Luku 80—Haudan lepoon
“Ja Joosef otti ruumiin, kääri sen puhtaaseen liinavaatteeseen ja pani sen uuteen hautakammioonsa, jonka oli hakkauttanut kallioon.” AT 738.1
Viimeinkin Jeesus pääsi lepoon. Häpeän ja kidutuksen pitkä päivä oli päättynyt. Kun laskevan auringon viimeiset säteet ilmoittivat sapatin alkaneen, Jumalan Poika lepäsi hiljaisuudessa Joosefin haudassa. Työnsä päättäneenä, kädet rauhallisesti ristissä Hän lepäsi sapatin pyhät hetket.AT 738.2
Alussa Isä ja Poika olivat levänneet sapattina luomistyönsä jälkeen. Kun “taivas ja maa kaikkine joukkoinensa tulivat valmiiksi” (1 Mocs. 2: 1), Luoja ja kaikki taivaan olennot riemuitsivat katsellessaan tätä loistavaa näkyä. “Aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat.” Job 38: 7. Nyt Jeesus lepäsi lunastus- työstään, ja vaikka niillä, jotka maan päällä rakastivat Häntä, oli surua, niin taivaassa kuitenkin iloittiin. Tulevaisuudesta annettu lupaus oli taivaallisten olentojen mielestä ihana. Kristuksen täytetyn työn tulcksena Jumala ja enkelit näkivät uudistetun luomakunnan ja lunastetun suvun, joka synnin voitettuaan ei koskaan enää lankeaisi. Tämä näky liittyy aina päivään, jona Jeesus lepäsi. Sillä “täydelliset ovat Hänen tekonsa”, ja “kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti”, 5 Moos. 32: 1; Saarn. 3: 14. Kun “kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta” (Apt. 3: 21), niin luomisessa säädetty sapatti, päivä, jonka Jeesus lepäsi Joosefin haudassa, on edelleen oleva levon ja ilon päivä. Taivas ja maa yhtyvät ylistykseen “sapatista toiseen” (Jes. 66: 23), ja pelastetut kansat tulevat riemuiten palvelemaan ja kumartamaan Jumalaa ja Karitsaa.AT 738.3
Ristiinnaulitsemispäivän lopputapahtumat antoivat jälleen uuden todistuksen ennustuksen täyttymisestä ja Kristuksen jumaluudesta. Kun pimeys oli hälvennyt ristin ympäriltä ja Vapahtajan kuolinhuuto kaikunut, kuultiin heti toisen äänen sanovan: “Totisesti tämä oli Jumalan Poika.” Matt. 27: 54.AT 739.1
Näitä sanoja ei lausuttu kuiskaten. Kaikkien silmät kääntyivät katsomaan, mistä ne tulivat. Kuka oli puhunut? Se oli sadanpäämies, roomalainen sotilas. Vapahtajan jumalallinen kärsivällisyys ja Hänen äkillinen kuolemansa, voitonhuuto huulillaan, olivat tehneet tähän pakanaan syvän vaikutuksen. Ristillä riippuvassa, runnellussa ja raadellussa ruumiissa hän tunsi Jumalan Pojan muodon. Eikä hän voinut olla tunnustamatta uskoaan. Näin tuli jälleen todistetuksi, että Vapahtaja oli näkevä sielunsa vaivan palkan. Juuri Hänen kuolinpäivänään kolme miestä, jotka suuresti erosivat toisistaan, oli sanonut uskovansa Häneen — hän, joka oli roomalaisen vartioston päällikkö; hän, joka kantoi Vapahtajan ristiä ja hän, joka kuoli ristillä Hänen vierellään.AT 739.2
Illan saapuessa kammottava hiljaisuus vallitsi Golgatalla. Joukko hajaantui, ja monet palasivat Jerusalemiin aivan toisenlaisina, kuin he olivat olleet aamulla. Monet olivat saapuneet ristiinnaulitsemispaikalle uteliaisuudesta, eivätkä sentähden, että vihasivat Kristusta. Kuitenkin he uskoivat pappien syytökset ja pitivät Kristusta pahantekijänä. Luonnottoman kiihotuksen alaisina he olivat yhtyneet kansanjoukon herjauksiin Häntä vastaan. Mutta kun pimeys verhosi maan ja heidän omatuntonsa alkoi syyttää heitä, he tunsivat olevansa syypäät suureen rikokseen. Tuon kauhistuttavan pimeyden keskeltä ei kuulunut pilkkasanoja eikä ivanaurua, ja kun se hälveni, he lähtivät kotiinsa vakavan äänettöminä. Hle olivat tulleet vakuuttuneiksi siitä, että pappien syytteet olivat väärät, ja ettei Jeesus ollut vallantavoittelija; ja muutamaa viikkoa myöhemmin, kun Pietari saarnasi helluntaipäivänä, he olivat niiden tuhansien joukossa, jotka kääntyivät ja uskoivat Kristukseen.AT 739.3
Mutta juutalaisissa johtomiehissä heidän näkemänsä tapahtumat eivät aikaansaaneet mitään muutosta. Heidän vihansa Jeesusta kohtaan ei ollut hiukkaakaan vähentynyt. Pimeys, joka oli pettänyt maan Jeesuksen riippuessa ristillä, ei ollut synkempi kuin se, joka vielä vallitsi pappien ja hallitusmiesten mielessä. Kristuksen syntyessä tähti oli tuntenut Hänet ja ohjannut tietäjät seimelle, missä Hän makasi. Taivaan joukot olivat tunteneet Hänet ja laulaneet Hänen ylistystään Beetlehemin kedoilla. Meri oli tuntenut Hänen äänensä ja totellut Hänen käskyään. Sairaus ja kuolema olivat tunnustaneet Hänen valtansa ja luovuttaneet Hänelle saaliinsa. Aurinko oli tuntenut Hänet ja nähdessään Hänen kuolintuskansa oli kätkenyt kasvonsa. Kalliot olivat tunteneet Hänet ja särkyneet palasiksi Hänen huudostaan. Eloton luonto oli tuntenut Kristuksen ja todistanut Hänen jumaluudestaan. Mutta Israelin papit ja hallitusmiehet eivät tunteneet Jumalan Poikaa.AT 740.1
Papeilla ja hallitusmiehillä ei kuitenkaan ollut rauhaa. He olivat saavuttaneet tarkoituksensa ja surmanneet Kristuksen, mutta he eivät tunteneet voitonriemua, jollaista he olivat odottaneet kokevansa. Näennäisen voittonsa hetkenäkin heitä vaivasi pelko siitä, mitä sitten tapahtuisi. He olivat kuulleet huudot “Se on täytetty” ja “Isä, Sinun käsiisi minä annan henkeni.” Joh. 19: 30; Luuk. 23: 46. He olivat nähneet kallioiden halkeavan ja tunteneet voimakkaan maanjäristyksen, ja he olivat levottomia ja huolestuneita.AT 740.2
He olivat kadehtineet Kristuksen vaikutusta kansaan Hänen eläessään, ja he olivat Hänelle kateellisia Hänen kuollessaankin. He pelkäsivät kuollutta Kristusta paljon enemmän kuin he olivat koskaan pelänneet elävää Kristusta. He pelkäsivät kansan huomion edelleen kohdistuvan ristiinnaulitsemiseen liittyviin tapahtumiin. He pelkäsivät sen päivän tekojen seurauksia. He eivät millään muotoa halunneet Hänen ruumiinsa jäävän ristille sapatiksi. Sapatti lähestyi, ja olisi sen pyhyyden loukkaamista antaa ruumiiden riippua ristillä. Tällä tekosyyllä juutalaiset johtomiehet pyysivät Pilatukselta, että uhrien kuolemaa joudutettaisiin ja heidän ruumiinsa otettaisiin alas ennen auringonlaskua.AT 740.3
Pilatus oli yhtä haluton kuin hekin antamaan Jeesuksen ruumiin jäädä ristille. Kun hän oli antanut suostumuksensa, molempien rosvojen sääriluut rikottiin, jotta he pikemmin kuolisivat, mutta Jeesuksen nähtiin jo kuolleen. Raa'at sotilaat olivat heltyneet siitä, mitä he olivat nähneet ja kuulleet Jeesuksesta, eivätkä he halunneet särkeä Hänen jäseniään. Näin Jumalan Karitsan uhrissa täyttyi pääsiäislampaasta annettu määräys: “Älkööt he jättäkö siitä mitään seuraavaan aamuun älköötkä siitä luuta rikkoko. Kaikkien pääsiäistä koskevien käskyjen mukaan he viettäkööt sitä.” 4 Moos. 9: 12.AT 740.4
Papit ja hallitusmiehet olivat hämmästyneitä nähdessään, että Jeesus oli kuollut. Ristinkuolema oli pitkällinen, ja oli vaikea ratkaista, milloin elämä sammui. Oli ennenkuulumatonta, että joku kuoli ristillä kuuden tunnin kuluessa. Papit halusivat varmistua Jeesuksen kuolemasta, ja heidän kehoituksestaan eräs sotilas työnsi keihään Vapahtajan kylkeen. Niin tehdystä haavasta virtasi kaksi runsasta ja selvästi erotettavaa virtaa, toinen verta ja toinen vettä. Kaikki katselijat huomasivat tämän, ja Johannes kertoo tapauksen hyvin selvästi. Hän sanoo: “Yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä Ilänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä. Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte. Sillä tämä tapahtui, että kirjoitus kävisi toteen: ‘Älköön Häneltä luuta rikottako’. Ja vielä sanoo toinen kirjoitus:‘He luovat katseensa Häneen, jonka he ovat lävistäneet.’” Joh. 19: 34-37.AT 741.1
Ylösnousemuksen jälkeen papit ja hallitusmiehet levittivät tietoa, että Kristus ei kuollutkaan ristillä, vaan ainoastaan pyörtyi ja virkosi jälkeenpäin. Toinen huhu väitti, että hautaan ei laskettukaan todellista ruumista, joka oli lihaa ja verta, vaan jotakin ruumiin kaltaista. Roomalaisten sotilaitten menettely kumoaa nämä väärät väitteet. He eivät särkeneet Hänen luitaan, koska Hän oli jo kuollut. Pappeja tyydyttääkseen he puhkaisivat Ilänen kylkensä. EHei Kristus vielä olisi ollut kuollut, tämä haava olisi välittömästi aiheuttanut kuoleman.AT 741.2
Mutta ei keihäänpisto eivätkä ristin tuskat aiheuttaneet Jeesuksen kuolemaa. Hänen kuolinhetkellään “kovalla äänellä” päästämänsä huuto (Matt. 27: 50; Luuk. 23: 46) ja veri- ja vesivirta, jotka vuotivat Hänen kyljestään, osoittavat, että Hän kuoli, koska Hänen sydämensä murtui. Sieluntuskat mursivat Hänen sydämensä. Maailman synnit surmasivat Hänet.AT 741.3
Vapahtajan kuollessa Hänen opetuslastensa toivo katosi. He katselivat Hänen suljettuja silmäluomiaan ja riippuvaa päätään, Hänen verentahraamia hiuksiaan, lävistettyjä käsiään ja jalkojaan, ja heidän tuskansa oli sanoinkuvaamaton. Viimeiseen asti he olivat uskoneet, ettei Hän kuolisi, ja he tuskin saattoivat nytkään uskoa, että Hän oli todella kuollut. Surunsa valtaamina he eivät muistaneet Hänen ennustaneen juuri tämän tapauksen. Eivät mitkään Hänen sanansa suoneet heille lohtua. He näkivät vain ristin ja sillä vertavuotavan uhrin. Tulevaisuus näytti synkältä ja epätoivoiselta. Heidän uskonsa Jeesukseen oli mennyt, mutta koskaan he eivät olleet rakastaneet Herraansa kuten nyt. Koskaan he eivät olleet niin hyvin tunteneet Hänen arvoaan ja sitä, miten suuresti he Häntä tarvitsivat.AT 741.4
Kuolleenakin Kristus oli hyvin rakas opetuslapsilleen. He halusivat antaa Hänelle kunniallisen hautauksen, mutta eivät tienneet, miten voisivat sen tehdä. Jeesus oli tuomittu maanpetoksesta Hooman hallitusta vastaan, ja tällaisesta rikoksesta tuomitut henkilöt haudattiin sellaisia rikollisia varten erikoisesti määrättyyn hautausmaahan. Opetuslapsi Johannes oli Galileasta tulleiden naisten kanssa jäänyt ristin juurelle. He eivät voineet jättää Herransa ruumista raakojen sotilaiden käsiin kätkettäväksi häpeälliseen hautaan. He eivät kuitenkaan voineet estää sitä. He eivät voineet odottaa mitään suosionosoituksia juutalaisilta viranomaisilta, eikä heillä ollut vaikutusvaltaa Pilatukseen.AT 742.1
Silloin Joosef Arimatialainen ja Nikodeemus tulivat auttamaan opetuslapsia tässä pulassa. Nämä molemmat miehet olivat Sanhedrinin jäseniä ja tunsivat hyvin Pilatuksen. Molemmat olivat rikkaita ja vaikutusvaltaisia henkilöitä. He olivat päättäneet, että Jeesuksen ruumis pitäisi haudata kunniallisesti.AT 742.2
Joosef meni rohkeasti Pilatuksen luo ja pyysi tältä Jeesuksen ruumista. Nyt vasta Pilatus kuuli, että Jeesus oli todella kuollut. Hän oli saanut ristiriitaisia tietoja ristiinnaulitsemiseen liittyvistä tapahtumista, mutta tieto Jeesuksen kuolemasta oli tahallisesti salattu häneltä. Papit ja hallitusmiehet olivat varoittaneet Pilatusta Kristuksen opetuslasten taholta uhkaavasta petoksesta Hänen ruumiiseensa nähden. Kuultuaan Joosefin pyynnön hän sen vuoksi lähetti noutamaan sotilasta, joka oli ollut vartiossa ristin juurella ja sai häneltä varmuuden Jeesuksen kuolemasta. Hän sai häneltä myös Golgatan tapahtumista selostuksen, mikä vahvisti Joosefin todistuksen.AT 742.3
Joosefin pyyntöön suostuttiin. Johanneksen ollessa huolissaan Mestarinsa hautauksesta Joosef palasi mukanaan Pilatuksen määräys Jeesuksen ruumiista, ja Nikodeemus tuli tuoden kallisarvoista mirhan ja aloen sekoitusta Hänen voitelemisekseen. Jerusalemin eniten kunnioitetulle henkilölle ei olisi voitu osoittaa suurempaa kunnioitusta kuoleman jälkeen. Opetuslapset olivat hämmästyneitä nähdessään näiden rikkaiden hallitusmiesten olevan yhtä kiinnostuneita kuin hekin heidän Herransa hautaamisesta.AT 742.4
Ei Joosef eikä Nikodeemus ollut julkisesti tunnustanut uskoaan Vapahtajaan Hänen vielä eläessään. He tiesivät, että sellainen askel sulkisi heidät pois sanhedrinista, ja he toivoivat voivansa suojella Häntä vaikutusvallallaan neuvostossa. Jonkin aikaa he näyttivät onnistuvan, mutta kavalat papit, jotka näkivät heidän olevan suosiollisia Kristukselle, tekivät heidän suunnitelmansa tyhjiksi. Heidän poissaollessaan Jeesus oli tuomittu ja annettu ristiinnaulittavaksi. Nvt kun Hän oli kuollut, he eivät enää salanneet kiintymystään Häneen. Kun opetuslapset pelkäsivät osoittaa julkisesti olevansa Hänen seuraajiaan, Joosef ja Nikodeemus tulivat rohkeasti heidän avukseen. Näiden rikkaitten ja kunnioitettujen miesten apu oli hyvin tarpeellinen juuri tänä aikana. He saattoivat tehdä kuolleen Mestarinsa hyväksi sellaista, mitä köyhät opetuslapset eivät voineet tehdä, ja heidän rikkautensa ja vaikutusvaltansa suojelivat heitä suuressa määrin pappien ja hallitusmiesten pahuudelta.AT 744.1
Hellästi ja kunnioittavasti he omin käsin ottivat Jeesuksen ruumiin alas ristiltä. Säälin kyyneleet vuotivat heidän silmistään heidän katsellessaan Hänen runneltua ja raadeltua ruumistaan. Joosef omisti uuden haudan, joka oli hakattu kallioon. Hän oli säilyttänyt sitä itseään varten, mutta se oli lähellä Golgataa, ja nyt hän valmisti sen Jeesukselle. Ruumis kiedottiin liinakankaaseen yhdessä Nikodeemuksen tuomien yrttien kanssa, ja Vapahtaja kannettiin hautaan. Siellä nuo kolme opetuslasta oikaisivat runnellut jäsenet ja ristivät lävistetyt kädet elottomalle rinnalle. Galilealaiset naiset tulivat katsomaan, että kaikki tehtiin, mitä voitiin tehdä, heidän rakastetun Opettajansa elottoman ruumiin hyväksi. Sitten he näkivät raskaan kiven vieritettävän haudan suulle, jonne Vapahtaja jäi lepäämään. Naiset olivat viimeisiä ristin juurella, ja he olivat myös viimeisiä Kristuksen haudalla. Kun illan varjot lankesivat, Maria Magdaleena ja toiset Mariat viipyivät Herransa lepopaikan lähettyvillä vuodattaen surun kyyneleitä Hänen tähtensä, jota he rakastivat. “Ja palattuaan kotiinsa he valmistivat hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita; mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa lain käskyn mukaan.” Luuk. 23: 56.AT 744.2
Se oli unohtumaton sapatti murheellisille opetuslapsille, mutta myös papeille, hallitusmiehille, kirjanoppineille ja kansalle. Auringon laskiessa valmistuspäivän iltana soivat torvet merkiksi siitä, että sapatti oli alkanut. Pääsiäistä vietettiin, kuten sitä oli vietetty vuosisatoja, samalla kun Hän, johon se viittasi, jumalattomien käsien surmaamana lepäsi Joosefin haudassa. Sapattina temppelipihat olivat täynnä jumalanpalvelukseen osaaottavia. Golgatalla mukana ollut ylimmäinen pappi oli siellä komeassa pappispuvussaan. Valkopäähineiset papit olivat täydessä työssä velvollisuuttaan suorittamassa. Mutta jotkut läsnäolijat eivät olleet rauhallisia, kun härkien ja kauristen veri uhrattiin syntien sovitukseksi. He eivät tienneet, että esikuva oli kohdannut vastakuvansa, että ääretön uhri oli annettu maailman syntien tähden. He eivät tienneet, ettei juhlamenojen suorittaminen enää merkinnyt mitään. Mutta koskaan aikaisemmin ei tätä toimitusta ollut seurattu näin ristiriitaisin tuntein. Torvien, soitto- koneiden ja laulajien ääni oli yhtä kuuluva ja kirkas kuin tavallisesti. Mutta kaikki tuntui niin kummalliselta. Yksi ja toinen kyseli siitä ihmeellisestä tapahtumasta, joka oli sattunut. Tähän saakka kaikkeinpyhintä oli huolellisesti varjeltu tungettelevilta katseilta. Mutta nyt se oli avoinna kaikkien katseille. Raskas, kudottu verho, joka oli tehty puhtaasta pellavasta ja kauniisti kirjaeltu kullalla, helakanpunalla ja purppuralla, oli halkaistu ylhäältä alas asti. Paikka, jossa Jehova oli kohdannut ylimmäisen papin ilmaistakseen kirkkautensa, paikka, joka oli ollut Jumalan pyhä vastaanottohuone, oli avoinna jokaisen katseelle, eikä Jumala enää tunnustanut sitä omakseen. Synkkien aavistusten vallassa papit suorittivat alttaripalvelusta. Kaikkeinpyhimmän pyhän salaisuuden paljastaminen täytti heidät pelolla tulevasta onnettomuudesta.AT 745.1
Monien mieltä askarruttivat Golgatan tapahtumien herättämät ajatukset. Ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen välillä monet valvoivat tutkien lakkaamatta ennustuksia, toiset saadakseen selville sen juhlan täyden merkityksen, jota silloin vietettiin, toiset löytääkseen todistuksia, ettei Jeesus ollut se, mikä Hän väitti olevansa, ja toiset taas etsivät murheellisina todistuksia siitä, että Hän todella oli Messias. Vaikka heidän etsimisellään olikin näin erilaiset tarkoitukset, kaikki vakuuttuivat samasta totuudesta — että viime päivien tapahtumat olivat olleet ennustusten täyttymystä ja että Ristiinnaulittu oli maailman Lunastaja. Monet jumalanpalveluksessa olleista eivät koskaan enää ottaneet osaa pääsiäisen viettoon. Monet papeistakin olivat varmoja Jeesuksen todellisesta luonteesta. He eivät olleet turhaan tutkineet ennustuksia, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tunnustivat Hänet Jumalan Pojaksi.AT 745.2
Kun Nikodeemus näki Jeesuksen riippuvan ristillä, hän muisti Hänen yöllä Öljymäellä lausumansa sanat: “Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka Häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.” Joh. 3: 14, 15. Sinä sapattina, jolloin Jeesus lepäsi haudassa, Nikodeemuksella oli sopiva tilaisuus ajatella. Entistä kirkkaampi valo syttyi nyt hänen sielussaan, eivätkä Jeesuksen lausumat sanat olleet hänelle enää salaisuus. Hän tunsi menettäneensä paljon, kun ei liittynyt Vapahtajaan Hänen eläessään. Nyt hän palautti mieleensä Golgatan tapahtumat. Kristuksen rukous murhaajiensa puolesta ja Hänen vastauksensa kuolevan ryövärin pyyntöön puhuivat tuon oppineen neuvosmiehen sydämelle. Hän näki jälleen Jeesuksen kuolemantuskissa, hän kuuli jälleen Hänen viimeisen huutonsa “Se on täytetty” ikäänkuin voittajan lausumana. Hän näki jälleen maan vapisevan, näki synkän taivaan, revenneen esiripun, järisevät kalliot, ja hänen uskonsa vahvistui lopullisesti. Juuri se tapahtuma, joka teki tyhjäksi opetuslasten toivon, sai Joosefin ja Nikodeemuksen vakuuttuneiksi Jeesuksen jumaluudesta. Lujan ja horjumattoman uskon rohkeus voitti heidän pelkonsa.AT 746.1
Kristus ei ollut koskaan kiinnittänyt ihmisten huomiota niin paljon kuin nyt maatessaan haudassa. Tapansa mukaan kansa toi sairaita ja kärsiviä temppelipihoihin kysellen: Kuka tietää kertoa jotakin Jeesus Nasarealaisesta? Monet olivat tulleet kaukaa tavatakseen Hänet, joka oli parantanut sairaita ja herättänyt kuolleita. Joka puolella huudettiin: Me tarvitsemme Kristusta, Parantajaa. Tässä tilaisuudessa papit tarkastivat ne, joissa luultiin esiintyvän spitaalin oireita. Monet saivat kuulla miehensä, vaimonsa tai lapsensa julistettavan spitaalisiksi ja tuomittavan lähtemään pois kodin suojasta ja ystäviensä hoidosta varoittamaan lähellä tulevia surullisella huudolla: “Saastainen, saastainen!” Jeesus Nasarealaisen lempeät kädet, jotka eivät koskaan kieltäytyneet antamasta parantavaa kosketusta vastenmieliselle spitaaliselle, lepäsivät nyt ristittyinä Hänen rinnallaan. Huulet, jotka spitaalisen pyyntöön olivat vastanneet lohduttavin sanoin: “Minä tahdon, puhdistu”, (Matt. 8: 3), olivat nyt vaiti. Monet kääntyivät ylipappien ja hallitusmiesten puoleen saadakseen myötätuntoa ja apua, mutta turhaan. He olivat nähtävästi päättäneet saada toimeliaan Kristuksen jälleen keskuuteensa. Väsymättömän hartaasti he kyselivät Häntä. He eivät tahtoneet tulla karkotetuiksi pois. Mutta nvt heidät karkoitettiin temppelipihoista, ja porteille asetettiin sotilaita estämään kansaa, joka tuli sairaineen ja kuolevineen vaatien sisäänpääsyä.AT 746.2
Sairaat, jotka olivat tulleet Vapahtajan parannettaviksi, olivat pettymyksen masentamia. Kadut olivat täynnä surevia. Sairaat kuolivat Jeesuksen parantavan kosketuksen puutteessa. Turhaan kysyttiin neuvoa lääkäreiltä, kenenkään taito ei ollut sellainen kuin Hänen, joka lepäsi Joosefin haudassa.AT 747.1
Kärsivien tuskanhuudot saivat tuhannet vakuuttuneiksi, että suuri valo oli maailmasta sammunut. Ilman Kristusta maailma oli musta ja pimeä. Monet, jotka olivat yhtyneet huutamaan: “Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse”, käsittivät nyt, mikä onnettomuus heitä oli kohdannut, ja olisivat yhtä innokkaasti huutaneet: Päästä meille Jeesus, jos Hän vielä olisi elänyt.AT 747.2
Kun kansa sai kuulla, että papit olivat surmauttaneet Jeesuksen, he alkoivat kysellä Hänen kuolemastaan. Oikeudenkäynnin yksityiskohdat pidettiin niin salassa kuin mahdollista, mutta sillä aikaa, kur Hän oli haudassa, Hänen nimensä oli tuhansien huulilla, ja kertomuksia Hä ien valekuulustelustaan ja pappien ja hallitusmiesten epäinhimillisyydestä kerrottiin kaikkialla. Älykkäät ihmiset pyysivät näitä pappeja ja hallitusmiehiä selittämään heille Messiasta koskevia Vanhan testamentin ennustuksia, ja koettaessaan sepittää joitakin valheita vastaukseksi he tulivat aivankuin mielettömiksi. He eivät osanneet selittää Kristuksen kärsimyksiin ja kuolemaan viittaavia ennustuksia, ja monet kyselijät tulivat vakuuttuneiksi siitä, että kirjoitukset olivat täyttyneet.AT 747.3
Kosto, jonka papit olivat kuvitelleet niin suloiseksi, oli heille jo hyvin katkera. He tiesivät saavansa ankaria moitteita kansan taholta, ja he tiesivät, että juuri ne, joita he olivat yllyttäneet Jeesusta vastaan, nyt kauhistuivat omaa häpeällistä tekoaan. Papit olivat koettaneet uskoa Jeesusta pettäjäksi, mutta turhaan. Jotkut heistä olivat olleet Lasaruksen haudalla ja nähneet kuolleen virkoavan eloon. He vapisivat pelosta, että Kristus itse nousisi kuolleista ja ilmestyisi jälleen heidän eteensä. He olivat kuulleet Hänen lausuvan, että Häneliä oli valta antaa henkensä ja ottaa se jälleen. He muistivat Hänen sanoneen: “Hajoittakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä^.” Joh. 2: 19. Juudas oli myös kertonut heille sanat, jotka Jeesus oli lausunut opetuslapsilleen ollessaan viimeistä kertaa matkalla Jerusalemiin: “Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja kirjanoppineitten käsiin, ja he tuomitsevat Hänet kuolemaan ja antavat Hänet pakanoille pilkattavaksi ja ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi ja kolmantena päivänä Hän on nouseva ylös.” Matt. 20: 18, 19. Kuullessaan nämä sanat he olivat pilkanneet ja nauraneet. Mutta nyt he muistivat Jeesuksen ennustusten tähän saakka toteutuneen. Hänhän oli sanonut nousevansa ylös kolmantena päivänä, ja kukapa tietää, vaikka näin kävisikin? He tahtoivat karkoittaa nämä ajatukset, mutta eivät voineet. Isänsä perkeleen tavoin hekin uskoivat ja vapisivat.AT 747.4
Nyt, kun kiihtymyksen vimma oli ohi, Kristuksen kuva alkoi tunkeutua heidän mieleensä. He näkivät Hänen seisovan tyynenä ja valittamatta vihollistensa edessä kärsien heidän pilkkansa ja pahoinpitelynsä ääntäkään päästämättä. Kaikki Hänen tutkimukseensa ja oikeudenkäyntiinsä liittyvät tapahtumat saivat heidät ehdottoman vakuuttuneiksi siitä, että Hän oli Jumalan Poika. He tunsivat, että Hän saattaisi milloin tahansa seisoa heidän edessään, syytetty syyttäjänä, tuomittu tuomarina, surmattu vaatimassa murhaajiensa kuolemaa.AT 748.1
Vähän he saattoivat levätä sapattinakaan. Vaikka he eivät voineet astua pakanan kynnyksen yli peläten tulevansa saastaiseksi, niin kuitenkin he neuvottelivat Kristuksen ruumiista. Kuoleman ja haudan täytyisi pitää Hänet, jonka he olivat ristiinnaulinneet. “Ylipapit ja fariseukset kokoontuivat Pilatuksen luo ja sanoivat: ‘Herra, me muistamme sen villitsijän vielä eläessään sanoneen: Kolmen päivän kuluttua minä nousen ylös. Käske siis tarkasti vartioida hautaa, kolmanteen päivään asti, etteivät Hänen opetuslapsensa tulisi ja varastaisi Häntä ja sanoisi kansalle: Hän nousi kuolleista, ja niin viimeinen villitys olisi pahempi kuin ensimmäinen.’ Niin Pilatus sanoi heille: ‘Tuossa on vartijaväkeä, menkää, vartioikaa niin hyvin kuin taidatte.’” Matt. 27: 62-65.AT 748.2
Papit antoivat määräyksiä haudan vartioimisesta. Aukon eteen oli asetettu suuri kivi. Tämän kiven poikki he asettivat köydet kiinnittäen niiden päät lujaan kallioon ja sinetöivät ne roomalaisella sinetillä. Kiveä ei voitu liikuttaa sinettiä murtamatta. Sadan sotilaan vartiosto asetettiin sitten haudan ympärille estämään ketään koskemasta siihen. Papit tekivät kaiken voitavansa pitääkseen Jeesuksen ruumiin siellä, minne se oli laskettu. Hänet oli niin lujasti sinetöity hautaansa, kuin Hänen olisi jäätävä sinne ainiaaksi.AT 748.3
Näin heikot ihmiset neuvottelivat ja suunnittelivat. Vähän nämä murhaajat käsittivät, miten hyödyttömiä heidän ponnistuksensa olivat. Mutta heidänkin toimenpiteistänsä sai Jumala kunnian. Ponnistukset, joita tehtiin Kristuksen ylösnousemuksen estämiseksi, todistavat mitä vakuuttavimmin sen puolesta. Mitä suurempi sotilasjoukko asetettiin haudan ympärille, sitä voimakkaampi oli todistus Hänen ylösnousemuksestaan. Satoja vuosia ennen Vapahtajan kuolemaa Pyhä Henki oli lausunut psalmien laulajan välityksellä: “Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja Hänen voideltuansa vastaan ... Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.” Ps. 2: 1—4. Roomalaiset vartijat ja Rooman armeijat j olivat voimattomia sulkemaan Elämän Herraa haudan poveen. Hä- 1 nen vapautuksensa hetki oli lähellä.AT 749.1