Jeesus nuhtelee perinnäissäännöistä

Jeesus ei yrittänyt puolustaa itseään tai opetuslapsiaan. Hän ei viitannutkaan häntä vastaan esitettyihin syytteisiin, vaan ryhtyi osoittamaan, mikä henki vaikutti näissä ihmissääntöjen puolustajissa. Hän kertoi heille esimerkin siitä, mitä he yhä uudelleen tekivät ja olivat tehneet juuri ennen kuin tulivat urkkimaan häntä.AO4 340.2

Hän sanoi: »Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne. Sillä Mooses on sanonut: ‘Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, ja: - Joka kiroaa isäänsä ja äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman’. Mutta te sanotte, että jos ihminen sanoo isälleen tai äidilleen: ‘Se, minkä sinä olisit saava minulta hyväksesi, on korban’ - se on uhrilahja — ja niin te ette enää salli hänen antaa mitään avustusta isälleen tai äidilleen. »He syrjäyttivät viidennen käskyn merkityksettömänä, mutta olivat hyvin tarkkoja vanhinten perinnäissääntöjen noudattamisessa. He opettivat kansalle, että omaisuuden pyhittäminen temppelille oli pyhempi velvollisuus kuin vanhempien auttaminen, ja olipa tarve miten suuri tahansa, oli pyhyyden loukkausta antaa isälle tai äidille mitään osaa siitä, mikä näin oli pyhitetty. Lapsen, joka ei välittänyt vanhemmistaan, tuli vain sanoa sana »korban » omaisuudestaan pyhittäen sen täten Jumalalle, ja niin hän saattoi pidättää sen omaan käyttöönsä eliniäkseen, ja hänen kuolemansa jälkeen se käytettäisiin temppelin hyväksi. Näin hänellä oli oikeus sekä eläessään että kuollessaan ylenkatsoa vanhempiaan ja pidättää heille tuleva avustus sen varjolla, että muka uhrasi Jumalalle.AO4 340.3

Jeesus ei milloinkaan sanoin tai teoin vähentänyt ihmisen velvollisuutta antaa lahjoja ja uhreja Jumalalle. Kristus antoi kaikki ne lain määräykset, jotka koskivat kymmenyksiä ja uhreja. Maan päällä ollessaan hän kiitti köyhää leskeä, joka antoi kaikkensa temppelin uhriarkkuun. Mutta pappien ja rabbiinien näennäinen into Jumalan asian hyväksi oli tekosyy, jolla he peittivät halunsa itsekorotukseen. Siten he pettivät kansaa. Ihmisten kannettaviksi sälytettiin raskaita taakkoja, joita Jumala ei ollut määrännyt. Eivät Kristuksen opetuslapsetkaan olleet täysin vapaita siitä ikeestä, jolla perityt ennakkoluulot ja rabbiinien arvovalta heitä sitoivat. Nyt paljastaessaan rabbiinien todellisen hengen Jeesus koetti vapauttaa perimätapojen kahleista kaikki, jotka halusivat palvella Jumalaa.AO4 340.4

»Te ulkokullatut», hän sanoi kavalille vakoojille, »oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: ‘Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.’ » Kristuksen sanat olivat syytös koko farisealaista järjestelmää vastaan. Hän selitti, että asettamalla omat sääntönsä Jumalan käskyjen yläpuolelle rabbiinit korottivat itsensä yli Jumalan.AO4 341.1

Jerusalemista tulleet lähettiläät olivat raivon vallassa. He eivät voineet syyttää Kristusta Siinailla annetun lain rikkojaksi, sillä hän puhui sen puolesta heidän perinnäissääntöjään vastaan. Lain suuret käskyt, jotka hän oli esittänyt, olivat ihmisten keksimien sääntöjen jyrkkä vastakohta.AO4 341.2

Jeesus selitti kansanjoukolle ja myöhemmin vielä täydellisemmin opetuslapsilleen, ettei saastutus tule ulkoavaan sisältäpäin. Puhtaus ja epäpuhtaus asustavat sielussa. Ihmisen saastuttaa paha teko, paha sana, paha ajatus, Jumalan lain rikkominen, eikä ulkonaisten, ihmisten keksimien muotomenojen laiminlyöminen.AO4 341.3

Opetuslapset huomasivat va- koojien raivon, kun heidän väärät oppinsa paljastuivat. He näkivät heidän vihaiset kasvonsa ja kuulivat heidän mutisevan tyytymättömyyden ja koston sanoja. He unohtivat, kuinka usein Jeesus oli osoittanut voivansa lukea ihmissydäntä kuin avointa kirjaa, ja kertoivat hänelle, minkä vaikutuksen hänen sanansa olivat tehneet. Toivoen, että hän lepyttäisi suuttuneet virkamiehet, he sanoivat Jeesukselle: »Tiedätkö, että fariseukset loukkaantuivat kuullessaan tuon puheen?»AO4 341.4

Hän vastasi: »Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois. »Rabbiinien niin korkealle arvostamat tavat ja perinteet olivat tästä maailmasta eivätkä taivaasta. Olipa heillä ihmisiin miten suuri valta tahansa, he eivät voineet kestää Jumalan koetusta. Kaikki ihmissäännöt, jotka on pantu Jumalan käskyjen tilalle, havaitaan arvottomiksi sinä päivänä, jolloin »Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa » (Saarn. 12: 14).AO4 342.1