»Vaikene, ole hiljaa»

Äkkiä salaman leimahdus lävistää pimeyden, ja he näkevät Jeesuksen nukkumassa myrskyn häntä häiritsemättä. Hämmästyneinä ja epätoivoisina he huudahtavat: »Opettaja, etkö välitä siitä, että me hukumme? » Kuinka hän voi levätä niin rauhassa heidän ollessaan vaarassa ja taistellessaan kuoleman kanssa?AO4 287.4

Heidän huutonsa herättää Jeesuksen. Salaman valossa he näkevät taivaallisen rauhan hänen kasvoillaan, he lukevat hänen katseestaan itsensä unohtavaa, hellää rakkautta, ja heidän sydämestään kohoaa hänen puoleensa huuto: »Herra, auta, me hukumme!»AO4 287.5

Ei ainoakaan sielu ole koskaan päästänyt tuota huutoa niin ettei sitä olisi kuultu. Kun opetuslapset tarttuvat airoihin tehdäkseen viimeisen ponnistuksen, Jeesus nousee. Hän seisoo opetuslastensa keskellä myrskyn pauhatessa, laineiden lyödessä heidän ylitseen ja salaman valaistessa hänen kasvojaan. Hän kohottaa kätensä, joka niin usein on tehnyt laupeudentekoja, ja sanoo raivoavalle merelle: »Vaikene, ole hiljaa!»AO4 287.6

Myrsky lakkaa. Aallot vaimentuvat. Pilvet poistuvat, ja tähdet tulevat näkyviin. Vene kelluu tyynellä järven pinnalla. Sitten Jeesus kääntyy opetuslapsiinsa päin ja kysyy murheellisena: »Miksi olette niin pelkureita? Kuinka teillä ei ole uskoa?»AO4 287.7

Opetuslapset olivat vaiti. Ei edes Pietari yrittänyt ilmaista, millainen pelonsekainen kunnioitus täytti hänen mielensä.AO4 288.1

Veneet, jotka olivat lähteneet seuraamaan Jeesusta, olivat olleet samassa vaarassa kuin opetuslastenkin vene. Kauhu ja epätoivo olivat vallanneet niissä olijat, mutta Jeesuksen käsky tyynnytti pauhinan. Myrskyn raivo oli ajanut veneet lähelle toisiaan, ja kaikki niissä olijat olivat nähneet ihmeen. Tyvenessä, joka nyt seurasi, unohtui pelko. Ihmiset kuiskailivat keskenään: »Kuka onkaan tämä, kun sekä tuuli että meri häntä tottelevat?»AO4 288.2