Luku 25—Seurakunnan toivo.
Kun olen katsellut viime aikoina, löytäisinkö sävyisän ja nöyrän Jeesuksen seuraajia, olen saanut paljon ajattelemisen aihetta siitä, mitä olen nähnyt. Monet, jotka sanovat odottavansa Kristuksen pikaista tulemista, muodostautuvat tämän maailman mukaan etsien innokkaammin ihmisten suosiota ja kiitosta kuin Jumalan hyväksymistä. He ovat penseitä ja muodollisia, niiden nimiseurakuntien kaltaisia, joista he lyhyt aika sitten erkanivat. Laodikean seurakunnalle osoitetut sanat kuvaavat täydellisesti heidän nykyistä tilaansa. Katso Ilm. k. 3: 14-20. He eivät ole »ky1miä eivätkä kuumia», vaan »p e n s e i t ä». Ja jos he eivät ota vaaria »uskollisen ja totisen Todis-tajan» neuvosta, eivätkä tee ahkerasti parannusta, eivätkä ota vastaan »kultaa, tulessa puhdistettua», »valkeita vaatteita» ja »silmävoidetta», on hän oksentava heidät suustansa.HK 123.1
Aika on tullut, jolloin suuri osa niistä, jotka kerran iloitsivat ja ääneen riemuitsivat ajatellessaan Jeesuksen pikaista tulemista, ovat samassa tilassa kuin maailma ja ne seurakunnat, jotka kerran pilkkasivat heitä uskonsa tähden Jeesuksen tulemukseen ja levittivät heistä kaikellaisia valheita herättääkseen ennakkoluuloja heitä kohtaan ja tehdäkseen tyhjäksi heidän vaikutusvoimansa. Niinpä nykyään ne, jotka ikävöivät elävää Jumalaa isoten ja janoten hänen vanhurskauttaan ja joiden Jumala suo tuntea hänen voimaansa tyydyttäessään heidän sielunsa kaipuun vuodattamalla rakkauttaan heidän sydämiinsä, joutuvat usein, jos rohkenevat kunnioittaa Jumalaa ylistämällä hänen nimeään, niiden pilkan alaisiksi, jotka myöskin vakuuttavat uskovansa Jeesuksen pikaiseen tulemiseen. He sanovat heidän joutuneen eksytyksen valtaan, olevan hypnotisoituja tai pahojen henkien johdon alaisia.HK 124.1
Useat näistä nimikristityistä pukeutuvat, puhuvat ja elävät maailman tavalla ja ainoa, minkä kautta heidät saatetaan tuntea, on heidän tunnustuksensa. Vaikkakin he tunnustavat odottavansa Kristusta, eivät he kuitenkaan serustelussaan osoita harrastavansa sitä, mikä on taivaassa, vaan sitä, mikä on maan päällä. »Millaisia tuleekaan niiden olla kaikessa pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa», jotka tunnustavat »odottavansa ja jouduttavansa Jumalan päivän tulemista». 2 Piet. 3: 11. »Ja jokainen, joka panee häneen sen toi- von, puhdistaa itsensä, niinkuin hänkin on puhdas», 1 Joh. 3: 3. Mutta on ilmeistä, että monet, jotka nimittävät itseään adventisteiksi, käyttävät enemmän aikaa mietiskelläkseen. miten kaunistaisivat omaa ruumistansa ja miten parhaiten maailman silmissä miellyttäviltä näyttäisivät kuin oppiakseen Jumalan sanan avulla tuntemaan, miten voisivat olla Jumalalle otollisia.HK 124.2
Mitähän, jos rakastettava Jeesuksemme, esikuvamme, ilmaantuisi heidän ja ylipäänsä uskovaisiksi lukeutuvien keskuuteen, samalla tavalla kuin hän ilmaantui ensimmäisessä tulemisessaan? Hän syntyi seimessä. Seuraa häntä läpi hänen elämänsä ja työnsä. Hän oli surujen mies, murhetta ja tuskaa täynnä. Nämä nimikristityt häpeäisivät sävyisää ja nöyrää Vapahtajaa, joka pukeutui yksinkertaiseen, saumattomaan viittaan ja jolla ei ollut paikkaa, mihin olisi päänsä kallistanut. Hänen tahraton, itsensäkieltävä elämänsä tuomitsisi heidät. Hänen pyhä vakavuutensa olisi kiusallinen hillike heidän kevytmielisyydelleen ja tyhjälle naurulleen. Hänen vilpitön vael-luksensa olisi moite heidän maailmalliselle ja himokkaalle vaellukselleen. Hänen julistaessaan korutonta, vihlovaa totuutta, heidän todellinen luonteensa tulisi näkyviin, ja he haluaisivat niin pian kuin mahdollista päästä eroon sävyisästä esikuvasta, rakastettavasta Jeesuksesta. He olisivat ensimmäisinä tavoittamassa häntä kiinni hänen sanoistaan ja koroittamassa huudon: »Ristiinnaulitkaa hänet! Ristiinnaulitkaa hänet!»HK 125.1
Seuratkaamme Jeesusta hänen sävyisänä ratsastaessaan Jerusalemiin, silloin kun »koko opetuslasten joukko rupesi iloiten kiitämään Jumalaa korkealla äänellä... sanoen: ‘Siunattu olkoon hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä! Rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!’ Ja muutamat farisealaiset, jotka oli- vat kansajoukossa, sanoivat hänelle: ‘Opettaja, nuhtele opetuslapsiasi’. Mutta hän vastasi ja sanoi: ‘Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutai-sivat’». Suuri osa niistä, jotka tunnustavat odottavansa Kristuksen tuloa, olisivat farisealaisten lailla etummaisina opetuslapsia vaimentamassa, ja epäilemättä he koroittaisivat huudon: »Fanatismia! Hypnotismia! Hypnotismia!» Ja opetuslapsia, jotka levittävät vaatteitaan ja palmunoksia tielle, pidettäisiin tuhlaavaisina ja hullaantuneina. Mutta Jumalalla on oleva maan päällä lapsia, jotka eivat ole niin kylmiä ja kuolleita, etteivät he voisi kiittää ja kunnioittaa häntä. Hän on saava osakseen kunniaa muutamilta, ja jos hänen valittunsa, ne, jotka hänen käskynsä pitävät, vaikenisivat, niin silloin kivet huutaisivat.HK 125.2
Jeesus on tuleva, vaikka ei, kuten ensimmäisessä tulemisessaan, pienenä lapsena Betlehemissä eikä myöskään senkaltaisena kuin hän oli Jerusalemiin ratsastaessaan opetuslasten ylistäessä Jumalaa, korkealla äänellä huutaen: »Hosianna», vaan hän on tuleva Isänsä kirkkaudessa, koko pyhän enkeliseurueen häntä saattaessa maan päälle. Koko taivas tyhjentyy enkeleistä Kristuksen tullessa, ja hänen pyhänsä maan päällä odottavat häntä ja katsovat taivaalle, samoinkuin Galilean miehet, silloinkuin Jeesus otettiin ylös öljymäeltä. Silloin ainoastaan ne, jotka ovat pyhiä ja jotka ovat täydellisesti seuranneet nöyrää Esikuvaansa, ilosta haltioituneina huudahtavat hänet nähdessään: »Katso! tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme ja hän pelastaa meidät.» Heidät muutetaan »yht’äkkiä silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa» — sen pasuunan, joka herättää nukkuvat pyhät kutsuen heidät esiin tomuvuoteiltaan. Ihanaan kuolemattomuuteen pukeutuneina he riemuiten huudahtavat: »Voitto! Voitto kuolemasta ja haudasta!» Senjälkeen muutetut pyhät yhdessä enkelien kanssa temmataan yläilmoihin Herraa vastaan eikä heidän enää milloinkaan tarvitse erota rakkautensa esineestä.HK 126.1
Voisimmeko olla vaiti, kun eteemme on auennut sellainen näköala kuin edellä on kerrottu, sellainen ylevä ja kirkas toivo, sellainen lunastus, minkä Kristus verellään on meille hankkinut? Emmekö kiittäisi Jumalaa, vieläpä korkealla äänellä, niinkuin opetuslapset Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin? Eikö meidän tulevaisuustoivomme ole paljon ihanampi kuin heidän tulevaisuustoivonsa oli? Kuka rohkenee kieltää meitä kunnioittamasta Jumalaa korkealla äänellä, kun meillä on sellainen kuolemattomuutta ja kirkkautta täynnä oleva toivo? Olemme maistaneet tulevan maailman voimia ja halajamme päästä niistä yhä enemmän osallisiksi. Koko olemukseni huutaa elävää Jumalaa enkä minä voi olla tyydytetty, ennekuin tulen täytetyksi koko hänen täyteydellään.HK 127.1
* * * * *