Luku 46—Kirkkauden edustajat

“Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka puhuivat hänen kanssansa.”AT 402.1

Ilta on tulossa, kun Jeesus kutsuu luokseen kolme opetuslastaan, Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen, ja vie heidät vainioiden poikki ja sitten ylös kivistä polkua yksinäiselle vuorenrinteelle. Vapahtaja on opetuslapsineen viettänyt päivän kulkien ja opettaen, ja kiipeäminen vuorelle vielä lisää heidän väsymystään. Kristus on nostanut monelta kärsivältä sielullisten ja ruumiillisten kärsimysten taakan ja palauttanut elämän voiman heidän kuihtuneisiin jäseniinsä, mutta Hänkin on ihmisyyden lakien alainen, ja väsyy kiipeämisestä kuten Hänen opetuslapsensakin.AT 402.2

Laskevan auringon valo viipyy vielä vuoren huipulla ja kultaa häipyvällä loistollaan heidän kulkemaansa tietä. Mutta pian valo katoaa sekä vuorelta että laaksosta, aurinko painuu läntisen taivaanrannan taa, ja yön varjot laskeutuvat yksinäisten kulkijain ylle. Heitä ympäröivä pimeys näyttää olevan sopusoinnussa heidän huolten painaman elämänsä kanssa, jonka ylle kerääntyy yhä tiheneviä pilviä.AT 402.3

Opetuslapset eivät uskalla kysyä Jeesukselta, minne Hän on menossa tai mikä on Hänen tarkoituksensa. Hän on usein viettänyt kokonaisia öitä rukoillen vuorella. Hän, jonka käsi oli luonut vuoret ja laaksot, tuntee olevansa luonnossa kotonaan ja nauttii sen rauhasta. Opetuslapset seuraavat, minne Jeesus heitä johtaa, mutta kuitenkin he ihmettelevät, miksi Mestari vie heidät juuri tätä vaivalloista tietä ylöspäin, kun he ovat väsyneitä ja Hän itsekin on levon tarpeessa.AT 402.4

Hetken kuluttua Jeesus sanookin, ettei enää mentäisi edemmäksi. Astuen vähän syrjään heistä tämä tuskien mies vuodattaa rukouksensa kovin huudoin ja kyynelin. Hän rukoilee voimaa voidakseen kestää koetuksensa ihmiskunnan puolesta. Hänen itsensä täytyy saada uusii ote Kaikkivaltiaasta, sillä vain siten Hän voi ajatella tulevaisuutta. Ja Hän vuodattaa hartaat rukoukset opetuslastensa puolesta, ettei heidän uskonsa pettäisi pimeyden vallan hetkenä. Kaste laskeutuu raskaana Hänen kumartuneen olemuksensa yli, mutta Hän ei sitä huomaa. Yön tiheät varjot lankeavat Hänen ympärilleen, mutta Hän ei näe niiden synkkyyttä. Näin hetket kuluvat hitaasti. Aluksi opetuslapset vilpittömän hartaina liittävät rukouksensa Hänen anomuksiinsa, mutta hetken kuluttua väsymys valtaa heidät, ja vaikka he yrittävätkin pitää mielenkiintoaan vireillä, he vaipuvat uneen. Jeesus on kertonut heille kärsimyksistään, Hän on ottanut heidät mukaansa, jotta he rukoilisivat yhdessä Hänen kanssaan, ja nytkin Hän rukoilee heidän puolestaan. Vapahtaja on nähnyt opetuslastensa syvän murheen ja halunnut lievittää heidän suruaan vakuuttamalla, ettei heidän uskonsa ole ollut turha. Eivät edes kaikki kaksitoista voi vastaanottaa sitä ilmestystä, jonka Hän haluaa heille antaa. Vain ne kolme, joiden on todistettava Hänen tuskansa Getsemanessa, on valittu olemaan Hänen kanssaan vuorella. Nyt Hän rukoilee, että heille annettaisiin ilmestys siitä kirkkaudesta, joka Hänellä oli Isän luona, ennen maailman perustamista, että Hänen valtakuntansa paljastettaisiin ihmissilmille ja että Hänen opetuslapsensa saisivat voimaa katsella sitä. Hän pyytää, että he saisivat nähdä todistuksen Hänen jumaluudestaan, joka lohduttaisi heitä Hänen suurimman tuskansa hetkenä sillä tietoisuudella, että Hän varmasti on Jumalan Poika ja että Hänen häpeällinen kuolemansa on osa lunastussuunnitelmasta.AT 403.1

Hänen rukouksensa kuullaan. Hänen ollessaan nöyrästi kumartuneena kivisellä maalla taivas avautuu äkkiä, Jumalan kaupungin kultaiset portit aukeavat, pyhä kirkkaus laskeutuu vuorelle ja ympäröi Vapahtajan. Sisäinen jumaluus loistaa läpi inhimillisyyden ja yhtyy ylhäältä tulevaan kirkkauteen. Nousten kumartuneesta asennostaan Kristus seisoo jumalallisen majesteettisena. Sieluntuska on kadonnut. Hänen kasvonsa loistavat nyt “kuin aurinko” ja Hänen vaatteensa ovat “valkoiset kuin valo”.AT 403.2

Opetuslapset heräävät ja näkevät vuoren kylpevän valovirrassa. Pelon ja hämmästyksen vallassa he katselevat Mestarinsa säteilevää olemusta. Kun heidän katseensa alkaa kestää tuota ihmeellistä valoa, he huomaavat, ettei Jeesus ole yksin. Hänen rinnallaan on kaksi taivaallista olentoa, jotka keskustelevat läheisesti Hänen kanssaan. Ne ovat Mooses, joka Siinailla oli puhunut Jumalan kanssa, ja Elia, jolle annettiin suuri etuoikeus olla kuolemaa maistamatta, mikä etuoikeus oli suotu vain yhdelle muulle Aadamin pojalle.AT 405.1

Puolitoista vuosituhatta aikaisemmin Mooses oli seissyt Pisgan vuorella katsellen luvattua maata. Mutta Meribassa tekemänsä synnin tähden hänen ei sallittu päästä sinne. Hänelle ei suotu iloa johtaa Israelin kansaa heidän isiensä perintöosaan. Hänen tuskainen pyyntönsä: “Niin salli minun nyt mennä katsomaan sitä hyvää maata, joka on tuolla puolen Jordanin, tuota ihanaa vuoristoa ja Libanonia”, 5 Moos. 3: 25, evättiin häneltä. Hänen täytyi luopua toivosta, joka neljänkymmenen vuoden ajan oli kirkastanut korpivaelluksen synkkyyttä. Erämaan hautaan päättyivät nuo tuskan ja ahdistavien huolien vuodet. Mutta Hän, “joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme”, Ef. 3: 20, oli tämän määrän mukaan vastannut palvelijansa rukouksiin. Mooses sai maistaa kuoleman, mutta hänen ei tarvinnut jäädä hautaansa. Kristus itse herätti hänet eloon. Saatana, kiusaaja, oli vaatinut Mooseksen ruumista hänen syntinsä vuoksi, mutta Kristus, Vapahtaja, oli kutsunut hänet esiin haudasta. Juud. 9.AT 405.2

Kirkastusvuorella Mooses todisti Kristuksen voitosta synnin ja kuoleman yli. Hän edusti niitä, jotka tulevat esiin haudoistaan vanhurskasten ylösnousemuksessa. Elia, joka oli viety taivaaseen kuolemaa kokematta, edusti niitä, jotka elävät maan päällä Kristuksen tullessa toisen kerran ja jotka muutetaan “yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa”, jolloin “tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen”. 1 Kor. 15: 51—53. Jeesus oli taivaan kirkkauden verhoama, jollaisena Hän on ilmestyvä tullessaan “toistamiseen ilman syntiä... pelastukseksi”. Sillä Hän on tuleva “Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa”. Hepr. 9: 28; Mark. 8: 38. Vapahtajan lupaus opetuslapsilleen täyttyi nyt. Vuorella oli edustettuna tuleva kirkkauden valtakunta pienoiskoossa — Kristus kuninkaana, Mooses ylösnousseiden ja Elia muutettujen pyhien edustajana.käsitä tätä näkyä, mutta he iloitsevat siitä, että taivaalliset olennot kunnioittavat heidän kärsivällistä opettajaansa, tuota sävyisää ja nöyrää hyväntekijää, joka avuttomana muukalaisena on vaeltanut ympäri. He uskovat Elian tulleen julistamaan Messiaan kuninkuutta ja että Kristuksen valtakunta on syntymäisillään maan päälle. He tahtoisivat ainiaaksi karkoittaa mielestään pelkonsa ja pettymyksensä. Täällä he haluavat viipyä, missä Jumalan kirkkaus on ilmestynyt. Pietari huudahtaa: “Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Elialle yhden.” Opetuslapset ovat varmoja siitä, että Mooses ja Elia on lähetetty suojelemaan heidän Mestariaan ja vahvistamaan Hänen valtansa kuninkaana.AT 405.3

Mutta ristin täytyy tulla ennen kruunua. Heidän keskustelu- aiheenaan Jeesuksen kanssa ei ole Hänen kruunaamisensa kuninkaaksi, vaan Hänen Jerusalemissa tapahtuva kuolemansa. Inhimillisen heikkouden alaisena, sen surujen ja synnin painamana Jeesus vaelsi yksinäisenä ihmisten keskellä. Kun tulevan koetuksen synkkyys Häntä ahdisti, Hän oli hengessään yksin maailmassa, joka ei Häntä tuntenut. Eivät edes Hänen rakastamansa opetuslapset, jotka olivat omien epäilystensä, surujensa ja kunnianhimoisten toiveittensa vallassa, olleet käsittäneet Hänen tehtävänsä salaisuutta. Hän oli asustanut taivaallisten olentojen seurassa ja rakkauden ympäröimänä, mutta maailmassa, jonka Hän itse oli luonut, Hän oli yksin. Nyt taivas oli lähettänyt lähettiläänsä Jeesuksen luo; ei enkeleitä, vaan ihmisiä, jotka olivat kestäneet kärsimyksiä ja suruja ja jotka voivat tuntea myötätuntoa Vapahtajaa kohtaan Hänen maallisen elämänsä koettelemuksissa. Mooses ja Elia olivat olleet Kristuksen työtovereita. He olivat kaivanneet kuten Hänkin ihmisten pelastusta. Mooses oli rukoillut Israelin puolesta: “Jospa nyt antaisit heidän rikoksensa anteeksi! Mutta jos et, niin pyyhi minut pois kirjastasi, johon kirjoitat.” 2 Moos. 32: 32. Elia oli tuntenut hengen yksinäisyyttä, kun hänen yllään kolmen ja puolen nälkävuoden aikana oli levännyt kansan vihan ja hädän taakka. Yksin hän seisoi Jumalan edessä Karmelin vuorella. Yksin hän oli paennut erämaahan tuskan ja epätoivon vallassa. Nämä miehet, jotka oli valittu valtaistuinta ympäröivien enkelienkin edelle, olivat tulleet keskustelemaan Jeesuksen kanssa Hänen kärsimyksiään koskevista asioista ja lohduttamaan Häntä vakuutuksella taivaan myötätunnosta. Heidän keskustelunsa kohteena oli maailman toivo, jokaisen ihmisolennon pelastus.AT 406.1

Koska opetuslapset olivat vaipuneina uneen, he eivät paljoa kuulleet siitä, mitä Kristus ja taivaalliset olennot keskenään puhelivat. Kun he eivät jaksaneet valvoa ja rukoilla, he eivät saaneet sitä, mitä Jumala halusi heille antaa: käsityksen Kristuksen kärsimyksistä ja sen jälkeen tulevasta kirkkaudesta. He menettivät siunauksen, jonka olisivat voineet saada osallistumalla Hänen uhriinsa. Nämä opetuslapset olivat hitaita sydämeltään uskomaan, ja vain vähän he osasivat antaa arvoa niille aarteille, joilla taivas tahtoi heitä rikastuttaa.AT 407.1

Kuitenkin he saivat suuren valon. He vakuuttuivat siitä, että koko taivas tiesi Juudan kansan synnin sen kieltäessä Kristuksen. He saivat selvemmän käsityksen Lunastajan työstä. He näkivät silmillään ja kuulivat korvillaan asioita, jotka olivat ihmisen käsityskyvyn yläpuolella. He olivat “omin silmin nähneet Hänen valtasuuruutensa” (2 Piet. 1: 16) ja he käsittivät, että Jeesus oli todella Messias, josta patriarkat ja profeetat olivat todistaneet, ja että taivaskin oli Hänet siksi tunnustanut.AT 407.2

Heidän yhä katsellessaan näkyä vuorella “heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: ‘Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa Häntä.’” Katsellessaan tuota pilveä, joka oli kirkkaampi kuin se, joka kävi Israelin kansan edellä korvessa, kuullessaan Jumalan äänen puhuvan niin valtavan majesteetillisena, että vuoret vapisivat, opetuslapset vaipuivat kuin lyötyinä maahan. He jäivät siihen pitkälleen kasvot peitettyinä, kunnes Jeesus lähestyi, kosketti heitä ja karkoitti heidän pelkonsa lausuen tutulla äänellään: “Nouskaa, älkää peljätkö.” Uskaltaessaan jälleen nostaa silmänsä he näkivät, että taivaallinen kirkkaus oli kadonnut ja Mooses ja Elia hävinneet. He olivat vuorella yksin Jeesuksen kanssa.AT 407.3