelua ja marssia. Mutta voittoa ei saavuteta ihmisvoimin. Taistelukenttänä on ihmisen sydän. Taistelu, jonka joudumme käymään - suurin taistelu mihin ihminen milloinkaan on osallistunut - koskee oman minän alistamista Jumalan tahtoon, sydämen luovuttamista rakkauden hallintaan. Vanha luonto, joka on syntynyt verestä ja lihan tahdosta, ei voi periä Jumalan valtakuntaa. Perinnöllisistä taipumuksista ja vanhoista tottumuksista on luovuttava. Jos haluat astua sisään hengelliseen valtakuntaan, tulet huomaamaan, että turmeltuneen luonnon kaikki halut ja himot nousevat pimeyden voimien tukemina sinua vastaan. Itsekkyys ja ylpeys tekevät vastarintaa kaikelle mikä osoittaa niiden olevan syntiä. Me emme voi omassa voimassamme voittaa pahoja haluja ja tottumuksia, jotka pyrkivät hallitsemaan meitä. Me emme kykene voittamaan mahtavaa vihollista, joka pitää meitä orjuudessa. Jumala yksin voi antaa meille voiton. Hän haluaa meidän hallitsevan itseämme, tahtoamme ja tekojamme. Hän ei kuitenkaan voi vaikuttaa meissä ilman suostumustamme ja myötävaikutustamme. Jumalan Henki työskentelee ihmiselle annettujen kykyjen ja voimien välityksellä. Meidän on tarmokkaasti työskenneltävä yhdessä Jumalan kanssa.Vu 150.2

Voittoa ei savuteta ilman jatkuvaa harrasta rukousta ja oman minän nöyryyttämistä joka askeleella. Tahtoamme ei voida pakottaa yhteistyöhön jumalallisten voimien kanssa, vaan sen tulee suostua siihen vapaaehtoisesti. Vaikka Jumalan Henki vaikuttaisi sinussa väkisin satakertaisella voimalla, se ei vielä tekisi sinusta kristittyä eikä kelvollista taivaan alamaista. Saatanan linnake pysyisi yhä pystyssä. Tahto on asetettava Jumalan tahdon puolelle. Sinä et itse kykene alistamaan suunnitelmiasi, halujasi ja kykyjäsi Jumalan tahtoon, mutta jos “taivut taivutettavaksi”, Jumala tekee sen puolestasi. Hän hajottaa “maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan” ja vangitsee “jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle” (2 Kor. 10: 5). Silloin te ahkeroitte “pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte: sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi” (Fil. 2: 12, 13).Vu 151.1

Kristuksen kauneus ja taivaan kunnia vetävät puoleensa myös monia sellaisia, jotka pelästyvät ehtoja, joilla niistä päästään osalliseksi. Leveällä tiellä on paljon niitä, jotka eivät ole täysin tyyty- väisiä kulkemaansa polkuun. He haluavat vapautua synnin orjuudesta ja pyrkivät omassa voimassaan taistelemaan synnillisiä tottumuksia vastaan. He katsovat kohti kapeaa tietä ja ahdasta porttia, mutta itsekkäät nautinnot, maailmanrakkaus, ylpeys ja epäpyhä kunnianhimo ovat esteenä heidän ja Vapahtajan välillä. Oman tahdon luovuttaminen, omien mieltymysten ja tavoitteiden hylkääminen vaatii uhria, ja se saa heidät epäröimään, horjumaan ja kääntymään takaisin. Monet “koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi” (Luuk. 13: 24). Heillä on halua ja joskus pyrkimystäkin siihen, mutta he eivät ole päättäneet saavuttaa sitä mihin hintaan hyvänsä.Vu 151.2

Jos tahdomme voittaa, ainoa toivomme on siinä, että yhdistämme tahtomme Jumalan tahtoon ja työskentelemme yhdessä hänen kanssaan joka hetki ja joka päivä. Emme voi pitää kiinni omasta minästä ja kuitenkin mennä sisälle Jumalan valtakuntaan. Voimme saavuttaa pyhyyden ainoastaan kieltämällä itsemme ja ottamalla vastaan Kristuksen mielenlaadun. Ylpeys ja itseriittoisuus on ristiinnaulittava. Olemmeko halukkaat maksamaan vaaditun hinnan? Suostummeko siihen, että tahtomme mukautetaan täydellisesti Jumalan tahtoon? Jumalan muuttava armo voi ilmetä meissä vasta kun olemme siihen halukkaat.Vu 152.1

Meidän sotamme on “hyvä uskon kilvoitus”. “Sitä varten minä vaivaa näenkin”, sanoi apostoli Paavali, “taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa” (Kol. 1: 29).Vu 152.2

Kun Jaakob tuli elämänsä suureen käännekohtaan, hän vetäytyi syrjään rukoilemaan. Hänen mielensä täytti yksi ainoa valtava halu - hän halusi luonteen muutosta. Mutta kun hän rukoili Juma- laa, vihollinen - niin hän luuli - tarttui häneen, ja koko yön hän taisteli henkensä edestä. Mutta ei edes kuoleman vaara muuttanut hänen sielunsa kaipausta. Kun hänen voimansa olivat miltei lopussa, enkeli käytti jumalallista voimaansa, ja hänen kosketuksestaan Jaakob tiesi ketä vastaan hän oli taistellut. Haavoittuneena ja avuttomana hän nojautui Vapahtajan rintaa vasten ja pyysi siunausta. Hän ei hellittänyt otettaan eikä lakannut rukoilemasta, ja Kristus täytti tämän avuttoman, katuvan sielun pyynnön lupauksensa mukaan: “Antautukoon hän minun turviini tehdäkseen rauhan minun kanssani, niin hän on tekevä rauhan minun kanssani” (Jes. 27: 5, engl. käänn.). Jaakob rukoili päättävästi: “En päästä sinua, ellet siunaa minua” (1 Moos. 32: 26). Tämän hellittämättömän asenteen Jaakob sai häneltä, jonka kanssa hän painiskeli. Hän antoi Jaakobille voiton sekä muutti hänen nimensä Jaakobista Israeliksi sanoen: “Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut” (jae 28). Mitä Jaakob oli turhaan tavoitellut taistelemalla omassa voimassaan, sen hän saavutti alistumalla ja uskomalla lujasti. “Tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme” (1 Joh. 5: 4).Vu 152.3