Luku 30—Tehtävään valitut
“Niin hän asetti kaksitoista olemaan kanssansa ja lähettääkseen heidät saarnaamaan.”AT 267.1
“Ja Hän nousi vuorelle ja kutsui tykönsä ne, jotka Hän itse tahtoi, ja he menivät Hänen tykönsä. Niin Hän asetti kaksitoista olemaan kanssansa ja lähettääksensä heidät saarnaamaan.”AT 267.2
Vuorenrinteen varjoisien puiden alla vain vähän matkaa Galilean merestä Jeesus kutsui kaksitoista miestä apostoleikseen ja piti vuorisaarnan. Kedot ja kukkulat olivat Jeesuksen lempipaikkoja, ja usein Hän mieluummin opetti avoimen taivaan alla kuin temppelissä tai synagoogissa. Häntä seuraavat kansanjoukot eivät olisi mahtuneetkaan mihinkään synagoogaan, mutta Hän ei ainoastaan tästä syystä valinnut ketoja ja lehtoja opetuspaikoikseen. Jeesus rakasti luontoa. Sen jokainen rauhaisa soppi oli Hänelle pyhä temppeli.AT 267.3
Eedenin puitten siimeksen olivat maailman ensimmäiset asukkaat valinneet pyhäkökseen. Siellä Kristus oli seurustellut ihmiskunnan kantaisän kanssa. Paratiisista karkoitettuna esivanhempamme yhä palvelivat Jumalaa kedoilla ja lehdoissa, ja Kristus julisti siellä heille armonsa evankeliumia. Kristus puhui Aabrahamin kanssa Mamren tammistossa, Iisakin kanssa tämän mennessä ehtoolla kedoille rukoilemaan, Jaakobin kanssa Beetelin rinteellä, Mooseksen kanssa Midianin kukkuloilla ja Daavid-poikasen kanssa hänen paimentaessaan laumojaan. Kristuksen määräyksestä Israelin kansa oli tuhannen viidensadan vuoden ajan lähtenyt kotoaan viikon ajaksi joka vuosi ja asunut lehtimajoissa, joiden rakennusaineina oli “palmunoksia ja tuuheiden puiden lehviä sekä pajuja purojen varsilta.” 3 Moos. 23: 40.AT 267.4
Kasvattaessaan opetuslapsiaan Jeesus halusi vetäytyä kaupungin hälinästä hiljaisille kedoille ja kukkuloille, mikä oli enemmän sopusoinnussa niiden opetusten kanssa itsensäkieltämisestä, joita Hän halusi heille antaa. Ja julkisen toimintansa aikana Hän mielellään keräsi kansaa ympärilleen sinisen taivaan alle jollekin ruohoisalle vuorenrinteelle tai järven rannalle. Siellä luomistöittensä ympäröimänä Hän saattoi suunnata kuulijainsa ajatukset ihmisten aikaansaannoksista Jumalan käsialoihin. Luonnon kasvu ja kehitys ilmaisivat Hänen valtakuntansa periaatteita. Kohottaessaan katseensa Jumalan vuoria kohden ja katsellessaan Hänen kättensä ihmeellisiä tekoja, ihmiset saattoivat oppia kalliita jumalallisia totuuksia. Kristuksen opetukset toistuisivat heille luonnossa. Näin on kaikkien niiden, jotka menevät ulos luontoon Kristus sydämessään. He tuntevat pyhän ilmapiirin ympäröivän itseään. Luonto julistaa Herramme vertauksia ja toistaa Hänen neuvojaan. Seurustelu Jumalan kanssa luonnossa ylentää mielen ja rauhoittaa sydämen.AT 268.1
Nyt oli otettava ensimmäinen askel sen seurakunnan järjestämiseksi, jonka Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen tuli olla Hänen edustajansa maan päällä. Heidän käytettävissään ei ollut mitään komeata pyhäkköä, mutta Vapahtaja vei opetuslapsensa rakastamansa luonnon helmaan, ja heidän mielessään liittyivät tuon päivän pyhät kokemukset aina vuorten ja laaksojen ja meren kauneuteen.AT 268.2
Jeesus oli kutsunut opetuslapsensa lähettääkseen heidät toimimaan Hänen todistajinaan, julistamaan maailmalle, mitä he olivat Hänessä nähneet ja Häneltä kuulleet. Heidän tehtävänsä oli tärkein, mihin ihmislapsia koskaan on kutsuttu, ja vain Kristuksen oma tehtävä oli sitä korkeampi. Heidän tuli Jumalan työtovereina toimia maailman pelastukseksi. Kuten Vanhassa testamentissa kaksitoista patriarkkaa edustaa Israelia, samoin kahdentoista apostolin tuli edustaa evan- keliumiseurakuntaa.AT 268.3
Vapahtaja tunsi valitsemiensa miesten luonteen, kaikki heidän heikkoutensa ja virheensä olivat avoinna Hänen edessään. Hän tiesi mihin vaaroihin he joutuisivat ja millainen vastuu tulisi heidän kannettavakseen, ja Hänen sydämensä tunsi sääliä näitä valittuja kohtaan. Eräällä vuorella lähellä Galilean merta Hän vietti yksinään kokonaisen yön rukoillen heidän puolestaan heidän nukkuessaan vuoren juurella. Päivän koittaessa Hän kutsui heidät koolle, sillä Hänellä oli jotakin tärkeätä ilmoitettavaa heille.AT 268.4
Nämä opetuslapset olivat jonkin aikaa olleet Jeesuksen mukana ahkerassa työssä. Johannes ja Jaakob, Andreas ja Pietari, Filippus, Natanael ja Matteus olivat liittyneet Häneen läheisemmin kuin toiset ja nähneet enemmän Hänen ihmetöitään. Pietarilla, Jaakobilla ja Johanneksella oli vielä läheisempi suhde Häneen. He olivat melkein aina Hänen seurassaan, näkivät Hänen ihmetekonsa ja kuulivat Hänen sanansa. Näistä Johannes tuli kaikkein läheisimmäksi Jeesukselle, niin että hänet mainitaan opetuslapsena, jota Jeesus rakasti. Vapahtaja rakasti heitä kaikkia, mutta Johanneksen mieli oli vastaanottavaisin. Hän oli toisia nuorempi, ja luottavasti kuin lapsi hän avasi sydämensä Jeesukselle. Näin hän tunsi erikoista yhteenkuuluvaisuutta Jeesuksen kanssa, ja Vapahtaja jätti lapsilleen hänen välityksellään syvällisimirät hengelliset opetukset.AT 269.1
Eräässä apostolien ryhmässä on Filippuksen nimi ensimmäisenä. Hän oli ensimmäinen opetuslapsi, jolle Jeesus lausui suoraan kehoituksen: “Seuraa minua.” Filippus oli Betsaidasta, Andreaksen ja Pietarin kaupungista. Hän oli kuunnellut Johannes Kastajan opetuksia ja kuullut hänen nimittävän Kristusta Jumalan Karitsaksi. Filippus etsi vilpittömästi totuutta, mutta hän oli sydämeltään hidas uskomaan. Vaikka hän oli liittynyt Kristukseen, niin tapa, jolla hän kertoi hänestä Natanaelille, osoittaa, ettei hän ollut täysin vakuuttunut Jeesuksen jumaluudesta. Vaikka ääni taivaasta oli julistanut Jeesuksen Jumalan Pojaksi, niin Filippukselle Hän oli vain “Jeesus, Joosefin poika, Nasaretista”. Joh. 1: 45. Filippuksen uskon puute ilmeni jälleen silloin, kun viisituhatta ruokittiin. Häntä koetellakseen Jeesus kysyi: “Mistä ostamme leipää näiden syödä?” Filippuksen vastaus oli epäuskoinen: “Eivät kahdensadan denaarin leivät heille riittäisi, niin että kukin saisi edes vähän.” Joh. 6: 5, 7. Jeesus tuli murheelliseksi. Vaikka Filippus oli nähnyt Hänen tekojaan ja kokenut Hänen voimaansa, ei hänellä kuitenkaan ollut uskoa. Kun kreikkalaiset pyysivät Filippusta kertomaan Jeesuksesta, ei hän käyttänyt tilaisuutta hyväkseen esittääkseen Hänet heille Vapahtajana, vaan meni kertomaan siitä Andreakselle. Ja myöhemmin, juuri vähän ennen ristiinnaulitsemista Filippuksen sanat olivat omiaan lannistamaan toisten uskoa. Kun Tuomas sanoi Jeesukselle: “Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?”, Vapahtaja vastasi: “Minä olen tie ja totuus ja elämä... Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni.” Silloin tuli Filippuksen suusta epäuskoinen vastaus: “Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme.” Joh. 14: 5—8. Näin hidas sydämeltään ja heikkouskoinen oli tuo opetuslapsi, joka kolmen vuoden ajan oli ollut Jeesuksen seurassa.AT 269.2
Filippuksen epäuskon mieluisana vastakohtana oli Natanaelin lapsellinen luottamus. Hän oli hyvin vakavaluontoinen mies, jonka usko tarttui näkymättömiin asioihin. Kuitenkin Filippus oli oppilaana Kristuksen koulussa, ja jumalallinen opettaja suhtautui kärsivällisesti hänen epäuskoonsa ja hitauteensa. Kun Pyhä Henki vuodatettiin opetuslasten päälle, Filippuksestakin tuli opettaja jumalallisen järjestyksen mukaan. Hän tiesi, mistä hän puhui, ja hän opetti niin vakuuttavasti, että ihmiset tulivat kääntymykseen.AT 270.1
Jeesuksen valmistaessa opetuslapsia heidän tehtäväänsä varten, tuli heidän joukossaan Hänen luokseen eräs, jota ei ollut kutsuttu. Tämä oli Juudas Iskariot, joka myös tunnustautui Kristuksen seuraajaksi. Hän astui esiin pyytäen päästä tähän opetuslasten pieneen piiriin. Hyvin vakavana ja vilpittömän näköisenä hän lausui: “Opettaja, minä seuraan sinua, mihin ikinä menet.” Jeesus ei häntä karkottanut eikä myöskään lausunut tervetulleeksi, vaan lausui ainoastaan seuraavat surulliset sanat: “Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin Hän päänsä kallistaisi.” Matt. 8: 19, 20. Juudas uskoi Jeesuksen olevan Messiaan, ja liittymällä apostoleihin hän toivoi saavansa korkean aseman uudessa valtakunnassa. Tämän toivon Jeesus tahtoi riistää viittaamalla köyhyyteensä.AT 270.2
Opetuslapset tahtoivat mielellään, että Juudas tulisi kuulumaan heihin. Hänellä oli komea ulkomuoto, terävä arvostelukyky ja käytännöllistä järjestelykykyä, ja he suosittelivat häntä Jeesukselle miehenä, joka saattaisi olla Hänelle suureksi avuksi Hänen työssään. He olivat hämmästyneitä, kun Jeesus vastaanotti hänet niin viileästi.AT 270.3
Opetuslapset olivat olleet hyvin pettyneitä, kun Jeesus ei ollut koettanut toimia yhteistyössä Israelin johtomiesten kanssa. Heistä oli erehdys, ettei Hän koettanut vahvistaa asiaansa hankkimalla sille näiden vaikutusvaltaisten miesten tukea. Jos Hän olisi karkoittanutAT 270.4
Juudaksen, he olisivat mielessään epäilleet Mestarinsa viisautta. Juudaksen myöhempi historia osoittaisi heille, miten vaarallista oli antaa minkään maallisen ajatuksen vaikuttaa asiaan silloin, kun oli ratkaistava ihmisen soveltuvaisuus Jumalan työhön. Yhteistyö sellaisten miesten kanssa, joita opetuslapset halusivat, olisi merkinnyt työn joutumista sen pahimpien vihollisten käsiin.AT 271.1
Kun Juudas liittyi opetuslapsiin, ei häneltä kuitenkaan jäänyt huomaamatta Kristuksen luonteen kauneus. Hän tunsi sen jumalallisen voiman vaikutuksen, joka veti sieluja Vapahtajan luo. Hän, joka ei tullut musertamaan särjettyä ruokoa eikä sammuttamaan suitsevaa kynttilänsydäntä, ei karkoittaisi luotaan tätäkään sielua, niin kauan kuin siinä näkyisi vähäisintäkään pyrkimystä valoa kohden. Vapahtaja näki Juudaksen sydämen. Hän näki ne pahuuden kuilut, joihin tämä vajoaisi, ellei Jumalan armo saisi häntä pelastaa. Liittämällä tämän miehen itseensä Hän asetti hänet paikalle, jossa hän päivittäin joutuisi kosketukseen Kristuksen epäitsekkään rakkauden virran kanssa. Jos hän avaisi sydämensä Kristukselle, jumalallinen armo karkoittaisi itsekkyyden paholaisen, ja Juudaksestakin tulisi Jumalan valtakunnan alamainen.AT 271.2
Jumala ottaa ihmiset sellaisina kuin he ovat inhimillisine luonteen- piirteineen ja kasvattaa heidät palvelukseensa, jos he antautuvat Hä-AT 271.3
l nen kasvatettavikseen ja opetettavikseen. Heitä ei valita siksi, että he olisivat täydellisiä, vaan puutteistaan huolimatta, jotta he totuuden tuntemalla ja sitä noudattamalla Kristuksen armon avulla muuttuisivat Hänen kuvansa kaltaisiksi.AT 271.4
Juudaksella oli samat tilaisuudet kuin muillakin opetuslapsina. Hän kuunteli samoja kalliita opetuksia. Mutta totuuden noudattaminen, jota Kristus vaati, oli ristiriidassa Juudaksen toivomusten ja tarkoitusten kanssa, eikä hän halunnut luopua omista käsityksistään vastaanottaakseen taivaallista viisautta.AT 271.5
Miten hellästi Vapahtaja kohtelikaan häntä, josta oli tuleva Hänen pettäjänsä! Opettaessaan Jeesus kosketteli hyväntekeväisyyden periaatteita, jotka iskivät itse ahneuden juureen. Hän kuvasi Juudakselle ahneuden inhottavan luonteen, ja monta kertaa tämä opetuslapsi käsitti, että juuri hänen luonteensa oli esitetty ja hänen syntiinsä viitattu, mutta hän ei tahtonut tunnustaa ja jättää epärehellisyyttään. Hän oli itsekylläinen, ja sensijaan, että olisi vastustanut kiusausta hän jatkoi petollista menettelyään. Kristus oli hänelle elävänä esimerkkinä siitä, mitä hänestä voisi tulla, jos hän käyttäisi hyväkseen Kristuksen välitystyötä. Ja palvelusta, mutta opetus toisensa! jälkeen meni Juudaksen korvien ohi.AT 271.6
Jeesus ei ankarin sanoin nuhdellut häntä hänen ahneudestaan, vaan osoitti jumalallista kärsivällisyyttä tätä erehtyvää ihmistä kohtaan, vaikka Hän samalla osoittikin tälle lukevansa hänen sydäntään kuin avointa kirjaa. Hän esitti hänelle oikean menettelytavan jaloim- mat vaikuttimet. Koska Juudas kaikesta huolimatta hylkäsi taivaallisen valon, ei hänellä ole mitään puolustusta.AT 272.1
Juudas halusi pysytellä erehdyksissään, sen sijaan että olisi vaeltanut valossa. Hän helli pahoja haluja, kostonaikeita ja synkkiä, katkeria ajatuksia, kunnes Saatana sai hänet täydellisesti valtaansa. Juudaksesta tuli Kristuksen vihollisen edustaja.AT 272.2
Kun hän tuli Jeesuksen seuraan, hänellä oli joitakin hyviä luonteenpiirteitä, jotka olisivat voineet olla siunaukseksi seurakunnalle. Jos hän olisi ollut halukas kantamaan Kristuksen iestä, hän olisi voinut olla ensimmäisiä apostolien joukossa, mutta hän paadutti sydämensä, kun hänen virheisiinsä viitattiin. Ylpeydessään ja kapinallisuudessaan hän valitsi omat kunnianhimoiset pyrkimyksensä ja niin hänestä tuli sopimaton siihen työhön, jonka Jumala olisi halunnut antaa hänen tehtäväkseen.AT 272.3
Kaikilla opetuslapsina oli pahoja virheitä, kun Jeesus kutsui heidät palvelukseensa. Ei edes Johannes, joka pääsi likeisimpään yhteyteen nöyrän ja sävyisän Mestarin kanssa, ollut luonnostaan nöyrä ja taipuisa. Häntä ja hänen veljeään nimitettiin “ukkosenjyrinän pojiksi”. Kun he olivat Jeesuksen kanssa, niin kaikki Hänelle osoitettu ylenkatse herätti heissä suuttumusta ja taisteluhalua. Tässä rakastetussa opetuslapsessa oli luonteen kiivautta, kostonhalua ja arvostelun henkeä. Hän oli ylpeä, haluten olla ensimmäinen Jumalan valtakunnassa. Mutta päivästä päivään hän sai oman kiivaan luonteensa vasta- J kohtana katsella Jeesuksen lempeyttä ja pitkämielisyyttä ja kuunnella Hänen opetuksiaan nöyryydestä ja kärsivällisyydestä. Hän avasi sydämensä jumalalliselle vaikutukselle, eikä hän ollut ainoastaan Vapahtajan sanojen kuulija vaan niiden tekijä. Oma minä tuli kätketyksi Kristukseen. Hän oppi pitämään Kristuksen iestä ja kantamaan Hänen kuormaansa.AT 272.4
Jeesus nuhteli opetuslapsiaan, Hän muistutti ja varoitti heitä, mutta Johannes ja hänen veljensä eivät Häntä jättäneet, vaan pysyivät Jeesuksen luona Hänen nuhteistaan huolimatta. Vapahtaja ei myöskään vetäytynyt pois heistä heidän heikkoutensa ja virheittensä tähden. Loppuun asti he osallistuivat Hänen ahdistuksiinsa ja saivat opetuksia Hänen elämästään. Katselemalla Kristusta he muuttuivat luonteeltaan.AT 272.5
Apostolit olivat hyvin erilaisia tavoiltaan'ja luonteenlaadultaan. Siellä oli publikaani Leevi-Matteus ja tulinen Simon Kiivailija, joka leppymättömästi vihasi Rooman valtaa, jalomielinen, mutta hetkellinen Pietari ja halpamainen Juudas, vilpitön, mutta arka ja pelokas Tuomas, Filippus, joka oli hidas sydämeltään ja taipuvainen epäilemään, ja kunnianhimoiset, suorasukaiset Sebedeuksen pojat ja heidän veljensä. Nämä olivat joutuneet yhteen, erilaisine virheineen ja pe- rittyine ja hankittuine pahoine taipumuksineen, mutta Kristuksessa ja Hänen kauttaan heistä tuli Jumalan perhettä, heillä tuli olemaan yksi usko, yksi oppi, yksi henki. Kristus oli kaiken keskipiste, ja he voisivat lähestyä toisiaan vain siinä määrin kuin he lähestyivät Kristusta.AT 273.1
Kun Jeesus oli antanut ohjeensa opetuslapsille, Hän kokosi tuon pienen joukon aivan lähelleen, ja polvistuen heidän keskelleen ja laskien kätensä heidän päälleen Hän rukoili erottaen heidät pyhään työhönsä. Näin Herran opetuslapset vihittiin evankeliumin palvelukseen.AT 273.2
Kristus ei valitse edustajikseen ihmisten keskuuteen lankeamatto- mia enkeleitä, vaan ihmisolentoja, joilla on samoja taipumuksia kuin niillä, joita he koettavat pelastaa. Kristus pukeutui ihmisluontoon saavuttaakseen ihmiskunnan. Jumaluus tarvitsi ihmisyyttä, sillä maailman pelastaminen vaati sekä jumalallista että inhimillistä. Jumaluus tarvitsi ihmisyyttä, jotta ihminen voisi olla yhteyden välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä. Samoin 0n Kristuksen palvelijain ja sanansaattajien laita. Ihminen tarvitsee ulkopuolellaan ja yläpuolellaan olevaa voimaa palauttamaan hänet Jumalan kaltaiseksi ja saattamaan hänet kykeneväksi tekemään Jumalan työtä, mutta tämä ei tee ihmisvoimaa tarpeettomaksi. Ihmisyys tarttuu Jumalan voimaan, Kristus asuu uskon kautta sydämessä, ja yhteistyössä jumalallisen kanssa ihmisvoima voi vaikuttaa hyvää.AT 273.3
Hän, joka kutsui Galilean kalastajia, kutsuu vieläkin ihmisiä palvelukseensa. Ja Hän on aivan yhtä halukas ilmaisemaan voimansa meidän kauttamme kuin ensimmäisten opetuslasten kautta. Olimmepa miten epätäydellisiä ja syntisiä tahansa, Herra kutsuu meitä työtovereikseen, Kristuksen opetuslapsiksi. Hän kehoittaa meitä nauttimaan jumalallista opetusta, jotta me yhdessä Kristuksen kanssa voisimme tehdä Jumalan tekoja.AT 273.4
“Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.” 2 Kor. 4: 7. Tämän vuoksi evankeliumin julistaminen uskottiin erehtyville ihmisille eikä enkeleille. On selvää, että voima, joka vaikuttaa heikkojen ihmisten välityksellä, on Jumalan voima, ja tämä rohkaisee meitä uskomaan, että se voima, joka voi auttaa muita yhtä heikkoja kuin me, voi auttaa meitäkin. Ja niiden, jotka itse ovat “heikkouden alaisia”, tulisi voida “säälien kohdella tietämättömiä ja eksyviä”. Hepr. 5: 2. Koska he itse ovat olleet vaarassa, he tuntevat matkan vaarat ja vaikeudet ja tästä syystä heitä kutsutaan ojentamaan auttava kätensä muille, joita samat vaarat uhkaavat. On sieluja, jotka ovat epäilysten ahdistamia, puutteellis-uuksiensa masentamia, heikkouskoisia, kykenemättömiä tarttumaan näkymättömään, mutta kun ystävä, jonka he voivat nähdä, tulee Kristuksen sijaisena heidän luokseen, hän voi olla yhdyssiteenä liittämässä heidän horjuvan uskonsa Kristukseen.AT 274.1
Meidän on oltava taivaan enkelien työtovereina esittämässä maailmalle Kristusta. Enkelit odottavat melkein kärsimättömän innokkaasti meitä yhteistyöhön, sillä ihmisten täytyy olla välikappaleina työssä ihmisten hyväksi. Ja kun me kokosydämisesti jätämme itsemme Kristukselle, enkelit iloitsevat siitä, että he meidän äänemme välityksellä voivat kertoa Jumalan rakkaudesta.AT 274.2