Luku 35—Kuohuva meri

“Vaikene, ole hiljaa!”AT 313.1

Eräs vaiheikas päivä Jeesuksen elämässä oli kallistumassa iltaan. Galilean meren rannalla Hän oli puhunut ensimmäiset vertauksensa selittäen jälleen kansalle tuttujen kuvausten avulla valtakuntansa luonnetta ja tapaa, millä se perustettaisiin. Hän oli verrannut työtänsä kylväjän työhön, valtakuntansa kehitystä sinapinsiemenen kasvuun ja hapatuksen vaikutukseen taikinassa. Vanhurskaitten ja jumalattomien suurta lopullista eroa Hän oli kuvannut vertauksissa nisusta ja lusteesta sekä nuotasta. Opettamiensa totuuksien ääretöntä arvoa Hän oli kuvannut kätketyllä aarteella ja kallisarvoisella helmellä, kun taas vertauksella taloudenhoitajasta Hän opetti seuraajilleen, kuinka heidän tuli työskennellä Hänen edustajinaan.AT 313.2

Koko päivän Hän oli opettanut ja parantanut, ja illan tultua kansanjoukot vielä tunkeilivat Hänen lähellään. Päivästä toiseen Hän oli palvellut heitä, tuskin nauttien ruokaa tai lepoa. Pahansuopa arvostelu ja panettelu, jolla fariseukset aina ahdistivat Häntä, tekivät Hänen työnsä vielä raskaammaksi ja vaikeammaksi, ja nyt päivän päättyessä Hän oli niin lopen uupunut, että Hän päätti etsiä hiljaisuutta jossakin yksinäisessä paikassa järven toisella puolen.AT 313.3

Gennesaretin järven itärannikko ei ollut asumatonta, sillä siellä täällä järven rannalla oli kaupunkeja, mutta kuitenkin se länsipuoleen verrattuna oli autiota seutua. Sen väestöön kuului enemmän pakanoita kuin juutalaisia, eikä heillä ollut paljon yhteyttä Galilean kanssa. Näin Jeesus saattoi sieltä löytää kaipaamansa yksinäisen paikan, ja Hän pyysi nyt opetuslapsiaan seuraamaan Häntä sinne.AT 314.1

Kun Hän oli laskenut kansan luotaan, opetuslapset ottivat Hänet mukaansa, “niinkuin Hän venheessä oli”, ja lähtivät nopeasti matkaan. Mutta he eivät päässeetkään lähtemään yksin. Lähellä rantaa oli muita kalastajavenheitä, ja nämä täyttyivät pian ihmisistä, jotka seurasivat Jeesusta, haluten vieläkin nähdä ja kuulla Häntä.AT 314.2

Vihdoin Vapahtaja pääsi vapaaksi kansanjoukon tunkeilusta, ja väsymyksen ja nälän valtaamana Hän pani maata laivan peräkeulaan ja vaipui pian uneen. Ilta oli ollut kaunis ja rauhaisa, ja järvi lepäsi tyynenä, mutta äkkiä taivas pimeni, raju tuuli pyyhälsi alas itärannikon vuorenrinteitä ja järvellä puhkesi ankara myrsky.AT 314.3

Aurinko oli laskenut, ja yön pimeys peitti myrskyisen meren. Aallot, jotka raivoisa myrsky kohotti korkeiksi, syöksyivät pauhaten opetuslasten venettä kohti uhaten niellä sen. Nuo karaistuneet kalastajat olivat koko elämänsä viettäneet järvellä ja ohjanneet aluksensa turvallisesti monen myrskyn halki, mutta nyt heidän voimansa ja taitonsa eivät hyödyttäneet mitään. He olivat avuttomia myrskyn kourissa, ja kaikki toivo katosi, kun he näkivät venheensä olevan täyttymäisillään.AT 314.4

Ponnistellessaan kaikin voimin henkensä pelastamiseksi he olivat unohtaneet Jeesuksen olevan venheessä. Nähdessään nyt työnsä turhaksi ja vain kuoleman edessään he muistivat, kenen käskystä he olivat lähteneet järven yli. Jeesus oli heidän ainoa toivonsa. Avuttomina ja epätoivoisina he huusivat: “Mestari, Mestari!” Mutta synkkä pimeys peitti Hänet heidän näkyvistään. Heidän äänensä hukkui myrskyn pauhuun, eikä vastausta kuulunut. Epäilys ja pelko valtasivat heidät. Oliko Jeesus hylännyt heidät? Oliko Hän, joka oli voittanut sairauden ja riivaajat, vieläpä kuolemankin, voimaton nyt auttamaan opetuslapsiaan? Eikö Hän muistanutkaan heitä heidän hädässään?AT 314.5

Jälleen he huutavat, mutta muuta vastausta ei kuulu kuin tuulen raivoisa kohina. Heidän venheensä on jo uppoamaisillaan. Hetki vain, niin ahnaat aallot tulevat nielemään heidät syvyyteen.AT 314.6

Äkkiä salaman leimahdus lävistää pimeyden, ja he näkevät Jeesuksen nukkumassa myrskyn Häntä häiritsemättä. Hämmästyneinä ja epätoivoisina he huudahtavat: “Opettaja, etkö välitä siitä, että me hukumme?” Kuinka Hän voi levätä niin rauhassa heidän ollessaan vaarassa ja taistellessaan kuoleman kanssa?AT 315.1

Heidän huutonsa herättää Jeesuksen. Salaman valossa he näkevät taivaallisen rauhan Hänen kasvoillaan, he lukevat Hänen katseestaan itsensäunohtavaa, hellää rakkautta ja heidän sydämistään kohoaa Hänen puoleensa huuto: “Herra, auta, me hukumme!”AT 315.2

Ei ainoakaan sielu ole koskaan päästänyt tuota huutoa niin ettei sitä olisi kuultu. Kun opetuslapset tarttuvat airoihin tehdäkseen viimeisen ponnistuksen, Jeesus nousee. Hän seisoo opetuslastensa keskellä myrskyn pauhatessa, laineiden lyödessä heidän ylitseen ja salaman valaistessa Hänen kasvojaan. Hän kohottaa kätensä, joka niin usein oli tehnyt laupeudentekoja, ja sanoo raivoavalle merelle: “Vaikene, ole hiljaa!”AT 315.3

Myrsky lakkaa. Aallot vaimentuvat. Pilvet poistuvat, ja tähdet tulevat näkyviin. Vene kelluu tyynellä järven pinnalla. Sitten Jeesus lausuu murheellisena kääntyen opetuslapsiinsa: “Miksi olette niin pelkureita? Kuinka teillä ei ole uskoa?”AT 315.4

Opetuslapset olivat vaiti. Ei edes Pietari yrittänyt ilmaista, millainen pelonsekainen kunnioitus täytti hänen mielensä.AT 315.5

Venheet, jotka olivat lähteneet seuraamaan Jeesusta, olivat olleet samassa vaarassa kuin opetuslastenkin vene. Kauhu ja epätoivo olivat vallanneet niissä olijat, mutta Jeesuksen käsky tyynnytti pauhinan. Myrskyn raivo oli ajanut venheet lähelle toisiaan, ja kaikki niissä olijat olivat nähneet ihmeen. Tyvenessä, joka nyt seurasi, unohtui pelko. Ihmiset kuiskailivat keskenään: “Kuka onkaan tämä, kun sekä tuuli että meri Häntä tottelevat?”AT 315.6

Kun Jeesus herätettiin kohtaamaan myrskyä, Hän oli täysin rauhallinen. Pelosta ei ollut jälkeäkään Hänen sanoissaan tai katseessaan, sillä Hänen sydämessään ei ollut pelkoa. Mutta Hän ei luottanut siihen, että Hänellä oli kaikkivoipa voima. Ei Hän nukkunut kaikessa rauhassa siksi, että oli “Mestari maan, meren, taivahan”. Sen voiman Hän oli pannut syrjään, ja Hän sanookin: “En minä itsestäni voi mitään tehdä.” Joh. 5: 30. Hän luotti Isänsä voimaan. Jeesus lepäsi uskossa, uskossa Jumalan rakkauteen ja huolenpitoon, ja sen sanan voima, joka tyynnytti myrskyn, oli Jumalan voima.AT 315.7

Niinkuin Jeesus uskossa luotti Isänsä huolenpitoon, niin meidänkin tulee luottaa Vapahtajamme huolenpitoon. Jos opetuslapset olisivat luottaneet Häneen, he olisivat pysyneet rauhallisina. Heidän pelkonsa vaaran hetkellä paljasti heidän epäuskonsa. Yrittäessään pelastaa itsensä he unohtivat Jeesuksen, ja vasta kun he itseluottamuksensa pettäessä kääntyivät Hänen puoleensa, Hän saattoi antaa heille apuaan!AT 316.1

Kuinka usein me saammekaan kokea samaa kuin opetuslapset. Kun kiusausten myrskyt nousevat ja välkkyvät salamat leimahtelevat, ja kun laineet lyövät ylitsemme, me taistelemme myrskyssä yksin unohtaen, että on eräs, joka voi auttaa meitä. Me luotamme omiin voimiimme, kunnes menetämme kaiken toivomme ja olemme valmiit joutumaan perikatoon. Silloin muistamme Jeesuksen, ja jos pyydämme Häntä pelastamaan meitä, emme huuda turhaan. Vaikka Hän murheellisena nuhtelee epäuskoamme ja itseluottamustamme, ei Hän koskaan jätä antamatta meille tarvitsemaamme apua. Jos Vapahtaja asuu sydämessämme, ei meidän koskaan tarvitse pelätä, olimmepa sitten maalla tai merellä. Elävä usko Lunastajaan tyynnyttää elämän meren ja vapauttaa meidät vaarasta sillä tavalla, jonka Hän tietää parhaimmaksi.AT 316.2

Tämä myrskyn tyynnyttämisen ihmetyö sisältää toisenkin hengellisen opetuksen. Jokainen ihminen voi kokemuksestaan todistaa seuraavien Raamatun sanojen totuuden: “Jumalattomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä... Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani.” Jes. 57: 20, 21. Synti on vienyt rauhamme. Niin kauan kuin oma minä hallitsee, emme löydä lepoa. Ihmisvoima ei voi hallita sydämen voimakkaita intohimoja. Olemme siinä yhtä avuttomia kuin opetuslapset raivoavan myrskyn kourissa. Mutta Hän, joka tyynnytti Galilean meren aallokon, on puhunut rauhaa jokaiselle sielulle. Raivosipa myrsky miten ankarana tahansa, ne, jotka kääntyvät Jeesuksen puoleen huutaen: “Herra, pelasta meidät”, saavat vapahduksen. Hänen armonsa, joka sovittaa sielun Jumalan kanssa, tyynnyttää intohimojen myrskyn, ja Hänen rakkaudessaan sydän löytää levon. “Hän tyynnytti myrskyn, ja meren aallot hiljenivät. He iloitsivat, kun tuli tyyni, ja Hän vei heidät toivottuun satamaan.” Ps. 107: 29, 30. “Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.” “Vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti.” Room. 5: 1; Jes. 32: 17.AT 316.3

Varhain aamulla Vapahtaja seuralaisineen saapui rannalle, ja nousevan auringon valo kosketti merta ja maata ikäänkuin rauhan siunauksella. Mutta tuskin he olivat astuneet maihin, kun heidän silmänsä kohtasivat näyn, joka oli vielä kauheampi kuin myrskyn raivo. Jostakin piilopaikastaan hautojen keskeltä ryntäsi heidän päälleen kaksi mielipuolta ikäänkuin aikoen repiä heidät palasiksi. Heidän ympärillään riippui kahleiden jätteitä, jotka he olivat murtaneet paetessaan vankeudesta. Heidän ihossaan oli verta vuotavia haavoja, joita he terävillä kivillä olivat viileskelleet. Heidän silmänsä kiiluivat pitkän ja takkuisen tukan alta, ja heitä hallitsevat riivaajat näyttivät hävittäneen heistä kaiken ihmisen kaltaisuuden, niin että he näyttivät pikemmin villipedoilta kuin ihmisiltä.AT 317.1

Opetuslapset ja heidän toverinsa pakenivat kauhuissaan, mutta äkkiä he huomasivat, ettei Jeesus ollutkaan heidän joukossaan, ja kääntyivät etsimään Häntä. Hän seisoi siinä, minne he olivat Hänet jättäneet. Hän, joka oli tyynnyttänyt myrskyn ja oli ennenkin kohdannut Saatanan ja voittanut hänet, ei paennut näitä riivaajia. Kun miehet, hampaitaan kiristellen ja suu vaahdossa, lähestyivät Häntä, Jeesus kohotti kätensä, joka oli viitannut aaltoja vaikenemaan, eivätkä miehet voineet tulla lähemmäksi. He seisoivat raivoten, mutta avuttomina Hänen edessään.AT 317.2

Niinkuin se, jolla on valta, Hän käski saastaisten henkien lähteä heistä. Hänen sanansa tunkeutuivat onnettomien pimentyneeseen mieleen. He käsittivät hämärästi, että nyt oli lähellä Hän, joka voi pelastaa heidät kiduttavien riivaajien vallasta. He lankesivat Vapahtajansa jalkoihin kumartaakseen Häntä, mutta kun he avasivat suunsa pyytääkseen Häneltä armoa, riivaajat puhuivat heidän välityksellään huutaen kiihkeästi: “Mitä Sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika? Minä rukoilen Sinua: älä minua vaivaa.”AT 317.3

Jeesus kysyi: “Mikä on nimesi?” Ja vastaus kuului: “Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta.” Käyttäen näitä vaivaamiaan miehiä yhteyden välittäjinä he pyysivät Jeesukselta, ettei Hän lähettäisi heitä pois siitä seudusta. Lähellä sitä paikkaa oli eräällä vuorenrinteellä suuri sikalauma laitumella. Riivaajat pyysivät päästä niihin, ja Jeesus salli sen. Heti pakokauhu valtasi lauman. Siat syöksyivät hurjasti jyrkännettä alas ja voimatta pysähtyä sen reunalle putosivat järveen ja hukkuivat.AT 317.4

Sillä välin oli riivatuissa tapahtunut ihmeellinen muutos. Valo oli loistanut heidän mieleensä. Heidän silmänsä säteilivät ymmärrystä. Heidän kasvonsa, jotka niin kauan olivat olleet vääristyneinä Saatanan kuvaksi, tulivat äkkiä lempeiksi, heidän verentahraamat kätensä olivat levossa, ja iloisin äänin nämä miehet ylistivät Jumalaa pelastuksestaan.AT 318.1

Jyrkänteeltä olivat sikopaimenet nähneet kaiken, mikä oli tapahtunut, ja he kiiruhtivat kertomaan uutisen isännilleen ja kaikelle kansalle. Pelon ja hämmästyksen vallassa koko väestö kokoontui kohtaamaan Jeesusta. Nämä kaksi riivattua olivat olleet koko paikkakunnan kauhuna. Ei kukaan voinut turvassa kulkea siellä, missä he olivat, sillä heillä oli tapana käydä jokaisen matkustajan kimppuun paholaisen raivolla. Nyt nämä miehet olivat puettuina ja järjissään istuen Jeesuksen jalkain juuressa kuunnellen Hänen sanojaan ja ylistäen Hänen nimeään, joka oli tehnyt heidät terveiksi. Mutta kansa, joka katseli tätä ihmeellistä näkyä, ei iloinnut. Sikojen menetys tuntui heistä merkityksellisemmältä kuin näiden Saatanan vankien vapautus.AT 318.2

Sikojen omistajien parhaaksi oli tämän tappion sallittu kohdata heitä. Maalliset asiat olivat vallanneet heidät kokonaan, eivätkä he välittäneet hengellisen elämän tärkeistä eduista. Jeesus halusi särkeä heidän itsekkään välinpitämättömyytensä lumouksen, jotta he vastaanottaisivat Hänen armonsa. Mutta harmi ja suuttumus heidän ajallisesta tappiostaan sokaisi heidän silmänsä näkemästä Vapahtajan armoa.AT 318.3

Yliluonnollisen voiman ilmeneminen herätti ihmisten taikauskon ja synnytti heissä pelkoa. Tämän vieraan viipyminen heidän luonaan voisi aiheuttaa lisää onnettomuuksia. He pelkäsivät taloudellista tappiota ja päättivät vapautua Hänestä. Ne, jotka olivat tulleet järven yli Jeesuksen kanssa, kertoivat kaikesta, mitä edellisenä yönä oli tapahtunut, heitä uhanneesta vaarasta ja miten tuuli ja meri oli tyynnytetty. Mutta heidän sanansa eivät vaikuttaneet mitään. Kansa tunkeili kauhuissaan Jeesuksen ympärillä pyytäen Häntä lähtemään heidän luotaan, ja Hän suostui, lähtien heti venheellä vastakkaiselle rannalle.AT 318.4

Gadaran asukkailla oli keskuudessaan elävä esimerkki Kristuksen voimasta ja armosta. He näkivät miehet, jotka olivat saaneet takaisin järkensä valon, mutta he pelkäsivät niin suuresti maallisten etujensa joutuvan vaaraan, että he kohtelivat tunkeilijana Häntä, joka oli voittanut pimeyden ruhtinaan heidän silmäinsä edessä, ja he työnsivät taivaan lahjan pois oveltaan. Meillä ei ole tilaisuutta henkilökohtaisesti työntää Kristusta luotamme, kuten tekivät gadaralaiset, mutta kuitenkin monet kieltäytyvät tottelemasta Hänen sanaansa, koska kuuliaisuus merkitsisi jonkin maallisen edun uhraamista. Monet hylkäävät Hänen armonsa ja karkoittavat luotaan Hänen Pyhän Henkensä, jottei Hänen läsnäolonsa aiheuttaisi heille taloudellista tappiota.AT 318.5

Mutta aivan toisenlaiset olivat parannettujen riivattujen tunteet. He kaipasivat Lunastajansa seuraa. Hänen läheisyydessään he tunsivat olevansa turvassa pahoilta hengiltä, jotka olivat heitä kiduttaneet ja turmelleet heidän parhaan miehuutensa. Kun Jeesus aikoi astua venheeseen, he pysyttelivät Hänen lähellään, polvistuivat Hänen jalkojensa juureen ja pyysivät Häntä pitämään heidät lähellään, niin että he saisivat aina kuunnella Hänen sanojaan. Mutta Jeesus käski heidän mennä kotiinsa kertomaan, mitä suuria asioita Herra oli heille tehnyt.AT 319.1

Siinä oli heillä työ tehtävänä — mennä pakanalliseen kotiinsa kertomaan, mitä siunauksia he olivat saaneet Jeesukselta. Heidän oli vaikea erota Vapahtajasta. He tulisivat varmaan kohtaamaan suuria vaikeuksia pakanallisessa ympäristössään. Ja heidän pitkäaikainen eristäytymisensä yhteiskunnasta näytti tehneen heidät sopimattomiksi Hänen määräämäänsä työhön. Mutta niin pian kuin Jeesus osoitti heille heidän velvollisuutensa, he olivat valmiit tottelemaan. He eivät kertoneet Jeesuksesta vain omissa kodeissaan ja naapuristossaan, vaan kulkivat kautta koko Dekapoliin julistaen kaikkialla Hänen pelastavaa voimaansa ja kuvaillen, miten Hän oli vapauttanut heidät pahoista hengistä. Näin tehden he saivat suuremman siunauksen kuin olisivat saaneet, jos yksinomaan oman hyötynsä tähden olisivat jääneet Jeesuksen läheisyyteen. Työskentely pelastuksen hyvien uutisten levittämiseksi vie meidät lähelle Vapahtajaa!AT 319.2

Nämä kaksi parannettua riivattua olivat ensimmäiset lähetyssaarnaajat, jotka Jeesus lähetti julistamaan evankeliumia Dekapoliin alueelle. Näillä miehillä oli ollut etuoikeus kuunnella Kristuksen opetusta vain muutaman hetken. Heidän korvansa eivät olleet kuulleet ainoatakaan saarnaa Hänen huuliltaan. He eivät voineet opettaa kansaa opetuslasten tavoin, jotka päivittäin olivat olleet Kristuksen kanssa. Mutta heillä oli henkilökohtainen todistus siitä, että Jeesus oli Messias. He voivat kertoa sen, minkä tiesivät, mitä he itse olivat nähneet, kuulleet ja tunteneet Kristuksen voimasta. Tämän voi tehdä jokainen, jonka sydäntä Jumalan armo on koskettanut. Johannes, rakastettu opetuslapsi, kirjoitti: “Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta —... minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme.” 1 Joh. 1: 1—3. Kristuksen todistajina meidän on kerrottava mitä tiedämme, mitä itse olemme nähneet ja kuulleet ja tunteneet. Jos olemme seuranneet Jeesusta askel askeleelta, niin voimme oikein yksityiskohtaisesti kertoa tiestä, jota Hän on meitä johdattanut. Voimme kertoa, kuinka olemme koetelleet Hänen lupauksiaan ja havainneet ne luotettaviksi. Voimme kertoa siitä, mitä olemme kokeneet Kristuksen armosta. Tällaista todistusta Herra odottaa, ja sen puutteessa maailma joutuu perikatoon.AT 319.3

Vaikka gadaralaiset eivät olleet ottaneet Jeesusta vastaan, ei Hän jättänyt heitä pimeyteen, jonka he itse olivat valinneet. Kun he pyysivät Häntä lähtemään luotaan, eivät he olleet kuulleet Hänen sanojaan. He eivät tienneet, mitä he hylkäsivät. Siksi Hän uudelleen lähetti heille valoa sellaisten välityksellä, joita he eivät kieltäytyisi kuuntelemasta.AT 320.1

Aiheuttaessaan sikojen tuhoutumisen Saatanan tarkoitus oli kääntää ihmiset pois Vapahtajasta ja estää evankeliumin saarnaaminen sillä seudulla. Mutta juuri tämä tapaus sai koko maakunnan liikkeelle paremmin kuin mikään muu ja suuntasi huomion Kristukseen. Vaikka Vapahtaja itse lähtikin pois, Hänen parantamansa miehet jäivät todistamaan Hänen voimastaan. Niistä, jotka olivat olleet pimeyden ruhtinaan välikappaleita, tuli valon levittäjiä, Jumalan Pojan sanansaattajia. Ihmiset ihmettelivät kuunnellessaan heidän ihmeellistä kertomustaan. Ovi avautui evankeliumille koko sillä alueella. Kun Jeesus palasi Dekapoliin, kerääntyivät ihmiset Hänen ympärilleen, ja kolmen päivän ajan saivat, eivät vain yhden kaupungin asukkaat, vaan tuhannet ympärillä asuvat, kuulla pelastussanomaa. Paholaistenkin voima on Vapahtajan hallittavissa, ja paha käännetään palvelemaan hyvää.AT 320.2

Gadaran riivattujen kohtaaminen antoi opetuslapsille erään opetuksen. Se osoitti sen alennuksen syvyyden, johon Saatana koettaa vetää koko ihmiskunnan, ja Kristuksen tehtävän vapauttaa ihmiset hänen vallastaan. Nuo kurjat olennot, jotka asuivat haudoissa ja olivat riivaajien vallassa ja hillitsemättömien intohimojen ja inhottavien halujen kahleissa, kuvaavat sitä, mitä ihmiskunnasta tulisi, jos se jätettäisiin Saatanan tuomiovallan alaiseksi. Saatana koettaa aina vaikuttaa ihmisiin sekoittaakseen heidän järkensä, kääntääkseen heidän mielensä kaikkeen pahaan ja kiihottaakseen heitä väkivaltaan ja rikoksiin. Hän veltostuttaa ruumiin, pimentää mielen ja turmelee sielun. Aina kun ihmiset hylkäävät Vapahtajan kutsun, he jättäytyvät Saatanan valtaan. Lukemattomat tekevät näin nytkin elämän eri aloilla, — kodissaan, liike-elämässä, vieläpä seurakunnassakin. Tämän tähden väkivalta ja rikokset ovat levinneet kautta maan, ja siveellinen pimeys peittää ihmisten asuinsijat kuoleman varjon tavoin. Petollisilla kiusauksillaan Saatana johtaa ihmiset yhä pitemmälle pahuudessa, kunnes seurauksena on lopullinen rappio ja turmio. Ainoan turvan hänen valtaansa vastaan suo Jeesuksen läsnäolo. Ihmisten ja enkelien edessä Saatana on paljastettu ihmisen viholliseksi ja tuhoojaksi, Kristus ihmisen ystäväksi ja Vapahtajaksi. Hänen Henkensä kehittää ihmisessä kaikkea sitä, mikä jalostaa luonnetta ja korottaa ihmisluontoa. Se luo ihmisen Jumalan kuvaksi ruumiiltaan, sielultaan ja mieleltään. “Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen.” 2 Tim. 1: 7. Hän on kutsunut meidät “omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden” — luonteen — ja tulemaan “Poikansa kuvan kaltaisiksi”. 2 Tess. 2: 14; Room. 8: 29.AT 320.3

Sielut, jotka ovat alentuneet Saatanan välikappaleiksi, voivat vielä Kristuksen voiman avulla muuttua vanhurskauden saarnaajiksi, julistamaan Jumalan Pojan lähettäminä “kuinka suuria tekoja Herra on sinulle tehnyt ja kuinka Hän on sinua armahtanut”.AT 321.1